Tämä lapsi on hyvin kuvattu ja oiva esimerkki avioerolapsesta.Joka joutuu sopeutumaan jatkuvasti kaikkeen uuteen ja outoon.
Karin alkoi muistaakseni sekoilemaan baarinsa kanssa ja vakuutuspetosta yrittäessään sai vankeustuomion.Timo Veli oli jo tottunut asumaan äitinsä kanssa, kun ympäristö äkisti muuttui.Kun Hannes joutui ottamaan Timo Velin luokseen pohjoiseen.Uuteen ympäristöön, mihin poika pikkuhiljaa ehtikin jo tottua ja missä viihtyi.
Ei aikaakaan, kun Hanneksella jälleen kerran menee uuden naisensa kanssa sukset ristiin ja hän roijaakin Timo Velin takaisin helsinkiin äitinsä hoteisiin.
Taas poika joutuu vaihtamaan ympäristöä ja tottumaan kaikkeen uuteen.
Tähän samaan hässäkkään Karin ehkä joutuu muuttamaan asunnostaan, ihan eri paikkaan.Eli taas poika ehkä joutuisi vaihtamaan koulua ja kaveripiiriä.
Ei ole ihme, että lapset reagoivat tälläiseen heittopussina oloon.Ei kannata ihmetellä, jos oikeassakin elämässä 8 v oppilas käy opettajan kimppuun tms.
Koska usein avioerolapset ovat tälläisiä vanhempiensa heittopusseja ja pelinappuloita.Vanhemmat ei useinkaan ajattele, miten rankkaa lapsella on jatkuvasti vaihtaa ympäristöä ja sopeutua uuteen.Lapset ei sillä tavalla kaipaa jatkuvaa vaihtelua, vaan pysyvyyttä ja rauhaa elämäänsä.Kasvaakseen tasapainoisiksi aikuisiksi.Ei lapsuus niin pitkä aika ole, etteikö vanhemmat jaksaisi sitä aikaa olla epäitsekkäitä ja ajatella lapsensakin kannalta ratkaisujaan ja lapsensa parasta, sekä hänen tulevaisuuttaan.
Luotolan Timo Veli
4
1333
Vastaukset
- Käytännön ratkaisuja
Niin, näin varmasti valitettavan usein todellisuudessa, mutta nythän puhutaan kuitenkin fiktiosarjasta. En edes usko, että sarjan käsikirjoittajat halusivat nostaa esille polttavan yhteiskunnallisen ongelman, vaan kysymys oli käsikirjoituksellisesta ongelmasta, jonka Timo-Velin Helsinkiin muutto ratkaisi, samoin kuin Karinin ja pojan mahdollinen muutto etäämmälle Helsingin sisällä.
Olisiko Karinia näyttelevällä Anitta Niemellä tänä syksynä kovasti kiireitä, eikä siksi ehdi näyttelemään jokaisessa Kotikadun jaksossa? Muutto kauemmaksi Kalliosta selittäisi katsojille, miksi Karin vilahtaa kuvissa vain satunnaisesti. Samalla saatiin asunto Onnille, joka tulee nyt pyörimään Kotikadulla jatkuvasti.- sairaudet?
Tiedä häntä, mutta katsojaakin hengästyttää kun liikkuminen näyttää vaikealta hirvittävän ylipainon kanssa. Anitta on varmana kaksinkertaistanut painonsa sinä aikana mitä kotikatu on mennyt. Olisko terveysongelmia monessa mielessä ja siksi vähemmän esillä?
- lääkkeet?
sairaudet? kirjoitti:
Tiedä häntä, mutta katsojaakin hengästyttää kun liikkuminen näyttää vaikealta hirvittävän ylipainon kanssa. Anitta on varmana kaksinkertaistanut painonsa sinä aikana mitä kotikatu on mennyt. Olisko terveysongelmia monessa mielessä ja siksi vähemmän esillä?
Eiks sillä ollut aivoverenvuodon aiheuttama aivohalvaus ja lihominen alkoi sen jälkeen, eli siihen jotenkin liittyvää? lääkityksetkö kenties?
- syitä..
lääkkeet? kirjoitti:
Eiks sillä ollut aivoverenvuodon aiheuttama aivohalvaus ja lihominen alkoi sen jälkeen, eli siihen jotenkin liittyvää? lääkityksetkö kenties?
Hänellä oli aivoverenvuoto vuosia sitten. Muistelen lukeneeni, että ei ollut ns laaja aivoverenvuoto. Jotkut masennuslääkkeet aiheuttavat lihomista, mutta yleensä vain ylensyönti. Lääke yleensä sitä kautta, että lääke lisää syömishaluja. Sellaista olen kuullut. Jos ei kykene stoppaamaan syömistä niin paino vaan nousee ja nousee...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860
Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli349198"Mä elän vieläkin"
Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn273676Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman
Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi452230Pate Mustajärvi on kuollut
Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html1042061Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan
Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on171870Miten ikinä kelpaisin sulle
Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait121475Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää
Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.241308- 711197
Esko ja Martina viettävät joulua
Entisen avioparin joulunvietto on ylittänyt IS uutiskynnyksen168896- 67825