aivanturha

Entisenä hyvinkääläisenä kävin kiertelemässä uljasta kauppakeskustanne.
Ei tarvitse olla hirveä ennustaja jos väittää muutamassa vuodessa liikkeiden haihtuvan keskuksesta pois. Kuka hemmetti oikeasti tulee hyvinkäälle ostoksille.
Kuten eräs tuntemani kauppias keskuksessa sanoi.. keskus olisi pitänyt rakentaa moottoritien varteen.
78791
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 78

Vanhimmat

Helsingistä asti käyvät täällä ostoksilla, meillä kun on uudenmpi keskus, kun niillä siellä on.

Äänestä
  • Vai että oikein Helsingistä tulevat varta vasten.Kyllä siellä riittää kauppoja omasta takaa.Tasokkaampiakin.

    Äänestä

  • Meillä on vaan väljempää keskuksen käytävillä?? Ei ruuhkia. Kun ei riitä niitä asiakkaitakaan. Keskellä päivää saatat seistä ihan yksin käytävillä. Siksi tänne kannattaa tulla kauempaakin

    Äänestä

Kauppakeskus on hyvällä paikalla. Kyllä ihmiset sen löytää.

Äänestä

En käsitä miksi liikkeet haihtuisivat pois. Samat liikkeet ovat sijainneet keskustassa vuosikausia ja pärjänneet hyvin. Miksi eivät nyt uudessa paikassa pärjäisi?

Käväise Sveitsin portaalissa, niin näet kuinka moottoritien varressa pärjätään. Heikkoa on.

Äänestä
  • Ne kalliit vuokrat, ne ovat vähän eri luokkaa kauppakeskuksessa kuin jossain pienessä kivijalka putiikissa. Sunnuntaisin on oltava putiikit auki, koska korkeampi taho sanoo niin. Varmaan tiedät sunnuntain palkkakustannukset. Siinä sinulle mm kaksi syytä.

    Äänestä

  • Vertaus Sveitsin portaaliin ontuu aika pahasti!
    Joka päivä kun ei huonekaluja, rak.tarpeita tarvitse ostaa.
    Jos siellä olis kauppakeskus päivittäistavaroineen, niin 120%-varmaan siellä nyt suurennettais parkkialuetta. Ja siihen pysähtyisivät matkailijatkin mökille mennessään.

    Tämä Hyvinkään keskusta saatta vetää vaan ihmisiä, jotka hakevat hiljaisuutta ja rauhallisuutta ja ennen kuluisaa puhdasta ilmaa ( Parantola). Tosin sekin on harhaa kun liikenne nyt ohjataan pakolla keskustaan ja lähiöt saavat siitä liikennemelusta ja tärinästä osansa. Infra on iäkästä ja kadut sortuvat, viemärit / vesijärjestelmät pettävät, melusaastetta hiljaisilla aluiella. Tämä sitten vaikuttaa aikajänteellä laskevasti kaupunkimme viihtyvyyteen.
    On turhaa mussuttaa että "taas joku jäärä". Sitä vaan osaa ajatella aivoillaan, jotka vuosien vareella ovat saanneet oikeanlaista ravintoa eikä pelkkää pikaruokaa.

    Äänestä

  • ihan vaan totean täm kirjoitti:

    Vertaus Sveitsin portaaliin ontuu aika pahasti!

    Hämeenlinnssa rakennetaan kauppakeskus moottoritien päälle, koska asiakkaita halutaan tiellä ajavistakin.Tuo roskaruokien jatkuva mutustelu vie monelta ajattelukyvynkin.Tosiasiassa ruokaostokset tehdään mahdollisemman läheltä asuntoa.

    Äänestä

  • Veikkaus laitettu kirjoitti:

    Hämeenlinnssa rakennetaan kauppakeskus moottoritien päälle, koska asiakkaita halutaan tiellä ajavistakin.Tuo roskaruokien jatkuva mutustelu vie monelta ajattelukyvynkin.Tosiasiassa ruokaostokset tehdään mahdollisemman läheltä asuntoa.

    Rovaniemellä ja Hlinnassa on asiat paremmin oivallettu kuin Hkäällä. Joutoilmamaata saadaan hyötykäyttöön!!
    Ei Hkäänkeskustaan kukaan viitsi tulla kun täällä ei ole mitään uutta ja ihanaa. Samat kuosit kuin muualla. Olis tarvinnut tehdä jotakin ainutlaatuista. Suomalaiset ei sitä osaa. Joku keksii että halutaan kylpylä, niin kaikki rakentaa semmosien- 100 kpl 99 kpl kuolee kun ei kannata. Näin tää on aina mennyt kun ei ajatella omalla aivolla.

    Äänestä

  • totean taas kirjoitti:

    Hämeenlinnassa rakennetaan moottoritien päälle siksi että Tiiriön kauppakeskittymä epäonnistui täydellisesti, eli tällä liikkeellä paikataan miljoonien vikasijoitusta.

    Todellisuudessa tuo Hämylinnan kauppakeskus tulee tukehtumaan omaan mahdottomuuteensa, parkkipaikkoja ei ole ja noi samat tavarat paikalliset hakee Ideaparkista jossa on sentään ilmainen pysäköinti ja tutut liikkeet.

    Äänestä

  • HämislinnaHyvinkää kirjoitti:

    Ideaparkkihan on aivan motarin vieressä ja samalla hyvä taukopaikka.Ei mikään ihme että väkeä käy.

    Äänestä

Minä ihmettelen sitä, miksi liikkeet, joilla nyt on hyvä sijainti, haluavat kauppakeskukseen.

Ensiksi Kulmakonditorio. Vanhat tilat olivat hyvällä paikalla ja persoonalliset.

Sitten Suomalainen Kirjapauppa. Nykyinen paikka on hyvä ja kadulta poikettavissa.

Sitten posti, jonne onneksi ei ole asiaa. Ainut plissa, että ne joilla on asiaa, voivat asioida myös lauantaisin. Mutta sen entisen läheltä sai hyvin parkkipaikkoja.

Kauppakeskus ok, mutta tylsä. Cittari on toki parempi kuin entinen. Hämeenkadulta pääsee Cittariin vain hissillä, pitkä miinus, suunnittelijat varmaan suunnitelleet kulkureitit hutikassa.

Äänestä
  • Suomalainen kirjakauppa on valtakunnallinen ketju.Ei soellä paljon tunnu vaikka yksi myymälä olisi miinuksellakin.Toisaalta jotkut ketjut ovat tarkkoja, kuten Aleksi 13 ja Musta pörssi.Ne tekivät laskelmansa eivätkä tulleet.Aika näyttää miten pikkumyymälöiden käy.Kaupungilla on jo kova veikkaus menossa ekasta lähtijästä.

    Äänestä

  • "Hämeenkadulta pääsee Cittariin vain hissillä, pitkä miinus, suunnittelijat varmaan suunnitelleet kulkureitit hutikassa. "

    Suunnittelijat eivät todellakaan ole suunnitelleet kulkureittejä hutikassa vaan nimenomaan hyvin tarkoituksellisesti. Syystä että jos olisi suora yhteys Hämeenkadulta Cittariin, niin silloin nämä pikku liikkeet jäisivät todennäköisesti pienelle kävijämäärälle. Nyt, kun haluaa mennä Cittariin, joutuu kiertämään näiden pikkuliikkeiden ohi, joka sitten houkuttelee ihmisiä poikkeamaan myös niissä. Sehän olisi ollut todellinen unelma Cittarille suora yhteys, mutta kun pikkuliikkeet vastustivat. Amen.

    Äänestä

  • Cittarifani kirjoitti:

    "Hämeenkadulta pääsee Cittariin vain hissillä, pitkä miinus, suunnittelijat varmaan suunnitelleet kulkureitit hutikassa. "

    Suunnittelijat eivät todellakaan ole suunnitelleet kulkureittejä hutikassa vaan nimenomaan hyvin tarkoituksellisesti. Syystä että jos olisi suora yhteys Hämeenkadulta Cittariin, niin silloin nämä pikku liikkeet jäisivät todennäköisesti pienelle kävijämäärälle. Nyt, kun haluaa mennä Cittariin, joutuu kiertämään näiden pikkuliikkeiden ohi, joka sitten houkuttelee ihmisiä poikkeamaan myös niissä. Sehän olisi ollut todellinen unelma Cittarille suora yhteys, mutta kun pikkuliikkeet vastustivat. Amen.

    Mitkä ihme pikkuliikkeet? Jos menen Hämeenkadulta Cittariin, menen hissillä alas ja sieltä toisesta päästä alakertaa sisään - olisi edes se sisäänpääsy kummassakin päässä. Jos kerroksessa on joitain muita liikkeitä, en ole kiinnittänyt niihin huomiota lainkaan, ei varmaan mitään mitä tarvitsen. Jokin halpispiste siinä keskellä, halpoja keskejä tai karamelleja, en ole tutkinut tarkemmin.

    Cittariin on parempi kulkea sieltä kirjastonpuoleisesta päästä, pääsee siihen sisäänkäynnin viereen.

    Äänestä

  • Mikä hinku sinne kirjoitti:

    Pitää paikkansa, kannattaa suosia sitä kirjastonpuoleista kulkureittiä, jos haluaa suoraan päästä Cittariin.

    Minulle se on sinänsä ihan se ja sama, koska voin itse mennä sisään ihan mitä tahansa kautta, eikä haittaa yhtään. Samoin voin vaikka ajaa autonkin ihan kauimpaan nurkkaan parkkihallissa. Jaksan kyllä kävellä. Monilla tuntuu vain olevan sellainen asenne, että kaikki pitää olla aina heti metrin päässä ilman kynnystä ja autokin ajetaan suurinpiirtein rullaportaiden eteen, mahtuuhan niistä liukuovista auto sisään, jos oikein tarkkana on, heh. :D

    Äänestä

Änkyrät ja kateelliset suomalaiset täällä taas asialla. Osa toivoo että toisilla menis yhtä huonosti ku itellä niin sitte olis taas hauskaa ja sais nauraa.

Äänestä
  • Kysymyksessä ei näytä olevan kateus tai muu sellainen vaan täysin kylmä ennuste.Irtisanomiset ja muut vähentämiset ovat aina ensimmäinen vaihe tuollaisessa prosessissa.Näin se on aina ollut ja näin se tulee aina menemään.

    Äänestä

Minä esim. aion tulla kuun lopussa WIllaan, koska sinnehän tulee Suomen ensimmäinen New Yorker myymälä!

Äänestä

Jeiiiiij...saako sieltä VIIMEIN leggareita ja kireitä toppeja??
Niitä myyviä liikkeitä kun ei vaan Hyvinkäällä ole =/
Niin ja niitä kattilaa muistuttavia lakkeja?

Äänestä

Joopa joo, Sieltä Tampereen Koskikeskuksestakin sitten on vissiin asiakkaat ja myyjät haihtuneet pois jo ajat sitten, se kun ei siijaitse minkään moottoritien varrella.

Että ihan Tampereelta asti sitten lähdit uuteen kauppakeskukseen. Ei taida Tampereella sitten olla lähellekään yhtä hyviä kauppakeskuksia

Äänestä
  • Etkö muka itse muualla käydessäsi käy kaupoissa, kauppakeskusksissa tai kirpputoreilla? Tai taidenäyttelyissä, konserteissa tai mikä ikinä sinua kiinnostaa?

    Minä kävin juuri viikonlopulla mökkimatkalla Tampereella kauppakeskuksessa, mitä ihmeellistä siinä on? Ennen olin matkatöissä ja saatoin pitää tauon vaikkapa Oulun alapuolella Kempeleellä ja käydä Zeppelinissä - vieläköhän mista kauppakeskusta on?

    Ihmiset eivät ole sidottuja turpeeseen.

    Äänestä

  • Sinne tänne kirjoitti:

    Etkö muka itse muualla käydessäsi käy kaupoissa, kauppakeskusksissa tai kirpputoreilla? Tai taidenäyttelyissä, konserteissa tai mikä ikinä sinua kiinnostaa?

    Minä kävin juuri viikonlopulla mökkimatkalla Tampereella kauppakeskuksessa, mitä ihmeellistä siinä on? Ennen olin matkatöissä ja saatoin pitää tauon vaikkapa Oulun alapuolella Kempeleellä ja käydä Zeppelinissä - vieläköhän mista kauppakeskusta on?

    Ihmiset eivät ole sidottuja turpeeseen.

    Muualla liikkuessani käyn aina kauppahalleissa,antiikkiliikkeissä,joillakin kirppareilla sekä paikkakunnan alaan liittyvissä erikoisliikkeissä.Kanden suuren kauppaketjun kauppakeskuksissa en käy koskaan,sillä samaa formaattia on kaikkialla.

    Äänestä

  • kolmas takaa kirjoitti:

    Muualla liikkuessani käyn aina kauppahalleissa,antiikkiliikkeissä,joillakin kirppareilla sekä paikkakunnan alaan liittyvissä erikoisliikkeissä.Kanden suuren kauppaketjun kauppakeskuksissa en käy koskaan,sillä samaa formaattia on kaikkialla.

    Ei ne nyt onneksi ihan samanlaisia ole kauppakeskuksetkaan: niissä saattaa olla erikoisliikkeitä, joita muissa ei ole. Esimerkiksi jokin paikallinen leipomoliike tai vaateliike. Jotkut liikkeet sitäpaitsi keskittyvät vain kauppakeskuksiin eikä niitä löydy esim. Helsingin keskustasta.

    Helsingin keskustassa on pikkuliikkeitä pilvin pimein ja ollut vuosikymmeniä.Kampissa ja Forumissa on tietysti omansa, mutta suurin osa on ulkopuolella.

    Äänestä

  • Oli ainakin eilen kirjoitti:

    Helsingin keskustassa on pikkuliikkeitä pilvin pimein ja ollut vuosikymmeniä.Kampissa ja Forumissa on tietysti omansa, mutta suurin osa on ulkopuolella.

    Pitääkö taas vääntää rautalangasta.

    Kauppakeskuksissa on sellaisia pikkuliikkeitä, joita löytyy vain kauppakeskuksista. Ihan niitä samoja liikkeitä ei löydy Helsingin tai muidenkaan isompien kaupunkien keskustasta. Nämä kyseiset liikkeet haluavat jostain syystä keskittää toimintansa vain kauppakeskuksiin.

    Äänestä

  • Sinn tänne kirjoitti:

    Vääntele pois vain rautalankojas.Tietysti näiden suuten ketjujen kauppakeskuksissa on vain siellä olevia pikkuliikkeitä, koska nuo kauppaketjut omistavat niitä tai niillä on pitkäaikaiset sopimukset niiden kanssa.Ne ovat myös sidottuja bonuskorttisopimuksiin.On toki yksittäisiä ja vapaita tilanvuokraajia, jotka eivät ole sidottuja ketjuihin.Esim. Hyvinkäällä apteekki.Suurin osa pikkuliikkeitä on joka tapauksessa ympäri kaupunkeja erillisissä tiloissaan, myös Helsingin keskustassa.

    Äänestä

Torikatu estää kunnollisen pääsyn Willaan, se on kauppakeskuksen suurin fiasko. Jo nyt tavarantuojat tukkivat liikenteen, mitä sitten kun toinen osa avataan ja mitä sitten kun tulee talvi ja lunta, koko katu on jumissa. Kauppakeskus on muuten OK, mutta väärässä paikassa, Hangon Ratapihalla olisi liikennekin sujunut ja kuitenkin olisi ollut keskustassa, mutta myöhäistä on rypistää, kun on housussa!

Äänestä
  • Katsos kun kaupungissa asuu, niin on osattava ajaa niin kuin kaupungissa. Asukasmäärä kasvaa --> liikennemäärät kasvavat. Pitkää pinnaa tarvitaan. Sellaista se on.

    Äänestä

  • kaupunki9 kirjoitti:

    Katsos kun kaupungissa asuu, niin on osattava ajaa niin kuin kaupungissa. Asukasmäärä kasvaa --> liikennemäärät kasvavat. Pitkää pinnaa tarvitaan. Sellaista se on.

    Mistä löydettäisi ne pitkäpinnaiset kuskit? :) Kaikki ajaa kuin mökkitiellä, eli minä ensin, mummot ojaan -kele!

    Äänestä

Huh, huh, kun näitä kirjoituksia lukee tulee mieleen sellainen, että silloin kun Hyvinkäällä ei kauppakeskusta ollut sitä toivottiin ja nyt kun sellainen on niin sen vastustajat sitä täällä kilpaa haukkuvat.
Kyllä kaikissa kauppakeskuksissa on ne hyvät ja huonot puolet, täydellistä, kaikkia miellyttävää ei varmasti saa aikaiseksi missään.
Itse pääkaupunkiseudulta Hyvinkäälle muuttaneena en voi muuta kun ihmetellä sitä kohua ja valituksen määrää joka Willasta nousi...olisiko Hyvinkään pitänyt pysyä kaupunkina, joka ei kehity?
Toki kaikilla ratkaisuilla on omat kannattajansa, mutta eiköhän nyt kaikki toivota, että kauppakeskus menestyisi, jo niiden pikkuliikkeiden olemassaolonkin tähden...
Mukavaa syksyä kaikille!

Äänestä
  • Saa sitä ja siihen liittyvää liikennejärjestelyä moittia ja haukkuakin.Ei tässä mitään Neuvostoliiton tyylistä pakkokehumista tarvita.Jos joitain pikkukauppiaita on **setettu mukaan ylimitoitetuin ennustein, on asia heidän hölmöytensä.Todella hyvä että asiasta saa keskustella erilaisin mielipitein.

    Äänestä

  • Sananvapaus hyvä kirjoitti:

    Saa sitä ja siihen liittyvää liikennejärjestelyä moittia ja haukkuakin.Ei tässä mitään Neuvostoliiton tyylistä pakkokehumista tarvita.Jos joitain pikkukauppiaita on **setettu mukaan ylimitoitetuin ennustein, on asia heidän hölmöytensä.Todella hyvä että asiasta saa keskustella erilaisin mielipitein.

    Enpä aiemmassa viestissä kieltänytkään haukkumista, ihmettelin vain asiaa ja toivoin uusille liikkeille menestystä.
    Viestit voisi lukea kunnolla, ennen kun niihin noin kommentoi....
    Voi, voi...

    Äänestä

  • niinpä niin kirjoitti:

    Enpä aiemmassa viestissä kieltänytkään haukkumista, ihmettelin vain asiaa ja toivoin uusille liikkeille menestystä.
    Viestit voisi lukea kunnolla, ennen kun niihin noin kommentoi....
    Voi, voi...

    Moni haluaa puhua suoraan ja kertoa asiat niinkuin ne ovat.Liikennejärjestelyjen toimimattomuus ei todellakaan tullut kenellekään yllätyksenä, koska jo vuosia täällä on tiedetty "liikennesuunnittelun" toteutukset.Myös koko kiinteistön sijoitus juuri tuohon kohteeseen herätti pohdintoja liikenteestä vuosia sitten.Pyörikööt rekat ja muut huolintaliikkeiden autot Torikadulla minun puolestani miten sattuu, mutta alueella asuvien puolesta harmittaa.Toisaalta ei siellä ole pakko asua, mutta asuntomarkkinat on jumissa.

    Äänestä

Ei tämä kaupunki edes ansaitsisi kauppakeskusta. Kateellista porukkaa.

Äänestä
  • No nyt se kauppakeskus on ja tuntuu moni olevan siitä kateellinen.

    Äänestä

Hkäälle olis tämä keskus pitä rakentaa jo kymmeniä vuosia sitten, Silloin sillä olisi ollut paikkansa.
Nyt se tuli aikaan, jolloin ihmiset ovat alkaneet ymmärtäämään markkinataloutta arjessa ( glopaalimarkkinat, massatuotanto, halpatuotanto, huono laatu kulutusyhteiskunta jne). Pitäsi olla sitä kestäävää kulutusta!
Asiota ei päätetäkkään demokratiassa vaan jonku edun ehdoilla ja ne eivät ole oikeen koskaan veronmaksajien ja kuluttajien eduksi. Verovaroillahan on monta ottajaa kun se on aika hallisematonta rahaa. Melkein joka päivä luemme kaikista vispiläkaupoista, välistä vedoista, verosuunnittelusta jne. Kuluttajahan ne maksaa. Onneksi alkaa tässä mark.taloudessa tulemaan langan pää vetäjän käteen.
Kehityksessähän ( demokratia oikeassa merkityksessä) me menemme taaksepäin kaikesta huolimatta- ei ole kuin sata vuotta kun yhteiskunnassa täytyi hyväksytysti olla suuri määrä köyhiä, jotta työvoimaa olis edullista saada ja käyttää. Ei ollut julkista terv.hoitioa, keloja ja muitakaan tukijärjestelmiä. Suuntahan alkaa näyttämään siihen takas.

Äänestä
  • Muualla halutaan jo pieniä ruokakauppoja ja muitakin pikkukauppoja takaisin.Jää autoilu yhteen sumppuun pois ja liikuntakin kasvaa.Täällä ollaan jälkijunassa, mutta päätöksiä tehdessä sitä ei vielä tiedetty.

    Äänestä

  • Tulihan Jussintori aikoinaan. hieno rakennus olikin, piti ihan maalta asti tulla katsomaan koko suvun voimin. Lapset sai jäätelöä ja naiset sukkahousuja. Hieno oli paikka!

    Äänestä

Voisiko jotakin keskustelua käydä ilman, että siihen vedetään kateus, homoseksuaalit tai Jumala?

Näillä millään ei ole tekemistä oikeastaan minkään kanssa.

Äänestä

luin nämä jutut läpi,,,, kenelle pitäis olla kateellinen kun ei edes tunne ketään ( PAHVI) tosi asia nyt on että noin 2-4 vuoden päästä puolet puljuista tulee olemaan konkassa tai sitten ei ymmärretä taseista yhtään mitään... ja rahat on loppu. torikatu on oikeasti ihan peestä ja syvältä liikenteen mukaan.kun osto voima ei riitä niin ei. ja tollot suunnitellut koko willan..... vettä vaan satoi ja esim tehtiin villoituksia joita ei edes suojattu???!!!... heh nauran jo etukäteen niitä vesivahinkoja jotka sitten ilmenee. tuntuu suomessa olevan vaikeaa ammattitaidon ja rahan yhdistäminen kun vaan halutaan tehdä halvalla. siihähän sitten itkette.... olen valmis lyömän ison summan rahaa tämän asian takia.... entäs sitten nämä loput sijoittajat... esim Rantalainen ja kumppanit.... äänestäkää vaan kaikki samaa puoluetta niin hyvin menee... ja hyvinkää tulee kusemaan alleen...... erittäin hyvien päätösten takia...heh

Äänestä
  • Veikkauksesi on todella kova, mutta ei mahdoton.Tuo koko kiinteistö on suunniteltu aivan muualla kuin Hyvinkäällä ja rakennettu myös sadekeleillä suojauksista huolehtimatta.Jos kiinteistö on Suomalaisen eläkeyhtiön omistuksessa niin huono asia.Jos taas ulkomaisessa omistuksessa, niin ei mitään väliä koska puretaan kosteusvaurioisena 20 vuoden päästä.Hyvinkääläiset äänestää aina näitä kytköshenkilöitä ja siitähän me veronmaksajat kärsimme.

    Äänestä

Ostoskeskus on paras asia mitä Hyvinkäälle on tapahtunut vuosikymmeniin. Olihan tämä sellainen Rovaniemeäkin rumempi paikka ja palvelut olivat kuin haulikolla ammutu ympäri ämpäriä. Nyt on hyvä. Ja en ymmärrä, mitä kaikki itkevät liikennejärjestelyistä, kymmeniä kertoja siitä ohi ajaneena ja sinne ajaneena en ole huomannut kertaakaan minkäänlaista ruuhkautumista. Menkääpä itse kokeilemaan, älkääkä puhuko toisten suulla..

Äänestä
  • Suomessahan ei oikeita ruuhkia ole missään. Meillä on vaan pieniä hetkiä, jolloin liikenne puuroutuu syystä jos toisesta. Ilmeisesti oikeen suunnitellaan liikennekohtia, että saadaan suuren maailman tunnetta? Jonothan merkitsevät aina jotain "haluttua" olevan jossakin, kuten jo aikoinaan ent. N-liitossa, kun kaikesta oli saatavuuspula. Jos olisi sujuva liikenne, niin suuri vaara olisi, että liikennevirta veis ohi kauppakeskuksen tms.
    Kauppakeskuksen todellinen vaikutus nähdään vasta hetken kuluttua. Ihmiset priorisoivat omia näkemyksiään omien tuntemustensa mukaan. Parasta toiselle on huonointa toiselle. Eli ei puhuta tässäkään toisten suulla! Omilla silmillä ja omilla hoksottimillakin jo katukuvaassa näkee merkkejä, jotka eivät lupaa kuitenkaan mitään kehitystä parempaan. Kauppakeskuksen ympärille oleviin tyhjiin tiloihin tullee lisää pikaruokaa,kuntosaleja, kampaamoja / partureita -niistähän kaupunkimme on jo tunnettu. Ketjukauppojen ostospaikat keskittyvät saman katon alle ja vielä toiminnassa olevat ihan kauppiasvetoiset ja yrittäjäliikkeet näivettyvät kaupungistamme, jotka tuotteillaa ovat samalla alalla kuin kauppakeskuksen " ainutlaatuisen yksilölliset merkkituoteliikkeet". Valitettavasti se näkyy kaupunkimme arkikuvassa viihtyvyyden suurena laskuna, kun ns. palvelut sijoitetaan vain yhteen paikkaan. Onneksi Kaupungissa on vielä esim Kirjavantolpan alue, jossa on aitoa vilinää ja tunnelmaa väljyydessään. Näitä paikkoja pitäisi saada lisää kaupunkiimme. Paljon Suomea kiertäneenä on monesti ollut pettymys kun ajaa ns kaupunkikeskuksen ohi, niin voi vaan todeta, että tässäkö se kaikki oli. Niin myös Hyvinkäällä.

    Äänestä

  • totean vaan kirjoitti:

    Suomessahan ei oikeita ruuhkia ole missään. Meillä on vaan pieniä hetkiä, jolloin liikenne puuroutuu syystä jos toisesta. Ilmeisesti oikeen suunnitellaan liikennekohtia, että saadaan suuren maailman tunnetta? Jonothan merkitsevät aina jotain "haluttua" olevan jossakin, kuten jo aikoinaan ent. N-liitossa, kun kaikesta oli saatavuuspula. Jos olisi sujuva liikenne, niin suuri vaara olisi, että liikennevirta veis ohi kauppakeskuksen tms.
    Kauppakeskuksen todellinen vaikutus nähdään vasta hetken kuluttua. Ihmiset priorisoivat omia näkemyksiään omien tuntemustensa mukaan. Parasta toiselle on huonointa toiselle. Eli ei puhuta tässäkään toisten suulla! Omilla silmillä ja omilla hoksottimillakin jo katukuvaassa näkee merkkejä, jotka eivät lupaa kuitenkaan mitään kehitystä parempaan. Kauppakeskuksen ympärille oleviin tyhjiin tiloihin tullee lisää pikaruokaa,kuntosaleja, kampaamoja / partureita -niistähän kaupunkimme on jo tunnettu. Ketjukauppojen ostospaikat keskittyvät saman katon alle ja vielä toiminnassa olevat ihan kauppiasvetoiset ja yrittäjäliikkeet näivettyvät kaupungistamme, jotka tuotteillaa ovat samalla alalla kuin kauppakeskuksen " ainutlaatuisen yksilölliset merkkituoteliikkeet". Valitettavasti se näkyy kaupunkimme arkikuvassa viihtyvyyden suurena laskuna, kun ns. palvelut sijoitetaan vain yhteen paikkaan. Onneksi Kaupungissa on vielä esim Kirjavantolpan alue, jossa on aitoa vilinää ja tunnelmaa väljyydessään. Näitä paikkoja pitäisi saada lisää kaupunkiimme. Paljon Suomea kiertäneenä on monesti ollut pettymys kun ajaa ns kaupunkikeskuksen ohi, niin voi vaan todeta, että tässäkö se kaikki oli. Niin myös Hyvinkäällä.

    ---Suomessahan ei oikeita ruuhkia ole missään---

    Aja joskus aamulla Kehä ykköstä länteenpäin ja sitten neljän ja viiden välissä takaisinpäin.

    Onneksi voin kulkea nykyiseen työpaikkaan julkisilla.

    Äänestä

  • Sinne tänne kirjoitti:

    ---Suomessahan ei oikeita ruuhkia ole missään---

    Aja joskus aamulla Kehä ykköstä länteenpäin ja sitten neljän ja viiden välissä takaisinpäin.

    Onneksi voin kulkea nykyiseen työpaikkaan julkisilla.

    Aivan totta.Onneksi niitä kehä 1.n ruuhkia ei täällä ole.Onneksi siellä on joissain paikoissa jopa 4 kaistaa suuntaa kohden, niin pullonkauloja ei ole.Kehä 3 .lle voi mennä harjoittelemaan, koska siellä on vain 3 kaistaa suuntaansa.Taitaa liikennesuunnittelun olla siellä ammattitaitoista.Ihmisten kaupoissakäynnit määräytyvät ajankäytön ja käytännöllisyyden mukaan, kun nämä muutosten alkuhässäkät on ohi.

    Äänestä

  • Sinne tänne kirjoitti:

    ---Suomessahan ei oikeita ruuhkia ole missään---

    Aja joskus aamulla Kehä ykköstä länteenpäin ja sitten neljän ja viiden välissä takaisinpäin.

    Onneksi voin kulkea nykyiseen työpaikkaan julkisilla.

    On koettu Kehän 1 , 2 ja 3 samoin VT 3 Klaukkalan jälkeen Hkiin.
    Eivät ne tietenkään ole sujuvaa liikennettä mutta suhteellisen pientä ja harmittaa kuskia. Ne ovat aika ajallisia, kuten jo totesin ja sijoittuvat tiettyyn hetkeen. Toki ne sumput haittaavat niitä jotka niissä joutuvat ajelemaan ja tuhlaamaan aikaansa päivästä, mut maailman ruuhkissa ne on pieniä.

    Äänestä

Liikennekeskustelu alkaa menemään nyt hiukan Off topic puolelle. Kauppakeskuksesta sen verran että siitähän on tällä hetkellä vasta alle ½ avoinna, joten turha oikeastaan vielä arvostella sitä. Itse ainakin uskon että keskus tuo huomattavasti lisää asiakasvirtaa Hyvinkäälle ja lisää kaupungin tunnettavuutta.

Raaka tosiasiahan on vain se että esim nuoriso niputtaa kaupunkien paremmuutta sen mukaan millainen kaupallinen tarjonta siellä on ( niin nuorethan ovat sitten tulevaisuuden muuttajia ja veronmaksajia huom)

Äänestä
  • En tiedä, mikä paikkakunta Suomessa voisi olla Hyvinkään vertailukohta.Ja tarvitseeko sellaista edes olla? Helsingissä on huippupalvelut keskustassa ja sen lisäksi noita alueellisia kaupan keskittymiä vähän syrjemmällä, on Itis, Jumbo, Sello sunmuut, mihin tullaan kauempaakin. Sitten erilaiset Ikeat, Lidlit, Plantagenit ja niin edelleen. Kyllä väki liikkuu hyvien tuotteiden perässä, mutta en usko, että joku stadilainen vaivautuisi hyvinkääläiseen sumppuun, ellei tänne sattumoisin ole muuta asiaa. Kyllä ne samat merkkiliikkeet, kuten pian aloittava Halonen (!?) löytyy lähempääkin. Aika pieneksi se alue käsittääkseni jää, josta olisi mielekästä liikkua Hyvinkäälle, kun tarjolla on tosiaan Suur-Helsingin suunnan lisäksi myös esim. Lahti. Hämeenlinna (sallittakoon) on pystyyn kuollut paikka ostajalle, mutta suhteellisen lähellä on sitten jo Ideapark.

    Äänestä

  • ex-hiihtäjä kirjoitti:

    En tiedä, mikä paikkakunta Suomessa voisi olla Hyvinkään vertailukohta.Ja tarvitseeko sellaista edes olla? Helsingissä on huippupalvelut keskustassa ja sen lisäksi noita alueellisia kaupan keskittymiä vähän syrjemmällä, on Itis, Jumbo, Sello sunmuut, mihin tullaan kauempaakin. Sitten erilaiset Ikeat, Lidlit, Plantagenit ja niin edelleen. Kyllä väki liikkuu hyvien tuotteiden perässä, mutta en usko, että joku stadilainen vaivautuisi hyvinkääläiseen sumppuun, ellei tänne sattumoisin ole muuta asiaa. Kyllä ne samat merkkiliikkeet, kuten pian aloittava Halonen (!?) löytyy lähempääkin. Aika pieneksi se alue käsittääkseni jää, josta olisi mielekästä liikkua Hyvinkäälle, kun tarjolla on tosiaan Suur-Helsingin suunnan lisäksi myös esim. Lahti. Hämeenlinna (sallittakoon) on pystyyn kuollut paikka ostajalle, mutta suhteellisen lähellä on sitten jo Ideapark.

    Samoja liikkeitähän niissä on läpi Suomen.Jokaisessa muutama paikallinen poikkeus.Paljolti mukana saman bonuskortin puljuja kuin jompikumpi suurista eli S tai K. Nehän tässä maassa määräävät 80% myytävien ruokatuotteiden hinnan.Ne myös määrävät käytännössä kaikkien kauppakeskuksissa olevien pikkuliikkeiden aukioloajat sunnuntaita myöten.

    Äänestä

Minä ainakin helsinkiläisenä käyn teidän Willassa joka viikonloppu.
Miksi en kävisi?

Äänestä
  • Hyvin uskottavaa toi "helsinkiläisenä" viestintänä stadilaiselta.Mutta senkus käyt jos fyrkat ei riitä stockalle.

    Äänestä

  • Oikea kaupunkilainen on varmaan muuttanut juuri kotoa Helsinkiin, irtaantunut mamman tisusta ja tulee viikonloppuisin kotia lihapatojen ääreen ja pyörii muiden siideripissisten kanssa kuluttaen aikaa willassa... tosi pönttöä väittää että joku lähtis stadista pyörimään willaan joka viikonloppu tai edes yleensäkin tulis tänne,hahhah, täältä lähetään pois..

    Äänestä

  • Ei mennyt läpi kirjoitti:

    Hyvin uskottavaa toi "helsinkiläisenä" viestintänä stadilaiselta.Mutta senkus käyt jos fyrkat ei riitä stockalle.

    No minnoon ainnakkii tatilainen, syntymästäni suokka.

    Äänestä

  • Ei mennyt läpi kirjoitti:

    Hyvin uskottavaa toi "helsinkiläisenä" viestintänä stadilaiselta.Mutta senkus käyt jos fyrkat ei riitä stockalle.

    Voi hyvinkin olla helsinkiläinen, jos on muuttanut vaikkapa vuoden parin sisällä sinne. Alkuperäinen tai vuosikausia asunut käyttäisi ilmaisua stadilainen.

    Äänestä

Vai helsingistä saakka käyvät kytäjällä ostoksilla? Mainittakoon, että Vantaa tajusi ja rakentaa nyt parhaillaan kolme kertaa Jumboa suurempaa kauppakeskusta Keimolaan juurikin moottoritien päälle. Samoin samaan yhteyteen tulee kehärata. Voi olla aika hiljaisessa Willassa käynnit ihmisillä.

Äänestä
  • Vähän tottakin tuossa Kytäjään viittaavassa jutussa on."Turvepallon " mätkijät Kytäjällä käydessään hakevat Kytäjän kioskilta krapulaansa loivennusaineita.Pääasiassa ovat pääkaupunkiseudulta kotoisin.

    Äänestä

Miksi ne kioskilta mitään loivennuksia ostaisivat ? Siellä on aika hulppea se golf-klubikin, sieltä saa kyllä, jos loivennusta tarvuitaan. Kytäjän kioskilla käy pääosin niitä alueen rakennusmiehiä, ei golffareita.

Äänestä

On se nyt niin ihanaa, kun Ryttyläläisetkin pääsevät Willan ostoshelvettiin ostamaan Kiinalaista lapsityövoimalla tuotettua krääsää.

Autotkin mahtuvat mukavasti parkkihalliin.

Äänestä

Lösö vois haistaa pitkän paskan.

Äänestä
  • Sattuu vain tuo Lösö olemaan oikeassa.Jos siellä olevien kauppojen tuotteita alettaisiin tarkastelemaan niin kotimaisuus on niistä kaukana.Ainoastaan ruokakaupan tuotteista löytyy Suomalaisia tuotteita.Lasoliinin on parempi jättää nimensä mukaiset aineet vähemmälle.

    Äänestä

Puuttumatta enenpää Willan rätti- ja krääsputiikkien tuotavalikoimiin ja niihin liittyviin eettisiin kysymyksiin, voitanee todeta, että tuo kauppakeskus Willa on täydellisesti epäonnistunut ratkaisu tämän kokoiseen tuppukylään jossa esim. liikenteen takkuamisesta ja älyttömistä kadunsulkemissuunnitelmista näyttää vastaavan yksi tehtävään ilmeisen sopimaton henkilö. Hän näyttää pystyvän estämään koko kauppakeskuksen toiminnan estämällä asiakkaisen liikkumisen.
Leuhkat, älyttömät kommentit ja normaaliälyisiä hyvinkääläisiä loukkaavat lausunnot saavat pääkaupunkiseudulla työssäkäyvien ihmisten karvat nousemaan pystyyn. Eikä tuollaisen, itseään täynnä olevan tyypin toimia ja nlausuntoja pitäisi alkaa tarkkailla ja korjailla luottamusmiestasolla? Kuka kunnalisvaaliehdokas lupaa alkaa hoitaa asiaa kuntoon? Mistä heitä hyvinkääläisiä rangaistaan tuollaisilla virkamiehillä, jotka saattavat aiheuttaa korvaamaton ta vahinkoa Hyvinkäälle? Taidan muuttaa Ranualle, siellä sentään valtio hoitaa kunnan budjetista 70%.

Äänestä
  • Myös näiden liikennesuunnittelijoiden esimies on täysin kyvytön tehtäviinsä kun ei millään tavoin puutu heidän toimintaansa ja käytökseen.Torilla lauantain vaalitapahtumissa tämä asia oli monen kaupunkilaisen esittämänä ehdokkaille.Olisi jo korkea aika saada tämä epäkohta poistettua päiväjärjestyksestä.

    Äänestä

Kauppakeskuksessa on yllätys, yllätys aivan liian vähän pysäköintipaikkoja. Esim. kauppakeskuksen henkilökunta ei voi pysäköidä parkkihalliin, joten heidän autot tulevat jatkossakin täyttämään kaikki mahdolliset kadunvarsipaikat kauppakeskuksen lähialueella.
Ongelma on aika iso ottaen huomioon liikkeiden ja henkilökunnan määrän. Tottakai näin avajaisten aikoihin asiakasmäärät ovat suurempia kuin jatkossa, mutta kauppakeskuksen henkilökunnan pysäköintiongelmat tulisi ratkaista pikaisesti.
Huvittaa, kun kauppakeskuksen suunnitteluvaiheessa sanottiin yksityisautoilun vähenevän, kun kaikki on keskitetty samaan paikkaan...

Äänestä
  • Ei voi olla totta.Eikö mikään onnistu tuolla paljon mainostetulla palatsilla? Tämä tästä enään puuttui.

    Äänestä

  • Ihanko totta, siinä se taas nähtiin. Varsinainen suunnittelun kukkanen.

    Äänestä

Tuskin niitä paikkoja nyt liian vähä on, kunhan vähän kävimäärä tasoittuu niin uskoisin kyllä paikoitusmäärän riittävän

Äänestä

Mietippä, ite. Et lukenut tekstiäni kokonaan. Kyse on kauppakeskuksen henkilökunnan pysäköintiongelmasta. Toivottavasti saavat jatkossa paikat pysäköintihallista.

Äänestä
  • Samaa toivon minäkin. Vituttaa etsiä päivittäin autopaikkaa itselle työvuoron ajaksi kadunvarsilta, josko löytyisi vapaa paikka.

    Äänestä

  • töissä willassa kirjoitti:

    Samaa toivon minäkin. Vituttaa etsiä päivittäin autopaikkaa itselle työvuoron ajaksi kadunvarsilta, josko löytyisi vapaa paikka.

    Joulun jälkeen teille riittää niitä paikkoja vaikka poikittain parkkeeraukseen.

    Äänestä

  • Kupla puhkeaa kirjoitti:

    Joulun jälkeen teille riittää niitä paikkoja vaikka poikittain parkkeeraukseen.

    Todennäköisesti. =D

    Äänestä

  • töissä willassa kirjoitti:

    Todennäköisesti. =D

    no onpa hanurista jos ei henkilökunnalle riitä parkkipaikkoja hallista!? Miten se on edes mahdollista, luulisi ainakin aamuisin olevan tilaa ja päivisinkin on ollut usein puolityhjää hallissa. Eikö Willan henkilökunta siis SAA viedä autojaan parkkiin, ettei vie maksavien asiakkaiden paikkoja? Kyllä Prisman puolella on henkilökuntaa(kin) ajateltu paremmin ;)

    Äänestä

  • töissä Prismassa kirjoitti:

    Siis kyllä tyhjää tilaa voi olla aamulla/päivällä, mutta niihin ei silti saa ajaa, koska ne paikat voivat olla pois jossain vaiheessa asiakkailta. =)

    Äänestä

  • töissä willassa kirjoitti:

    Siis kyllä tyhjää tilaa voi olla aamulla/päivällä, mutta niihin ei silti saa ajaa, koska ne paikat voivat olla pois jossain vaiheessa asiakkailta. =)

    juu, sama juttu täällä. henkilökunta EI SAA parkkeeraa halliin....

    ennen kielto tuli pomolta ja nyt pari päivää sitten tuli oikein tiedote kauppakeskuksen johtajalta, joka kieltää henkilökunnan parkkeerauksen autohalliin työvuorojensa ajaksi. mikäli kieltoa rikotaan, niin siihen tullaan puuttumaan. :((((((((

    Äänestä

  • töissä willassa kirjoitti:

    Siis kyllä tyhjää tilaa voi olla aamulla/päivällä, mutta niihin ei silti saa ajaa, koska ne paikat voivat olla pois jossain vaiheessa asiakkailta. =)

    No onpas hölmöä.

    Tokihan työntekijöille pitää olla parkkipaikat, vai onko laskettu sen varaan että tulevat julkisilla tai asuvat vieressä? Ihme idiotismia suunnittelussa...

    Oletteko yrittäneet saada pysäköintilupaa esim. entisen citymarketin/jussintorin parkkihalliin joka nyt ammottaa tyhjillään tai sen takana oleville parkkipaikoille, tai siihen radan ja sillankorvankadun välissä olevalle hiekkakentälle? Tuleehan siitä vähän käveltävää, muttei tarvitsisi metsästää asuinkatujen varsilta paikkoja, jotka ovat oikeastaan asukkaiden käyttöön tarkoitettuja... Eikä nekään ihan vieressä taida olla.

    ...Ja kun lumi sataa niin se katujen varsille pysäköinti voi muutenkin vähän vaikeutua, voi olla ettei aamulla niitä ole aurattu ja illalla voi olla että auto on puolen metrin lumivallin takana.
    Että siihen mennessä kannattaa se pysäköintiasia saada selvitettyä.

    Hyvinkäällä on näitä liikenne-asioita hoitamassa kai joku pälli joka uskoo että liikennemääriä pienennetään ja ruuhkia vähennetään parkkipaikkoja vähentämällä ja katuja kaventamalla ja katkaisemalla... Ja sitten joku toinen pälli halusi siihen keskelle kauppakeskuksen...Ja on hyvin ikävää että uuden kauppakeskuksen johdossa on kai sitten vielä yksi pälli joka ei tajua että niitä sopivia parkkipaikkoja ei juuri ole parkkihallien ulkopuolella ensimmäisestä pällistä johtuen.
    Nää henkilöt pitäis saada saman pöydän ääreen jutteleen ja teiltä työntekijöiltäkin joku edustaja sinne.

    Sori, avauduin vähän. Ottaa vaan päähän kaikki näin aamuyöstä. Ehkä pitäs painua nukkumaan.

    Äänestä

Oltiin menossa Tampereelle ja yhtäkkiä muistettiin, että Willassa voitais käydä.Kun tultiin, ajattelin aluksi että ompa hieno paikka, mutta.......
Kaikki samat liikkeet kuin muualla, paitsi pari pientä kauppaa ja sitä New yorker kauppaa en ole nähnyt Helsingissä, muuten ihan sama kuin muut.
Olisi voitu tuoda enemmän jotain erillaista!
Onnea kuitenkin menestykseen !

Äänestä

Huono provo, oikein muistit ettei New Yorkkia ole muualla =D Ps taisit lukea tuon aamupostista ja päätit tulla tänne yrittämään..

Äänestä
  • Kun pitää jo halvalla mainostaa niin konstit on monet.Se on duunissa tuossa lafkassa ja provikat tiukalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tämpere kirjoitti:

Entisenä hyvinkääläisenä kävin kiertelemässä uljasta kauppakeskustanne.
Ei tarvitse olla hirveä ennustaja jos väittää muutamassa vuodessa liikkeiden haihtuvan keskuksesta pois. Kuka hemmetti oikeasti tulee hyvinkäälle ostoksille.
Kuten eräs tuntemani kauppias keskuksessa sanoi.. keskus olisi pitänyt rakentaa moottoritien varteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu