Newsweek

Harwardin yliopistossakin opettanut neurokirurgi Eben Alexander kertoo yhdysvaltalaisen Newsweek-viikkolehden tuoreessa numerossa tapahtumista, jotka saivat hänet uskomaan tuonpuoleiseen elämään.

Mies kertoo olevansa lääkärinä hyvin perillä asioista, joita aivoille tapahtuu lähellä kuolemaa. Hän ei myöskään pitänyt itseään erityisen uskonnollisena.

- Olin aina uskonut, että on olemassa hyviä tieteellisiä selityksiä lähellä kuolemaa käyneiden ihmisten taivaallisille kokemuksille. Pienikin happipitoisuuden pudotus saa aivot reagoimaan.

Vuonna 2008 tapahtui kuitenkin jotain, joka sai kirurgin muuttamaan näkemystään. Hän sairastui äkillisesti harvinaiseen bakteerin aiheuttamaan aivokalvontulehdukseen. Mies vaipui syvään koomaan seitsemäksi päiväksi ja hänen mahdollisuutensa selviytyä olivat hyvin pienet.

- Kaikki aivojeni korkeammat toiminnot olivat täysin sammuneet.

Mies heräsi lääkärien hämmästykseksi koomasta täysin yllättäen. Hän oli myös kokenut jotain, jota ei voinut unohtaa.

- Aivoista vapautunut tietoisuuteni matkusti universumin toiseen, suurempaan ulottuvuuteen. Se mitä näin ja opin siellä on avannut minulle aivan uuden maailman, sellaisen, jossa olemme paljon enemmän kuin aivoja ja ruumiita. Siellä kuolema ei ole tietoisuuden loppu vaan pikemminkin yksi kappale valtavalla ja mittaamattoman positiivisella matkalla. Alexander kuvailee lehdessä.

Todisteita

Lääkäri uskoo keränneensä pitäviä todisteita kuoleman jälkeisestä elämästä. Hänen mukaansa kuolemanjälkeiseen elämään liittyviä kokemuksia on yleensä selitetty aivokuoren osittaisilla häiriöillä.

- En ole ensimmäinen ihminen, joka on löytänyt todisteita siitä, että tietoisuus elää ruumiista huolimatta. Uskon kuitenkin, että kukaan ei ole minua ennen matkustanut tähän ulottuvuuteen samaan aikaan, kun heidän aivokuorensa on ollut täysin kykenemätön toimimaan ja he ovat olleet jatkuvan lääketieteellisen seurannan alla.

Alexanderin mukaan teoriaa tukevat hänen sairastamansa aivokalvontulehduksen vakavuus ja kesto, sekä hänelle tehdyt pään alueen CT-kuvaukset ja muut neurologiset tutkimukset.

- Tämän hetkisen lääketieteellisen tietämyksen mukaan ei ole mitenkään mahdollista, että olisin voinut kokea edes hämärää tai rajallista tietoisuutta koomassa oloni aikana, saati sitten sitä erittäin kirkasta ja johdonmukaista matkaa, jonka tein.

Pilviä ja olentoja

Neurokirurgi kertoo tapahtumien sisäistämisen vaatineen häneltä kuukausia. Oli vaikeaa hyväksyä sekä sitä lääketieteellistä mahdottomuutta, että hänen tietoisuutensa oli säilynyt koomasta huolimatta, mutta myös niitä asioita, joita hän oli kokenut.

- Matkani alussa olin paikassa, joka oli täynnä pilviä. Suuria, pulleita pilviä, jotka piirtyivät terävästi vasten syvän sinimustaa taivasta. Jossain korkealla pilvien yläpuolella läpikuultavien, hohtavien olentojen parvet kaartelivat taivaalla jättäen jälkeensä pitkiä vanoja. Kyse oli korkeammista olennoista.

Kirurgin mukaan hän oli paikassa, jossa aistit toimivat eri tavalla kuin olemme tottuneet. Hän saattoi kuulla hahmojen kauneuden ja nähdä heidän laulunsa.

Tässä vaiheessa lääkäri kertoo tarinansa muuttuvan vieläkin oudommaksi. Suurimman osan matkasta hänellä oli nimittäin mukanaan seuralainen, nuori nainen.

- Muistan hänestä jokaisen yksityiskohdan. Hän puhui minulle käyttämättä sanoja. Hänen viestissään oli kolme osaa, ja ne kuuluivat jotenkin näin: "Olet rakastettu ja kunnioitettu, rakkaudella, iänkaikkisesti", "Sinulla ei ole mitään pelättävää" ja "Et voi tehdä mitään väärin".

Alexanderin mukaan hän on joutunut kokemaan kohteliasta epäuskoa puhuessaan kokemuksistaan sekä perheelleen että lääkärikollegoilleen.

- Tiedän täysin hyvin, kuinka epätavalliselta ja suoraan sanottuna uskomattomalta tämä kuulostaa. Se mitä koin oli kuitenkin kaukana harhoista. Se oli yhtä todellista tai todellisempaa kuin mikään elämäni aikana tapahtunut, kuten hääpäiväni tai kahden poikani syntymät.
Neurokirurgi kertoo koomassa kokemistaan asioista tuoreessa Newsweek-lehdessä.
Koomassa koetut asiat muuttivat neurokirugin käsityksen siitä mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen.
Koomassa koetut asiat muuttivat neurokirugin käsityksen siitä mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen.
12205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Silmiini sattui tuossa uutisessa mainittu seuralainen, nainen, joka puhui ilman sanoja. Tietääkö kukaan tai osaako arvata, kuka tai mikä tuo nainen oli?

Itse en tietääkseni ole ollut koomassa tai kuolemassa :) mutta minua on lähestynyt useasti vastaava olento, miespuolinen. Hän on puhunut ilman sanoja, positiivisia asioita. Hän on ottanut fyysisen hahmon ja pitänyt minua kädestä kiinni, mutta hahmo oli vääristynyt epäsymmetrinen, kasvoja hänellä ei ole ollut tai en ole niitä erottanut. Kuitenkin vaistosin hänessä hyvää ja vilpittömyyttä.

Olen nähnyt myös kuolleita ihmisiä ja eläimiä, kuoleman jälkeen tietysti, ja heillä on ollut yhteisenä piirteenä se, että he eivät puhu vaan kommunikoivat aivan toisella tavalla. Äitikin opetti jo pienenä, etteivät kuolleet puhu unissa. Tämä minua lähestynyt hahmo ei kuitenkaan ole kukaan tuntemani henkilö, ollut koskaan.

Jos kuolemanjälkeistä elämää on, onko elämää edeltävää elämää? Menetin esikoiseni vuosia sitten kohtuun, jonka jälkeen hän lähestyi minua henkiolentona. Hän kertoi, kuka oli ja pyysi lupaa tulla takaisin. Tämän jälkeen näin häntä satunnaisesti kahdessa eri hahmossa, joskus hän istui odottamassa, joskus ilmestyi sänkymme jalkopäätyyn. Nämä ilmestymiset loppuivat kuin seinään, kun tulin raskaaksi. Ihmeellisintä on se, että syntynyt poikani (joka on nyt leikki-ikäinen), on täsmälleen samannäköinen kuin minulle ilmestynyt henki, muutakin yhtenevää on tullut esille. Lapsi myös puhui pienenä (n. 2v) paljon "kummituksista" ja vastaavista, hyvin positiiviseen ja iloiseen sävyyn. Toisinaan hän heräsi yöllä itkemään, ettei halua lähteä kummitusten matkaan. Nyt leikki-iässä nuo asiat ovat unohtuneet häneltä kokonaan, eikä hän ainakaan puhu niistä.

Myös tyttäreni ilmestyi, jos niin voi sanoa, minulle ennen syntymäänsä. Hän oli tulinen tai valosta tehty sukupuoleton olento, joka katseli minua hyvin arvioivasti ja ehkä ripusen ylimielisestikin. Hän ei puhunut mitään, mutta tulin aika pian raskaaksi sen jälkeen ja tilanteesta jäi vahva tunne, että se oli hän ja hän valitsi minut äidikseen.

Äänestä
  • Erikoista ja mielenkiintoista.
    Minulla on kokemus "laulun näkemisestä", nimittäin eräänä yönä aivan katonrajassa "näin" kun musiikki(klassinen) liikkui tiiviinä "jonain" lävitse huoneen. Ja toinen musiikkiin liittyvä juttu oli, kun "naisäänet lauloivat" unessasi minulle(?)kappaletta agapellana. Sitä kipaletta en ollut enkä ole koskaan kuullut sen jälkeenkään enää.
    Laulu ja sävel olivat käsittämättömän kaunista,,muistin sen sävelen jonkin aikaa, mutta se hävisi muististani ajan kuluessa.

    Äänestä

  • ihmeellistä kirjoitti:

    Erikoista ja mielenkiintoista.
    Minulla on kokemus "laulun näkemisestä", nimittäin eräänä yönä aivan katonrajassa "näin" kun musiikki(klassinen) liikkui tiiviinä "jonain" lävitse huoneen. Ja toinen musiikkiin liittyvä juttu oli, kun "naisäänet lauloivat" unessasi minulle(?)kappaletta agapellana. Sitä kipaletta en ollut enkä ole koskaan kuullut sen jälkeenkään enää.
    Laulu ja sävel olivat käsittämättömän kaunista,,muistin sen sävelen jonkin aikaa, mutta se hävisi muististani ajan kuluessa.

    Ei siis "unessasi" vaan "unessani",,sori.

    Äänestä

"että kukaan ei ole minua ennen matkustanut tähän ulottuvuuteen samaan aikaan, kun heidän aivokuorensa on ollut täysin kykenemätön toimimaan"

Mistä aivokirurgi tietää, ettei hän saanut kokemustaan ennen tai jälkeen kooman, jolloin aivokuoressa vielä oli toimintaa? Ja eikö aivokirurgi tiedä, että monet harhat ovat hyvin todentuntuisia. Tavallisia uniakin ihminen yleesä pitää totena sillä hetkellä.

Äänestä
  • Jokainen koomassa ollut on kokenut saman. Mutta suurin osa jotka ovat heränneet eivät vaan muista, kuten et sinäkään muista mitä oli ennen kuin synnyit.

    Äänestä

Olemme kuolleet n. tuhat kertaa aiemmin ennen tätä nykyistä maa-astiaamme. Sekä olemme syntyneet yhden kerran enemmän kuin kuolleet.
Täällä maanpäällä on vain pieni osa ydin itseämme. Olemme yksi ja sama voima joka on luonut ihmisen sekä antaa meille voimaa. Ehdoton Rakkaus pitää pyörät pyörimässä ja Valo toimii polttoaineena.

Äänestä

Jos hän kerran sai kysymyksiinsä vastauksen tieetoonsa heti ajateltuaan sitä, niin miksei hän selvittänyt tieteelle tuntemattomia asioita?
"Onko alkulukuja ääretön määrä ja miten se todistetaan?"
"Missä sijaitsevat maapallon suurimmat löytämättömät öljykentät?"
"Miten ympöristöngelmat oliis parasta ratkaista?"
Esimerkisi. Jos hänellä olisi ollut vastaukset noihin, eikä samaa höpinää valo-olennoista kuin muillakin, olisi hänen uskottavuutensa parantunut. Mutta eipä ollut. Ja luulisi tieteellisen koulutuksen saaneen keksivä parempiakin kyysmyksiä.

Äänestä
  • No luulisi jos tuommoista on kuoleman jälkeen, että maapallo tuntuu ihan joltain mitättömältä matolaatikolta ja sen mitättömät murheet, ettei tuommoiset kysymykset heti tule mieleen.

    Äänestä

  • hmm.. kirjoitti:

    No luulisi jos tuommoista on kuoleman jälkeen, että maapallo tuntuu ihan joltain mitättömältä matolaatikolta ja sen mitättömät murheet, ettei tuommoiset kysymykset heti tule mieleen.

    Voipi olla. Mutta ilman todisteita ei uskota!

    Äänestä

Miksi ihmiset miettii kuoleman jälkeistä elämää niin paljon? Miksi siitä on tullut niin suuri mysteeri? Miksi ihmisten mieliin ei ole iskostettu jo syntymän hetkenä, että elämää on kuoleman jälkeen, että se on selvää pässinlihaa eikä siihen tarvi erikseen olla uskontoja? Miksi siitä on tehty niin iso asia, että moni pitää ajatusta aivan hulluna? Miksi kuolemasta itsestään on tehty niin iso asia? Oliko se synti joka erotti meidät tästä asiasta?

Mitä sellainen ihminen ajattelee kuoleman jälkeen, joka on murhattu? Muistaako hän edellistä elämäänsä, minkälaisen kohtalon joutui kokemaan? Unohtaako sitä heti maanpäällisen elämän? Taas mennään jonnekin muualle kauas universumien päähän?

Miten siellä "jaksaa" olla ikuisuuksien ikuisuutta siinä olotilassa. Vai eikö siellä ole tunnetta väsymys? Onko siellä mitään tunnetta? Sitä vaan on suuren Rakkauden ja Rauhan ympäröimänä eikä tarvi ajatella mitään? Sitä vaan on?

Äänestä
  • Persoonallinen olotila ja vielä "ikuisesti", se vaikuttaa mahdotomalta näin ihmismäisesti kuvitellen. Ilmeisesti täytyy siis olla jotain aivan muunlaista "olemista" kuin tälläinen olomuotomme, tai sitten tehtynä sellainen "taivaallinen lobotomia"?

    Äänestä

  • vaikea paikka?? kirjoitti:

    Persoonallinen olotila ja vielä "ikuisesti", se vaikuttaa mahdotomalta näin ihmismäisesti kuvitellen. Ilmeisesti täytyy siis olla jotain aivan muunlaista "olemista" kuin tälläinen olomuotomme, tai sitten tehtynä sellainen "taivaallinen lobotomia"?

    Persoonallinen eternalismi on toimimaton.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hdfhrhrhhj kirjoitti:

Harwardin yliopistossakin opettanut neurokirurgi Eben Alexander kertoo yhdysvaltalaisen Newsweek-viikkolehden tuoreessa numerossa tapahtumista, jotka saivat hänet uskomaan tuonpuoleiseen elämään.

Mies kertoo olevansa lääkärinä hyvin perillä asioista, joita aivoille tapahtuu lähellä kuolemaa. Hän ei myöskään pitänyt itseään erityisen uskonnollisena.

- Olin aina uskonut, että on olemassa hyviä tieteellisiä selityksiä lähellä kuolemaa käyneiden ihmisten taivaallisille kokemuksille. Pienikin happipitoisuuden pudotus saa aivot reagoimaan.

Vuonna 2008 tapahtui kuitenkin jotain, joka sai kirurgin muuttamaan näkemystään. Hän sairastui äkillisesti harvinaiseen bakteerin aiheuttamaan aivokalvontulehdukseen. Mies vaipui syvään koomaan seitsemäksi päiväksi ja hänen mahdollisuutensa selviytyä olivat hyvin pienet.

- Kaikki aivojeni korkeammat toiminnot olivat täysin sammuneet.

Mies heräsi lääkärien hämmästykseksi koomasta täysin yllättäen. Hän oli myös kokenut jotain, jota ei voinut unohtaa.

- Aivoista vapautunut tietoisuuteni matkusti universumin toiseen, suurempaan ulottuvuuteen. Se mitä näin ja opin siellä on avannut minulle aivan uuden maailman, sellaisen, jossa olemme paljon enemmän kuin aivoja ja ruumiita. Siellä kuolema ei ole tietoisuuden loppu vaan pikemminkin yksi kappale valtavalla ja mittaamattoman positiivisella matkalla. Alexander kuvailee lehdessä.

Todisteita

Lääkäri uskoo keränneensä pitäviä todisteita kuoleman jälkeisestä elämästä. Hänen mukaansa kuolemanjälkeiseen elämään liittyviä kokemuksia on yleensä selitetty aivokuoren osittaisilla häiriöillä.

- En ole ensimmäinen ihminen, joka on löytänyt todisteita siitä, että tietoisuus elää ruumiista huolimatta. Uskon kuitenkin, että kukaan ei ole minua ennen matkustanut tähän ulottuvuuteen samaan aikaan, kun heidän aivokuorensa on ollut täysin kykenemätön toimimaan ja he ovat olleet jatkuvan lääketieteellisen seurannan alla.

Alexanderin mukaan teoriaa tukevat hänen sairastamansa aivokalvontulehduksen vakavuus ja kesto, sekä hänelle tehdyt pään alueen CT-kuvaukset ja muut neurologiset tutkimukset.

- Tämän hetkisen lääketieteellisen tietämyksen mukaan ei ole mitenkään mahdollista, että olisin voinut kokea edes hämärää tai rajallista tietoisuutta koomassa oloni aikana, saati sitten sitä erittäin kirkasta ja johdonmukaista matkaa, jonka tein.

Pilviä ja olentoja

Neurokirurgi kertoo tapahtumien sisäistämisen vaatineen häneltä kuukausia. Oli vaikeaa hyväksyä sekä sitä lääketieteellistä mahdottomuutta, että hänen tietoisuutensa oli säilynyt koomasta huolimatta, mutta myös niitä asioita, joita hän oli kokenut.

- Matkani alussa olin paikassa, joka oli täynnä pilviä. Suuria, pulleita pilviä, jotka piirtyivät terävästi vasten syvän sinimustaa taivasta. Jossain korkealla pilvien yläpuolella läpikuultavien, hohtavien olentojen parvet kaartelivat taivaalla jättäen jälkeensä pitkiä vanoja. Kyse oli korkeammista olennoista.

Kirurgin mukaan hän oli paikassa, jossa aistit toimivat eri tavalla kuin olemme tottuneet. Hän saattoi kuulla hahmojen kauneuden ja nähdä heidän laulunsa.

Tässä vaiheessa lääkäri kertoo tarinansa muuttuvan vieläkin oudommaksi. Suurimman osan matkasta hänellä oli nimittäin mukanaan seuralainen, nuori nainen.

- Muistan hänestä jokaisen yksityiskohdan. Hän puhui minulle käyttämättä sanoja. Hänen viestissään oli kolme osaa, ja ne kuuluivat jotenkin näin: "Olet rakastettu ja kunnioitettu, rakkaudella, iänkaikkisesti", "Sinulla ei ole mitään pelättävää" ja "Et voi tehdä mitään väärin".

Alexanderin mukaan hän on joutunut kokemaan kohteliasta epäuskoa puhuessaan kokemuksistaan sekä perheelleen että lääkärikollegoilleen.

- Tiedän täysin hyvin, kuinka epätavalliselta ja suoraan sanottuna uskomattomalta tämä kuulostaa. Se mitä koin oli kuitenkin kaukana harhoista. Se oli yhtä todellista tai todellisempaa kuin mikään elämäni aikana tapahtunut, kuten hääpäiväni tai kahden poikani syntymät.
Neurokirurgi kertoo koomassa kokemistaan asioista tuoreessa Newsweek-lehdessä.
Koomassa koetut asiat muuttivat neurokirugin käsityksen siitä mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen.
Koomassa koetut asiat muuttivat neurokirugin käsityksen siitä mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu