"Viimeisen vuoden aikana huomattava määrä ääri-islamisteiksi luokitelluista henkilöistä on osallistunut metsästyskursseille voidakseen suorittaa metsästäjäntutkinnon. Norjan metsästys- ja kalastusyhdistys, monikulttuurinen ulkoilujärjestö Wild-X sekä lähteet Poliisin turvallisuuspalvelu PST:n piirissä vahvistavat tiedon.
Niin mukavalta kuin se kuulostaisikin, kyseessä ei välttämättä ole tiettyjen tahojen kauan ja hartaasti odottama ennusmerkki kotoutumisen onnistumisesta.
“Voin vahvistaa, että meillä on metsästyskursseilla käynyt äärimmäisiä mielipiteitä omaavia, jotka vaikuttavat olevan huomattavasti enemmän kiinnostuneita pyssyistä kuin reippailusta metsällä”, sanoo Wild X:ää johtava Tor Bach, joka huolestui ilmiöstä ja ilmoitti siitä viranomaisille......."
Lisää täällä: http://rahmispossu.net/2012/10/12/norjan-aari-islamistit-innostuivat-metsastyksesta/
Niin mukavalta kuin se kuulostaisikin, kyseessä ei välttämättä ole tiettyjen tahojen kauan ja hartaasti odottama ennusmerkki kotoutumisen onnistumisesta.
“Voin vahvistaa, että meillä on metsästyskursseilla käynyt äärimmäisiä mielipiteitä omaavia, jotka vaikuttavat olevan huomattavasti enemmän kiinnostuneita pyssyistä kuin reippailusta metsällä”, sanoo Wild X:ää johtava Tor Bach, joka huolestui ilmiöstä ja ilmoitti siitä viranomaisille......."
Lisää täällä: http://rahmispossu.net/2012/10/12/norjan-aari-islamistit-innostuivat-metsastyksesta/
Vastaukset 15
Vanhimmat
Niinpä niin,tätä se nyt on kunnes kaikki räjähtää käsiin!!Norjassa metsästyskortin saanut saa hankkia itselleen 6 metsästysasetta,kiväärejä,haulikoita!!Kas kun oikein ääri-islamistit porukalla innostuivat metsästysharrastuksesta!!Miksei innostuneet esim hiihtämisestä???Kyllä on heikosti asiat norjassa kun terroristeille aletaan jakamaan aseita!!
sääliksi käy norjaa. eivät heränneet ajoissa, mutta toisaalta, niinpä täälläkin enemmistö nukkuu ruususen unta
Vaikuttaa lupaavalta maassa, jossa poliisikaan ei normaalisti kanna mitään paprikakaasusumutinta järeämpää aseistusta normaalipartioinnin yhteydessä..
Muutama viikko sitten nuo norjan äärihullut ilmoittivat norjassa:"Emme haluaa elää kanssanne teidän paskaisten elukoiden kanssa"!!Aseet kyllä kelpaavat,saa nähdä onko norjalaiset niin kyllästyneitä elämäänsä että antavat aseita mielisairaille!Sosiaalidemokraateista sen kyllä uskoo!
Miettikääpä sitä päivää, kun Norjassa räjähtää muslimiterroristien pommi... Monilla norjalaisilla herää todennäköisesti eräänlainen "Breivik olikin oikeassa" -reaktio, mikä johtaa väkivallan kierteeseen, joka voi levitä muihinkin länsimaihin.
Tätä toivon.
tämähän on vain sitä ihQua väriä ja värinää, jota nykypäättäjämme haluavat lisää Suomen(kin) kaduille.
äärimuslimia suorittaa metsästyskortin, ja hankkii sitten sen oikeuttamat aseet..
Niin siinäpä onkin jo aseet KUUDELLETUHANNELLE MUSLIMIMILITANTILLE.
Vaikuttaa olevan vain ajan kysymys, koska norjassa alkaa vääräuskoisten alkuasukkaiden perkaaminen asevoimin. Sitten kun alkavat aseet jytistä, on turha enää ihmetellä.
Muslimit eivät ikinä muutu...
http://kuvaton.com/k/Yo9e.jpg
Tästä olen tälläkin palstalla puhunut jo useamman vuoden, vaan eivät suomalaiset ymmärrä. Lisää haalitte muslimeita maahanne. Minä asun Oslossa, kaupunginosassa jossa 88% asukkaista on muslimeita. Eli ihan normi-lähiö Oslossa. Olen täällä alituisten murhanhimoisten katseiden alla, aina kun liikun ulkona.
Miten nuo lukutaidottomat saavat Norjassa tutkinnon läpi?????
Sosiaalidemokraattien suvaitsevaisuudella!
Ei aseella ampumiseen tarvita mitään korttia,ajavathan monet autoakin ilman lupia!!Ja nuo tyypit jotka "ovat yllättäen hurmaantuneet luontoliikunnasta aseen kanssa" takuulla osaavat ampua kaikilla maailman aseilla!Mutta tietysti laillinen aseiden ostooikeus tulee metsästyskortin suorittamalla!!Eikös siellä olisi saanut helpommin aseita tarkkuusammuntaharrastukseen!
Minusta monikulttuuri on rikkaus.
Hienoa nähdä että kotoutuminen on edennyt noin upeasti, toivotaan suomeen samaa.
Koksutrolli Jussuf on näköjän hereillä.