Jos teitä täällä niin askarruttaa monella tapaa vanhoillislestadiolaisuus ja se usko ja opetus, jota Rauhanyhdistysten seuroissa saarnataan, niin neuvoisin, että kuuntelisitte niitä. Aika monelta Rauhanyhdistykseltä lähetetään netin kautta seuroja, mm. Oulusta, Lahdesta, Helsingistä, Kuopion linkistä, Torniosta ja Jyväskylästä, tosin sieltä vain keskiviikon seurat. Ja viime kesän suviseurojahan, jotka pidettiin Lopella, voi kuunnella ihan milloin vaan aikaa ja mielenkiintoa itse kullakin riittää. Elämme siinä mielessä onnellista aikaa, että vielä kuulutetaan Jumalan valtakunnasta parannussaarnaa ulkopuolella tämän valtakunnan oleville. Jumala etsii vielä viimeisiä valituitaan sisälle tähän armohuoneeseen ja usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan saarnasta.
Kuunnelkaa netistä rauhanyhdistysten seuroja
Siionin tytär
43218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Moi! Itse olen tullut uskoon ihan eri kautta kuin teiän saarnoja kuuntelemalla, mutta näin uskovana minua kiinnostaa paljonki erilaiset saarnat. Olen kuunnellut netistä teiän saarnoja ja suviksia myös. Kuuntelen ja etsin, on niin monta erilaista uskovien yhteisöä, ettette tiiäkään:) Yritän itse olla tuomitsematta ketään ja olen mielestäni onnellisessa asemassa sinänsä ettei minua ole kasvatettu mihinkään yhteen oppiin vaan saan nähdä ja kuulla kaikenlaisten kristittyjen kokemuksia uskoontuloista ja opetuksista. Maailma avartaa,näin sanotaan. Se pätee myöskin uskossa. Toivottavasti teilläkin on joskus mahdollisuus tutustua myös muihin uskoviin ja huomata että heillä on yhtälainen rakkaus ja Jumalan kaipuu kuin teilläkin. Siunausta kaikille! :)
Joo, toivotaan. Käykäähän meilläkin.
PS. Oletko muuten E. Leinon kveekari?
En ole.
;)
Miten niin etsii? Itse kun olin vl, niin saarnamies sanoi, että kaikki on ennalta määrätty ja valitut on jo valittu ennen maailman luomista.
Valehteliko saarnaaja? No ite ajattelin ettei Mua valittu, joten lopetin nipottamisen ja aloin evankelioimaan ihan muissa kekkereissä?
Tiedätkö sä muuten onko sut valittu etukäteen, vai onko sut löydetty ilman ettei ole ennalta määrätty?
Onpas tääl taas satusetä liikkeellä eli tää " ex Sionin veli"
Valehtelehan lissää toisten nimissä , tuo väittees oli vuan liian paksua, että mänis läpitte.
Niinkö? Miten se menee sitten ? Tiedätkö sä edes sitä mihin olet uskomassa?
Kyllä Raamattu kertoo aika tarkasti myös pelastuneiden määrän. Olikohan joku 144 000 mainittu jossain tms.
VL- ihmiset ovat yleisestikin aina vedonneet, että jokainen elämä on ennalta suunniteltu.
>>Kyllä Raamattu kertoo aika tarkasti myös pelastuneiden määrän. Olikohan joku 144 000 mainittu jossain tms.** Juuri tuo TMS sopii kyllä vastaukseesi.
144 tuhatta on ne Israelin heimot, jotka tulevat Jeesuksen kanssa hallitsemaan Uudessa Jerusalemissa Pyhien pakanoiden (uudestisyntyneiden) kanssa.
Löytyy Ilm. 7 luvusta.
>>VL- ihmiset ovat yleisestikin aina vedonneet, että jokainen elämä on ennalta suunniteltu. ** Siinä olet oikeassa, niin he uskovat ja opettavatkin, valitettavasti.
Raamatussa vain profeetat on ennalta valittu, muille usko Kristukseen Herrana pelastaa.
Usko on valinta, kuten Paavalilla, valinta myös Adamilta ja Evalta, uskoko Jumalaan vai käärmeeseen.
Adam ei tuonut syntiä maan päälle vaan saata..na, diapolos johon ihminen lankesi.
Kes.
>viime kesän suviseurojahan, jotka pidettiin Lopella, voi kuunnella ihan milloin vaan
Jälleen yksi syy ihmetellä, miksi pitää reissata itse tapahtumaan. Ettei vaan olisi joku viihteellinen, maallinen aspekti pinnassa?
Voi hyvä sylvi , minä ihmettelen vuorostani sitä, miksi pitää reissata kaikenmaailman rantalomille eri puolille maailmaa, siellähän sitä viihteellistä ja maallista aspektia on yllin kyllin tarjolla, mutta ei sitä ravintoa mistä kuolematon sielu elää! Elävä seurakunta yhteys on uskovaisille tärkeää, lukeehan Raamatussakin neuvo uskovaisille, että Älkää kasoko yllön yhteistä kokoon tulemista ( seuroihin kokoontumista) . Uskovaiselle oman Siionin järjestämissä seuroissa käyminen on elinehto, muistan vanhaa sanontaa, että minkä armo tuo sen synti syö. Et lukija ehkä jos et ole uskomassa tämän kristillisyyden mukana ymmärrä tuota sanontaa, mutta sillä tahdotaan sanoa, että elävän uskon omistaja haluaa olla toisten uskovaisten kanssa vahvistamassa sitä uskoa, joka niin usein käy heikoksi mutta joka saa uutta voimaa kun saa kuulla evankeliumia omalle kohdalleen, että vieläkin on lupa uskoa kaikki omat synnit ja matkanviat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Oletko sisar rakas todella noin pullossa kasvanut, ettet tiedä uskovaisten matkustavan erittäin paljon myös noille ivaamillesi rantalomille?
>Voi hyvä sylvi , minä ihmettelen vuorostani sitä, miksi pitää reissata kaikenmaailman rantalomille eri puolille maailmaa
Ehkä paikallista tarjontaa ei (vielä) kyetä välittämään netitse Suomeen.
Voi hyvä Sylvi, missä se ilmenee, että sielu on kuolematon ja nousee Taivaaseen. Nousiko Jeesus sieluna Taivaaseen?
Panetko jotain tartuntapintaa Raamatusta.
Eikö viihteellisyyttä ole täälläkin. Oulunsalon RY;n kohdalla Poliisi poistelee VL nuorten mopista kilpiä ja pätkii kevytmoottoripyörä veroja, oinko se kristillistä lain noudattamista?
Se ei Kristittyä saa häiritä, kuinka maailma on paha, ei se häirinnyt Jeesustakaan, Hän vaan eli oikein.
Raamatussa ei ole, älä kasoko yllön? Siellä on Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan. ( Hebr 10;25).
Käytkö Sinä kokouksista, minä käyn. Älä väärentele seurakunnan kokoontumisia.
>>>muistan vanhaa sanontaa, että minkä armo tuo sen synti syö.** Pidä vain tuo itselläsi, meille kristityille armo on ikuinen. Sitä ei syö kukaan.
Sitä, että saa uskoa, ei tarvitse toisilta kysellä, kuten VL puhujat. Ovat puhujat hyvin keveällä uskolla, kun itse eivät luota uskoonsa?
Aika naurettavaa. Jos näin kävisi kristillisissä kirkoissa, olisi se viimeinen saarna.
Kes.
Voi hyvä Sylvi, missä se ilmenee, että sielu on kuolematon ja nousee Taivaaseen. Nousiko Jeesus sieluna Taivaaseen?
Panetko jotain tartuntapintaa Raamatusta.
Eikö viihteellisyyttä ole täälläkin. Oulunsalon RY;n kohdalla Poliisi poistelee VL nuorten mopista kilpiä ja pätkii kevytmoottoripyörä veroja, oinko se kristillistä lain noudattamista?
Se ei Kristittyä saa häiritä, kuinka maailma on paha, ei se häirinnyt Jeesustakaan, Hän vaan eli oikein.
Raamatussa ei ole, älä kasoko yllön? Siellä on Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan. ( Hebr 10;25).
Käytkö Sinä kokouksista, minä käyn. Älä väärentele seurakunnan kokoontumisia.
>>>muistan vanhaa sanontaa, että minkä armo tuo sen synti syö.** Pidä vain tuo itselläsi, meille kristityille armo on ikuinen. Sitä ei syö kukaan.
Sitä, että saa uskoa, ei tarvitse toisilta kysellä, kuten VL puhujat. Ovat puhujat hyvin keveällä uskolla, kun itse eivät luota uskoonsa?
Aika naurettavaa. Jos näin kävisi kristillisissä kirkoissa, olisi se viimeinen saarna.
Kes.
Ensinnäkin saasta, älä käytä minun lanseerausta, se osoittaa vain tyhmän luonteesi.
Oletko todella noin tollo. Ehkä olisi parempi käyttää nykyisen Presidentin
nimeä, kokeile vaikka Saulia, se on Raamatullinen nimikin.
minä en käy kokouksissa vaan jumalanlasten seuroissa. Ja en muistanutkaan, että sulla on se omalaatuinen usko, että jos on aikuisena upotuskastettu, niin sen jälkeen tämä syntinen liha ja veri on tullut puhtaaksi eikä siinä enää vaikuta perisynti. Eli siis vaikka Paavali kirjoitti kokemuksestaan ja siksi neuvoi toisia kristityitä laittamaan synti pois, joka aina tarttuu meihin ja tekee matkanteon hitaaksi. Sinuun se synti ei tartu ja se on merkki siitä, että et voi olla oikea uskovainen vaan paatunut fariseus.
tarviiko sinun koska tehdä mistään asiasta rippiä? Eikö sinun tunnollesi koskaan tule mitään sellaista, että omatuntosi soimaisi ja sillä sinun tekosynnilläsi on nimi.
Ihmisellä on kuolematon sielu mutta ei eläimillä. Kun uskovaiset kerran nousevat haudoistaan, heillä on ylösnousemusruumiit vähän niinkuin enkeleillä. Silloin meillä ei enää ole tätä lihaa ja verta ympärillämme. Mieti millainen ruumis on kuvattu Raamatussa olleen Jeesuksella, kun Hän nousi kuolleista? Meistä tulee samankaltaisia emmekä me enää taivaassa esimerkiksi ole ja elä aviopuolisoina niinkuin täällä maallisessa elämässämme. On muuten kumma harha joissain hengellisyyksissä, että ne opettaa tässäkin asiassa ihan vastoin Raamatun ilmoitusta.
Taitaa olla pieni osa uskovaisista, jotka matkaavat noille lomille suorastaan jo matkojen kalleus on onneksi esteenä, että ei tule kiusausta jonnin joutavaan.
Henkilökohtainen ja arka kysymys suoraan: Lankeatko koskaan itsetyydytyksen syntiin? Vai saako sitäkin harjoittaa sinunkaltainen uskovainen ihan hyvällä omallatunnolla? Mikään ei ole syntiä ja missään ei tunnu mikään lankeemus. Täydellinen mies joka ruumiinsa hallitsee!
Siis olet synnitön vaikka Jeesuksen luo tuotiin huoruudesta kiinniotettu nainen ja fariseukset olivat langettamassa kivitystuomiota naiselle, niin Jeesus sanoi se joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisenä kiven. Sinä siis olisit siinä tilanteessa ollut valmis heittämään kiven!!!!
>>minä en käy kokouksissa vaan jumalanlasten seuroissa.** Raamatussa ei esiinny seuroja, mitä ne on?
>>Ja en muistanutkaan, että sulla on se omalaatuinen usko, että jos on aikuisena upotuskastettu, niin sen jälkeen tämä syntinen liha ja veri on tullut puhtaaksi eikä siinä enää vaikuta perisynti. ** Niin, minulle on Jeesus Herra, SINULLE EI, ETKÄ OLE UUDESTISYNTYNYT? Tämä vaan on ehto pelastuksella Raamatun mukaan.
Missä perisynti on Raamatussa, siitä puhuttiin vasta 400 luvulla Augustinuksen näkemyksen mukaan.
Et vastannut kysymyksiin, arvostelet vain minua.
Onko Raamatussa joku sitten kastettu jotenkin muuten? Voitko vastata?
>>Eli siis vaikka Paavali kirjoitti kokemuksestaan ja siksi neuvoi toisia kristityitä laittamaan synti pois, joka aina tarttuu meihin ja tekee matkanteon hitaaksi. Sinuun se synti ei tartu ja se on merkki siitä, että et voi olla oikea uskovainen vaan paatunut fariseus. ** Näytä paikka, missä on tuke ajatustasi.
Ilmeisesti Raamattu on outo kirja Sinulle.
En ole minä, vaan se paska.
Kes.
Päivittäin, mutta ei ihmiselle.
Kes.
>>Ihmisellä on kuolematon sielu mutta ei eläimillä. *’ Et täysin ole väärässä, mutta ehkä terminologia ontuu.
Kysymys kuuluu? Minä Jeesus nousi kuolleista? Missä tilassa.
Missä tilassa Elia ja Mooses olivat Kirkastusvuorella?
Kun siihen vastaat, asia selviää.
Samalla selviää ne uskovat (ei uskovaiset ), kuten kirjoitat. Todella vähän niin kuin enkeleillä, he voivat mennä seinien läpi.
Tuo on havainto, jota todella moni ei tiedä, että uudestisyntynyt temmataan haudoista, sitten temmataan loput uskovat.
Olomuotoa ei tiedetä, sillä iankaikkisuudessa syödään, miksi muuten siellä olisi elämän puu, jota Elohiim vartioi.
>>Mieti millainen ruumis on kuvattu Raamatussa olleen Jeesuksella, kun Hän nousi kuolleista?** Juuri sitä Sinulta kysyin ja vastasin, ylösnousemusruumis.
Samoilla ollaan.
>> Meistä tulee samankaltaisia emmekä me enää taivaassa esimerkiksi ole ja elä aviopuolisoina niinkuin täällä maallisessa elämässämme. On muuten kumma harha joissain hengellisyyksissä, että ne opettaa tässäkin asiassa ihan vastoin Raamatun ilmoitusta. ** Amen.
Kuka noin opettaa.
Muuten siitä sielusta, lopun tuomiossa kivetkin huutavat, joten sielun rajaaminen ihmiseen on hieman epävarmaa.
Hab. 2;11 Seinäkivi huutaa ja syyttää, ja kattohirsi yhtyy huutoon. ja vahvistus Jeesuksen suusta. Luuk 19;40 Mutta Jeesus vastasi: "Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat
Kova on silloin tuomio, kaikilla LUODUILLA.
Nyt tuli oikeaan paikkaan.
>>Ihmisellä on kuolematon sielu mutta ei eläimillä. *’ Et täysin ole väärässä, mutta ehkä terminologia ontuu.
Kysymys kuuluu? Minä Jeesus nousi kuolleista? Missä tilassa.
Missä tilassa Elia ja Mooses olivat Kirkastusvuorella?
Kun siihen vastaat, asia selviää.
Samalla selviää ne uskovat (ei uskovaiset ), kuten kirjoitat. Todella vähän niin kuin enkeleillä, he voivat mennä seinien läpi.
Tuo on havainto, jota todella moni ei tiedä, että uudestisyntynyt temmataan haudoista, sitten temmataan loput uskovat.
Olomuotoa ei tiedetä, sillä iankaikkisuudessa syödään, miksi muuten siellä olisi elämän puu, jota Elohiim vartioi.
>>Mieti millainen ruumis on kuvattu Raamatussa olleen Jeesuksella, kun Hän nousi kuolleista?** Juuri sitä Sinulta kysyin ja vastasin, ylösnousemusruumis.
Samoilla ollaan.
>> Meistä tulee samankaltaisia emmekä me enää taivaassa esimerkiksi ole ja elä aviopuolisoina niinkuin täällä maallisessa elämässämme. On muuten kumma harha joissain hengellisyyksissä, että ne opettaa tässäkin asiassa ihan vastoin Raamatun ilmoitusta. ** Amen.
Kuka noin opettaa.
Muuten siitä sielusta, lopun tuomiossa kivetkin huutavat, joten sielun rajaaminen ihmiseen on hieman epävarmaa.
Hab. 2;11 Seinäkivi huutaa ja syyttää, ja kattohirsi yhtyy huutoon. ja vahvistus Jeesuksen suusta. Luuk 19;40 Mutta Jeesus vastasi: "Minä sanon teille: jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat
Kova on silloin tuomio, kaikilla LUODUILLA.
Miksi mennä ry-seuroihin? Sinä avaaja kerroit jo kaiken oleellisen seurojen annista. Mieluummin kirkkoon kuin rauhanyhdistykselle.
Pärjäätkö minuuttiakaan ilman tenoksia kummassakaan.
Kerro minulle, mitä tenoks tarkoittaa? Onko se ruoka vai juoma?
Pakko nyt kysyä, kun niin monen monessa viestissä joku (sinä?) tarjoilee tenoksia palstalla kirjoitteleville.
Tenox on unilääke.
Tenox ei ole unilääke, vaan nukahtamislääke.
Kiitos tiedosta! Ihmettelen kovasti, miksi pitää kehottaa ottamaan nukahtamislääkettä, jos on eri mieltä ry-seurojen kuuntelusta. Nähtävästi kehottajakaan ei ole perillä tenoksista.
monet vl-saarnat on tullut kuunnelluksi ihan paikan päällä, mutta 'nimikristittynä'( noin vl asian ilmaisi) ei vastannut henkeen. Samaistin itseni luultavasti liiaksi siihen maailmaan, mistä puhujat niin maukkaita juttuja kertoivat. Sitä maukasta maailmaa en samaistanut omaan maailmaani. Omasta maailmastani ei ollut mitään mehevää kerrottavaa.
No onhan monissa ev.lut. kirkoissamme onneksi vielä vl pappeja virassa. Joten voisit osua vaikka siihen aikaan kirkkoon, kun on vl papin saarnavuoro.
Minua erityisesti lämmitti se toissa kevään jo iäkkäämmän puhujan saarna Helsingin Ry:llä, jossa hän sanoi: "Onhan meillä ollut sitä pedofiliaa, mutta epäuskoiset opettavat tyttärensä meikkaamaan ja tanssimaan jo ihan pieninä."
Tämä laittaa jokaisen uskovaisen arvojärjestyksen oikeaan kuosiin, sillä onhan se meidän uskolla nähtävä, kuinka turvallisessa jumalanvaltakunnassa me saamme elää. Ei le meikkaamista eikä tanssia!
-
Uskotko avaaja siihen saatanalliseen vl-oppiin, että vanhoillislestadiolaiset ovat koko maailman ainoita oikeita uskovaisia?
Sinulle "Vain me" vastaan, että taidat osata täällä keskustella ainoastaan hokemalla tuota samaa mantraa. Anna vl kristittyjen uskoa rauhassa ja jos sinulla on joku omanlaisesi hengellinen vakaumus , joka passaa sinun omalle lihallesi ja verellesi ja ruokkii omaatuntoasi niin itse valintasi olet tehnyt. Ei kukaan vl sinua käännyttämässä ole ja väkisten viemässä taivaaseen. Miksi sinä hyökkäät jatkuvasti täällä, sillä jos sinulla on hyvä omatunto uskossasi, niin sinulla sen hedelmänä pitäisi näkyä rauha eikä jatkuva tora täällä.
Todella harva yhteisönne ulkopuolinen hyväksyy lastenraiskaamisenne, vaikka te hyväksyttekin. Ulkopuoliset saattavat silti hyväksyä tanssimisen ja meikkaamisen -ne syntiset!
Kukaan raittiisti uskomassa oleva vl ei hyväksy mainitsemaasi syntiä, se on kuoleman synti, joka sen tekee. Ja toivottavasti ei kukaan vl:ien ulkopuolella olevakaan hyväksy sitä. Mutta muista että huoruuden harjoittaminen kaikissa sen muodoissaan on syntiä myöskin, ja sitä harjoittaa tänä aikakautena todella todella moni ihminen. Oletko siitä yhtä huolissasi kuin tuosta synnistä, mistä kirjoitit?
Taidat sotkea aitoon vl-tyyliin haureuden ja huoruuden.
Joo ja uusin katekismushan ei enää edes puhu kuudennessa käskyssään.Älä tee huorin vaan nykyään se on muutettu muotoon Älä tee aviorikosta. Ikäänkuin esiaviolliset suhteet eivät olisi syntiä tai muut sukupuolisuhteet ulkopuolella avioliiton. Näin avoliitotkin tehdään luvallisiksi. Huoruus ja haureus ovat yhtä suuria syntejä molemmat.
Kuunnelkaa netissä rauhanyhdistyksen seuroja.
Kuunnelkaa myös esikoisten seuroja, esim. Puhelinkuunteluna.
Samalla voi tehdä vertauksia.