Esitän seuraavassa hypoteesin joka käsittelee "ulkomaalaisten osaajien"
rynnistyksestä Eurooppaan ja sen seurauksista sekä antinationalisesta
ajattelumallista sekä Euroopan Unionin itsetuhoisesista epäkohdista.
Hypoteesi Euroopan sosiaalisesta sosiaalisoitumisesta
======================================================
Tarkoitan sosiaalisella sosialisoitumisella sitä, että Eurooppa
muuttuu sellaiseksi alueeksi, että muista "heikommista" maista tulevat
ihmiset suorittavat massamuuttoja jonka seurauksena Eurooppaan saapuu
valtavat määrät sosiaalipakolaisia (pohjois-Eurooppalaisten maiden
sosiaalietujen toivossa muuttaneet). Nämä kotimaassaan sorretut
(kotimaassa ei ole niin hyvät sosiaaliedut, kuin täällä) vaativat
päästä "sorretun" statuksen avulla vauraisiin Eurooppalaisiin maihin
joissa pääsääntöisesti elävät sosiaalietujen varassa jotka puolestaan
ovat moninkertaiset verrattuna alkuperäisiin kansalaisiin joita
pidetään työttöminä niin Eurooppalaisen veropolitiikan, kuin että myös
kapitalististen yhtiöiden ahneuden vuoksi.
Eurooppalaiset yhtiöt siirtävät toimintansa halpatyövoimamaihin
lähinnä Aasiaan ja näin ollen jättävät pohjois-Eurooppalaiset
työttömiksi. Kun p-E:set jäävät työttömiksi yhä enenevissä määrin ja
samaan aikaan sosiaalipakolaiset ryntäävät p-E:n niin konflikti on
valmis. Nykyisin on valloillaan ns. antinationalistinen ajatusmalli
jonka varjolla poliittisiin epäkohtiin puuttuvat henkilöt voidaan
leimata julkisestikin rasisteiksi, uusnazeiksi sekä antisionisteiksi.
Euroopassa tulee olemaan oikeutettua halveksua ja alistaa työläisväkeä
joka joutuu jälleen kerran elämään kädestä suuhun periaatteella ainoana
toivonaan parempi huominen ja se, että ehkäpä he vielä joskus saisivat
työtä ja työn tuoman vakituisen palkan mahdollistaman kauaskatseisen
elämän suunnittelun joka taasen omalta osaltaan vaikuttaa kannustavasti
sekä muutenkin positiivisesti ihmisen mielialaan sekä tuo turvallisuuden
tunteen ja luo terveen turvallisuuden tunteen.
- Kukoistuksen historia
Eurooppalaisen vaurauden perusteena sekä tukipilarina on ollut kova
työ tulevaisuuden sekä vaurauden suhteen. Esimerkkinä käyttäisin sitä,
että suomalainen talonpoika sai sotien jälkeen kivikkoisen suopläntin
jolle piti rakentaa oma tupa ja perunamaa. Se ei olisi onnistunut jos
suomalaiset eivät olisi uurastaneet sekä uhrautuneet oman maansa puolesta
sekä antaneet kaikkensa isänmaan, valtion sekä perheen eteen. Nyt 60
vuotta myöhemmin me kaikki näemme tämän uurastuksen tuloksen. Suomi on
vakavarainen maa jolla riittää varaa laittaa poliitikoilleen valtavan
kalliita kulkuneuvoja sekä järjestää "seminaareja" etelän lomakohteissa.
Meidän vanhempamme, heidän vanhempansa ja heidän vanhempansa ovat saaneet
uuraalla työllään aikaan sen, että meillä on julkinen terveydenhoito sekä
kaikille tarjottava peruskoulutus sekä sosiaaliturva. Ainakin teoriassa
näin on, mutta mikä onkaan nykyinen tilamme?
Olen itse nähnyt kuinka vanhukset makaavat ulosteissaan sairaaloiden
alimiehitetyillä osastoilla huutaen hoitajaa viimeisinä vuosinaan,
kuukausinaan, päivinään, tunteinaan toivoen, että joku muistaisi heitä
heidän elämänsä lähestyessä lohdutonta kohtaloaan. Oma isoäitini oli
eräs heistä. Vuosikaudet hän makasi samassa paarissa ulosteissaan. Hän
joka sairasti Alzheimerin tautia eikä ollut enää tietoinen tämän päivän
menosta. Minusta oli järkyttävää nähdä nämä kansakuntamme isät ja äidit
sellaisessa alemmuuden sekä heitteillejätön tilassa. Olin uskonut, että
Suomessa huolehditaan sekä ennen kaikkea kunnioitetaan vanhuksia - heitä
jotka ovat rakentaneet tämän maan, mutta kauhistuin, kun näin totuuden.
Osastolla oli 4 naishoitajaa jotka tekivät kaikkensa, että olisivat
ehtineet jokaisen apua tarvitsevan vanhuksen luokse joita oli likemmäs
kaksikymmentä osastolla. Heistä jokainen oli enemmän tai vähemmän avun
tarpeessa kaikissa toimissaan ja heitä oli auttamassa vain 4 hintelää
naishoitajaa. Ajattelin, että nämä ihmiset OVAT Suomi, mutta näin heitä
kohdellaan. Heitä kiiruhdetaan kuoloon jotta heistä ei koituisi enää
"ylimääräisiä" menoja valtiolle, koska hallituksen lisärakennuksen
lisärahoitus pitäisi saada kasaan. Tunsin ja tunnen edelleen katkeruutta
tätä kansaa kohtaan. Tällainenko on minun Suomeni?
- Rappeuma
Suomessa on noin puoli miljoonaa vakituista työtöntä jotka varmasti
haluaisivat tehdä oman osansa maansa talouden eteen sekä auttaa
rakentamaan tätä maata paremmaksi paikaksi lapsillemme. Euroopan
työttömyyden prosenttimäärää en tiedä, mutta uskon, että jokainen
ihminen haluaa tehdä työtä ja saada nauttia työnsä tuloksista. Ei ole
väliä, että onko ihminen suomalainen, intialainen vai kiinalainen. Minä
uskon, että heistä jokainen työtön haluaa tehdä työtä, mutta p-E:n
varapolitiikka estää meidän työntekomme. Se estää sen, että me emme voi
rakentaa tätä maata paremmaksi ja se estää sen, että me emme koskaan
tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Työtön ihminen joutuu tulemaan
toimeen peruspäivärahalla ja muutamilla muilla tuilla joilla pitäisi
pystyä maksamaan kaikki juoksevat kulut vuokrasta ruokaan ja sähköstä
veteen. Suomalaisella sosiaalituella selviytyy (ei kuole nälkään), mutta
elää (elää elämää) sillä ei voi. Jokainen ihminen haluaa olla ja tehdä
jotain. Työttömiltä tämä evätään valtion taholta. P-E:nen
yhteiskuntajärjestelmä rappeutuu kapitalismin sekä sosiaalisosialismin
johdosta.
Nyt olen selittänyt ne seikat jotka ovat johtaneet siihen, että p-E:ppa
tulee rappeutumaan. Nyt kohdistan hypoteesini tämän rappeuman lopulliseen
niittiin - sosiaalisosialismiin.
Sosiaalisosialismista globalisaatioon
======================================
Kuten jo sanottua, tarkoitan sosiaalisella sosialisoitumisella sitä,
että Eurooppa muuttuu sellaiseksi alueeksi johon saapuu muista
"heikommista" ihmisiä otka suorittavat massamuuttoja jonka seurauksena
Eurooppaan saapuu valtavat määrät sosiaalipakolaisia
(pohjois-Eurooppalaisten maiden sosiaalietujen toivossa muuttaneet).
Kun maailma muuttuu yhä etenevissä määrin helpommaksi liikkua paikasta
toiseen ja ihmiset sekä yhtiöt liikkuvat kiihtyvissä määrin näin niin
ilmiö nimeltä globalisaatio on pyörähtänyt käyntiin. Kuten jo aiemmin
sanoin niin pohjois-Eurooppalaiset yhtiöt siirtävät tuotantonsa Aasian
sekä entisen "itä-blokin" maiden alueelle, koska niissä tuotanto on
paikalliseen verotukseen sekä muihin juokseviin kuluihin verrattuna
huomattavasti halvempaa yhtiön talouden kannalta. Koska työpaikat
katoavat näihin maihin niin olettaisi, että sosiaalipakolaisen ei
kannattaisi vaivautua tulemaan "turvaan rasismia sekä vainoa" tänne
pohjoiseen saakka, mutta jälleen olemme väärässä tämän ajattelun suhteen.
Syy siihen, että sosiaalipakolaiset etsivät "poliittista turvapaikkaa"
näinkin kaukaa, kuin Suomesta on yksiselitteinen - pohjois-Eurooppalainen
sosiaaliturva. Koska elämme aikaa jolloin Eurooppa on vielä vauras ja
voimiensa tunnossa parin vuosisadan tuoman taloudellisen nosteen vuoksi,
ovat poliitikot vieraantuneet kadunmiehen todellisuudesta. Eräs kuuluisa
lausahdus erään Ranskan hovinaisen suusta meni näin "syökööt leivoksia
jos ei ole leipää". Tämä kuvasti mainiosti tuon ajan eliitin harhaista
kuvitelmaa tavallisen kansalaisen tilanteesta sekä ahdinkosta. Mielestäni
tämä eliitin asenne on pysynyt tismalleen samana näihin päiviin saakka.
Koska Ranskassakin tapahtui kansanvallankumous niin eliitin piti ymmärtää,
että jotain oli muutettava tai kansa ottaisi vallan itselleen. Tästä on
näyttönä sosiaalijärjestelmämme. Kuten Julius Caesar sanoi aikoinaan
"Anna kansalle sitä mitä se haluaa, leipää ja sirkushuveja" ovat nykyiset
lainsäätäjämme samaa mieltä. Mitkä ovat nykyaikaisen eurooppalaisen
huveja?
- Viinaa, viinaa ja vielä lisää viinaa
Suomi on pitänyt pitkän aikaa yllä (muihin p-E:n valtioihin verrattuna)
korkeaa tuloveropolitiikkaa sekä muutenkin suuria maksuja kaikesta
mahdollisesta. Kun puoli miljoonaa kansalaista alkaa osoittaa
tyytymättömyyttään niin poliitikon pitää miettiä, että miten kansan voi
hiljentää siten, että edes osa väestä pysyisi rauhallisena. Mikä voisi
saada suomalaisen työttömän hiljenemään jos kerran työtä ei kuitenkaan
jo edellämainituista syistä tarjota? Viina. Suomi alensikin alkoholiveroa
kohtalaisen reippaalla otteella varsinkin väkevien viinojen osalta.
Humalainen harvemmin valittaa kovin "tosissaan" jos vain saa ottaa
ryyppyä samalla. Samaan syssyyn voi helposti todeta, että työttömät
ovat rappiojuoppoja ja silti valittavat, itse ovat asiansa pilanneet.
Näin siis poliitikko ajattelee - jos ei työtä, niin juokoon sitten viinaa.
Sen rahan mikä käytettiin alkoholiveron alentamiseen olisi voinut ja
mielestäni pitänytkin suunnata paljon tärkeämpiin kohteisiin kuten
työllistämiseen, vanhustenhoitoon sekä mielenterveyspalveluihin. Valtio
kuitenkin päätti toisin ja koska suomen kansa valitsee edustajansa on
kaikki luonnollisestikin silloin kansan syytä. Tai näin poliitikko sen
näkee.
Mutta miten sosiaalipakolaiset sitten liittyvät tähän rappiotilaan? He
eivät ole syyllisiä surkeaan tilaamme, mutta he ottavat siitä kaiken
irti. Koska p-E:ssa on tunnetusti hyvä sosiaaliturva (verrattuna
"pakolaisten" alkuperämaihin) niin he saapuvat tänne loisimaan meidän
sekä vanhempiemme verorahoilla. Koska sosiaalisosialismi on vallitseva
ajatusmalli ja jopa istuva presidenttimme on kyseisen ajattelutavan
vannoutunut kannattaja on helppoa ymmärtää, että sosiaalipakolaiset
saapuvat tänne elämään meidän kustannuksellamme. Jos tarkkailemme
tilannetta jossa oman maansa kansalaiset joutuvat olemaan työttöminä
vastoin omaa tahtoaan, elämään toimeentulotuella (jota pitävät häpeänä)
etsien töitä tuloksetta ja murehtien huomista niin mitä tällaisen
henkilön mieleen mahtaa tullakaan, kun hän kuulee uutisista, että
Suomeen on saapunut jälleen lisää "pakolaisia" jopa NATO maista?
Jokainen meistä ymmärtää, että NATOn jäsenmaassa ei varmasti ole
turvatonta asua niin siksipä juuri jokainen asiaa ajatteleva ihmettelee,
että kuinka ihmeessä p-E:n maat sitten myöntävät näitä turvapaikkoja?
Syynä on sosiaalisosialismi joka on mielestäni suoraan verrannollinen
eliitin ummettumiseen eli siihen, että he eivät tiedä tavallisen
kansalaisen ongelmista yhtään mitään. Me olemme numeroita paperilla tai
kenties pikemminkin tahroja paperilla, paperilla joka täytyy jotenkin
saada valkaistua vaikkapa pakkokouluttamisen sekä -kurssittamisen keinoin.
Kun globalistit sekä sosiaalisosialistit (varsinkin poliitikot)
korruptoivat virkansa omakohtaisen, itsekeskeisen "maailman napa"
ajattelun edustajat pysyttelevät johdossa keinolla millä hyvänsä niin
tyytymätön osa kansaa alkaa hermostua. Työtön joka polkee mummopyörällään
KELAlle viemään työttömyysrahahakemusta räntäisessä kelissä ja rähjäisissä
vaatteissaan tuntee katkeruutta maataan kohtaan, kun hän joutuu väistämään
vastaantulevaa hienoa porvariautoa jonka kuskina toimii sosiaalipakolainen
joka koppavana kävelee sisään KELAan ja heittää anomuksen pöydälle, koska
auto on jo vuoden vanha sekä ikkunassa on kiveniskemä. Sosiaalipakolaisen
paperi otetaan erityiskäsittelyyn ja alkuperäiskansalainen joutuu itse
katsomaan vierestä, kuinka hänen perusoikeuksiaan poljetaan ja häntä
nöyryytetään hänen lapsiensa edessä.
- Rasistifasisti
Tällainen henkilö voi helposti erehtyä esittämään protestin ko. tapauksen
johteesta jonka seurauksena hänet leimataan rasistiksi, fasistiksi ja
tiedä vaikka miksi nistiksi. Jatkuva kansalaisten ärtyneisyys näitä
sosiaalipakolaisia kohtaan ei ainakaan laannu sillä, että he käyttäytyvät
varsin koppavasti sekä suorastaan täysin rikollisesti maassamme jonka
lait kieltävät raiskaamisen, ryöstämisen, pahoinpitelyn sekä tappamisen.
Nämä "ulkomaiset osaajat" joita poliitikotkin väittävät p-E:n tarvitsevan
käyttäytyävt jopa siten, että lähettävät lapsensa takaisin lähtömaahansa
oppimaan heidän omaa kulttuuriaan, etteivät länsimaalaistu (tapaus
Ruotsista). Jos nämä henkilöt ovat todellakin tulleet turvaan vainoja
niin kuinka he voivat lähettää omat lapsensa takaisin näihin
alkuperämaihin? Tavallinen kansalainen ei voi tätä ymmärtää minään muuna,
kuin suoranaisena loisimisena kohdemaan sosiaalihuoltoa ja poliitikkojen
yksinkertaisuuden sekä ahneuden ilmentymänä. Tästä seuraavat ongelmat
jotka ilmaantuvat sanomalehtiin "rasistisina toimina" ovat varsin
valitettavia, mutta ovat kuitenkin p-E:n maiden harjoittaman politiikan
anti-isänmaallisen maanpetturuuden aiheuttamia. Miksi kansa ei vastusta?
Kuinka kansa voisikaan vastustaa sosiaalisosialismia sekä
anti-isänmaallisia poliitikkoja? Maat joiden poliitikot ajavat vain omia
etujaan, eivät kansan, leimaavat kaiken heidän omien ja itsekkäiden
tavoitteidensa vastustajat rasisteiksi ja nimittelevät nationalisteja
uusnazeiksi. Tiedämme historiasta, että kun kansaa nöyryytetään liian
pitkään se tekee vallankumouksen. Euroopan Unioni ajaakin takaa juuri
poliitikkojen pelastusta, koska jos jonkin maan kansalaiset valitsevat
itse mieleisensä johtajan (kuten Itävallassa) demokraattisilla vaaleilla
niin muut maat boikotoivat tätä kyseistä maata niin kauan kunnes ko. maa
joutuu nöyrtymään kansainvälisen painostuksen sekä valtionrasismin
edessä. Kansanvalta olisi ainut mahdollinen pelastus tällaisen Euroopan
tuhoon tuomitun toiminnan aikana ja tällaisen kapitalismin edessä.
- Massamuutto
Kun nämä sosiaalipakolaiset kuitenkin tulevat vielä vuosienkin päästä
elämään meidän kustannuksellamme ja yhä kasvavissa määrin muuttavat
tänne p-E:n niin kuka silloin kustantaa heidän elämisensä? Kun p-E:set
yhtiöt jatkuvalla syötöllä vähentävät toimintaansa p-E:n alueella niin
työttömien ja samalla myös tyytymättömien määrä kasvaa niin valtavaksi,
että jotain on tehtävä ennen kuin kamelin selkä katkeaa lopullisesti.
Meidän vanhempamme sekä heidän vanhempansa jne. ovat luoneet tämän
sosiaaliturvan mahdollisuuden ja nämä maat. Kun p-E:n saapuu valtavat
määrät sosiaalipakolaisia niin kuka heidät lopulta sitten elättää? He
itse eivät varmasti rupea tekemään töitä, koska ovat tulleetkin tänne
vain sosiaaliturvan vuoksi ja kun työttömien ja tuen varassa asuvien
alkuperäiskansalaisten määrä nousee liian korkeaksi niin selviytymiseen
riittävää sosiaalitukea joudutaan leikkaamaan siten, että se ei riitä
enää edes päivittäiseen ruokaan saati sitten muuhun elämään. Miten sitten
käy näiden "ulkomaisten moniosaajien"? He eivät tule jäämään p-E:n vaan
he kenties lähtevät takaisin alkuperämaihinsa hyvin syöneinä sekä paljon
rikkaampina, kuin minä he lähtivät "sortoa" pakoon. Mitä p-E:ppa
kostuu näistä sosiaalipakolaisista? Ei mitään, mutta politiikot ovat
saaneet sellaisen maineen, että he ovat avoimia ja sosiaalisia henkilöitä.
Näin ollen he saavat jatkaa kansakunnan ryöväystä sekä alistusta niin
pitkään, että heistä aika jättää tai he lähtevät viettämään leppoisia
eläkepäiviä jonnekin välimeren saarista. Silloin tänne jäävät enää me
alkuperäiset pohjois-Eurooppalaiset runnellun, ryöstetyn ja raiskatun
maan keskelle ja olemme samassa jamassa, kuin mitä olivat isovanhempamme
jotka joutuivat aloittamaan nollasta. Historian sanotaan toistavan
itseään tietyin väliajoin ja minusta näyttää pahasti siltä, että me
tulemme olemaan maksumiehinä tässä kaikessa.
- Muutoksen airuet
Mikäli tahdomme välttää yllämainitunlaisen kohtalon loisten elättäjinä
niin meidän on itse tehtävä se muutos sillä kukaan ei tee sitä meidän
puolestamme. Meidän täytyy itse vaikuttaa siihen miten näitä maita
johdetaan ja meidän täytyy itse olla valmiita uhrautumaan suuremman
hyvän puolesta, että meidän jälkeläisillämme tulee olemaan helpompaa,
kuin mitä meillä on. Aivan samalla tavalla, kuin meidän isovanhempamme
uhrasivat terveytensä sekä elämänsä paremman huomisen puolesta. Yksi
keino muutokseen voisi olla se, että p-E:ssa tapahtuisi mittava
kansanvallankumouksien aalto jolloin kansa ottaisi vallan takaisin
korruptoituneilta poliitikoilta. Toinen vaihtoehto ja huomattavasti
verettömämpi tapahtuisi heidän omilla aseillaan - politiikalla. Meidän
olisi oltava valmiita uhraamaan aikaamme sekä mahdollisuuksiamme
paremman huomisen puolesta ja kansakuntiemme säilyttämisen vuoksi.
Hypoteesi "ulkomaalaisista osaajista" Euroopassa
9
498
Vastaukset
- Hmmm
toi oli?
- Factum
Tyypillistä katkeraa kyvyttömän rasistin typerää jorinaa.
- Niin
Voisitko myös perustella mielipiteitäsi? Onko se liikaa vaadittu? Sitä nimittäin on pyydetty sinulta aiemminkin, tuloksetta.
Nimittäin tämä kehitys on jo hyvää vauhtia toteutumassa joissakin Euroopan maissa kuten Englannissa, Ruotsissa, Ranskassa ja Saksassa. - Mika
Minun mielestäni toisten henkilöiden sekä heidän ajatustensa nimittely "mitättömäksi paskaksi" ilman minkäänlaisia perusteita on mielestäni tyypillinen, katkera sekä kyvytöntä jorinaa.
- Iku-Turso
Niin kirjoitti:
Voisitko myös perustella mielipiteitäsi? Onko se liikaa vaadittu? Sitä nimittäin on pyydetty sinulta aiemminkin, tuloksetta.
Nimittäin tämä kehitys on jo hyvää vauhtia toteutumassa joissakin Euroopan maissa kuten Englannissa, Ruotsissa, Ranskassa ja Saksassa.Factumit, Freestylerit ja muut multikulttuurin airuet kuvittelevat auktoritettinsa olevan käsittämättömän iso. Noo, mikäli Factumin ego olisi niin suuri kuin hän kuvittelee, painovoiman vaikutuksesta se rusentuisi kasaan muuttuen mustaksi aukoksi joka imaisisi koko aurinkokunnan.
- Factum
Iku-Turso kirjoitti:
Factumit, Freestylerit ja muut multikulttuurin airuet kuvittelevat auktoritettinsa olevan käsittämättömän iso. Noo, mikäli Factumin ego olisi niin suuri kuin hän kuvittelee, painovoiman vaikutuksesta se rusentuisi kasaan muuttuen mustaksi aukoksi joka imaisisi koko aurinkokunnan.
En vastaile Iku-Tursolle niin tyypillisen henkevään kirjoitukseen, mutta vastataan nyt alkuperäiseen viestiin tarkemmin.
Tapanani ei tosiaankaan ole ollut perustella mielipiteitäni silloin, kun olen kritisoinut täysin selvää idiotismia. haukuin esimerkiksi Mengelen viestiä, jossa hän ”huumorina” mainosti ihmisen nahasta tehtyä takkia. Olisiko pitänyt perustella miten viesti on sairas ja idioottimainen? Älä naurata.
Tämän Mikan pitkä sepustus ei mielestäni myöskään tarvinnut perusteluja kritiikkiin, niin posketon se oli. Mutta, ilmeisesti haluatte yksityiskohtaisempaa haukkumista perusteluineen, niin olkoon.
Ensimmäinen ja toinen lause (kammottavia ja vaikeaselkoisia sivulausehirviöitä – luulin niitä ensin parodiaksi) Esittää profetian, joka perustuu hetkellisen trendin viemiseen äärettömän pitkälle. Samaan tyyliin kuin leikkimielinen laskelma milloin nykytrendeillä on vain yksi suomalainen ja kuka hän on? Hän olisi pääkaupunkiseudulla asuva kunnanpalveluksessa oleva nainen vuonna 2587. Vakavasti otettava keskustelu on tällaisen virheellisen lähtökohdan jälkeen hyvin vaikeaa. Johtopäätökset joihin koko kirjoitus perustuu ovat lähes täysin ilman kiinnekohtaa reaalimaailmaan. Pitkin kirjoitusta on kummallisia hyppäyksiä ilman pienintäkään selvitystä siitä, miksi kirjoittaja on tehnyt moisia johtopäätelmiä.
Seuraavasta kappaleesta: Kukoistuksen historia olen samaa mieltä. Maamme on rakennettu kovalla työllä. Terveydenhoitoon olisi myös minusta satsattava enemmän kansantulostamme. Kaikkine hyvin pahoine virheineen se on kuitenkin parempi kuin milloinkaan ennen maamme historiassa. Tällä en tarkoita puolustella mielestäni ala-arvoistakin vanhustenhoitoamme. Olemme liian ahneita maksamaan kunnollisesta hoidosta vanhuksillemme. Ymmärrän hyvin ilmeisen nuoren Mikan katkeruuden. Tällaisesta epäkohtien syvästä tuntemisesta pitäisi nousta pyrkimys parantaa maatamme.
toisessa kappaleessa, Rappeumassa, en ymmärtänyt ajatushyppyä, että pohjoiseurooppalainen ”varapolitiikka” on syypää työttömyyteen. Varapolitiikka? Eikä asiaa edes mitenkään perustella. Minusta työttömyytemme syyt ovat hyvin paljon monimutkaisemmat kuin joku mystinen ”varapolitiikka”. onko muuten tuo ”sosiaalisosialismi” sama kuin alussa esitelty toinen oma termi ”sosiaalinen sosiaalisoituminen” ? Onko tässä nyt sotkettu täysin sosialismi, sosiaalisoituminen ja sosialisointi? Tietääkö kirjoittaja enää edes itsekään mitä kirjoitti? Tässä oli taas outo hyppäys ja väite yhteiskuntajärjestelmän rappeutumisesta. Jos väittää jotain noin radikaalia, on sitä perusteltava muullakin kuin mummon sairaalakokemuksilla.
Seuraava kappale on sitä itteään. Tuota sama mitä tällä ja muilla huuhaa palstoilla saa lukea aivan riittämiin: alkuperäiskansalainen polkee räntäsateessa Kelaan viemään työttömyysilmoitustaan väistäen koppavan sosiaalipakolaisen porvariautoa. kelassa sosiaalipakolainen saa uuden auton koska nykyisessä vuoden vanhassa on kiveniskemä. Pitäisikö minun nyt ryhtyä erittelemään miten tuo äskeinen tarina oli ällistyttävän typerä ja täydellisen valheellinen. Älkää pelleilkö!
En näköjään jaksakaan enempää tuota tällä kertaa analysoida. Jokainen voi itse lukea sen. Yhdellekään normaalijärkiselle aikuiselle ei liene kovin vaikea itsekin löytää kirjoituksen järjettömyydet ja johtopäätösten tyhjyys.
Täydellisen mitätöntä ja pirun huonosti kirjoitettua soopaa! - Mika
Factum kirjoitti:
En vastaile Iku-Tursolle niin tyypillisen henkevään kirjoitukseen, mutta vastataan nyt alkuperäiseen viestiin tarkemmin.
Tapanani ei tosiaankaan ole ollut perustella mielipiteitäni silloin, kun olen kritisoinut täysin selvää idiotismia. haukuin esimerkiksi Mengelen viestiä, jossa hän ”huumorina” mainosti ihmisen nahasta tehtyä takkia. Olisiko pitänyt perustella miten viesti on sairas ja idioottimainen? Älä naurata.
Tämän Mikan pitkä sepustus ei mielestäni myöskään tarvinnut perusteluja kritiikkiin, niin posketon se oli. Mutta, ilmeisesti haluatte yksityiskohtaisempaa haukkumista perusteluineen, niin olkoon.
Ensimmäinen ja toinen lause (kammottavia ja vaikeaselkoisia sivulausehirviöitä – luulin niitä ensin parodiaksi) Esittää profetian, joka perustuu hetkellisen trendin viemiseen äärettömän pitkälle. Samaan tyyliin kuin leikkimielinen laskelma milloin nykytrendeillä on vain yksi suomalainen ja kuka hän on? Hän olisi pääkaupunkiseudulla asuva kunnanpalveluksessa oleva nainen vuonna 2587. Vakavasti otettava keskustelu on tällaisen virheellisen lähtökohdan jälkeen hyvin vaikeaa. Johtopäätökset joihin koko kirjoitus perustuu ovat lähes täysin ilman kiinnekohtaa reaalimaailmaan. Pitkin kirjoitusta on kummallisia hyppäyksiä ilman pienintäkään selvitystä siitä, miksi kirjoittaja on tehnyt moisia johtopäätelmiä.
Seuraavasta kappaleesta: Kukoistuksen historia olen samaa mieltä. Maamme on rakennettu kovalla työllä. Terveydenhoitoon olisi myös minusta satsattava enemmän kansantulostamme. Kaikkine hyvin pahoine virheineen se on kuitenkin parempi kuin milloinkaan ennen maamme historiassa. Tällä en tarkoita puolustella mielestäni ala-arvoistakin vanhustenhoitoamme. Olemme liian ahneita maksamaan kunnollisesta hoidosta vanhuksillemme. Ymmärrän hyvin ilmeisen nuoren Mikan katkeruuden. Tällaisesta epäkohtien syvästä tuntemisesta pitäisi nousta pyrkimys parantaa maatamme.
toisessa kappaleessa, Rappeumassa, en ymmärtänyt ajatushyppyä, että pohjoiseurooppalainen ”varapolitiikka” on syypää työttömyyteen. Varapolitiikka? Eikä asiaa edes mitenkään perustella. Minusta työttömyytemme syyt ovat hyvin paljon monimutkaisemmat kuin joku mystinen ”varapolitiikka”. onko muuten tuo ”sosiaalisosialismi” sama kuin alussa esitelty toinen oma termi ”sosiaalinen sosiaalisoituminen” ? Onko tässä nyt sotkettu täysin sosialismi, sosiaalisoituminen ja sosialisointi? Tietääkö kirjoittaja enää edes itsekään mitä kirjoitti? Tässä oli taas outo hyppäys ja väite yhteiskuntajärjestelmän rappeutumisesta. Jos väittää jotain noin radikaalia, on sitä perusteltava muullakin kuin mummon sairaalakokemuksilla.
Seuraava kappale on sitä itteään. Tuota sama mitä tällä ja muilla huuhaa palstoilla saa lukea aivan riittämiin: alkuperäiskansalainen polkee räntäsateessa Kelaan viemään työttömyysilmoitustaan väistäen koppavan sosiaalipakolaisen porvariautoa. kelassa sosiaalipakolainen saa uuden auton koska nykyisessä vuoden vanhassa on kiveniskemä. Pitäisikö minun nyt ryhtyä erittelemään miten tuo äskeinen tarina oli ällistyttävän typerä ja täydellisen valheellinen. Älkää pelleilkö!
En näköjään jaksakaan enempää tuota tällä kertaa analysoida. Jokainen voi itse lukea sen. Yhdellekään normaalijärkiselle aikuiselle ei liene kovin vaikea itsekin löytää kirjoituksen järjettömyydet ja johtopäätösten tyhjyys.
Täydellisen mitätöntä ja pirun huonosti kirjoitettua soopaa!Mainitsin jo kirjoitukseni alussa, että esitän hypoteesini ko. aiheesta (hypoteesi=olettamus). Ilman muuta ihmiset haluavat saada perusteluita vastakkaisesta mielipiteestä sillä sitähän keskustelu juuri on. Mielestäni ei ole mitään järkeä jämähtää yhteen, tiukan kurinalaisuuden omaavaan ajattelumalliin vaan asioita tulisi pohdiskella mahdollisimman useista näkökulmista.
Jo kirjoituksesi alussa nimeät mielipiteeni "selväksi idiotismiksi". Jos todellakin pidät ajatuksiani Suomalaisen hyvinvointivaltion epäkohdista niin silloin se on sinun asiasi. Kenties et ole joutunut kokemaan työttömyyttä tai et ole koskaan muutoin vain joutunut pohtimaan asiaa Suomessa sorretun suomalaisen kannalta.
Mitä taasen tulee käyttämiini "kammottaviin ja vaikeaselkoisiin sivulausehirviöihin" niin olen juuri yksinkertaistanut ja tarkentanut sitä, että mitä tarkoitan vaikkapa "sosiaalisella sosialismilla". Jos asian ydin on jäänyt hämärän peittoon niin kysy ihmeessä tarkennusta niihin kohtiin joita et syystä tai toisesta ymmärtänyt. Se on paljon rakentavampaa ja kehittävämpää keskustelua, kuin vain se, että leimaat jonkun toisen, oman mielipiteesi vastakkaisen ajatuksen täydeksi paskaksi.
En ole väittänyt esittäväni minkäänlaisia profetioita minkään asian suhteen vaan hypoteesini koko pohjois-Eurooppaa koskevan sosiaaliraiskauksen kohdasta. Sinä taidatkin olla ainut joka on pitänyt kirjoitustani epäjohdonmukaisena sekä rasistisena. Myöskään en ole asettanut "virheellisiä lähtökohtia" vaan olen käyttänyt tämänhetkistä poliittista ilmapiiriä sekä korruptoituneisuuden havaitsemisen aiheuttamaa hätääntymistä terveen nationalismin sekä kansanvallan puolesta.
Johtopäätökset jotka olen tehnyt ovat juurikin tiukasti kiinni nykypolitiikan surulliseen tilaan sekä kansallisesti, että myös globaalimmin Euroopan alueella ja varsinkin pohjois-Euroopan alueella. Pitkin kirjoitusta olevat "hyppykohdat" ovat minulle itselleni huomaamattomia hyppäyksiä, ellet sitten tarkoita väliotsikon jälkeen tapahtuvaa aiheen hienoista muutosta, kuitenkin lopussa päätyen yhteen ja samaan aiheeseen. Käytin väliotsikoita selventämään erinäisiä kohtia, jotta useampi puoli ajatteluni sekä näkemykseni syistä tulisi ilmi siten, että niitä ei sekoitettaisi varsinaiseen "aiheeseen" vaan ne on tarkoitettu lähinnä historialliseksi katsaukseksi niihin seikkoihin, joihin mielipiteeni ja näkemykseni perustuu. Ts. ne ovat siellä selventääkseen muille sen, että miksi ajattelen näin. Se on perustelua.
Kommenttisi "ilmeisen nuoren Mikan katkeruudesta" on mielestäni täysin aiheeseen kuulumaton, propagandistinen viittaus siihen, että "vain naavaparrat tietävät mistään mitään". Ikärasismia, ellen sanoisi ja selvennyksen vuoksi ilmoitan jälleen kerran ikäni ja se on 22. Olen hyvin varma siitä, että olen ehtinyt kokea elämässäni enemmän vastoinkäymisiä mitä Factum salanimen taakse kätkeytyvä henkilö tulee (on tullut?) kokemaan 40 vuoden eliniän aikana. Se siitä.
"Varapolitiikka" oli sellainen viittaus jonka uskoin jokaisen lukijan ymmärtävän. Selvennyksenä nyt sen verran, että p-E:n valtioiden harjoittama rahapolitiikka (verotus, velkaantuminen, säästäminen - valtionvarainministeriön hoidossa olevat asiat) on juurikin mielestäni se syy, että työttömyys tulee suurella todennäköisyydellä lisääntymään seuraavien 10 vuoden aikana rajusti. Pien- ja keskikokoisten yritysten ankara verotus, tuloverotus sekä elintarvikkeiden sekä muiden hyödykkeiden korkea verotus on syypäänä siihen, että pien- ja keskikokoiset yritykset ovat käytännössä kannattamattomia, kuten ne ovat myös syypäänä siihen, että jatkuvasti suuremmat yritykset siirtävät tuotannollista toimintaansa "halvempiin maihin" kuten entisiin "itäblokin" maihin sekä Aasian maihin. Koska näissä maissa tuloverotus sekä materiaalikustannukset ovat huomattavasti alhaisemmat, kuin mitä ne ovat p-E:ssa, niin on selvää, että nykyaikana, kun firmat haluavat maksimaalisen tulon sekä minimaalisen menon, käytännössä siirtävät tuotantonsa näihin maihin. Se on syypää työttömyyteemme ja tähän viittasin "varapolitiikalla".
"Sosiaalisosialismilla" (jonka merkityksen olen jo kertaalleen tuonut ilmi) tarkoitan "Halosmaista" ulkomaalaisten sosiaalipakolaisten (sosiaalietujen perässä muuttaneiden) hyysäämistä.
"Sosiaalinen sosiaalisoituminen" taasen on lähinnä "globaalista globalisoitumista".
Mitä tulee "mummon sairaalakäyntiin" niin se oli tarkoitettu esimerkiksi sosiaalisosialismin tuomista haitallisista vaikutuksista. Kun sosiaalipakolaiselle pitää saada lisää liksaa, niin se otetaan pois yhteiskunnan perusturvasta ja varsinkin vanhusten hoidosta.
Mitä tulee tuohon KELAn tapaukseen, niin sekin oli tarkoitettu esimerkiksi täysin mahdollisesta tilanteesta sosiaalisosialismin antinationalisesta sekä muutoinkin isänmaavihaisesta politiikasta. Jos et usko minua, niin käy kysymässä asiasta paikallisen KELAn "asiakkailta".
Loppukommenttisi kirjoituksestani jätän täysin omaan arvoonsa, sillä se ei sisällä minkäänlaista perustelua moiselle väittämälle ja toisekseen se on alentava ei pelkästään minua kohtaan vaan kaikkia yhteiskuntajärjestelmämme sortamia henkilöitä kohtaan.
- stadin friidu
en tiedä oliko kirjoitus lainauksia jostain vai omia ajatelmia, mutta hyvä kirjoitus kuitenkin.
sikälikin mielenkiintoinen, että siinä on päädytty suunnilleen samoihin tuloksiin, kuin kreikkalaiset filosofit jo muutama tuhat vuotta sitten.
He nimittäin puhuivat siitä, että yhteiskunnan pahin vihollinen tulee sen sisältä, jos populaation sisään päästetään sinne kuulumattomia liikaa. Meidän tapauksessammehan on täysin selvää, mitä ja keitä tänne tulee likaa tekemään sitä kuuluisaa "ei mitään".
Eurooppa tulee mätkähtämään täysillä pärställeen, jos ei yksissä tuumin ala rajoittamaan talouspakolaisuutta.
Maksajathan nimittäin loppuvat pikapuoliin, jollei asiaan saada jotain rotia.- Mika
Jos teen jonkin lainauksen jostain toisesta lähteestä niin ilmoitan siitä kyllä kirjoituksen yhteydessä. Koko kirjoitukseni on yksinomaan minun omani ja olen ennenkin lähettänyt muidenkin luettavaksi mielipiteitäni antinationalistisen Suomen hallituksen harjoittamasta kansansyrjinnästä ja tulen lähettämään vielä lisääkin.
On hienoa huomata, että on muitakin jotka ovat ottaneet nämä epäkohdat mietintäänsä ja todellakin pohtineet asian haitallisia vaikutuksia. Mikään asia ei kuitenkaan tule muuttumaan, elleivät kansalaiset itse ota itselleen omaa valtaansa, sitä joka heille kuuluu - kansanvaltaa ja valtaa päättää omista asioistaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327