pyhäpäivän vietto

Missukka

Juutalaiset viettävät pyhäpäivää lauantaina, evankelis-luterilaiset (kaikki kristityt?) sunnuntaina, muslimit muistaakseni perjantaina. Osaako joku sanoa milloin ja miksi päivä vaihtui?
Jos saisin päättää niin lauantai palautettaisiin pyhäpäiväksi.

24

796

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tapani

      Viikon ensimmäistä päivää alettiin viettää Herran päivänä, koska hän nousi silloin kuolleista.
      Ap.t. 20:7 ja 1. Kor. 16:2 osoittavat, että varhaiset kirkon jäsenet kokoontuivat nauttimaan sakramettia tuona päivänä.

      Seitsemännen päivän adventísteille tuo alkuperäinen sapatti on hyvin tärkeä. He vetoavat siihen, ettei laista katoa pieninkään piirre ennen Kristuksen toista tulemista. Sapatti tarkoittaa lepopäivää, joka voi olla myös viikon ensimmäinen päivä eli sunnuntai. Pääasia on, että yksi päivä pyhitetään. Ikävä kyllä nyt ovat kaupat auki sunnuntaisinkin eikä lepopäivää juuri pyhitetä hengelliseen hartauteen ja tutkimiseen.

      • Sanna

        Jaa saisiko markettien sulkeminen sunnuntaiksi sinun mielestäsi massat tutkimaan sunnuntaisin hengellisiä asioita ja olemaan hartaita.
        Luultavasti ne jotka hengellisistä asioista ovat kiinnostuneet löytävät harrastukselleen muutenkin aikaa ja ne joita ei voisi vähenpää kiinnostaa tuskin vaivautuisivat sunnuntaisin vaikka marketit auki ovatkin.

      • no joopa
        Sanna kirjoitti:

        En tiedä lähtisivätkö ihmiset kirkkoihin vaikka marketit olisivat kiinni. Ehkä voisivat olla rauhallisemmin kotona, levätä eikä siirtää viikon ostomatkoja jms sunnuntaiksi.
        Toinen mikä minua epäilyttää sunnuntaiaukioloissa on se,että kauppiaat lähtevät suurena työnantajana kurjistamaan työntekijöiden palkkoja. Sunnuntailisät poistetaan pikkuhiljaa uusissa sopimuksissa. Nyt nämä lisät ovat piilotettuna tavarahintoihin ja voimme olla varmoja, että jossakin vaiheessa palkat pienevät - mutta hinnat jäävät vähintään ennalleen.

      • Missukka

        Ei ne minulle selvästi osoittaneet. Viikon ensimmäisestä päivästä puhutaan Ap.t:ssä, mutta mistä sen ajan viikko sitten alkoi. Mielenkiintoista. Olipa tuohon aikaan helppo päättää milloin jokaviikkoisen lepopäivänsä pitää.

        Suomi on niin yksilökeskeinen yhteiskunta että joka asiaan saa muodostaa kannan ihan itse. Mitenkähän meistä näin yksilökeskeisiä on tullutkin...

      • Pakana(M)

        Kristillinen kirkko alkoi viettää sunnuntaita lepopäivänä vasta 300-luvulla, ja sataprosenttisesti vasta 400-luvulla. Syy oli siinä, että elettiin Rooman aikoja, ja roomalaiset olivat tottuneet pitämään sunnuntaita, auringonjumalan päivää lepopäivänään.

        Miksi valehtelet sapatin merkityksestä? Sapatti ei tarkoita lepopäivää, vaan se tarkoittaa järjestyslukua 7. ja on lauantain nimitys! Sapatti on raamatullinen lepopäivä, eikä sunnuntaita voida perustella mitenkään muutoin kuin pakanallisella roomalaisella perinteellä. Asia kun on historiallinen fakta jota eivät hihhulit kykene kumoamaan "hurskailla" valheillaan.

      • Tapani
        Pakana(M) kirjoitti:

        Sivistyssanakirjan mukaan sana tulee hepreasta sanasta sabbat = lepopäivä. Se oli juutalaisilla viikon setsemäs päivä. Sana ei siis sellaisenaan tarkoita seitsemättä päivää ainakaan tuon lähdetiedon mukaan, mutta sapattia vietettiin seitsemäntenä päivänä, koska Jumala isekin lepäsi silloin luomistyöstään. Jos sinulla on parempi lähde, niin kerro mitä siinä sanotaan.

        Raamatun mukaan opetuslapset kokoontuivat nattimaan sakramenttia viikon ensimmäisenä päivänä eli Herran päivänä. Kokonaan toinen asia on se, milloin päivä virallistettiin.

      • Seretta

        Raamatusta ei kuulemani mukaan löydy yhtäkään kohtaa, jossa ilmoitettaisiin sunnuntai pyhäpäiväksi.
        Ei liioin kirkkoisien maininta viikon ensimmäisen päivän ehtoollisen vietosta todista sunnuntailepopäivästä.

        Kyllä sunnuntai on pakanallinen aurinkon päivä, jota ei tule viettää sapatin sijasta.
        Sapatti on lauantaina, alkaen perjantaina klo 18.oo ja päättyen lauantaina klo 18.oo.

      • Pakana(M)
        Tapani kirjoitti:

        Niinhän se näkyy sanakirja selittävän. On lähteitä joissa väitetään sapatin tulevan heprean seitsemättä tarkoittavasta sanasta. Sabbath on kuitenkin juutalaisilla lauantai ja lauantain nimi riippumatta siitä mikä sanan etymologia on. Kristityt eivät voi muuttaa sitä, että Raamatussa sapatti on lauantai, ja mikään jumalallinen ilmoitus Raamatussa ei käske kristittyjä muuttamaan lepopäivää Raamatullisesta lepopäivästä roomalaisten auringonjumalanpäiväksi.

        Historiallinen tosiasia on, että kun kristittyjen lepopäivää alettiin ensimmäisen kerran viettämään sunnuntaina vuonna 321, Rooman keisarin käskyllä. Kristityt eivät lopullisesti sulattaneet muutosta ennen kuin pari sukupolvea myöhemmin. Ja aluksi monet kristityt viettivät sapattia lauantaina silloinkin kun mukautuivat viettämään sunnuntaita lepopäivänä.

      • ateisti45

        tarkin käännös luomiskertomuksessa käytetystä verbistä shin bet tav (shabat) on lakata tekemästä jotain. Seitsemän on sheva -lopussa kurkkuäänne 'ajin joten sanajuuri ei ole sama.
        Hepreassa viikonpäivillä ei ole nimiä, nimitys menee ensimmäinen päivä , toinen päivä jne. ja viikon viimeinen -pyhäpäivä- on shabat.

      • Helena
        ateisti45 kirjoitti:

        Eli varmaankin niin, että muilla päivillä ei ollut nimeä,ainoastaan sapatilla?

      • helena
        Seretta kirjoitti:

        Raamatusta ei kuulemani mukaan löydy yhtäkään kohtaa, jossa ilmoitettaisiin sunnuntai pyhäpäiväksi.
        Ei liioin kirkkoisien maininta viikon ensimmäisen päivän ehtoollisen vietosta todista sunnuntailepopäivästä.

        Kyllä sunnuntai on pakanallinen aurinkon päivä, jota ei tule viettää sapatin sijasta.
        Sapatti on lauantaina, alkaen perjantaina klo 18.oo ja päättyen lauantaina klo 18.oo.

        tavalla minäkin olen asian ymmärtänyt, ei ehtoolisen vietto todellakaan tarkoita Jumalanpalveluksen päivää.Ehtoolista vietetään myös häissä eri kaavojen mukaan,eikä se tarkoita Jumalanpalvelusta.

      • ateisti45
        Helena kirjoitti:

        Eli varmaankin niin, että muilla päivillä ei ollut nimeä,ainoastaan sapatilla?

        näin.

      • Weijo
        Pakana(M) kirjoitti:

        Niinhän se näkyy sanakirja selittävän. On lähteitä joissa väitetään sapatin tulevan heprean seitsemättä tarkoittavasta sanasta. Sabbath on kuitenkin juutalaisilla lauantai ja lauantain nimi riippumatta siitä mikä sanan etymologia on. Kristityt eivät voi muuttaa sitä, että Raamatussa sapatti on lauantai, ja mikään jumalallinen ilmoitus Raamatussa ei käske kristittyjä muuttamaan lepopäivää Raamatullisesta lepopäivästä roomalaisten auringonjumalanpäiväksi.

        Historiallinen tosiasia on, että kun kristittyjen lepopäivää alettiin ensimmäisen kerran viettämään sunnuntaina vuonna 321, Rooman keisarin käskyllä. Kristityt eivät lopullisesti sulattaneet muutosta ennen kuin pari sukupolvea myöhemmin. Ja aluksi monet kristityt viettivät sapattia lauantaina silloinkin kun mukautuivat viettämään sunnuntaita lepopäivänä.

        Jokainen asioita vähänkin tutkinut tietää asian olevan aivan kuten nimimerkki pakana kirjoitti. Että pakanatkin tämän tietävät.

        Tapani.
        Miten ihmeessä sekoitat ehtoollisenviettopäivän ja lepopäivän toisiinsa ? Aivan kuin ehtoollisen viettopäivä ja lepopäivä olisivat sama asia.
        Seretta myös kirjoitti selkeästi tästä asiasta. Kannattaa lukea.

        http://www.Jeesus-on-Herra.com sivustolta löytyy asiaa valaiseva artikkeli otsikolla Golgatalla täytetty laki / Weijo LIndroos

    • Helena

      ...jos Jeesus maan päällä ollessaan olisi muuttanut lepopäivän, hän olisi siitä ilmoittanut.Sunnuntain vietto on näin ollen ihmisen aikaansaannos, ei Jumalan.Eikä hän ole sitä päivää pyhittänyt.Jeesus itse meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagoogaan,Jumala on siis pyhittänyt viikon seitsemännen päivän, ei ensimmäistä.
      Kalenterimuutos tuli joskus, mikäli oikein muistan,70 luvun alussa,jolloin maanantai laitettiin viikon ensimmäiseksi päiväksi vaikka se aikaisemmin oli sunnuntai.
      Joissain maissa on vielä vanha kalenterijärjestelmä.TUskin tähän asiaan tarvitsee
      sekoittaa Adventtikirkkoa,vaikka he ovatkin tietääkseni ainoa kirkkokunta joka viettää lauantaita pyhäpäivänä(juutalaisten lisäksi)
      tämä asia voi olla hyvin tärkeä monelle ihmiselle
      muutenkin omantunnon syistä.

    • Helena

      Jos Jeesus maan päällä ollessaan olisi muuttanut lepopäivän, kyllä hän olisi siitä ilmoittanut, mutta eipä ole ilmoittanut.Sunnuntain vietto on näin ollen ihmisen aikaansaannos, ei Jumalan.
      Jeesus itse meni tapansa mukaan sapatin päivänä synagoogaan.Jumala on pyhittänyt seitsemännen päivän, ei ensimmäistä, saatika sitten toista tai kolmatta.
      Kalenterimuutos tuli joskus, mikäli oikein muistan,70 luvun alussa,jolloin maanantai laitettiin viikon ensimmäiseksi päiväksi, vaikka se aikaisemmin oli ollut sunnuntai.
      Joissai maissa on vielä vanha kalenterijärjestys.
      Tuskin tähän asiaan tarvitsee sekoittaa Adventtikirkkoa, vaikka se onkin tietääkseni ainoa kristillinen kirkko joka pitää lauantaita
      pyhänä.Tämä asia voi olla monelle ihmiselle hyvin
      tärkeä muutenkin ihan omantunnon syistä.
      tämä nyt tuli mieleeni,mitä ajatuksia se herättää?

      • Missukka

        "Jeesus itse meni tapansa mukaan sapatin päivänä synagoogaan."

        Tarkoitat lauantaisin?

        "Kalenterimuutos tuli joskus, mikäli oikein muistan,70 luvun alussa,jolloin maanantai laitettiin viikon ensimmäiseksi päiväksi, vaikka se aikaisemmin oli ollut sunnuntai."

        Valtiovallan taholta vai miten? Juutalaiset ei ainakaan vaikuttaneet tuohon.

        Meidän perheessä sunnuntai on aloittanut viikon, vaikka käytämmekin kalentereita, joissa sunnuntai on seitsemäs päivä.

      • ggt
        Missukka kirjoitti:

        eikös se vaihdettu kirkon toimesta sunnuntaille vastaamaan rooman pyhäpäivää tai jotain..

      • Helena
        ggt kirjoitti:

        eikös se vaihdettu kirkon toimesta sunnuntaille vastaamaan rooman pyhäpäivää tai jotain..

        katolinen kirkko nimittää omaa pyhäpäiväänsä,eli
        sunnuntaita sapatiksi ja sanoo itse muuttaneensa päivän.Katolinen katekismus sanoo sapatista mm.
        näin:".....Jumala uskoi sapatin Israelille pitääk-
        seen sen merkkinä peruuttamattomasta liitosta."
        (jokainen kappale on numeroitu)nro2175 mainitsee -
        sunnuntai-sapatin täyttymys.-kristityille sen juh-
        lallinen noudattaminen korvaa sapatin.He ovat siis muuttaneet päivän, ei kukaan muu.Kristityt
        kautta kirkkokuntien siis viettävät sitä päivää
        jonka kat. kirkko on asettanut!Mitä ajatuksia se herättää??Monelle ihmiselle ei varmaan yhtään mitään,mutta toisille se voi olla omantunnon asia.

    • Turust

      Tammikuu 2004
      01.01. Uudenvuodenpäivä
      04.01. 2. sunnuntai joulusta
      06.01. Loppiainen
      11.01. 1. sunnuntai loppiaisesta
      18.01. 2. sunnuntai loppiaisesta (1. rukouspäivä)
      19.01. Pyhän Henrikin muistopäivä
      25.01. 3. sunnuntai loppiaisesta

      Helmikuu 2004
      01.02. 4. sunnuntai loppiaisesta
      08.02. Kynttilänpäivä
      15.02. 2. sunnuntai ennen paastonaikaa
      22.02. Laskiaissunnuntai
      25.02. Tuhkakeskiviikko
      29.02. 1. paastonajan sunnuntai

      Maaliskuu 2004
      07.03. 2. paastonajan sunnuntai
      14.03. 3. paastonajan sunnuntai
      21.03. 4. paastonajan sunnuntai
      28.03. Marian ilmestyspäivä

      Huhtikuu 2004
      04.04. Palmusunnuntai
      05.04. Hiljaisen viikon maanantai
      06.04. Hiljaisen viikon tiistai
      07.04. Hiljaisen viikon keskiviikko
      08.04. Kiirastorstai
      09.04. Pitkäperjantai
      09.04. Jeesuksen kuolinhetki
      09.04. Pitkäperjantain ilta
      10.04. Hiljainen lauantai
      10.04. Pääsiäisyö
      11.04. Pääsiäispäivä
      12.04. 2. Pääsiäispäivä
      13.04. Pääsiäisen jälkeinen tiistai
      14.04. Pääsiäisen jälkeinen keskiviikko
      15.04. Pääsiäisen jälkeinen torstai
      16.04. Pääsiäisen jälkeinen perjantai
      17.04. Pääsiäisen jälkeinen lauantai
      18.04. 1. sunnuntai pääsiäisestä
      25.04. 2. sunnuntai pääsiäisestä

      Toukokuu 2004
      02.05. 3. sunnuntai pääsiäisestä
      09.05. 4. sunnuntai pääsiäisestä (2. rukouspäivä)
      16.05. 5. sunnuntai pääsiäisestä (rukoussunnuntai)
      20.05. Helatorstai
      23.05. 6. sunnuntai pääsiäisestä
      29.05. Helluntaiaatto
      30.05. Helluntaipäivä
      31.05-05.06. Helluntain jälkeinen viikko eli helluntaiviikko

      Kesäkuu 2004
      06.06. Pyhän Kolminaisuuden päivä
      13.06. 2. sunnuntai helluntaista
      20.06. 3. sunnuntai helluntaista
      26.06. Johannes Kastajan päivä
      27.06. 4. sunnuntai helluntaista

      Heinäkuu 2004
      04.07. 5. sunnuntai helluntaista
      11.07. Apostolien päivä
      18.07. 7. sunnuntai helluntaista
      25.07. Kirkastussunnuntai

      Elokuu 2004
      01.08. 9. sunnuntai helluntaista
      08.08. 10. sunnuntai helluntaista
      15.08. 11. sunnuntai helluntaista
      22.08. 12. sunnuntai helluntaista
      29.08. 13. sunnuntai helluntaista

      Syyskuu 2004
      05.09. 14. sunnuntai helluntaista
      12.09. 15. sunnuntai helluntaista
      19.09. 16. sunnuntai helluntaista (3. rukouspäivä)
      26.09. 17. sunnuntai helluntaista

      Lokakuu 2004
      03.10. Mikkelinpäivä
      10.10. 19. sunnuntai helluntaista
      17.10. 20. sunnuntai helluntaista
      24.10. 21. sunnuntai helluntaista (4. rukouspäivä)
      31.10. Uskonpuhdistuksen muistopäivä

      Marraskuu 2004
      06.11. Pyhäinpäivä
      07.11. 23. sunnuntai helluntaista
      14.11. Valvomisen sunnuntai
      21.11. Tuomiosunnuntai
      28.11. 1. adventtisunnuntai

      Joulukuu 2004
      05.12. 2. adventtisunnuntai
      06.12. Itsenäisyyspäivä
      12.12. 3. adventtisunnuntai
      19.12. 4. adventtisunnuntai
      24.12. Jouluaatto
      24.12. Jouluyö
      25.12. Jouluaamu
      25.12. Joulupäivä
      26.12. Tapaninpäivä
      27.12. Apostoli Johanneksen päivä
      28.12. Viattomien lasten päivä
      31.12. Uudenvuodenaatto

    • Leo Salmela

      Juutalaisen kalenterin mukaan lauantai on Herralle pyhitetty päivä.

      Ilmeisesti tämä lepopäivä muuttui sunnuntaiksi siinä vaiheessa kun 300 luvulla keisari Konstantinus I:n ja Rooman silloisen piispan yhteistoimin kristinusko ja pakanallinen roomalaine uskonto sekoitettiin keskenään.

      Sunnuntai-nimitys tulee roomalaisesta Aurinko-jumalalle pyhitetystä päivästä sunday.

    • Turust

      Nikaian kirkolliskokouksessa 325, jossa hyväksytiin jo vuonna 195 alulle pantuja pyrkimyksiä. Siten lepopäiväksi / sapatiksi tuli lauantain sijaan sunnuntai, myös muut suuret juhlat ja pyhäpäivät määriteltiin hyvin tarkaan poiketakseen juutalaisuudesta.

      Vai haluttiin sitä sulautua 300-luvulla pakanoiden vapaapäiviin ja hylättiin omat perinteet. HYI sen ajan päättäjiä!
      Sama linja on jatkunut tähän päivään asti. Jouluna on pukki, pääsiäisenä noidat ja juhannuksena kännääminen. Yhteinen juhla joo. :I

      • Helena

        ..Konstantinus määräsi tällaisen lain 321j.kr ja
        se kuuluu seuraavasti"Levätköön kaikki tuomarit ja
        kaikki kaupunkien asukkaat ja kaikki liikkeittenhoitajat KUNNIOITETTAVANA AURINGON PÄIVÄNÄ.Mutta annettakoon niiden,joilla on asumus maalla, vapaasti ja täydellä oikeudella pitää huolta peltojensa viljelystä;koska usein tapahtuu niin, ettei mikään muu päivä ole niin sopiva viljan kylvämiseen tai viiniköynnöksen istuttamiseen,tästä hetkestä suotuisaa aikaa ei tulisi sallia ohittaa, ettei taivaan hankkimista kadotettaisi." annettu 7 huhtikuuta,Crispuksen ja
        Konstantinuksen ollessa konsuleita, kumpikin toista kertaa(Codex Justin,lib.iii,tit,xii,1,3).
        Siinä on lakia auringon päivästä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9166
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7947
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      161
      5657
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2353
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2091
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1740
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1688
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1427
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1358
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1283
    Aihe