suojella edes unissaan Valamon Vanhaa, palanutta päärakennusta? Lukekaa uutinen ort.fi uutisista.
Olen sitämieltä että jos rakennus saadaan entisenlaisena pystyyn, niin se kamala kolmaskerros voidaan unohtaa rakentamatta. Alkuperäisessä rakennuksessa sitä ei ollut.
Olen sitämieltä että jos rakennus saadaan entisenlaisena pystyyn, niin se kamala kolmaskerros voidaan unohtaa rakentamatta. Alkuperäisessä rakennuksessa sitä ei ollut.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Minä uskallan esi-isieni työpaikka muinoin ja olen muutenkin samaa mieltä kolmannesta kerroksesta.
Juuri näin pitää menetellä. Varmaankin alkuperäiset rakennuspiirustukset ovat jossakin tallessa, tai sitten rakennus voidaan ennallistaa alkuperäiseen asuunsa valokuvien avulla.
Vanhan päärakennuksen korottamiseen oli aikanaan vain väliaikainen lisätilan tarve, joka on jo ajat sitten poistunut. Luostari on saanut uudisrakennuksia ja veljestökin on vain murto-osa Laatokan Valamosta evakuoitujen määrästä.
Puurakennusten entisöintiin on nykyisin jo saatavissa asiantuntevaa väkeä, joten monia virheitä osataan jo välttää.
No siitäpä tulee varmaan "raha" kysymys jatkossa, pahoin pelkään niinkuin aina ennenkin.
Ja tarpeeksi pitkään kun annetaan seistä lisää kastumassa ja happanemassa voi sitten hyvällä omallatunnolla sanoa ettei voi mitään homeessa on perusteellisesti.
Sitten kyllä aloitan luostarin boikotoimisen jos tämänkin ryssivät enkä mene sinne vaikka itse Kristus ilmestyisi paikalle.
Mitäs suojeltavaa siinä enää on, kun se on jo palanut?.Puretaan pois ja rakennetaan uusi tilalle.
Ja rakennetaan tismalleen samanlainen kuin alkuperäinen.
kandee rakentaa selainen ruma moduuli boxi aaltoa mukaillen.. moderni ja ainaki kaheksan kerrosta ja kullatut hanat-> turistikäyttöön
Ihan turha rakennus luostarille, tyhjilläänhän se pääosin oli. Eli moderni ja paloturvallinen vierasmaja tilalle mieluummin.
Toki se on niin turhaa, aivan turhaa, niin turhaa, aivan turhaa! ... pieni paavoruotsalainenko se siellä selittää?
Tyypillistä teknokraattista ajattelua. katsoin Itä-Suomen alueuutiset ja siellä sanottiin että Valamon päättäjät haluavat purkaa entisen ja rakentaa tilelle uuden rakennuksen. Miten olisi pro-Valamon entinen päärakennus?
Halosen lausunnon perusteella päättelin että siellä toimitaan yhtä moukkamaisesti kuin Turussa vanhojen puutalojen suhteen. rakentaminen kylläkin siirtyy tulevaisuuteen erinäisten asioiden vuoksi.
Valamossa on jo liikaakin modernia toimintaa ja rakennuksia.
En tykkää halosesta hän on uudistusmielinen rahan tuhlaaja.
Minä taas en tykkää ulkopuolisista, jotka yrittävät sekaantua asioihin, jotka eivät heille kuulu ja joista he eivät sitä paitsi edes ymmärrä mitään.
Päärakennuksen jälleenrakentaminen olisi rahan haaskausta. Koska talolle ei ole käyttöä eikä luostarilla ylimääräisiä varoja pitää sitä lämpimänä ja kunnossa, se jäisi tyhjilleen ja mätänisi.
Sekä toimintakuluja ja velkoja, joita on harmillisen vaikea saada katettua ilman modernia toimintaa ja rakennuksia.
Nyt iskit kirveesi kiveen!
miten menettelisi luostarin igumeni jos ryhmä ortodokseja aloittaisi hiljaisen mielenosoituksen palaneen rakennuksen puolesta? Soittaisiko poliisin kenties?
Ortodoksisen kirkon jäsenet eivät ole "ulkopuolisia".
Ortodoksisen kirkon muodostaa seurakunta.
Eli kukahan tässä tapauksessa on ulkopuolinen?
Olette luostarissa ja kilvoittelijoita Jumalan armosta ette itsevaltiaina ettekä "valittuina" ominaisuuksienne vuoksi.Ette myöskään omien mieltymysetenne vuoksi.
Ilman hengellisiä ominaisuuksia ei voi olla kirkon sisällä toimijana.
Porttikieltoa pistäisi.
Kirkon jäsenetuihinko muka kuuluu oikeus sekaantua luostarin sisäisiin asioihin?
Mites sinä menettelisit jos minä tulisin pitämään hiljaista mielenosoitusta sinun ulko-ovellesi?
Minustakin on tosi ikävää, että luostari on päässyt velkaantumaan, ja että sen toiminnasta on kuluja, jotka on maksettava jotenkin muuten kuin verovaroilla.
Raha taas ei ole luostarin prioriteetti vaan hengellisyys ja traditio.
Päärakennuksella on suuri traditionaalinen merkitys monellekkin seurakuntalaiselle.
Sillä on myös merkitys kirkon historiassa että paikkakunnan historiassa.
Vain aivoton ja hengetön puolustaa asiaa rahalla... kirkon ja luostarin rahoja on levitelty paljon turhempaankin ja sellaiseen mistä ei ole kirkolle mitään hyötyä vaan päinvastoin rahoitettu on bisnes yrityksiä jotka jokupäivä kaatuvat vielä.
No mutta muualla maailmassa ei ole velkaannuttu.
Eikä lintulakaan ole velkaantunut ja sijaitsee suomessa.
Kerroppas tähän vastine modernisoija?
No mutta voi voi sentään, onhan se niin suuri ongelma sitten, jos ihan rahan haaskausta olisi. Nyt pitääkin ottaa aivot oikeaan käyttöön ja miettiä järkeviä vaihtoehtoja.
Perustana tässä tapauksessa on, että Laatokan Valamon munkit tulivat katsastamaan Papinniemen kartanoa ja näkivät siellä salin seinällä pyhittäjäisien Sergein ja Hermanin ikonin, minkä jälkeen igumeni totesi että luostari voi ostaa kartanon asuinpaikakseen, ovathan pyhittäjäisätkin jo siellä.
Kartanoa jouduttiin korottamaan, sillä evakkoon tulleita munkkeja oli paljon. Luultavasti kaikki vasta 1980-90-luvulla Valamon löytäneet luostarin ystävät eivät ollenkaan ymmärrä luostarin evakkoajan alkutaipaleen karuja olosuhteita.
Papinniemen kartanon päärakennus on ollut siten tärkeä koko luostarin elämässä. Talo voidaan rakentaa uudelleen alkuperäisessä asussaan. Tietenkin uusimisen yhteydessä kannattaa suunnitella tiloista mahdollisimman sopivia tulevaan käyttöönsä. Hirsirakentaminen ja entisöiminen voisi olla jopa alan koulutukseen sopiva kohde.
Luostari tarvitsee igumenin vastaanottotilat ja muitakin vieraiden majoittamiseen sopivia tiloja, jotka voivat olla myös piispojen käytössä heidän käydessään luostarissa. Tulevaisuudessa luostarilla saattaa olla taas igumeni. Osa uusista tiloista voisi olla myös luostarin hotellin kautta varattavissa.
Kuuluu koska te ette omista luostaria eikä sitä ole perustettu teille yksin.
:D
Voisitko nyt kuule rukoilla ja pyytää Jumalalta johdatusta hengelliselle tiellesi ja ymmärrystä siitä mitä on yhteisöllisyys ja miksi luostareita on olemassa.
Ei ole olemassa luostarin sisäisiä asioita niin kauan kuin se ei ole yksityinen luostarilaitos ja suljettu yleisöltä sekä teknisesti että säädöksin.
Vielä tässä vaiheessa se on yleisölle avoin ortodoksisen kirkon alainen instituutio.
Sellaistahan minä että voisin ehdottaa muutaman johtohenkilön erottamista kulusyillä, heistä ei ole ollut muuta kuin haittaa ja kuluja.
Siis onhan se vallan kauheaa, jos niin on? Että ihan haittaakin on ollut ja kuluja?
Aika epätodennäköistä että minun ovelleni tulisi kukaan mieltäänosoittamaan.
Kuule ihan yhtä epätodennäköistä, että Valamossa joku osoittaisi mieltä rötiskön puolesta.
Vaikka on epätodennäköistä, pitihän sinun silti taas miinustella, kahdelta koneelta oikein.
Yhtä pätevästi minä voin väittää, että omistan kortteerisi. Se kun sijaitsee Suomessa, ja minä olen Suomen kansalainen.
Luostari on yleisölle avoin tasan tarkkaan siinä määrin kuin luostarin johtokunta sitä haluaa yleisölle avoimena pitää.
Luostarin johtokunta hah missä muualla on luostarin johtokunta ja yhtä tyhmä kuin hölmöläinen joka kantaa säkilä valoa pimeään umpinaiseen huoneeseen....
Tainnut nousta neste päähän joillakin siellä kun noin röyhkeää puhetta kuuluu saatatte asua siellä mutta ette omista yhtään mitään.
Niin kauan kuin laitos ei ole yksityisessä omistuksessa ja käytössä kuten ei ole teillä ei ole mitään sananvaltaa.
Jospa Lintulassa on hallittu talouden perusasiat Valamoa paremmin?
"No mutta muualla maailmassa ei ole velkaannuttu."
Eikös EU juuri pokannut taloustieteen Nobelin tunnustukseksi saavutuksistaan tällä saralla?
"Luostarin johtokunta hah missä muualla on luostarin johtokunta ja yhtä tyhmä kuin hölmöläinen joka kantaa säkilä valoa pimeään umpinaiseen huoneeseen...."
Jos luostarin johtokunta ymmärtäisi jotakin luostarinpidosta, se pitäisi luostarin portit visusti kiinni kaikenkarvaisilta tomppeleilta. Pyhiinvaeltajille voitaisiin ehkä järjestää kirkkoon muutaman neliön kokoinen lukittava karsina ja laskea heidät sisälle sillä ehdolla, että tukevat luostaria sadan euron lahjoituksella per kärsä ja pysyvät karsinassaan palveluksen alusta loppuun.
"Niin kauan kuin laitos ei ole yksityisessä omistuksessa ja käytössä kuten ei ole teillä ei ole mitään sananvaltaa."
Luostari on yksityisessä omistuksessa ja käytössä. Luostarin omistaa ja sen käytöstä päättää Valamon luostari.
Kuka sinä oikeastaan kuvittelet olevasi, Jumalan palvelija?
Kerroppa meille muillekkin.
Jos sinulla olisi kavereita, varmaan olisit jo soittanut heille ja pyytänyt heitäkin miinustamaan. Mutta kun ei ole, niin minkäs mahtaa.
"luostarin rahoja on levitelty paljon turhempaankin ja sellaiseen mistä ei ole kirkolle mitään hyötyä"
Kuten esimerkiksi Valamon kirkon alkuperäisen ja kirkon arkkitehdin juuri siihen suunnitteleman ikonostaasin tuhoaminen ja korvaaminen venäläisellä rihkamalla, josta sikäläiset osasivat kiskoa maltaita.
Rottelo otti ja paloi, enkä tiedä, onko alkuperäinen ikonostaasi jo kokenut saman kohtalon saunan pesässä, mutta jos ei, sen palauttamiseksi paikoilleen tässä ennemmin pitäisi mieltä osoittaa.
No, ei valamo mikään Koijärvi olekaan. Herran haltuun vaan koko luostari.
Hyvä huomio! Niin tuo teki.
Just! Ja se on suoranainen velvollisuus.
Päättäköön jokainen itse haluaako ajatella maallisina instituutioina tiettyjä paikkoja vaiko lähteekö tarkastelemaan asiaa hengelliseltä kannalta.
Maallisessa ajattelumallissa on johtokuntia.Hengellisessä ajattelumallissa on hengellisen elämän keskuksia jotka ovat kaikille Kristusta seuraaville avoimia ja yhteisiä.
Näissä maallisissa organisaatioissa ja hallintomalleissa on se vika että ne toimivat vain siinä tapauksessa kun niitä johtaa sellainen ihminen tai ihmiset jolla on siihen kyvyt ja jotka ei unohda hengellistä ulottuvuutta asioissa.
Ihmiset ovat kuitenkin yksilöitä niin rationaalisen ajattelun, maallisen ja hengellistenkin asioiden kanssa.
Johtokunnan olisi syytä mietiä kenen luostari on heidän vaiko kristikunnan yhteinen.
Tuskin se vanha kartano oli paras mahdollinen luostarin päärakennus. Valamo on luostari eikä kartano.
Toki näin on, mutta mutta, mitäs me sitten teemme, jos tarkoissa tutkimuksissa selviää, että vanhojakin kartanoita on niin monenlaisia ja toisaalta vielä sekin, että myös luostareita on niin monenlaisia. Joten eiköhän se pieni veljestö mahtune myös sellaiseen vähemmän ergonomiseen kartanon päärakennukseen. Onhan siellä sentään salit ja konttorit, ja kiva olisi sellainen lasiverandakin siellä luostarin puutarhan puolella omenapuiden katveessa.
"Joten eiköhän se pieni veljestö mahtune myös sellaiseen vähemmän ergonomiseen kartanon päärakennukseen."
Minkä vuoksi veljestö pitäisi semmoiseen tunkea?
Ennen paloa tuo varsin huonokuntoinen päärakennus oli tyhjillään ja varastona. Toisessa kerroksessa oli edustustiloja.
Miksi rakennukset menevät huonoon kuntoon?
Miksi talous menee huonoon kuntoon?
Ihmisillä on vastuu myös maallisista velvollisuuksista, eivät he vain voi heittäytyä hengellisyyteen ja omien mielitekojen (kirjojen ja muun ) kirjoitteluun.
Työ.
Talkoohenki.
Työssä ei pärjää ellei ole nöyrä.
"Miksi rakennukset menevät huonoon kuntoon?"
No kun se päärakennus oli laho jo silloin kun luostari osti sen.
Mistä tiedät että oli jo silloin laho?
Mulla on ratkasu teille luostarilaiset.
Muuttakaa sofiaan.Ärrältä saatte tulevaisuudessa viinat ja pornolehdet ettei tartte kiukuspäissään hajottaa keittiöitä missään peräkylillä.Ja muutkin pääkaupunkiseudun ilot on lähempänä.
Sillä on varmaan niitä telepaattisia kykyjä ja kävi aikamatkalla menneisyyteen.
Appropo ennenvanhaan rakennukset oli juuri tuona aikana terveellisempiä kuin nykyisin.Ihmisetkin olivat terveellisempiä.Rakennuskanta huononi paljon myöhemmin.
Kuinka kummassa sinä et tiedä, että talo oli jo silloin laho?
Jokainenhan sen tietää.
Ei kai tälläisellä hengellisellä tasolla ja ymmärryksellä vain ole jotakuta päästetty ihan luostariin asumaan.
Jessus sentää!!!
Kaikenlaisella se Jumala koettelee kristikuntaa.
"Appropo ennenvanhaan rakennukset oli juuri tuona aikana terveellisempiä kuin nykyisin."
Etenkin tyhjilleen jääneet rappiotalot, kuten Saastamoisen kartano.
Mistäpä tuonkaan tietää, kun ---------- yms. samantyylisiä nimimerkkejä käyttävän kirjoittajan mielestä luostari on meidän jokaisen omaisuutta, jonka asioihin jokaisella on oikeus sekaantua.
"Toisessa kerroksessa oli edustustiloja."
Home siinä murjussa ainakin haisi.
Ikävästi kärysi. Karsea dunkkis koko talossa. Sääliksi kävi arvotauluja, joita siellä pidettiin.
Miksi ei?
Jos se ei sitä ole kannattaisiko johtokunnan tehdä päätös yksityistämisestä ja laittaa lappu luukulle?
Yleishyödyllisten instituutioiden hyvä puoli on se että jokaisella kansalaisella on uskontokuntaankin katsomatta oikeus tehdä asioista valituksia esimerkiksi.
Se että joku asuu luostarissa ei muuta luostarin ominaisuuksia eikä tarkoitusta miksikään.
Luostarikilvoittelija kun ei omista mitään.Hänellä ei ole muuta kuin Kristus.
Asiasta on turha enää keskustella, asia lienee päätetty ajalla petrataan lisää syitä ja etsitään koloja millä perusteella jo tehty päätös olla tekemättä mitään.