Palstalla oli aiemminkin puhetta viisaudenhampaista. Nyt olen tullut palstalle kertomaan havaitsemaani asiaa aiheeseen liittyen. Nimittäin, huomasin juuri että minulle on oikeanpuolimmaiseen hammasrivistööni(minusta päin katsottuna) kasvamassa eräs viisaudenhammas kieroon. Tunnustelin siinä samalla ja totesin että vasemmanpuoleiseen hammasrivistööni on kasvanut viisaudenhammas ihan normaalisti ja hammasrivistöä tukevasti. Oikeanpuolimmainen hampaani sattuu kun sitä pitelee eikä se ole kunnolla kasvanutkaan, mutta luultavasti se tulee kasvamaan kieroon.
Mutta se kunnolla kasvanut vasemmanpuoleinen hampaani avustaakin minua hyvin ruoan pureskelemisessä. Vaikka oikeanpuolimmainen hampaani onkin vino, ei se poista mihinkään sitä tosiasiaa että Jumala ne viisaudenhampaatkin loi ruoansulatustamme avustamaan. Aina kun mutustelen Pirkka valkosuklaa/kaakaomuroja suussani, en voi lakata ajattelematta miten nerokkaasti koko hammasrivistöni onkaan älykkäästi suunniteltu.
Voimme siis kuvitella, miten hyödylliset viisaudenhampaat ovat silloin, kun ne ovat kasvaneet täysin suoraan eivätkä vinoon, kuten asianlaita alkuperäisissä Aadamistilaisissa paratiisimaisissa olosuhteissa olikin. Syntiinlankeemus toi mukanaan kuitenkin monia haittoja, joista tässä yksi. Lapset joutuvat kärsimään isien teoista, mutta Jeesus tuo vapauden.
Viisaudenhampaista
12
79
Vastaukset
- Möttöskä 1
Evo-oppineillahan ei tunnetusti ole mitään selitystä viisaudenhampaille, ei sitten minkäänlaista. Turha niiltä näin vaikeita kyselläkään.
- Sepä Se
Näinhän se on :) Rappeutumisesta tämä kaikki kertoo..
>>Turha niiltä näin vaikeita kyselläkään.
Ja googlettakaan et tietenkään osaa?
Sekin on merkillistä että lukutaitokampanjat eivät koskaan saavuta palstan kreationisteja.
http://www.pakolaisapu.fi/sv/delta/lukutaitokampanja.html- hv
kekek-kekek kirjoitti:
>>Turha niiltä näin vaikeita kyselläkään.
Ja googlettakaan et tietenkään osaa?
Sekin on merkillistä että lukutaitokampanjat eivät koskaan saavuta palstan kreationisteja.
http://www.pakolaisapu.fi/sv/delta/lukutaitokampanja.htmlSekin on merkillistä että ymmärryskyky puuttuu evokeilta täysin.
Sepä Se pisti jälleen kerran täysin lyömättömän selityksen viisaudenhammasongelmille ja kekek luki sen mutta eihän se evokin ymmärryskyky muuhun riittänyt kuin ohipuhumiseen. hv kirjoitti:
Sekin on merkillistä että ymmärryskyky puuttuu evokeilta täysin.
Sepä Se pisti jälleen kerran täysin lyömättömän selityksen viisaudenhammasongelmille ja kekek luki sen mutta eihän se evokin ymmärryskyky muuhun riittänyt kuin ohipuhumiseen.Ja sillä aloittajan (Sepä Se) jumalaisella selityksellä irtoaa Nobel vähintään:
"Vaikka oikeanpuolimmainen hampaani onkin vino, ei se poista mihinkään sitä tosiasiaa että Jumala ne viisaudenhampaatkin loi ruoansulatustamme avustamaan."
Taidatkin sinä olla se tuo Sepä Se. Kirjoitus- ja trollaustyylistä päätellen ainakin. Helppo sitten alkaa lupailemaan poistumista palstalta.>>Evo-oppineillahan ei tunnetusti ole mitään selitystä viisaudenhampaille, ei sitten minkäänlaista. Turha niiltä näin vaikeita kyselläkään.
- -
Nykyinen pehmeä ruokavalio aiheuttaa tilanpuutetta leukaan.
- däng däng
Todista se. Miten syntymättömän lapsen geenit tietäisivät hedelmöityshetkellä millaisia safkaa se tulee eläissään syömään? Ei tiedä eli ruoalla ei ole mitään osuutta leuan kokoon. Tai miksi pienileukaiset saisivat/olisivat saaneet enemmän kersoja kuin isompileukaiset ja tulleet siten vallitseviksi?
Enkä kyllä usko, että entisaikoina on pehmyttä ruokaa syöty. Purtu juuria (juureksia) ja järsitty huonosti riippunutta lihaa. Kyllä nuo leukoja vaativat. däng däng kirjoitti:
Todista se. Miten syntymättömän lapsen geenit tietäisivät hedelmöityshetkellä millaisia safkaa se tulee eläissään syömään? Ei tiedä eli ruoalla ei ole mitään osuutta leuan kokoon. Tai miksi pienileukaiset saisivat/olisivat saaneet enemmän kersoja kuin isompileukaiset ja tulleet siten vallitseviksi?
Enkä kyllä usko, että entisaikoina on pehmyttä ruokaa syöty. Purtu juuria (juureksia) ja järsitty huonosti riippunutta lihaa. Kyllä nuo leukoja vaativat.Leukamme ovat pienemmät kuin kaukaisilla esivanhemmillamme, parahin möttis, joten ihmisen normaaliin hampaistoon kuuluville viisaudenhampaille ei aina tahdo olla tilaa. Miksi kuvittelit ettemme me tätä tietäisi?
- tieteenharrastaja
däng däng kirjoitti:
Todista se. Miten syntymättömän lapsen geenit tietäisivät hedelmöityshetkellä millaisia safkaa se tulee eläissään syömään? Ei tiedä eli ruoalla ei ole mitään osuutta leuan kokoon. Tai miksi pienileukaiset saisivat/olisivat saaneet enemmän kersoja kuin isompileukaiset ja tulleet siten vallitseviksi?
Enkä kyllä usko, että entisaikoina on pehmyttä ruokaa syöty. Purtu juuria (juureksia) ja järsitty huonosti riippunutta lihaa. Kyllä nuo leukoja vaativat.Koeta nyt vähän itsekin ajatella
"Miten syntymättömän lapsen geenit tietäisivät hedelmöityshetkellä millaisia safkaa se tulee eläissään syömään?
Eiväthän ne sitä tiedä, kun tulevat vanhemmilta. Olettavat vain, että kaiketi samanlaista ruokaa kuin nämäkin. däng däng kirjoitti:
Todista se. Miten syntymättömän lapsen geenit tietäisivät hedelmöityshetkellä millaisia safkaa se tulee eläissään syömään? Ei tiedä eli ruoalla ei ole mitään osuutta leuan kokoon. Tai miksi pienileukaiset saisivat/olisivat saaneet enemmän kersoja kuin isompileukaiset ja tulleet siten vallitseviksi?
Enkä kyllä usko, että entisaikoina on pehmyttä ruokaa syöty. Purtu juuria (juureksia) ja järsitty huonosti riippunutta lihaa. Kyllä nuo leukoja vaativat.Ja edelleenkin:
http://www.helsinki.fi/yliopistolehti/2007/11/artikkeli.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845327Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.423561Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j582932Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin372135Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611906Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2861686- 471596
- 941402
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441376Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71195