Tuntuu siltä että....

Minä olin eilen kotikokouksessa. Me rukoilimme siellä. Minä möhläsin todella pahasti. Näytin itsestäni sellaista, jota on ollut vaikea paljastaa kenellekään. Nyt olen ajatellut, kuinka sitä etsiikään ihmisiltä myötätuntoa ja rakkautta, vaikka Jumala antaisi ehdoitta Jeesuksen ristin kautta sitä. Minä huomasin eilen, että etsin ihmisten hyväksyntää, maksoi se sitten miten paljon tahansa. Siellä rukouksessa tuli, että olen kiukkua täynnä oleva kiltti nainen, tunnustin sen ja sanoin, etten halua olla sellainen. Sitten sain nähdä itsestäni sellaista, jota en ole huomannut. Ajattelin illalla, että kyllä sitä minäkin olen koko ikäni pettänyt itseäni ja muita ihmisiä. Onneksi Jumala on tiennyt, millainen minä olen, ja rakastaa huolimatta minun vioistani.

Kun aloin tutkia itseäni, huomasin kaikki motiivini vääriksi. Olen puhunut, kuinka paljon haluaisin vilpittömästi rakastaa kaikkia ihmisiä ja eilen näin, että se ei ole totta. Halusin rakastaa kaikkia ihmisiä, mutta motiivini oli väärä, veloin ihmisiltä sitä suurta velkaa, jonka äitini rakkaudettomuudessaan minulle jätti. Eilen tajusin taas syvemmin, ettei kukaan muu voi täyttää sitä tyhjyyttä, minkä rakkaudettomuus on nakertanut sydämeeni, kuin Jumala.

Ihmiselle on varmaankin vaikeata katsella totuutta omasta itsestään, sen takia sitä yrittää vaalia haavekuvaa, millainen on. Minun haavekuvani itsestäni on hyvin kaukana todellisuudesta. Minä en olekaan se kiltti tyttö, joka haluaa rakastaa kaikkia, niitäkin, jotka minua vihaavat. Sitä rakkautta ei ole minussa. Vain Jumala voi sen rakkauden vuodattaa minun kylmään sydämeeni. Se sydän on vain niin viiltoja täynnä. Mutta onneksi Jumala pystyparantamaan ne haavat umpeen.

Nyt tällä hetkellä olen syyllisyyden ja häpeän kourissa. Se ei kuitenkaan tapa minua. Ehkä minä nyt uskallan tulla tornistani, jonka olen rakentanut suojakseni, ihmisten luo olemalla oma itseni. Olemalla ihminen ihmiselle, haavoitetulle haavoitettu, olemalla sellaistakin lähellä, joka huutaa tuskaansa, enkä pakene omaan tyhjyyteeni. Olemalla lähellä turvatonta, vaikka itse tarvitsisi turvaa. Voi, kuinka tyhjä tunnen olevani, kuin kumiseva astia, joka kuitenkin huutaa Jumalan puoleen luottaen Jeesuksen työhön ristillä. Olen täynnä sanoja, jotka eivät tule sydämestäni, vain huuleni ne huutavat julki.

Toivottavasti tämän myllerryksen kautta, alkaisin kirjoittaa ja puhua, mitä sydämeni haluaa kertoa. Etten löisi sanoillani toisia, etten toisi halveksuntaani esille kovissa sanoissani. Etten etsisi muilta ihmisiltä hyväksyntää mielistelemällä heitä. Tätä kaikkea toivon ja tiedän, että Jumala auttaa minua näissä asioissa. Olenhan Jeesuksen ottanut vastaan elämääni ja Hän on luvannut aina auttaa, kun meillä on paha olla.