LOISET JOUTUU TÖIHIN,,,HAHAHHAHA

hahahahahah

MTK: Suomen pidettävä puolensa maataloustuissa
01.08.2004 10:57
Maailman kauppajärjestö WTO on päässyt sopuun maataloustukikysymyksessä.

Kaikki järjestön 147 jäsenmaata hyväksyivät kompromissin, jonka 30 maan ydinryhmä löysi eilen illalla. Sen mukaan Dohan kierroksen maatalousneuvotteluiden on määrä lopettaa suoran vientituen lisäksi vientiluotot ja muut epäsuorat vientituet. Muita maataloustukia vähennetään merkittävästi.

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK kommentoi tulosta sanomalla, että Suomen on jatkoneuvotteluissa pidettävä puolensa, jotta maataloutta on Suomessa myös vuoden 2013 jälkeen.

MTK:n mukaan erityisen ongelmallisia Suomen maataloudelle ovat maataloustuotteiden vientitukien lopettaminen ja tullien alentaminen.

Jatkoneuvotteluissa on määrä sopia tullien alentamisesta ja määritellä kunkin maan ns. herkät tuotteet, joiden tullialennukset ovat pieniä. Suomen tärkeimmät maatalouden vientituotteet ovat MTK:n mukaan herkkiä tuotteita.

Euroopan unionin kauppakomissaari Pascal Lamy arvioi Geneven kokouksen päätyttyä, että Dohan kierros voitaisiin saada päätökseen ensi vuoden loppuun mennessä.

(STT)

13

466

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huhhuh

      Onha se mukava kun kaikki työ loppuu Suomesta. Sitten vain elellään kaikki työttömyyskorvauksilla ja nautitaan elämästä. Dohan hyväksyminen tarkoittaa sitä, että viljely loppuu meiltä ja samalla suurin osa työpaikoista.

      Toinen sopimus, GATS, josta ei ääneen puhuta, tarkoittaa taas sitä, että joku ostaa metsämme, vetemme ja kaiken muun ja kun ne rahat on syöty (ostettu ulkomailta ruokaa), teemme orjatyötä 12 tuntia päivässä saadaksemme vähän ruokaa ja vettä.

      Näinhän on jo käynyt muutamille köyhemmille valtioille. Me täällä kuvittelemme että laiskoja siellä ovat, vaikka tosiasiassa he tekevät töitä vaarallisissa olosuhteissa saadakseen vähän ruokaa ja juomaa. Niistä ei vain puhuta ääneen, koska nyt ollaan siirtymässä puhdistamaan pieniä kehittyneitä maita, kuten Suomea.

      Sinunkin kannattaa muistaa, että ilman nykyistä maataloutta sinunkin tulosi laskisivat 4400 euroa vuodessa. Ja jos sinunkin työpaikka katoaa maatalouden myötä, menetyksesi on paljon suurempi. Työpaikkasi saattaa mennä vaikka luulet ettei sillä ole mitään tekemistä maatalouden kanssa.

      Vaikka olet baarimikkona hesalaisessa kapakassa, maatalouden loppuminen vie sinunkin työpaikkasi. Kun maatalous loppuu, loppuu myös kaikki siihen liittyvät ja meille tulee 700 000 uutta työtöntä. Myös pääkaupunkiseudulle, koska monet konttorit katoavat kun niiden töitä ei enää tarvita. Ja kuun konttorit katovat, myös niiden työntekijät, jotka käyvät kapakassa, joutuvat lopettamaan kapakassa käynnin ja sinäkin jäät työttömäksi. Niin se vaan menee.

      Eri asia on, jos joku keksisi miten synnytetään miljoona uutta työpaikkaa, mutta tuntuu 100 000:kin olevan aivan liikaa. Se oli tavoite hallituksella, työpaikat ovat vähentyneet 60 000 reilun vuoden aikana. Tilanne menee siis siihen, että Dohan myötä työttömyys lisääntyy Suomessa ja pian me täällä teemme töitä ruokapalkalla suurin osa.

      • proporo

        Siis miittäääh?!!

        "kannattaa muistaa, että ilman nykyistä maataloutta sinunkin tulosi laskisivat 4400 euroa vuodessa"

        Millä ihmeen kaavalla tuo on laskettu???

        Jos olen töissä elektroniikkaa vientiin valmistavassa yrityksessä niin työpaikkani menee konkurssiin koska kaupasta ei saa enää suomalaista maitoa????

        Kyllä maatiainen on keisari! Omasta mielestään...

      • Huhhuh
        proporo kirjoitti:

        Huomaan, ettet ole sisäistänyt kansantalouden luonnetta. Kun olet töissä elektroniikkaa valmistavassa yrityksessä ja maataloustuki lopetetaan, käy niin, että suomalaiset alkavat ostamaan ruokaa muista maista.

        Sinun firmasi ei pysty ottamaan töihin yhtään enempää työntekijöitä, eli ne maataloudessa nyt työstkentelevät tai siihen liittyvässä toiminnassa mukana olevat, jäävät työttömiksi osittain. Heitä tulee olemaan noin 700 000 suomalaista joilta menee työpaikka alta.

        Kun me nyt elämme täällä Suomessa, me maksamme veroja, joilla kustannetaan nykyiset tuet työttömille. Niitä maksamme parituhatta euroa vuodessa jokainen keskituloinen. Kun tulee lisää työttömyyttä, tarvitaan tietenkin enemmän rahaa työttömyyskorvauksiin. Se voidaan ottaa joko lainaamalla valtiolle rahaa tai korottamalla veroja. Lainan ottaminen on vain tilapäinen apu, joten viisainta korottaa veroja.

        Kun veroja korotetaan, sen sinun elektroniikka yrityksesi tuotteiden hinta nousee kun veroja nostetaan ja sinun palkkasi pienenee kun sinultakin viedään enemmän veroja. Tästä seuraa se, että vienti alkaa takkuamaan ja tuotantoa pitää supistaa. Sinulle annetaan myös potkut, liiityt niiden 700 000 joukkoon, jotka joutuvat työttömiksi maatalouden loppumisen vuoksi. Voihan olla, että sinä olet onnekas ja työpaikkasi säilyy. Jos se säilyy, niin verot kuitenkin nousevat sinultakin eli tulosi laskevat.

        Kun laskemme tämän maatalouden lopettamisen aihettamat kustannukset kaikkineen, pääsemme tuohon 4 400 euroon vuositasolla, keskimäärin. Paremmin ansaitsevat tietenkin kustantavat enemmän ja huonommin ansaitsevat vähemmän.

        En ole maatalouden kanssa tekemisessä yhtään enempää kuin sinäkään. Olen elektroniikan parissa kuten sinäkin tunnut olevan. Ehkä olemme jopa työkavereita. Mutta kuten huomaat, vaikuttaa maatalous minunkin tuloihini, joten mieluummin pidän nykyisen tukemisen voimassa kuin kateudesta alan sahaamaan omaa oksaani.

        Luulen että sinäkin mieluummin laitat näkkäriin FR nelosta kuin ylähuultasi.

        ps. Tuon viimeisen lauseen merkityksen ymmärtävät vain elektroniikkaa valmistavat ihmiset.

      • proporo
        Huhhuh kirjoitti:

        "Sinun firmasi ei pysty ottamaan töihin yhtään enempää työntekijöitä, eli ne maataloudessa nyt työstkentelevät tai siihen liittyvässä toiminnassa mukana olevat, jäävät työttömiksi osittain. Heitä tulee olemaan noin 700 000 suomalaista joilta menee työpaikka alta. "

        Maa-ja metsätalaous työllistää noin 120000 henkeä, joten tuo lukusi 700 000 työttömästä on "hieman" yläkanttiin. Muistettakoon, että vuodesta 1990 maataloudesta on jo poistunut 100 000 henkilöä, onko se heilauttanut Suomen kansantaloutta pahastikin huonoon suuntaan?

        Suomalaiset eivät lopeta syömistä vaikka kotimainen tuotanto loppuisikin vaikka kokonaan, joten työttömiä tulisi vain maatalousyritäjistä. "Ruokaketjun" muut toiminnot jatkuvat koska vähittäiskauppa, kuljetus ym. jatkuisivat ennallaan, kuljetus ja tukkupuolella työllisyys jopa lisääntyisi kasvavan tuonnin vaatimuksesta. Toki vähennystä tulisi maatalouden tukitoiminnoissa, rehu- ,kone-, ym. kaupassa.

        Loppuuko se tuotanto todella kokonaan, jos tuet poistetaan? Aika kehnolla pohjalla taitaa olla koko maatalous. Mitä ne tuet ovat ja mistä ne tulevat? Suomi maksaa EU:lle ja EU maksaa tukena takaisin, eli käytännössä me maksamme jo nyt maatalouden väkisin hengissä pitämisestä. Jos tämä elvytys lopetetaan niin tuet voidaan suunnata sinne missä niistä on enemmän hyötyä ja se näkyy tuotannon hinnoissa laskevasti kuluttajankin kukkarossa. Syömme Euroopan kalleinta ruokaa ihan vain siksi, että maataloustuottajamme pysyisivät työllistettyinä. Vaihtoehtoja ruuan raaka-aineen tuotannolleko muka ei ole?

        Maa-, metsä-, riista- ja kalatalouden osuus Suomen bruttokansantuotteesta on 3,5% luokkaa.

        Sen verran me voimme työllistää maatalouden puolelta kuin uusia työpaikkoja syntyy muualle, emme enempää. Koska näitä uusia työpaikkoja ei näytä syntyvän ja maatalous loppuu Suomesta, se tarkoittaa 700 000 henkilön jäämistä työttömäksi.

        Vaikka maa- ja metsätalous työllistää vain 120 000 henkeä, suurin osa niiden liikevaihdosta pyörittää suomalaista teollisuutta. Heitä meiltä löytyy nuo 700 000. Sieltä löytyy sitten vaikka pääkaupunkilainen baarimikko, joka joutuu työttömäksi kun asiakkaat vähenevät.

        Moni vientiala, jonka kuvitellaan työllistävän suomalaisia, ostaa osat ulkomimailta ja lisäävät vain pienen siivun kotimaista työtä ja sitten katsotaan vain sitä liikevaihtoa, joka kyllä näyttää hienolta, mutta kotimaisen työn osuus siitä saattaa olla vain promillen verran.

        On totta, että maataloudesta on poistunut 100 000 henkeä, mutta tuotanto ei ole paljon vähentynyt eli parempina vuosina se tuottaa vähän yli ja huonompina joudumme tuomaan.

        Maatalous on poistanut ylimääräiset kulut itsestään ja on nyt niin hyvin trimmattu kuin se täällä pohjolan oloissa voi olla. Meillä oli puoli miljoonaa työtöntä 90-luvun alussa. Meillä on yhtä monta nytkin, vaikka moni yritys on lisännyt toimintaa. Voisiko olla, että nämä 100 000 ovat kuormittamassa työttömyyskortistoja? Voisiko meillä olla työttömiä puolet vähemmän jos nämä poistuneet olisivat saaneet olla maataloudessa?

        Mitä takeita meillä on siihen, että ruokaketjun muut osat jatkaisivat toimintaansa. Kyllä se suomalainen työ on vähän kalliimpaa niilläkin osilla ja jos kilpaillaan tuotteiden hinnoilla, niin kyllä ne ulkomaiset senkin tekevät halvemmalla. Esimerkkinä nyt Lidl, joka maksaa palkkaa puolet siitä mitä suomalaiset liikkeet ja voitot menevät suoraan Saksanmaalle. Suomalaisille jää vain se ostajan ja maksajan rooli.

        Kyllä se tuotanto loppuu todella kokonaan jos tuet poistetaan. Ihminen on sen verran ovela otus, että jos tulot laskevat alle muiden tulojen, niin suomalainen laittaa hanskat tiskiin ja se on siinä. Näinhän on jo tapahtunut kun tukia on leikattu joiltakin aloilta.

        Saadaksemme ylläpidettyä kotimaisen tuotannon, meidän on EU:hun liittymisen vuoksi maksettava tuista kaksi kolmasosaa muiden EU-maiden viljelijöille ja vain kolmannes tuista tulee omille viljelijöille. Me tuemme enimmäkseen EU:n kautta sitä, että viinin tuottaminen kannattaisi Ranskassa ja Italiassa.

        Doha on juuri sitä, että tukia ei sallita, ei maatalouteen eikä mihinkään muuhunkaan. Jos joku tekee jonkun halvemmalla, se on ostettava sieltä eikä omia tekijöitä saa tukia. Vain yksityisillä on oikeus ostaa mihin hintaan hyvänsä, yrityksillä ja julkisilla tahoilla ei, heidän on ostettava se halvin. Ja koska yksityiset ihmiset luonnostaan ostavat sen halvimman, käy niin, että Suomella ei ole nykyisillä hinnoilla sanansijaa myyjinä.

        Tilanne tulee muotoutumaann siten, että meidän on pakko tehdä töitä yhtä halvalla kuin ne halvimmallakin tekevät. Meillä on täällä kylmät talvet joten on vaikea kuvitella mitä me pystyisimme täällä tekemään samaan hintaan kuin lämpimissä maissa tehdään. Niissä alkaa olla jo kaiken alan porukkaa, myös insinöörejä, joten emme pärjää edes tietotaidolla.

        Monesta tuntuu, että jos saa ostaa ulkomailta halvalla, se kannattaa. Mutta se vaatii aina rahaa, eikä sitä meillä Suomessa ole paljonkaan. Ainoat luonnonvarat löytyvät metsästä, ja niidenkin hinta on painunut alle käyvän hinnan itänaapurin myydessä puitaan puoleen hintaan. Puilla ei paljon elellä joten aika rahatonta porukkaa me tulemme olemaan sitten.

        Voimmehan tietenkin muuttaa tilannetta eli poistaa kaiken sosiaalipuolen, jokainen pärjätköön sitten miten haluaa. Silloin parhaimmat yksilöt saavat tehtyä niin paljon että he pärjäävät ja he ovat sitten niitä rikkaita, vaikkei heilläkään ole vara esimerkiksi autoon.

        Eihän tilanne tietenkään näin pitkälle tule menemään, mutta se kuvaa sitä, mitä vaikutuksia milläkin asialla on meidän kokonaistalouteemme.

        "Koska näitä uusia työpaikkoja ei näytä syntyvän ja maatalous loppuu Suomesta, se tarkoittaa 700 000 henkilön jäämistä työttömäksi.

        Vaikka maa- ja metsätalous työllistää vain 120 000 henkeä, suurin osa niiden liikevaihdosta pyörittää suomalaista teollisuutta."

        Nämä 120000 ihmistä tuottavat teollisuudelle raaka-ainetta jota siis voitaisiin saada halvemmalla muualta.

        Maanviljelijät eivät todellakaan "pyöritä" tätä teollisuutta. Teollisuus jalostaa maataloustuotteet ruuaksi, ei mataloustuottajat. Ilman maatalaoustukia teollisuus ostaisi raaka-aineen jo nyt muualta, mutta raaka-aineen tuotannon tukeminen tekee mahdolliseksi sen, että sitä voidaan ostaa myös Suomesta. Kotimaisen raaka-aineen tuotannon tukemisen poistaminen ei todellakaan poista muuta kuin kannattamattomat maatilayritykset.

      • KMa

        "Maanviljelijät eivät todellakaan "pyöritä" tätä teollisuutta. Teollisuus jalostaa maataloustuotteet ruuaksi, ei mataloustuottajat."

        tuo väite pitää vain osittain paikkansa, mutta osa elintarviketeollisuudesta on tuottajien omistuksessa ja näihin kuuluvat esim. meijerit ja osa teurastamoista.

        Olisiko ulkoa tuodut raaka-aineet tuettuja vai ei?
        sillä tuottajahinnat ovat tällä hetkellä keskieuroopassa korkempia kuin Suomessa.

        Ja en usko että Suomeen saadaan mitään edullista ja laadukasta raaka-ainetta kun kotimainen vaihtoehto on poissa koska silloin on myyjän markkinat.

        Ja jotenkin tuntuu myös sellainen tilanne hölmöltä, että jos vain Suomessa poistettaisiin tuet mutta muualla ne jatkuisivat, koska tälläkin hetkellä suomalaiset maksavat ranskalaisten sokerin vientiä.

        Jos tuet loppuvat jokaisesta maasta jossa niitä annetaan on asia tietenkin toinen.

      • Proporo
        KMa kirjoitti:

        "Ja en usko että Suomeen saadaan mitään edullista ja laadukasta raaka-ainetta kun kotimainen vaihtoehto on poissa koska silloin on myyjän markkinat. "

        Tuo menee jo kansallisromantiikan alueelle, suomalaisen ruuan puhtaus ja laatu on pelkkää propagandaa.

        Toki tuotannon tukeminen EU:ssa jatkuu, mutta sitä tuetaan siellä missä toiminta kannattaa muutenkin. Yleensä yritysmaailmassa toimii ne yritykset jotka tekevät voittoa, vai elättääkö jotain ammattikuntaa valtio samalla tavalla?

    • myy

      muuta kuin itsestäsi, ja luulet että ruoka tulee Lidliltä.
      Suomen kannattaisi pitää kiinni toimivasta maataloudesta ja olla mahdollisimman omavarainen ruoantuotannon suhteen (samoin energian ym.)vaikkei täällä banaaneja kasvakaan.
      Se että maataloustukia maksetaan ei johdu manviöjelijöiden laiskuudesta vaan (yksinkertaistettuna) yhteiskunnan vääristymisestä.
      Minusta kaikenlaisen maatalouden tulisi olla mahd. alhaisesti verotettua ja luonnonantimien kerääminen täytyisi tehdä houkuttelevaksi...

      • proporo

        Lidliltä. Saksalainen kestomakkara on hyvää ja terveellistä ;) Ei sen ole mikään pakko suomalaista jauhomakkaraa olla.

        Ostetaan sieltä mistä halvimmalla saadaan. Kotimaisen tuotannon väkisin hengissä pitäminen ei saa olla mikään pakko. Kapitalismiin kuuluu, että kannattamattomista toiminnoista hankkiudutaan eroon. Jossakin se ruoka kuitenkin tuotetaan ja halvemmalla kuin täällä.

      • muuten

        >>Jossakin se ruoka kuitenkin tuotetaan ja halvemmalla kuin täällä. >>

        .......................
        >>Jos olen töissä elektroniikkaa vientiin valmistavassa yrityksessä>>
        Nämäkin pystytään tuottamaan halvemmalla jossain muualla, vaikka Intiassa jossa alan insinööreistä ei pulaa ole.

      • sama
        muuten kirjoitti:

        Pitää paikkansa. Suomen kilpailuvaltti onkin korkeassa koulutuksessa, alan tuotekehitys on meillä huippua! Miksikö muuten esim. Nokia pitää tuotekehityksen Suomessa vaikka se olisi muualla halvempaa? Siksi että meiltä löytyy osaamista!

        Ei muuta kuin koulunpenkille jyväjemmarit.

    • ''''''''''''''''''''''

      lknlknlknlökn

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9245
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8100
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5895
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2420
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2135
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1775
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1719
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1498
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1494
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1399
    Aihe