kasvistarjonta puoleen, saadaan ruoka huonommaksi!!!

Keittäjä teki liian hyvää kouluruokaa - viranomaiset puuttuivat asiaan

Maanantai 8.10.2012 klo 14.50

Ruotsalaisen Falunin koulun keittäjä sai kuulla, että hänen tarjoamansa ruoka oli liian hyvää.
http://www.iltalehti.fi/ruoka/2012100816175418_ru.shtml

Falunissa koululaiset olivat tottuneet saamaan lounaalla tuoretta leipää ja 15 eri kasvista, mutta nyt siitä on tehty loppu.

Kaupunginhallituksen mukaan keittäjä Annika Erikssonin loihtima kouluruoka on liian hyvää, mikä ei ole reilua muiden koulujen oppilaita kohtaan. Ruoka ei viranomaisten mielestä myöskään vastannut vuonna 2011 säädettyä ohjetta terveellisestä ruokavaliosta. Erikssonia on näistä syistä määrätty rajoittamaan tarjontaa.

Keittäjä Annika Eriksson vakuuttaa, ettei hänen monipuolisempi kouluruokansa ole maksanut sen enempää kuin muidenkaan. Hän lisää pitävänsä tehtävänään tarjota oppilaille useita eri vaihtoehtoja.

Eriksson on nyt joutunut rajoittamaan kasvistarjonnan puoleen entisestä ja korvaamaan itse leivotut leivät kaupasta ostetuilla. Erikssonin perinteisesti pääsiäisenä ja jouluna tekemien noutopöytien tarjoilut ovat myös uhattuina.

Kaupunginhallituksen päätös on saanut koululaiset ja heidän vanhempansa raivostumaan. Falunin koulun neljäsluokkalaiset ovat laatineet vetoomuksen, jossa vastustavat päätöstä hillitä keittäjänsä kokkailuintoa.

Uutisesta kertoi The Local -verkkolehti.
IL
157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Johan on aikoihin menty.. Huomaatteko, että kun kasvispöydän runsaus puuttuu, saadaan huonompaa ja sellaista tavallista ruokaa.

Eiköhän kannata vaihtaa kuitenkin parempaan ja pitää kasvikset pöydässä, vai onko se liian kova pala, kun oppilaat oppivat hyvään?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


siinä sitä ollaan.. kirjoitti:

Keittäjä teki liian hyvää kouluruokaa - viranomaiset puuttuivat asiaan

Maanantai 8.10.2012 klo 14.50

Ruotsalaisen Falunin koulun keittäjä sai kuulla, että hänen tarjoamansa ruoka oli liian hyvää.
http://www.iltalehti.fi/ruoka/2012100816175418_ru.shtml

Falunissa koululaiset olivat tottuneet saamaan lounaalla tuoretta leipää ja 15 eri kasvista, mutta nyt siitä on tehty loppu.

Kaupunginhallituksen mukaan keittäjä Annika Erikssonin loihtima kouluruoka on liian hyvää, mikä ei ole reilua muiden koulujen oppilaita kohtaan. Ruoka ei viranomaisten mielestä myöskään vastannut vuonna 2011 säädettyä ohjetta terveellisestä ruokavaliosta. Erikssonia on näistä syistä määrätty rajoittamaan tarjontaa.

Keittäjä Annika Eriksson vakuuttaa, ettei hänen monipuolisempi kouluruokansa ole maksanut sen enempää kuin muidenkaan. Hän lisää pitävänsä tehtävänään tarjota oppilaille useita eri vaihtoehtoja.

Eriksson on nyt joutunut rajoittamaan kasvistarjonnan puoleen entisestä ja korvaamaan itse leivotut leivät kaupasta ostetuilla. Erikssonin perinteisesti pääsiäisenä ja jouluna tekemien noutopöytien tarjoilut ovat myös uhattuina.

Kaupunginhallituksen päätös on saanut koululaiset ja heidän vanhempansa raivostumaan. Falunin koulun neljäsluokkalaiset ovat laatineet vetoomuksen, jossa vastustavat päätöstä hillitä keittäjänsä kokkailuintoa.

Uutisesta kertoi The Local -verkkolehti.
IL

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu