perustuslaki

perustualaissa turvataan toimeentulo mutta näin ei ole eikä mene!
en toivo kirjoituksestani haukkumisia sillä tiedän että en osaa kirjoittaa ja tulee virheitä,sillä olen saanut aivovamman!
kela loukkaa oikeuksiani sillä onnettomuuteni jälkeen pyrin päästä asiansa osaavien luo tutkimuksiin vaan sepä ei käynyt kelalle vaan vedottiin aina ettei mitään kliinistä löydöstä,sit kun niitä rupes aikanaan löytymään kuten kaularangasta kela sanoi ettei minulla ole siinä mitään,tappelin aikani ja sain uuden lähetteen tarkkoihin pääkuviin koska kela ei uskonut eikä hoitava taho myöntänyt virheitään että minulle olisi tullu aivovamma ja nyt kun siis sain lähetteen ja kävin niissä löytyi kliinistä todistetta aivovammasta nyt kela myöntää aivovamman mutta en edelleenkään saa sieltä euroakaan koska minulle tuli sieltä kerran kirje että olipahan minulla mikä sairaus tai vaamma ja mitä tahansa löydöksiö en tule saamaan sieltä mitään rahaa sillä minulla on vielä ikää jäljellä sen verran että voin hankkia työn kautta eläkkeen,eikö ole jo ihan kiusaamista vai mitä mieltä olette!
minulla aivovamma tuottaa muitakin oireita kuten silmissä kipua ja valonarkuutta,korvissakipua ja tinnitusta,pääkipua ja väsymystä ja työ muisti on kapea ja uuden oppiminen ei onnistu,sekä häiriö herkkyyttä muistitoiminnoissa,sekä äkillistä väsymystä ja hikoilua,pinna palaa herkkään,kaqularangassa välilevynpullistuma ja juurikanavan ahtaumaa ja wiphflash,sekä nilkka oireilee edelleen ajoittain ei kärsi astua! ym...
tää jos mikä loukkaa ihmisoikeuksia!
155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

raili pirttimäki on täys pas..........!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

uhrisuomessa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu