Alkoi täään itseäni askarruttamaan yhtäkkiä moinen kysymys.
Kaikkihan nyt tietään että mannaksi kutsuttu oli autioomaan antimia juutalaisille jota Mooses kutsui Jumalan antamaksi leiväksi ja maistui hunajalle oli rapeaa, valkoista ,ohutta.
Mannasta on esitetty monia teorioita mitä se oli mutta varmuutta asiaan ei ole saatu, miksi ei ole?
Eikö sitä ole koskaan jälkeenpäin enää esiintynyt??
Minulle tuli ensimmäisenä mieleen hämähäkin seitti joka on jokseenkin oksettava ajatus.
Mutta ajatelkaapa asiaa hieman tarkemmin, kosteina aamuina jollaiseen autiomaa yleensä herää kylmän yön jälkeen seitit ovat kosteudesta valkoisina samoin kuin aamuyöllä käyt Suomen metsissä huomaat asian olean näin.
Ja hämähäkinseitti on kovettuvaa eli rapeaa hyvin proteiini pitoista jolla tulisi toimeen hädän yllättäessä todellakin
Ja syödäänhän sitä hullumpiakin asioita, kuten pääskysten pesiä, heinäsirkkoja jne.
Asian arkalupntoisuuden ja iljettävyyden takia en esiinny omalla nm mutta otan keskusteluun osaa myöhemmin.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Manna oli Enkelten leipää.
http://www.youtube.com/watch?v=rHKQYFgkcB8
Se ruokki aikansa Israelia, enkelit kantoivat sitä Israelin kansalle.
Hengellisessä mielessä Manna on jokainen Jumalan Hengestä lähtenyt sana.
Onko uskovan välttämättä oltava vielä tyhmäkin. Ei ihme jos meitä uskovia haukutaan ( monikossa).
Manna oli ja on edelleenkin Tamariskipensaassa esiintyvä erittäin ravintorikas aine. Se kasvaa kuivassa maa-alueessa.
Manna-nimen se on saanut siitä että se on lähes valkoista ja kevyttä.
Mooseksen väen vaelluksen aikana Jumala sanoi että sitä saa syödä vain illasta aamuvarhaiseen, mutta ei saa säilöä matkaa varten.
Tähän oli syynsä, sillä Tamariskipensas kehittää tätä terveellistä sokeripitoista syötävää yön kylmimpinä tunteina mutta lämmössä se sulaa ja tulee kitkeräksi.
Enkelit kantoivat sitä Israelin kansalle Sophia* Heh he heh heee.
Hengellisessä mielessä manna on jokainen Jumalan hengestä lähtenyt sana Sophia* heh heh heh heee.
Näyttäkää tuo kasvi minulle ja manna, luulisi siitä olevan tieteellinen fakta ja videota.
Mutta kun ei ole.
No. Tuo "Enkelten leipä" on kristillistä, runollista kuvakieltä, kuvaa Jumalan antamaa ravintoa, ihmettä. Siitä myös tämä hieno, katolilainen, hengellinen laulu Panis Angelicus. Kristillisessä mystiikassa Jumalan sana hengellisesti liitetään mannaan.
Lue enemmän, luulet vähemmän.
Ei siinä ole mitään ihmettä.
Kyse oli tamariskipensaan nesteestä, jota voidaan koota maahan tippuvina jyväsinä ja käyttää ravintona. Tämähän selitetaän ihan Raamatun tietosanakirjoissakin sekä kristinuskossa että juutalaisuudessa.
Jeesuksen aikanakin tiedettiin tämä:
Johannes
6:32 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei Mooses antanut teille sitä leipää taivaasta, vaan minun Isäni antaa teille taivaasta totisen leivän.
KTS hahahahh.
Johannes sanoi... Jeesus sanoi......siis kumpi oli lukenut mannasta, kumpi sanoi ?
Ja kuka oli isä ?
Kun Jesaja sanoo jotain, on sekin kristinuskossa..Jeesus sanoi, Jeesus oli.
Manna oli ruokaa.