Rosberg uhosi videohaasteita myöten ja niin tuli kakkapökäle housuun matsin alla. Melko säälittävä esitys.
Rosberg uhosi ja kakkasi housuun
Keijo.
23309
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kakkapökäle tai ei, mutta ei halunnut jäädä douppauksesta kiinni, siinähän tää suurin syy on.
Myönnettäköön toki, että ei Rosbergilla todellisuudessa olisi ollut mitään jakoa Robbea vastaan, kyllä siinä Jarno olisi jo aika alkuerissä hämärän rajoilla joutunut ottelemaan, kyllä kaverit niin eri kaliberia edustavat, paremman tilipussin Jarno olisi saattanut saada kuin aikoihin.
Jännä sinänsä, Rosberg vaikuttaa mielestäni nopeammalta, luovemmalta, taitavammalta ja vahvemmalta. Mutta ilmeisesti ei vaan saa voimaa lyöntiensä taakse samoin kuin "narukäsi" Robbe. Ja tärkein ero taitaa olla puuttuva taistelijaluonne.
Nyrkkeilijäkin voi sairastua. Niinkuin Heleniuskin.
Lääkäri on asian todennut.
Höpö ole mitään sairastunut. Asuu naapuritaloissa ja siellähän tuo päivittäin tulee ja menee normaaliin tahtiin :)
Lyönnit lähtevät lantiolta kropan kiertoliikkeen avulla. Narukäsi lyö tehokkaammin oikeaoppisesti kun lihaskasa väärin eli käsillä lyödessään.
Eiköhän toi rosbergin suurin ongelma oo mikä näkyy joka matsissa epävarmuus ja sit jäätyy esimerkkinä haapojaa vastaan käyty matsi se piti olla rosbergin hallintaa mut kaverihan jääty heti alkuunsa
sitä hulluutta kun sais vois tulla jotakin
Paavo. Sinänsä asiaa mutta jos kuitenkin pitäytyisit siellä hiihdon puolella. Uskon että loppupelissä enempi sul on sinne annettavaa.
Niinkuin Heleniuskin kädestä, tarkoitin.
Kyllä Rosberg on sairastunut, oikeasti.
Kyllä keuhkokuumeinenkin voi kävellä, tietääkseni.
Eihän siinä jalat mene.
Heleniuksen kädestä ois Ruuspäri sairastunut. Nyt sillä meni vain vetelät housuun.
Sehän oli Rosbergin hallintaa.
Rosberg on täysin keskinkertainen arka perusboraaja josta ei ole tullut eikä tule ikinä mitään.TÄMÄ ON KYLMÄ FAKTA.Helenius vetäis sen heti ulos.
Haistakaa pitkä vi,ttu helvetin luuserit, mies Jarno Rosberg on hyvin sairas.
yskii ja köhii, köhii ja yskii kehkotauti on vittumainen röhä.
Suussa jatkuvasti ainakin 10 strepsilsiä ja ääni käheänä
..SKA NYRKKELIJÄ SILTI,VAIK OLIS SYÖRÄSAIRAS MALARIAN KOURISSA SIITÄ EI TULE YHTÄÄN MITÄÄN.SE EI KEHITY TOSTA ASTETTAKAAN VAIKKA VETÄIS MITÄ KAMAA.JOS EI OLE NYRKKEILIJÄ ,EI OLE,PISTE.
Kyllä se sairas on. Piste.
Meneppäs nyt Rosberg pois täältä itseäsi nostattamasta. Olet luuseri. Sinulla on vihertävän ruskea kasa kakkaa housussa. Aika pehmeetä settiä.
Tuskimpa Rosberg täällä luuhaa.
Älkää nyt Heleniuksesta mitään ihmemiestä leipoko.
Katsotaan nyt miten hermo kestää kotikehässä.
Ei hän ole vielä tähän päivään mennessä voittanut ketään
nimimiestä, siis nykyistä.
Sauerland kyyditsee tietysti jonkun puolikuntoisen raakin vastaan.
Kuka nyt tuolla vajaan kk,n varoitusajalla voi olla varteenotettava
vastus. Ei kukaan.
Kyllähän moni muukin on tauon jälkeen ottanut kunnon vastustajan, mm.
Vitali Klitshko 4 v tauon jälkeen heti MM-otteluun. Ja voitto.
Miksi ei luuhaisi. Ihan samalla tapaa kun kuka tahansa muukin
Hei..Robert on voittanut monta kovaa tekijää ja kaikki tyrmäksellä. Mainittavaa on juuri se että osa tyrmäyksistä on ollut vastustajan jopa painostamia jotka robbe on lyönyt lattiaan. Sekun täytyy muistaa että ei näiden tekijöiden pää ole kestänyt hyvinäkään vuosina iskuja yhtään enempää ja yhtä tuhoisia robben iskut olisivat silloinkin heille olleet.
Ehkä paikan hakeminen olisi ottanut erän pari enempi mutta kertoohan sekin että Chisora kertoi Heleniuksen lyöneen ensimmäisen erän ensimmäisiin iskuihin kuuluvalla lyönnillä häneltä jalat turraksi. Saipa Vitalikin paukuttaa samaan aukkoon 11 erää eikä Chisora ottanut samallaisia pakkeja kun robbea vastaan jolloin pakitti koko kehän verran karkuun.
No sehän on selvää, ettei tässä mitään tasaveroista matsia haetakaan, vaan vähän rahaa ja Robbelle totuttelumatsi loukkaantumisensa jälkeen. Joku journeyman löytyy nyrkkeilysäkiksi, tulisi E-Amerikasta, jos olisi kyse keskisarjasta, mutta siellä ei niin paljon raskassarjalaisia ole. Joten veikkaan, että Venäjältä saadaan jostain baarin nurkasta joku raakki kehiin, jolta löytyy jostain 5v takaa jonkun nevöhööd-pikkuliiton tai IVY:n mestaruus tai edes tasaväkinen ottelu jotain nimekästä kaveria vastaan.
Enkä tästä Robbea ja Saueria syytä, tälläistä se nyt vaan ammattinyrkkeilyssä on. Oikeat urheilulliset tasaväkisiksi tarkoitetut ottelut ovat vähissä. Robbellakin vain ottelu Samuelia vastaan ollut sellainen. Ja siinäkin suurin osa asiantuntijoista oli lopputuloksesta eri mieltä. Näkyi kotitallin vaikutus tuomareihin.
Surullista tässä on vain se osa yleisöstä, joka kuvittelee touhua aidommaksi urheiluksi ja hehkuttaa sitten Robben kovuutta, kun voitti taas!
Kyllä yleensä nyrkkeilijä ensimmäisen tyrmätyksitulonsa jälkeen kaatuu jatkossa helpommin eli päät "pehmenevät". Onko sitten henkistä vai ihan fyysistä laatua tuo pehmeneminen. Sitäpaitsi ihan fyysinen kuntokin vaikuttaa. Kyllähän paskakuntoisen helpommin kippaa selälleen kuin elämänsä iskussa olevan.
Meni muuten aiemmassa viestissäni sekasin Samuel Peter ja Chisora. Siis Chisora-matsin jälkeen kovasti puhuttiin väärin menneestä tuomiosta.
Kovina niminä voi pitää Heleniuksen kolmea viimeistä vastustajaa, Peter, Ljahovits ja Chisora. Niitä ennen Brewster uransa viimeisessä matsissa oli kyllä vain varjo parhaastaan. Peter ei ole voittanut Vitali Klitshkolta 2008 ottamansa selkäsaunan jälkeen ketään nimekästä. Ljahovitsin edellinen voitto nimimiehestä oli 2006 Lamon Brewsteria vastaan. Chisora hävinnyt 4 edellisitä viidestä matsistaan. Edellinen voitto Remigijus Ziausysitä, josta ei kukaan ole kuullutkaan. Oikeastaan Chisora näyttää olevan raskaan sarjan suurin huijaus, sillä hänhän ei ole koko urallaan voittanut yhtään kovaa matsia. Danny Williams 2010 kai Chisoran kovin päänahka, siis sama mies joka nykyisin ottelee pienten keskikaljabaarien nurkissa.
Eli todellista huippua Helenius ei ole vielä kertaakaan kohdannut. Lyöntiteho Robbella varmasti on riittävä, mutta kuinka pitkälle sillä pääsee? Moni historian kovimmista lyöjistä on jäänyt ilman oikeita mestaruusvöitä.
Ja miksiköhän ei voisi täällä roikkua? Normi jamppahan se on.