Luonnonsatamia Etelä-/Keski-Päijänteellä?

Ensi suveksinsiirtyy purkkarimme Päijänteelle ja Padasjoelle. Kertokaapa Päijänteen purjehtijat luonnonsatamia, joihin pääsee 1.75 syväyksellä sellaisen etäisyyden päässä, että pääsee viikonlopuksi sinne ja takaisin. Karhunkämmenessä ja Koukussa olen käynyt, mitä muuta löytyy Padasjoen/Tehin selän/Judinsalon selän ympäristöstä?
42563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Paatsalon itäpuolella pieni poukama, jossa hyvä rantautumiskallio. Tuulta ei kyseisessä paikassa saa olla kovin paljoa pohjoisen ja lännen väliltä. Rannalta löytyy jonkun tekemä nuotio, jota olemme käyttäneet. (en tiedä saisiko)

Vähä-Paatsalo on myös hyvä paikka. Hyvä rantautumiskallio ja ulkohuussi ja nuotiopaikka. Suojassa tuulilta. Paikkaa ylläpitää Metsähallitus

Tehinselän reunalla myös muutama hyvä paikka: mm. Linnasaaren Selkäsaarten pohjoispuoli. Päijänteen virkistysalueyhdistyksen huoltama paikka, jossa nuotiopaikka, huussi ja jopa laituri. Paikassa saa olla aika usein ihan rauhassa. Avoin pohjoisen puolen tuulille.

Ylempänä Tehinselän itälaidalla on Vähä-Juureksen länsipuolen pikku saarista se pohjoisin. Vastarannalla on saaren omistajan mökki, mutta jokamiehen oikeudella saa pikkusaareen mennä. Tosin tulta ei saa tehdä ja pitää muutenkin käyttäytyä kivasti. Saari on mukavan kallioinen ja länsipuolella on kiva katsella auringonlaskua.

Judinsalon tuntumassa (eteläpuolella) on muutamia hyväksi todettuja luonnonsatamia. Mm. Tuomisaaren pohjoispuolella sijaitseva pieni kallioinen saari. Hyvä loiva kallio rantautumiseen. Saaressa on jonkun tekemä nuotio, mutta en tiedä saako siihen tehdä oikeasti tulta.

Padasjoen tuntumassa on kiva paikka myös Vähä-Haukkasalon länsipuolen poukamassa. Hyvä kallio rantautumiseen. Tätäkin paikkaa taitaa pitää Metsähallitus??. Nuotiopaikka ja ulkohuussi.

Kelventeen eteläkärkeen on myös mahdollisuus päästä tuolla syväyksellä. Siellä on laituri, joka on tarkoitettu Elbatar-"laivalle", mutta laiturin pohjoiselle sivulle saa kiinnittyä muutkin. Siihen mahtuu max. 2 venettä ja paikka on aika suosittu, joten tuurilla mennään.

Jos kuulut johonkin pursiseuraan, niin voit vapaasti käyttää myös eri pursiseurojen saaria! Mm. Ykskoivun laguunissa on syvä luonnonranta, johon on hyvä kiinnittyä. Samassa laguunissa on myös laituri toisella puolella. Luonnonranta-puolella on nuotiopaikka ja huussi. Kävelymatkan päässä seuran sauna, iso nuotiokatos ja mökki.

Kelventeen pohjoispuolella, Likolahdessa, on myös Elbattaren laituri, johon voi toiselle puolelle kiinnittyä, tosin nyt en muista kummalle puolelle.

Linnasaaren länsisivun pieneen kallioniemekkeeseen pääsee myös, mutta täytyy olla tarkkana kivien suhteen. Sinne on tehty pieni nuotirinki.

Lehtisten saarilla on Virkistysalueyhdistyksen pitämä suojainen paikka, jossa laituri, nuotiokatos, huussi ja sauna. Hyvä paikka, tosin tämäkään ei välttämättä täytyä kaikkien luonnosatamille tekemiään kriteereitä.

Luonnosatamia löytyy melkein rajattomasti, kun rohkesti vaan kokeilee. Esimerkiksi Paatsalon koillispuolen pienistä saarista voi löytää jonkin hyvän paikan.

Äänestä
  • Heti alkuun kirjoitin väärin.. eli Paatsalon LÄNSIPUOLELLA on pieni poukama.

    Äänestä

Ensikertalainen pikkusen matkaveneen omistaja kyselee että onko edellämainittujen paikkojen lisäksi etelä-päijänteellä hyviä luonnonretkisatamia johon pääsee kätevästi alta metrin syväyksellä olevalla veneellä.
Toiveena olisi pieni kallioinen saari jossa olisi suojaisa paikka venelle ja jossa voisi olla ihan itsekseen koiran kanssa häiritsemättä ketään.
Nuotiontekomahdollisuus plussaa.

Äänestä

Etelä-Päijänteellä tuo yksin rauhassa ei välttämättä ihan toteudu kun vieressä on rantautunut aina kolmekymmentä muuta venettä joka luonnonretkisatamassa ja meteli melkoinen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uimast ilman suihkua kirjoitti:

Ensi suveksinsiirtyy purkkarimme Päijänteelle ja Padasjoelle. Kertokaapa Päijänteen purjehtijat luonnonsatamia, joihin pääsee 1.75 syväyksellä sellaisen etäisyyden päässä, että pääsee viikonlopuksi sinne ja takaisin. Karhunkämmenessä ja Koukussa olen käynyt, mitä muuta löytyy Padasjoen/Tehin selän/Judinsalon selän ympäristöstä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu