Wahlroos/Putin

On kovin surullista, että maiden ja maailman merkkimiehet eivät ymmärrä käyttää eteen tulleita loistavia mahdollisuuksia ystävyyden ja hyvien suhteiden luomiseen ja parantamiseen.
Nalle olisi voinut esittää Putinille, että vietetään yhteiset 60 -vuotisjuhlat vaikkapa siellä Nizzassa, missä Wahlroos juuri juhlii. Uskon, että sillä olisi ollut paljon enemmän maailmanrauhaa ja ystävyyttä edistävä vaikutus, kuin esim. Lasse Lehtisen kutsumisella. Vaikka Putin ei olisi suostunutkaan järjestelyihin, se olisi ollut esityksenä kuitenkin ainutlaatuinen ja olisi saanut valtavan huomion maailmalla, jota Nallekin ilmeiesti lähinnä juhlillaan hakee.
Mutta näinhän siinä yleensä käy, kun ihmisen ajatukset pyörivät liian lähellä omaa kehoa, jolloin laajemmat hyötynäkökohdat jäävät silmäluomien varjoon.
Globaali suuntaus on nykyään vallitsevana kaikilla sektoreilla, joten miksi ei olisi myös, vaikka näillä yhteisillä syntymäpäiväjuhlilla samallainen.
Tämä ajatus on esitetty ilman mitään taka-ajatuksia ja vilpittömällä mielellä.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oikein hyvä ajatus semminkin, kun Putinilla ja Wahlroosilla on takana samankaltainen historia ajatellen poliittista suuntausta.
Ehkä maailma kehittyy jatkossa siihen suuntaan, että voitaisiin juhlia erilaisia asioita yli rajojen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


havukka-a kirjoitti:

On kovin surullista, että maiden ja maailman merkkimiehet eivät ymmärrä käyttää eteen tulleita loistavia mahdollisuuksia ystävyyden ja hyvien suhteiden luomiseen ja parantamiseen.
Nalle olisi voinut esittää Putinille, että vietetään yhteiset 60 -vuotisjuhlat vaikkapa siellä Nizzassa, missä Wahlroos juuri juhlii. Uskon, että sillä olisi ollut paljon enemmän maailmanrauhaa ja ystävyyttä edistävä vaikutus, kuin esim. Lasse Lehtisen kutsumisella. Vaikka Putin ei olisi suostunutkaan järjestelyihin, se olisi ollut esityksenä kuitenkin ainutlaatuinen ja olisi saanut valtavan huomion maailmalla, jota Nallekin ilmeiesti lähinnä juhlillaan hakee.
Mutta näinhän siinä yleensä käy, kun ihmisen ajatukset pyörivät liian lähellä omaa kehoa, jolloin laajemmat hyötynäkökohdat jäävät silmäluomien varjoon.
Globaali suuntaus on nykyään vallitsevana kaikilla sektoreilla, joten miksi ei olisi myös, vaikka näillä yhteisillä syntymäpäiväjuhlilla samallainen.
Tämä ajatus on esitetty ilman mitään taka-ajatuksia ja vilpittömällä mielellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu