USA:n protestantit vähenee

Protestantit, joihin helluntailaisetkin kuuluu, ovat menettäneet rajusti kannatustaan USA:a ja varsinkin vielä valkoisen väestön keskuudessa.

Viidessä vuodessa noin 10% USA:n protestanteista on luopunut uskostaan tai vaihtanut sen toiseen ja väkimääräksi muutettuna se on peräti 15 miljoonaa.

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2012/10/1632649/protestantteja-on-enaa-alle-puolet-amerikkalaisista

Artikkelin ulkopuolelta voi todeta että protestanttinen usko on siirtymässä länsimaista Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan, mutta noissa suunnissa varsinkin helluntailaisuus on muuttanut muotoaan ja siinä on mukana oppeja voodoosta ja muista alku-uskontojen rituaaleista.
887
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Taikausko vähenee maapallolla. Se on ainoastaan hyvä asia.

Äänestä

Helluntailiike ja muut uudestikastajaliikkeet ovat hyviä kasvualustoja alkukantaisille demonisille uskonnoille koska myös rituaalit puhuttelevat uudestikastajia.
Sama henki vaikuttaa näissä molemmissä siis voodoo ja helluntailaisuus ovat yhtä ja samaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    USA:n väestö on edelleenkin aika uskonnollista, mutta vähenemään päin.

    Käsittääkseni USA:n helluntailaisista suurin osa kuuluu kirkkoihin.

    Äänestä

Uutisessa luki, että uskontokuntiin kuulumattomia oli joka viides amerikkalainen ja tuohon joukkoon laskettiin myös ne jotka uskoivat Jumalaan, mutta eivät olleet tietyn uskontokunnan jäseniä. Nykyään yhä useampi kristitty ei kuulu mihinkään kirkkokuntaan. Täällä Suomessakin esim helluntailaiset lasketaan yleensä uskontokuntiin kuulumattomiin.

Äänestä
  • Kristinusko on taikausko siinä missä muutkin.

    Äänestä

Länsimaissa uskonnollisuus alkaa pikkuhiljaa onneksi hellittää, jopa USA:ssa. Järjen käyttö ja tieteen arvostus astuvat tilalle.

Maailma on turvallisempi paikka kaikille kun hihhuliuskontojen ote hellittää. Eikö ole jo nähty tarpeeksi uskonlahkojen tekemiä massaitsemurhia ja muita uskonnon aikaan saamia hirveyksiä? Uskonnon poistuessa yhteiskunta oppii ajattelemaan järkevästi ja välttämään tarpeetonta tappamista.

Kristinuskolla ei ole mitään annettavaa, päinvastoin se on koko ajan ollut rajoittamassa ja hidastamassa tieteellistä työtä ja teknologian edistymistä. Katolisen keskiajan takia olemme teknisessä kehityksessä noin 300 vuotta jäljessä verrattuna tilanteeseen ilman kristinuskoa.

Kenties USA:ssa jatkossa presidentinvaalit ratkotaan asiakysymyksillä eikä uskonnolla.

Äänestä

" menettäneet rajusti kannatustaan..."

Johtuneeko tuo siitä että elävät umpiossa, kuvitteellisessa maailmassa ja varsinkin uskovaiset toisia tuomitsemassa.

Äänestä
  • Uskovaisia tuomitsevat sekä toiset uskovat, että ei-uskovat. On siinä umpiota kerrakseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuulolla10 kirjoitti:

Protestantit, joihin helluntailaisetkin kuuluu, ovat menettäneet rajusti kannatustaan USA:a ja varsinkin vielä valkoisen väestön keskuudessa.

Viidessä vuodessa noin 10% USA:n protestanteista on luopunut uskostaan tai vaihtanut sen toiseen ja väkimääräksi muutettuna se on peräti 15 miljoonaa.

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2012/10/1632649/protestantteja-on-enaa-alle-puolet-amerikkalaisista

Artikkelin ulkopuolelta voi todeta että protestanttinen usko on siirtymässä länsimaista Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan, mutta noissa suunnissa varsinkin helluntailaisuus on muuttanut muotoaan ja siinä on mukana oppeja voodoosta ja muista alku-uskontojen rituaaleista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu