Ilmasityö loppuu!!!!!!!!!!!!

Lauri ihalainen alkaa poistamaan työnantajilta ilmaistyön teettämisen. Tänään huomentasuomessa sanoi, että siihen on puututtava, sillä liian moni työtön tekee ilmaistyötä pelkällä sosiaalietuuksilla. Työstä pitää saada palkkaa.

JIHUUUUUUUUU!! MITÄS NYT TYÖLÄISET??? Ketkä olivat oikeessa, että ilmaistyötä ON!!!!
291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hyvä jos asiat muuttuvat omaa itseäni tämä muutos ei enää pelasta, sillä se oli liian vähän ja liian myöhään. On jo tullut tämän ilmaistyön takia niin paljon kaikkia ongelmia kuten ulosottoon joutuminen ja terveysongelmat joita on pahentanut köyhyys, koska olen joutunut köyhyyden takia jättämään sairauteni hoitoon liittyviä juttuja tekemättä.

Kysymys ei edes ollut mistään isoista summista jos olisin saanut elämiseen 50€-100€ enemmän kuukaudessa olisin voinut hoitaa sairauttani paljon paremmin kaikkein uusimpien sairauteeni liittyvän tutkimustiedon mukaan. Nyt sitten saavat veronmaksajat maksaa tuhansia euroja päivässä kun tulee sairaalajaksoja.

Olen kuitenkin onnellinen heidän puolestaan jotka ehtivät hyötyä muutoksesta. Olettaen, että asioita muutetaan oikeasti eikä vain viilata pilkkua.

Äänestä
  • Niinpä ainahan puhua voi että olisi hyvä ihmisten silmissä.

    Köyhyyskin on pitänyt lopettaa jo vuosikymmeniä sitten, mutta edelleen siitä vaan puhutaan.

    Itsekin olen sairauseläkkeellä, kun ei ollut varaa aikanaan vaivaa hoitaa, ei ollut rahaa. Nyt sitten ollaan eläkkeellä...näin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvä Lauri !!! kirjoitti:

Lauri ihalainen alkaa poistamaan työnantajilta ilmaistyön teettämisen. Tänään huomentasuomessa sanoi, että siihen on puututtava, sillä liian moni työtön tekee ilmaistyötä pelkällä sosiaalietuuksilla. Työstä pitää saada palkkaa.

JIHUUUUUUUUU!! MITÄS NYT TYÖLÄISET??? Ketkä olivat oikeessa, että ilmaistyötä ON!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu