No ehkä ei ainakaan talouden Nobelia oo ansainnut... ;)
EU:lle rauhanpalkinto
19
149
Vastaukset
Kyllä minäkin uskon myös, että ainakin euroopan vapaakauppa-alue on luonut rauhaa ja vaurautta eurooppaan, yhdessä tiedonvälityksen parantumisen ja yleisen sivistymisen myötä. Eu:n rakenteet ovat vain nyt olleet koko ajan muutoksessa ja tämän muutoksen mukana on tullut myös rauhattomuutta eurooppaan. Erityisesti euron luonti on luonut epävakautta ja pahimmillaan vaikkapa Kreikassa se voi johtaa sisällissotaan. Minusta aika irvokasta nyt myöntää joku noobeli EU:lle. Voisi sen ennemmin myöntää vaikka ETA:alueelle.
- Hyvä veli
Palkinto on myönetty historian suuremmasta onnistuneesta rosvouksesta!
Liite palkinnon kyljessä " Ihmiskunnasta välittämättä! - demarien viholl.no1
..euroopan unionille rauhan palkinto...
Jo yhteisvaluutta on aikaansaanut etelän- ja pohjoisen elintaso kuilun näkyville tulon.ehkä myös henkisen kuilun . ASiahan on tiedetty, että ne tummat siellä etelässä ei oikein asioitaan osaa hoitaa, mutta näinkin selkeästi asiat on tuotu julkisuuteen...Sotatila, terrorismi, murhat jne. ovat odotettavissa, kun he joutuvat itse vastaamaan omista tyhmyyksistään ja varmasti syyllisiä ovat saksa, suomi jne.maat jotka ovat patistelleet näitä maita asioitaan hoitamaan.
Rauhanpalkinto sotii koko euroopan asiaa vastaan. Eurooppa on aloittanut nyky maailman kaikki ongelmat ja sodat. Sosialismi, natsismi, fasimi jne. ulkopuoliset maat ovat joutuneet kärsimään ja pelastamaan euroopan.
Koko eurooppa on veitsenterällä kun kreikkalaiset, espanialaiset,portugalilaiset,italiaanot, ranskalaiset, politiikot ovat opportunisteja ja narsisteja. Toisaalla on muu eurooppa, joka ensi alkuunkaan ei uskonut toisiin maihin ja kykyyn yhteiseen yhteiskuntaan. Englanti, tuo maailman valta, tietää, että näin se "niitten" kanssa menee..ihan ne ihmisiltä näyttää, mutta ei ne osaa vielä...
Ajatelkaa, saksalaiset murhasivat tehdasmaisesti ihmisiä vielä jokin aika sitten euroopassa, mm. nykyinen paavi oli näissä murhajäörjestöissä töissä. Ihmisistä tehtiin arvottomia.
Sosialismi ja sosiaalidemokratia murhasi miljoonia ja aiheutti valtavat ekokatastrofit. Eurooppalainen sosialidemokratia kantaa vieläkin punalippua. Suomessa demari tietää kuinka amerikka ja israel on vihattavien listalla..
Euroopan unioni ei ole palkinnon arvoinen.Eurooppalaisia ihmisiä ja instituutoita olisi voinut palikita; sufragetteja-naisten oikeuksien puhujia-vai alkoiko sekin asia USA:sta, englannin parlamentille olisi voitu antaa palkinto....- Sekoitat selvästi
Ajan ennen EU:ta EU-aikaan, se taas ei ole mitenkään älyllistä toimintaa.
Se on sitten eri juttu, jos tästä eurosta seuraa jo 90-luvulla varoitettuja rähinöitä. Ei EU kuitenkaan mitään rauhanpalkintoa ole ansainnut.
- 3_sotaa
EU on ansainnut Nobelin Rauhanpalkinnon. Ainaskin sen Unioni on saavuttanut että eri valtioiden Hirmudiktaattorit nukkuvat yönsä huonosti. Koskaan ei tiedä minä päivänä tulee kansannousu. Kansalaiset ryntäävät kaduille...Jo piisaa rosvous.
Monen Diktaattorin suunnitelmat siirtää valta omalle pojalleen määräämättömäksi ajaksi on kärsinyt inflaation. Saksan ja Ranskan sodista (3 sotaa noin 70 vuoden aikana)on päästy kestävään rauhaan. Vähäinen ei ole Suomenkaan kohdalla ( 3 sotaa venäjän kanssa noin 90 vuodessa) saavutettu rauhan tila. Ja kukas muu on takaajana kuin EU.- Palkinto lol.
Melkoisen inflaation on rauhanpalkinto kokenut.
"Palkinnon on lisäksi pokannut tuo ankarasti parjattu ja vaaleilla valitsematon "EU-presidentti" Rompuy... Siis mistä hyvästä?
Koko EU on väkivaltaisissa levottomuuksissa - miljoonat kansalaiset taistelevat kaduilla vääryyksiä vastaan lähes jokaisessa jäsenmaassa, EU:n sotajoukot on edustettuna kaikilla rintamilla - terroristeja rahoitetaan ja tuetaan, laittomia saartoja ja pakotteita asetettu maita vastaan, jotka eivät ole hyökänneet mihinkään. EU sotii ja on aloittamassa sotimaan siellä missä NATO."
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=9&id=5341
kommentoitu 31 kertaa
"Obama kun sai Nobelin, hän lisäsi USA:n käymien sotien lukumäärää ainakin viiteen, joten kuinka monta sotaa EU nyt käynnistää?" - Muitakin..
Palkinto lol. kirjoitti:
Melkoisen inflaation on rauhanpalkinto kokenut.
"Palkinnon on lisäksi pokannut tuo ankarasti parjattu ja vaaleilla valitsematon "EU-presidentti" Rompuy... Siis mistä hyvästä?
Koko EU on väkivaltaisissa levottomuuksissa - miljoonat kansalaiset taistelevat kaduilla vääryyksiä vastaan lähes jokaisessa jäsenmaassa, EU:n sotajoukot on edustettuna kaikilla rintamilla - terroristeja rahoitetaan ja tuetaan, laittomia saartoja ja pakotteita asetettu maita vastaan, jotka eivät ole hyökänneet mihinkään. EU sotii ja on aloittamassa sotimaan siellä missä NATO."
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=9&id=5341
kommentoitu 31 kertaa
"Obama kun sai Nobelin, hän lisäsi USA:n käymien sotien lukumäärää ainakin viiteen, joten kuinka monta sotaa EU nyt käynnistää?"Jotka ihmettelevät.
"Nobel-komitea myönsi vuoden 2012 rauhanpalkinnon Euroopan Unionille. Käsittämättömämpää ratkaisua tai kompromissia en voisi kuvitella?
Nobel-komitea perusteli päätöstään mm sillä etteivät Saksa ja Ranska ole enää sotineet sitten vuoden 1945. Voi herra jumala! Euroopassa on sodittu EU-aikana vaikka millä mitalla ja pommitettu, murhattu, kidutettu omia kansalaisia Balkanilla. Jopa Nato on käyttänyt EU-maita lentokenttä-kidutusleireinä. Mitä EU on aikaansaanut rauhan areenalla? Ei mitään. "
http://blogit.kansanuutiset.fi/oisinajattelija/rauhaton-nobel/
- Sairasta huumoria
Jos tuo elättien roskasäkkien kansoittama EU-koneisto, ei tulisi niin saastasen kalliiksi, tämä Nobelli olisi todellakin makea vitsi. Miten hevetinihmeessä jollekin voi edes piloillaan tuollainen naurettavuus juolahtaa mieleen, EU;lle rauhanpalkinto, voi helevetinhelevetti.
Nyt on sitten koko koneisto sekaisin kun pohtivat kuka otta tässä kohtaa todella turhan ja joutavanpäiväisen palkinnon vastaan . . . . ihan aikuisten oikeasti - ketä helevetti siitä on kiinnostunut, muut kuin tuon joutoorganisaattion, EU ja Nobellin sisäpiiri. - Joo, heh
EU-maat olleet mukana terrorisoimassa ja sotimassa niin idässä kuin Afrikassakin omien taloudellisten etujensa takia ja USA:n vasalleina. No onhan esim. terroristit saaneet jokusia Nobelin rauhanpalkintoja aiemmin.
"Tshekin presidentti: EU:n palkitseminen traaginen virhe
Euroskeptinen Klaus kertoi ensin luulleensa, että tieto EU:n palkitsemisesta oli huijaus tai pila."
http://www.ts.fi/uutiset/ulkomaat/401330/Tshekin presidentti EUn palkitseminen traaginen virhe- KUA eli
Kirkon ulkomaanapu myös ihmeissään:
"Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtajan Antti Pentikäisen mielestä Euroopan Unioni ei ansaitsisi Nobelin rauhanpalkintoa."
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/2897254/pentikainen-”eun-nykytoiminta-ei-ansaitsisi-rauhanpalkintoa”
- Fyffe Fyffe
Jos PÄÄSYLIPPU&HINTA Rauhanpalkinnolle on se, että Kreikka Espanja Irlanti, koko "EU kaaoksessa" ihmiset&kansat ajettu täysin DEMOKratian ulkopuolelle&Ahdinkoon , niin missään nimessä ei voida puhua RAUHANPALKINNOSTA!
Vallan himo on sokaissut koko EU:N Parlamentin&"kansaedustuslaitoksen"? täysin, KOMISSIO sanelee säännökset, eikä EUROKANSANEDUSTAJILLA muutaman minuutin puheenvuoroilla ole mitään muuta virkaa, kuin odotella TILIPUSSIA&kulukorvauksineen!
TULEVAISUUDENNÄKYMÄT ovat kyllä aivan muuta, kuin RAUHANOMAINEN Eurooppa!
Onneksi NORJA laittaa vastaan EU:N kehitykselle, Ruotsikin pärjää mainiosti omilla "korteillaan"! - pieni piiri pyörii
eu kehuu itse iteseään kun muut eivät kehu.
- kirkasotsa
EU alkoi laajentua Itäblokin murennuttua ja sosialismin kaaduttua. Rauhanliikkeillä oli iso rooli tapahtumissa 1980-90-lukujen vaihteessa. Joitakin diktatuureja on kadonnut ja EUn alueella ei ole ollut vakavia konflikteja. EU on osallistunut joihinkin rauhanturvaamisoperaatioihin ja antanut apua sotien uhreille. Kyllä se Nobelikin on tietenkin ansaittu,mutta kyllä sen palkinnon voisi antaa yksityisille ihmisille tai yhteisöille,jotka ovat laittaneet itsensä likoon toisten puolesta.EU on ennemmin saavutus,kuin rauhantekijä. Mitä EU aikoo tehdä sillä palkinnolla?
- Kauhian hämmästyny
Jo on kovapäistä ja hidasoppista porukkaa, vaikka tarjolla on näinä päivinä ollut pätevä kertauskurssi Euroopan kehityksestä. Kuinka keskenään sotivista kansoista on saatu aikaan keskenään neuvotteleva maaryhmä.
On purettu Berliinin muuri, luotu tehokkaat sisämarkkinat, saatu pääoma, tavarat ja ihmiset liikkumaan maasta toiseen ym muuta mukavaa. Vielä kun yhteistoiminta Venäjälle päin kehittyisi sopuisammaksi.
Niin, että sopii suitsia tuota typerää töräyttelyä, lukea sen sijaan historiaa vaikka sata vuotta taaksepäin ja yrittää ymmärtää lukemansa- Vai noopeli
Sellainen oli kyllä aivan ennenaikaista.
"EU ja Suomi osoittivat pedon luonteen ryhtymällä terroristeiksi Syyrian sodassa
On turha saivarrella mitään. Me olemme jälleen uudessa sodassa osana Euroopan unionia ja sen toteuttamaa lännen hegemoniatavoitetta Lähi-idässä.
EU:sta sodan osapuoli
Euroopan unioni palkittiin vain vähän aikaa sitten Nobelin rauhanpalkinnolla. Kyse on avoimesta harhautuksesta ja informaatiosodasta, joka peittää alleen sen tosiasian, että sota on EU:ssa rauhaa ja välinpitämättömyys on voimaa. Millekään rauhantahdolle ei ole osoittaa katetta - kautta EU:n kansalaisten mielenosoitukset on tukahdutettu ankarasti ja väkivalloin. Pahipana esimerkkinä myös omaan kansaan osoitetusta väkivallasta ovat Kreikan ja Espanjan poliisien otteet. Niitä ei ole koskaan tuomittu EU:n toimesta.
EU käy hyökäyssotiaan parhaillaan Libyassa ja Malissa sekä nyt myös Syyriassa. Tiistaina aamuyöllä julkistettu päätös Syyrian terroristien aseistamisen sallimisesta tekee EU:sta virallisesti osapuolen suurvaltojen konfliktiin, jossa toisena osapuolena ovat Venäjä, Kiina...
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=7994
Mitä sitten?
EU on porvarillinen talousliitto, jossa herrojen arvovalta estää todellisen demokratian. Johan nuille EU-porvareille nauraa Venäjän hevosetki.- eihyväpäivä
Eikös siinä tulee rahaakin mukana? Paljonko tekee per nenä?
Ja milloin Nobel -komitea antaa itselleen palkinnon?- Verokeitaan edut
Palkintosumma on 930 000 eur. EU ei vielä ole päättänyt,
mihin rahat käytetään.
http://www.hs.fi/politiikka/Van Rompuy haluaa kaikki EU-johtajat rauhanpalkintoa noutamaan/a1305608194743
Ihan helposti saavat kulutettua tuon summan matkoihin sekä
ylelliseen elämään kalliissa hotellissa jonka rahat menevät
veroparatiisien tilille.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Veroparatiisi
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2193190Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3132791Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.751808Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e551715Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?451585- 1221376
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,111322Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee171270Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4281266- 1051259