henkeviä ...

Salaliitoksi kelvannee se että maailmassa esitetään kovasti ettei henkimaailmaa ole olemassakaan, vaan se on hörhöjen juttuja se. Mitä tällä saadaan aikaan? Ihmiset on saatu peilimäiseen tilaan jossa heidän kauttaan toimii ihan mitä henkiä sattuu milloinkin olemaan kuvioissa, ilman että ihmiset itse edes tietävät että se oli joku muu kuin he itse. Salaliitolle todistukseksi tämä:

Kuinka monta kertaa olet tehnyt jotakin ja samantien todennut että "ei helvetti miksi minä tuon tein/sanoin?" Tai montako kertaa olet sanonut jotakin ja samantien tehtyäsi todennut että "en minä sitä noin olisi sanonut, mitenköhän se lipsahti?" Vastaus on - et SINÄ tehnytkään/sanonutkaan, vaan joku henki toimi kauttasi omien päämääriensä toteuttamiseksi. Ikävä puoli tässä on se, että kun joku ohikulkeva henki päättää tyriä jotakin elämässäsi, sinä joudut kantamaan vastuuta teosta fyysisen maailmamme puitteissa kuin olisit itse sen tehnyt. Epäreilua. Mutta onneksi asiaintilaan on elävillä ratkaisu - olla skarppina ja tutustua omaan itseen niin riittävästi että tunnistaa koko maailman hengistä oman itsensä, että tietää edes omassa itsessään kuka sen teki, itse vai toinen.
2190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vanhan vihtahousun paras juoni on ateistinen tiede, joka kieltää henkisyyden, ja kuningasidea psykiatria joka tekee ihmeet ja uskonkokemukset sairaudeksi johon niitä kohdannut saa zombielääkkeitä päänsä uudelleen ja lopullisesti sumentamiseksi, jottei uusia Jeesuksia, Muhammedeja, Buddhia ym. hyviksiä enää edes tule.

Äänestä
  • Kun materialismilla on karkoitettu henkinen todellisuus jo lapsesta, niin järkytys hengellisen kokemuksen edessä on sen verran suuri että mieli järkkyy ja henkisyys on helppo salvata lopullisesti psyykettä muuttavalla ja pään lopullisesti sekoittavalla loppuelämän psyykelääkityksellä, jolla vaarallisista yksilöistä päästään kertaheitolla. Sillä mikä on vaarallisempaa kuin näkökulma, joka kyseenalaistaa nykyisen oravanpyörän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tempmil kirjoitti:

Salaliitoksi kelvannee se että maailmassa esitetään kovasti ettei henkimaailmaa ole olemassakaan, vaan se on hörhöjen juttuja se. Mitä tällä saadaan aikaan? Ihmiset on saatu peilimäiseen tilaan jossa heidän kauttaan toimii ihan mitä henkiä sattuu milloinkin olemaan kuvioissa, ilman että ihmiset itse edes tietävät että se oli joku muu kuin he itse. Salaliitolle todistukseksi tämä:

Kuinka monta kertaa olet tehnyt jotakin ja samantien todennut että "ei helvetti miksi minä tuon tein/sanoin?" Tai montako kertaa olet sanonut jotakin ja samantien tehtyäsi todennut että "en minä sitä noin olisi sanonut, mitenköhän se lipsahti?" Vastaus on - et SINÄ tehnytkään/sanonutkaan, vaan joku henki toimi kauttasi omien päämääriensä toteuttamiseksi. Ikävä puoli tässä on se, että kun joku ohikulkeva henki päättää tyriä jotakin elämässäsi, sinä joudut kantamaan vastuuta teosta fyysisen maailmamme puitteissa kuin olisit itse sen tehnyt. Epäreilua. Mutta onneksi asiaintilaan on elävillä ratkaisu - olla skarppina ja tutustua omaan itseen niin riittävästi että tunnistaa koko maailman hengistä oman itsensä, että tietää edes omassa itsessään kuka sen teki, itse vai toinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu