Yhteiskoulun rehtori on huolissaan huumeista 04.10.2012
”Vanhemmat eivät tiedä yhtään missä mennään”
Toijalan yhteiskoululla ollaan huolestuneita nuorten päihteiden käytöstä sekä etenkin kannabiksen käyttöön liittyvistä huhuista, joita koululla pyörii. Rehtori Jukka Oksan mukaan pilven polttoon liittyviä keskusteluja kuulee oppilaiden suusta ohi kulkiessaan, ja ne ovat lisääntyneet tänä syksynä huomattavasti.
– Huhujen mukaan he ovat tosi nuoria. Seitsemäsluokkalaisista asti pyöritään porukoissa, joissa poltetaan pilveä, Oksa sanoo.
Oppilaat myös puhuvat keskenään, ettei kannabista ja huumeriippuvuutta pidetä riskinä. Internetissä on perehdytty aiheeseen laajasti, eikä valistukseen tahdo löytyä pontta.
– Mielipiteet huumeita kohtaan ovat lieventyneet, ja oppilaat ovat tosi kärkkäitä. Jos opettaja sanoo, että kannabiksesta voi mennä psykoosiin, hänelle laitetaan jauhot suuhun ja sanotaan, että se on paskapuhetta, kertoo rehtori Oksa.
Lue lisää perjantain 5.10. Akaan Seudusta
akaassa jälleen huumeet esillä
nalkkiin jäävät
0
533
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062185- 103886
- 63781
- 46780
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21696Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511686Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 60570
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551