Kossin perkuleet ne kuliailee.
Kaksi kertaa poliisin haaviin - ensin kortiton kuski, sitten humalainen
Poliisi pysäytti saman auton kaksi kertaa perjantai-iltana Ylivieskassa. Ensin auto törmäili kortittoman kuljettajan käsissä. Myöhemmin auton varsinainen haltija ajoi samaisella autolla vahvassa humalassa.
Ylivieskassa tapahtui perjantai-iltana klo 21.30 aikoihin liikenneonnettomuus, jossa kaksi 90-luvulla syntynyttä autoilijan törmäsi toisiinsa Valtakadun ja Vieskankadun risteyksessä . Syylliseksi osoittautui nivalalainen nuori mies, joka jätti väistämättä oikealta tulleen ylivieskalaisen. Törmäilijä oli ratissa ilman ajokorttia. Miestä sakotettiin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Miehelle auton oli luovuttanut kyydissä ollut päihtynyt haapajärvinen, joka sai sakot ajoneuvon luovuttamisesta kortittomalle.
Ajoneuvot kärsivät vain pieniä vaurioita.
Sama joutui puolitoista tuntia myöhemmin uudestaan poliisin haaviin. Auto tuli klo 23 toista poliisipartiota vastaan Ylivieskassa Päivärinnankadulla ja se pysäytettiin tarkastusta varten. Kuskina oli auton haapajärvinen omistaja, joka puhalsi 1,91 promillea.
Tarkkuusalkometri vahvisti humalatilan olleen ensimmäisen puhalluksen luokkaa, joten miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Mies liittyi täten alkuperäisen kuljettajansa seuraksi ajokortittomien rinkiin. Avaimet otettiin tällä kertaa poliisiasemalle odottamaan selvää ja kortillista kuljettajaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Loisivat ja saastuvat vapaan kasvatuksen kännijäteloisjuoppokakarat tulisi upottaa suon pohjaan romuineen ja samoin näiden alkuunpanijat rangaistukseksi laiminlyödystä ja totaalisesti epäonnistuneesta kasvatustuloksesta. Nämä hälläväliä-ulostekasat ovat valtava turvallisuusriski koska ikinä ei voi tietää millon vapaa ongelmajäte ajaa jonkun viattoman jalankulkijan ym. yli känniörvelöissään.