Kuppauskeskus-asiassa taas nähtiin ettei Ikaalisista montaakaan tosi miestä löydy.Tosi harva uskalsi lähteä estämään kuppauskeskuksen tuloa Ikaalisiin.
Hannu ja Ari taistelivat kaikin voimin ja onnistuivat ainakin sekoittamaan pakkaa.Ikaalisten muut miehet taitavat olla jotain ämmiä jotka eivät uskalla lähteä puolustamaan Ikaalisten etua.
Onneksi ainakin sade on meidän puolellamme ja se hidastaa kuppauskeskuksen rakentamista ja aiheuttaa paljon lisäkustannuksia.
Äänestäminen alkaa kohta joten menkäämme tekemään tosi iso jytky Ikaalisiin!!
Hannu ja Ari taistelivat kaikin voimin ja onnistuivat ainakin sekoittamaan pakkaa.Ikaalisten muut miehet taitavat olla jotain ämmiä jotka eivät uskalla lähteä puolustamaan Ikaalisten etua.
Onneksi ainakin sade on meidän puolellamme ja se hidastaa kuppauskeskuksen rakentamista ja aiheuttaa paljon lisäkustannuksia.
Äänestäminen alkaa kohta joten menkäämme tekemään tosi iso jytky Ikaalisiin!!
Vastaukset 29
Vanhimmat
Tuollaisilla mielipiteillä asuisimme yhä luolassa ja metsästäisimme ruokamme kivikirveillä. Toivottavasti kaltaisiasi ääliöitä ei maailmaan montaa mahdu
Eipä ollut Hannu ja Ari vastaan kauppakeskusta itseään, vaan sitä, että meinattiin kauppakeskusta varten lainata n.4 MILJOONAA euroa!! Kauppa se on joka kannattaa, mutta ei kaupungin asukkaiden kustannuksella!
Juurikin näin. Hyvä että tulee. Se ottaa osansa 3tien rahavirrasta. Kunnon ramppi vaan ja selkeät tiemerkinnät.
Satu! Mitä mieltä itse olet nyt kuppauskeskuksesta? Aikanaan vastustit sitä!
Missään vaiheessa en ole kauppakeskusta itseään vastustanut, vaan sitä, että se olisi rakennettu kaupungin lainaamilla rahoilla ja siinä olisivat kaikki asukkaat, tahtomattaankin, olleet riski"sijoittajia". Eli jos olisi käynyt niin, ettei kauppakeskuksen pitäminen pystyssä olisi onnistunut, olisivat asukkaat joutuneet maksamaan kalliisti veroina kaupungille sen rahan takaisin. Siinähän ei ole mitään järkeä, että kaupunki lainaa rahat kauppakeskukseen ja kaupungin asukkaat maksavat kalliisti kun keskus menee nurin, eihän se asukkaiden vika ole jos asioista päättävät päättää asukkaiden puolesta, kysymättä asukkailta mielipidettä. On mielestäni hyvä, että Ikaalisiin saadaan uutta aikaan ja on kiva, että tulee kauppakeskus, jossa olisi hyödyllisiä liikkeitä kaupunkilaisia varten. Eli en ole ollut kauppakeskusta vastaan, vaan kaupungin päätöstä lainata rahaa.
Heiska vielä kehtaa lehdessä kirjoittaa, että tonttikaupan valitus tehtiin ihan muuten vaan. Noin varmuuden vuoksi. Tonttikaupan valituksen takia on kaupungin työntekijät vaihtaneet lomarahojaan vapaisiin ja ovat lomautusuhan alla. Yhden varmuudenvuoksi valittaneen huuhaamiehen takia. Herätkää hyvät ihmiset ja miettikää kuinka tätä kaupunkia saadaan eteenpäin. Varmuudenvuoksi, voi per.... .
Mitä kuvittelevat persujen ehdokkaat saavansa ryhmässään tehdä, jos tulevat johonkin valituksi. Omaa ääntään tuskin saavat Heiskan yli kuulumaan. Ompa uusiin valituksiin sitten allekirjoittajia, ja vaalilehteen maksajia.
"tonttikaupan valitus tehtiin ihan muuten vaan"
Denied. Luepa uudestaan.
"erätkää hyvät ihmiset ja miettikää kuinka tätä kaupunkia saadaan eteenpäin"
Lainaamalla kaikille rakentajille muutama miljoona pesänmunaksi? Samalla mallilla kuin tähänkin asti? Väkiluku on tippunut tiettyjen puolueiden johtaessa kuntaa 10 000 -> 7 000. Onko kehitys ollut mielestäsi uraa uurtavaa?
"Mitä kuvittelevat persujen ehdokkaat saavansa ryhmässään tehdä"
Ainakin enemmän kuin muiden puolueiden johtajien mielipiteen mukaan toimiminen ja äänestäminen.
"Omaa ääntään tuskin saavat Heiskan yli kuulumaan"
Olet varmaankin sekoittanut tässä nyt jonkun muun puolueen johtamismallin väärään paikkaan?
"Ompa uusiin valituksiin sitten allekirjoittajia"
Meinaat että valitusta ei voi allekirjoittaa kuulumatta ilman valtuustopaikkaa? Lueppas uudestaan lakikirjaa...
"vaalilehteen maksajia"
Persuista tiedän sen verran että eivät ole itse maksaneet mitään vaan ovat talkoilla keränneet romua jonka myyntituloilla on rahoitettu vaalilehtikin. Harvassa puolueessa kukaan ehdokas on laittanut lanttiakaan puolueen vaalilehteen vaan rahoitus tulee tyypillisesti verorahoista (puolueelta) ja vapaaehtoiskeräyksistä.
Perussuomalaiset: tahallaan muille vahinkoa ajava puolue! Seurailkaapa tätä ex-demari Putkosen sanailua, puolueen rahankeruuta puoluetuista, joita ennen vastusti vaan ei vastusta enää.... Miksihän ei? Koska RIKKAUS on Jusulalle, Soinille , Putkoselle ja muutamalle kaltaiselleen tavoite - verovaroin. Ruohonen-Lerner taas palkkaa sukulaisia, ei, ei se ole nepotismia, kun on kyse persuista...
Räyhäpuolue. Sen on Ikaalisissa nähnyt jo moni ja kauan.
Heiska ja Viitaniemi tulevissa vaaleissa äänikuninkaita,pelastivat veronmaksajien rahoja 4 milj hankkeesta joka on mitä luultavammin tuhoon tuomittu sitten kun joskus valmistuu.
Vielä on pelastettava se Elinkeinoyhtiön vuokraus joka
maksaa vuodessa 250 000 euroa.
Mikäli Ikaalisiin ei saada uusia työpaikkoja, niin veroprosentti on kohta 30. Kauppakeskuksen kautta niitä olisi tulossa 100 ja viereisille tonteille rakentamisen myötä lisää. On kummallista järkeä vastustaa asiaa. Kaupunki on lainaamassa rahaa siis ei takaamassa. Takaaja maksaa niinkuin Heiskankin konkursseissa on käynyt. Miettikää nyt hyvät ihmiset, voiko todella olla niin, että suurilla puheilla ja pienillä teoilla saadaan jotain suurta aikaiseksi. Maailmaan on aina mahtunut ääntä, mutta teot ovat ne jotka tuottavat tulosta.
Teot puhuvat mutta mistä saadaan ostajat ja kulttajat
noille 100 uudele myyjälle.
Ottaako elinkeinoyhtiö niskalenkin markkinavoimista ?
Kuten on useasti todettu, ei ole tulossa sataa uutta työpaikkaa. Vapaasta valinnasta siirtyy myyjät Tokmanniin, Keskustori tulee lopettamaan jne.
Miten siitä tulee sata työpaikkaa nettoa?
Mikä ihmeen 100 uutta työpaikkaa. Hyvä jos puolet on sellaisia jotka ovat muita kuin keskustasta siirtyviä vanhoja yrittäjiä. Moniko lopuista uusista on sitten Ikaalisissa kirjoilla, on sekin lienee pienempi määrä kun naapurikunnista tulevat myyjättäret? Aika näyttää, itse en usko kauniisiin sanoihin.
Luin kyllä aamulehdestä kun asiasta kerrottiin ja Posarissakin oli kuvien kera juttu sijoittajista. Mihin sitä Kaupungin rahaa nyt sitten vielä tarvitaan?
Rahat on loppu, mut myydään Volvo.
Vanhat valtuutetut ovat kykynsä näytäneet joten uutta on
saatava.
Uusia hyviä ehdokkaita joka puolueen listoilla.
Tehkää ihmeessä nyt oikeita ja hyviä valintoja, ettei tarvitse neljää seuraavaa vuotta valittaa luottamushenkilöiden hölmöyttä.
Älkää äänestäkö ennen ehdolla olleita ja valtuustossa istuneita!
Uudistakaa valtuusto.
Varsinkin Heiskan kohdalta hyvä neuvo
Onko valtuustoon äänesteltävä uudestaan sellainenkin tyyppi jonka
taloremonttia tehtiin samaan aikaan hammashoitolan
uudistuksen kanssa samalla työvoimalla ?
Kukas se tämmöönen oli?
Kaupunki kaavoittaa, myy ja varmaan kättentaputuksin keskon tai osuuskaupan rakentaman RAHOITTAMAN ja ylläpitävän kauppakeskuksen jos niiden talousgurujen ja muiden kaupan näkymiä laskelmoivien asiantuntijoiden lausuntojen mukaan olisi kannattavaa investoida kauppakeskukseen ikaalisissa.
Mutta menikö kotikutoisen tuntuisesti kirpputori keskukseksi koko touhu.
Koska keskustelu on henkilökohtaista vinoilua tai pilvilinnoissa elämistä.
Nyt vain pikaisesti kaavoittamaan ja rakentamaan kauppakeskuksen lähiympäristö.Turhaa aikailua ja viivyttelyä sekä haitantekoa on jo tarpeeksi nähty.
Mikääs korkkupuata estää rakentamasta, siittävaan toimeksi
ettei tule haittaa ?
Mattikin perusti 2500 euron pääomalla sen osuusyrityksensä
jolla on mukana kuppaus siivussa.
Kukapa tietää vaikka Heta Korpua rakentasikin, mutta millaisia tontteja kauppakeskuksen liepeiltä löytyy???
parjaska suunitteli sinne kans kodinkoneliikettä mutta mieluummin omalle tontille.yks kaveri miettii autokaupan perustamista josta sais myös veneitä,mopoautoja, mopoja,prätkiä,moottorikelkkoja,mönkijöitä jne.mutta mistä tontti ? Kolmostielle pitäis olla hyvä näkyvyys ja yhteys.
Käykää nyt vaivaiset kysymässä Elinkeinoyhtiöstä
tai Karhuhallin virkamiehiltä missä tonttisi on ?
Aikas lailla rakentamatonta on edelleen Parkanon
ja Hämeenkyrön väli .
Ei Ikaalisissa ehditä suunnittelemaan hyvää ja järkevää tonttitarjontaa.Kaikki aika tärväytyy riitelyyn, valituksien tekoihin ja vastineiden näihin antamiseen.
Eiko Parkanosta tai Hämeenkyröstä löytyisi sopivia tontteja helpommin?
Voiko Aulikki vastata mitä meidän elimenhoitoyhtiö tekee jos
tontteja ei ole ?
Pistäkää iso teollisuushalli Hiekan pelloille, pakkolunastakaa jos tarve vaatii...