PELASTAVAT JEESUSHAHMOT

Uutta julkaisua on hehkuttanut myös, tottahan toki, niin SocialDistrictin kuin myös juuri A.-L.H.:n henkilökohtaisiin twiitteihin viittaavan linkin

https://twitter.com/intent/user?screen_name=AnskiH


takana pari-kolme päivää sitten myös Anna-Liisa Hämäläinen tähän tapaan:

12. lokakuuta AnnaLiisa Hämäläinen ?@AnskiH
Uutinen Allerin uudesta lehdestä innostaa kollegoita. Ymmärrän. Näinä aikoina kunnia työskennellä firmassa, joka satsaa eikä miinusta.
10:12 a.m. - 12. lokakuuta 12

Oikein hienosti esitetty, sanoisi Mariko Vaara ja monisanaisesti sanookin.


Sitä ennen hän on ehtinyt kertoa:

12. lokakuuta AnnaLiisa Hämäläinen ?@AnskiH
Liian homogeeninen yhteisö - ei hyvä! Hyvä, Lillberg. http://www.marmai.fi/blogit/kaannoskukkanen/sukupolvikysymyksia/a2149563 …
9:31 a.m. - 12. lokakuuta 12


Mistä saammekin uuden linkin mainostamisen ytimeen:

http://www.marmai.fi/blogit/kaannoskukkanen/sukupolvikysymyksia/a2149563

Nuoret osaavat kysyä yhä fiksumpia, alastomampia kysymyksiä.

Muutama viikko sitten meillä kävi nuori, lahjakas suunnittelija esittäytymässä. Tälläkin kertaa koko session fiksuimman kysymyksen esitti ko. suunnittelijanalku. Kysymys "oletteko te sellainen jätkätoimisto" sai meidät haastattelijat paitsi hämmentymään, niin myös tarkastelemaan itseämme kriittisesti.

Tekemisen kulttuuri määrittelee ja muokkaa yritystä enemmän kuin yksikään muu yksittäinen asia, mukaan lukien johdon kertavuosittaiset tavoitesulkeiset, pelastajiksi palkatut jeesushahmot tai päälle liimatut organisaatiouudistukset.
Juuri tästä syystä kiusaus rakentaa sokeaakin yhtenäiskulttuuria on vahva. Se tuntuu varmemmalta ja helpommalta tavalla viettää työpäivä, ilman erilaisuuksien sietämisen vaivaa.

Ihan fine, jos tavoite on tehdä pikkuporukassa kellarissa duunia yhtä harvoille asiakkaille. Niin kivaa kuin se onkin palkata samanhenkisiä, samanikäisiä ja vielä samaa sukupuolta edustavia tyyppejä omiksi kollegoikseen, se harvoin riittää laaja-alaiseksi bisnesideaksi tai asiakaskannan pohjaksi.

Keskustelu toisen nuoren, kunnianhimoisen rekrykandin nosti esiin yhtä akuutin pointin. Ensimmäisiä vuosia määrittelee kiire. Ei, en tarkoita duunikiirettä sellaisenaan, vaan kiirettä päästä oikealle raiteelle, juuri sellaiseen toimistoon tai työyhteisöön, joka vastaa omaa halua kehittyä ja kasvaa.

Koska oikein tai väärin, ala on raaka. Kukaan ei tule hakemaan 35-vuotiasta, omasta mielestään uransa väärissä toimistoissa viettänyttä suunnittelijaa tai projekti-ihmistä, parempiin töihin. Ura polkee väistämättä paikallaan tai pahimmillaan luisuu hitaaseen laskuun, jossa jo totutuista palkka- ja duunieduista pääseekin sitten joustamaan ihan kunnolla.

Nuoret osaavat siis kysyä yhä fiksumpia, alastomampia kysymyksiä sekä omaavat ainakin puolittaisen näkemyksen siitä, minkälainen työyhteisö laittaa oman uran oikealle raiteelle jo alusta alkaen. Lisäksi, yhä useampi kunnianhimoinen ihminen näkee, että omaa elämää tai edes sitä kuuluisaa urapolkua, ei tarvitse boksittaa perinteisin askelmerkein.

Putkimoodin omaavalle rekrytoijalle tietysti kaikki, mikä poikkeaa normista herättää huono viboja. Ja joo, tietyt tekniset tiedot ja taidot pitää useimpien ammattilaisiksi haluavien jo osata etukäteen. Monien toimistojen sekä myös itseni suosima koulutusmetodi on nimittäin "heitetään veteen ja katsotaan uiko".

Samaan aikaan, todellinen työyhteisön happotesti tulee siitä, miten yksittäinen ihminen pärjää epävarmuuden, ennustamattomuuden ja väistämättä monimutkaistuvien tiimikokoonpanojen kanssa. Ne ovat nimittäin kaikki taitoja, joita eivät vain suoraa normiputkea kokeneet, tasaisesti entistä mukavampaa elämää odottaneet, enää oikein handlaakaan.

Kirjoittaja on mainostoimisto McCannin toimitusjohtaja. Petteri Lillberg kirjoittaa mainostoimiston suunnanmuutosprosessista yleisesti, mutta parin viime vuoden kokemuksiin ja esimerkkeihin pohjautuen.

---

Mariko Vaara ei lähde tässä nyt enää omaa yksinkertaisuuttaankaan tämän enempää edes pohtimaan, saati sitä, voiko homous todella olla yhteisöjen geeneissä, koska ainoalle oikealle Mariko Vaaralle ei tulisi mieleenkään mennä ikipäivänä ketään, saati yhtäkään yhteisöä homogeeniseksi homottelemaan. Aivan mahdoton ajatus!

Sen sijaan Mariko Vaaran voisi inspiroida kirjoittamaan edelleen P. Lillbergin käyttämä ilmaus ”pelastajiksi palkatut jeesushahmot”.

Ja Allerin johtoaan myöten, tai muuten koulutettujen, julkituomat mitä alkeellisimmiksi osoittautuneet kirjoitusvirheet.

Onko Mariko Vaara saanut potkut Allerilta?

Kirjoittelet ilman erillistä veloitusta tälle saitille, eli NAUTIT Allerin palvelusta, silti jatkuvasti mustamaalaat???

Joo, en ole Allerin henkilökuntaa....