Kuka voi rehellisesti sanoa, että ei välitä siitä, että valkoinen ja musta rotu sekoittuu. Ja nimenomaan sillä tavalla, että valkoinen rotu on häviämässä ja kaikki ovat muuttumassa mulateiksi tai mustiksi. Miksi kukaan valkoinen ei muuta afrikkaan (poislukien kaikki avustustyöntekijät, papit jne. länsimaisten apu mustille) vaan kaikki mustat muuttaa tänne Eurooppaan? Minua ainakin huolettaa, en halua että Suomalaisten ihonväri muuttuu mustaksi tai edes mulatiksi!!
Roduista
66666
4326
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei hätää! Tuo on nyt silkkaa liioittelua. Suomalaisten ihonväri tuskin muuttuu ainakaan paljoa nykyistä tummemaksi. Tai no, kun suuret ikäluokat jätetään pois, Suomalaisten kokonaismäärä on jotain 3-4miljoonaa, ja kun siihen vielä lasketaan että jo pelkästään Helsingissä tästä asuu noin 1-miljoona, ja siihen vielä lisätään Suomalaisten jo ennestään alhainen syntyvyys, kasvavat seka-avioliitot ja ulkomainen adoptio, sekä mm ilmaston lämpeneminen...no, minusta kyllä tuntuu, että ainakin puolet väestöstä tulee yhä säilymään apaattisen kalpeina. Ei siis mitään suurta syytä huoleen, ainakin jos asut Tampereen pohjoispuolella;=)
Eri asia tietenkin olisi jos olisit esim Britti. Katsos, ulkomaalaiset eivät aivan oikeasti ole hirveän kiinnostuneita Suomesta. Ainoana poikkeuksena tästä on Suur-Helsingin alue. Sen ulkopuolelle esim Somaleita saa toden teolla maanitella. Itsekkin muuttaisin sinne, elleivät vuokrat ja hinnat näin yleensä vain olisi niin pirun korkeita;( Kyllä uskon, että seuraavan 10-20 vuoden ajaksi te saattte suosiolla muun Suomen(jos siis kukaan sitä enää edes huolii) Ruotsissa sen sijaan maan etelä ja keskiosat ovat joutumassa ulkomaalaisille kokonaan. Yksi näistähän on jo peräti tappanut maan ulko(ja entisen pää)ministerin;) Sanoisin, että tätä menoa alkuperäiset Ruotsalaiset ovat vähemmistönä ainakin maan eteläosassa. Teillehän tosin jäävät vielä pohjoiset hylätyt erämaat ja maaseutu. Ongelmana vain on, ettei se enää oikein kiinnosta ketään. Myös Norjakin suunnitelee miljoona siirtolaisuutta, jota öljyn nousseet hinnat vielä jonkin verran pitävät pystyssä. Tosin maailman siirryttyä lopullisesti Fuusiovoimaan niinsanottu "Norjan ihme" lopahtaakin sitten siihen. Tanska on nyt toistaiseksi yritellyt estää maansa mulatoitumista, mutta olen näkevinäni repeytymiä rintamassa, ja mitä väliä sellaisella pikku niemellä ylipäätänstä on näin Euroopan mittakaavassa? Britannian ja Ranskan valkoiset ovat nyt käytännöllisesti katsoen menettäneet, Etelä-Euroopasta puhumattakaan. Tätä menoa valkoisille jäävät pääosin Saksa ja Itä-Eurooppa. Ongelmana ei niinkään ole tilan, vaan pikemminkin väestön puute ja väheneminen, siis teidän kannaltanne;) Sen verran tosin voin lohdutella, että sama prosessi etenee vääjäämättä myös jenkeissä, Kanadassa ja jopa Australiassa. Valkoinen rotu joutuu tekemään tilaa mustille, neljännesneekereille(arabeille ja latinoille)ja mulateille. Mutta näin yleisesti ottaen en olisi huolissani Suomesta(jos olisin sinä)Miksi kukaan ulkomaalainen haluaisi täällä tunkeutua Helsinkiä pitemmälle. Minun puolestani pitäkää tämä junttila, jäähän meille koko muu Eurooppa;=)
sillä ihonväri ei merkitse minulle mitään.
Ei haittaa yhtään, sillä en tunne mitään rotuylpeyttä. Vaikka tietysti luonnon monimuotoisuus siinä kärsisi, jos kaukaasialainen rotu ihan tyystin katoaisi.
No kyse on nyt - kuten asian itse ilmoitat - estetiikasta, asia voidaan käsittää hyvinkin laajasti. Onko sininen parempi kuin punainen? Vai onko vihreä ruma väri? Ei.. se onkin violetti!.. Eli ei näin. Sama kai se minkävärinen ihminen kadulla vastaan tulee tai peilistä katsoo.