Näin asia vain valitettavasti on.

Monet ulkomaiset tuttuni ovat todenneet suomalaisten naisten olevan joko harmaita maatiaisia ja/tai helppoja jakorasioita joille kaikki kyläläiset nauravat, jopa päin naamaakin. Mutta eihän nämä säälittävät ja tyhmät suomalaiset naiset sitä edes hiirenaivoissaan käsitä. Ja kun nauretaan päin naamaa, niin suomiakat kuvittelevat että flirttailevat. Hehee, nuijat. Ryhtykää feministeiksi. Antakaa joka toiselle vastaantulijalle ja katkeroitukaa feministeiksi kun opitte että ette saakaan miehiltä kunnioitusta avaamalla joka välissä kinttujanne.
475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Poistatin pari väkivaltafantasiaasi jotka olit yöllä, yksin ja katkerana vuodattanut tälle palstalle sillä aikaa kun kaikki muut pitivät hauskaa tai käpertyivät kultansa kainaloon.

Voi sinua rasukkaa. Niin onneton ihmiskohtalo sinulla.

Äänestä
  • Excuse me? Olin kyllä yöllä nukkumassa. :D Btw, kerropa kuinka voit poistaa täältä toisten kirjoittamia tekstejä?

    Äänestä

Ei jakoraisoissa mitään vikaa ole. Ilman jakorasioita hyvin moni asia olisi huonommin. Ei pidä halveksia jakorasiota missään nimessä.

Äänestä

Onko meidän vai heidän kultturi parempaa, meidän naiset saa nauttia vapaasti,eikä heille tehdä mitään pieniä tai suuria ympärysleikkauksi ja samalla tällainen tavallisen näköinen kundikin pääsee ilman papin aamenta hieman 'hieromaan' naisten kanssa. Naisille samat oikeudet seksuaalisesti kuin miehille. Älä koskaan hauku ketään huoraksi,miksiköhän miehiä pitäisi sanoa sitten? Jotku italialaise on ihan pellejä neitsyt naistensa kanssa,eihän sellainen osaa edes panna! Ja sit nää sadistit klitoriksen hupun poisto on osa islamia,osa sunnaa, sitä neuvoa miten ottaa oppia Muhammedin elämästä.Suurempi leikkaus on kulttuurillinen juttu.Kuka teistä haluaa frigidin naisen?Meidän kulttuuri on parempaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!111111111

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hähähähä kirjoitti:

Monet ulkomaiset tuttuni ovat todenneet suomalaisten naisten olevan joko harmaita maatiaisia ja/tai helppoja jakorasioita joille kaikki kyläläiset nauravat, jopa päin naamaakin. Mutta eihän nämä säälittävät ja tyhmät suomalaiset naiset sitä edes hiirenaivoissaan käsitä. Ja kun nauretaan päin naamaa, niin suomiakat kuvittelevat että flirttailevat. Hehee, nuijat. Ryhtykää feministeiksi. Antakaa joka toiselle vastaantulijalle ja katkeroitukaa feministeiksi kun opitte että ette saakaan miehiltä kunnioitusta avaamalla joka välissä kinttujanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu