Tuksu lähtee marraskuun alussa Kanarialle Playa Del Inglesiin keikkailemaan.
Koko Espanja odottaa aivan innoissaan Dolls-tanssiryhmän esiintymistä, joten Espanjan valtio aikoo järjestää liputuksen, kun The Tuksu laskeutuu Kanarian lentokentälle.
Espanja varautuu jo Palman lentokentällä mellakkapoliisien avulla hillitsemään suuria fanijoukkoja riehaantumasta liikaa.
Kuningas Juan Carlos ja Kuningatar Sofia matkustavat vastaanottamaan The Suurinta. Palman lentokentällä järjestetään pienimuotoinen tervetuliaisseremonia, jonka jälkeen The Kauneus siirtyy ylelliseen hotelliin lepäämään.
Illalla Palman saaren edustajat järjestävät suuren gaalaillallisen The Kaikkien Kadehtiman kunniaksi. Illalliselle ei ole näädillä ja ruutanoilla asiaa, siitä pitävät mellakkapoliisit ja santarmit huolen.
The Juontaja matkustaa myöhemmin samaiseen kohteeseen, koska hän haluaa saapua maahan anonyymisti ilman kuninkaallista vastaanottoa.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Tuksulla on kuulemma uusi biisi, jonka hän esittää Inglesissä.
Tässä vink vink
http://www.youtube.com/watch?v=xt8m1za2Yys&feature=related
Johanna käyttää Juliaa häipäilemättä hyväkseen ja raahaa puolikuntoisen siskonsa keikoille mukaan, koska itse ei kykene esiintymään yksin. Näin he ovat kuin Paita & Peppu: mitä Johanna edellä, sitä Julia kuin huumattuma perässä.
No silviisii.. Nyt saa jullikan koululle sanoa hyvästit sillä kahden lomaviikon jälkeen menee toipumiseen vielä viikko ja sitten onkin koulusta ulkona kuin lumiukko. Ihmettelen vaan mikä ravinteli ne on buukannut esiintymään. Iskelmä baari se ei ole ,eikä apilaniitty ja hell.sinki ei enää avaa oviaan. Jäljelle jää Tiffany mikä voisi olla potentiaalinen tilaaja. Puhuttiin viime vuonna jo että tulisi tiffanyyn mutta ei varmasti sitten hinnoista sovittu. Tuhnukka sopisikin sinne oikein hyvin menneen lamuurin sekaan. Sitä ravintolaa ei ole korjattu millään tavalla vaan joka paikka roikkuu ja siellä on todella likaista. Kunnon siivouksella ja pikkuisella peilien korjauksella voisi vielä jotain saada aikaan,mutta MUTTA.... Katsotaan ,toivotaan pahinta ja pelätään vieläkin pahempaa, vai miten se nyt meni...
Ei insuliini- diabeetikko selviä ilman koomaa 2viikon tissuttelusta. Pienessäkin kännissä unohtuu verensokerimittari matkalaukkuun. Vrk- rytmit on sekaisin molemmilla Dollseilla.
Playa Del Inglesian viranomaisilta lähtee konsultaatiopyyntö Suomeen. Vad ska vi göra?
Taisihan sinne aurinkorannikolle jäädä eräs tunnettu laulaja muutama vuosi sitten ja huonostihan siinä kävi.Tosin hänen levyjään soitetaan vielä ahkerasti mutta eipä kuulu klamuur sisarten jollotuksia radio aalloilla ja miksiköhän?
Voiko kanarialla bongata tukiaisten sisarukset ottamassa aurinkoa tissit paljaana?
Mitä heidän rinnoissaan on sellaista, mitä minulla ei olisi kaksin verroin luomuna. LOL.
Jos ja kun lähtee, olisi parempi ottaa passi pois, ettei Interpol vai mikä tuo kultaisissa kahleissa rosikseen.
No tuskin Helsinki - Vantaa kentälle pääsevät.
Taidan olla pesimisti?!
maagikko
Olen nyt hiukan ihmeissäni.
Paljon saanut lukea tulevasta oikeudenkäynnistä kyseisen neidin kohdalla - ja silti on buukattu ulkomaanmatka? Eikö pitäisi ensin hoitaa velvollisuudet ja pakolliset lakiasiat pois ja sitten vasta miettiä matkoja?
Vai tuleeko oikeudenkäyntiin joku viivytys taasen? Ymmärtääkseni viivytyksiä ei saa tehdä ilman pätevää syytä esim. sairastuminen, vaan oikeuteen voidaan tuoda vaikka poliisivoimin, jos se sitä vaatii.
Vai eikö mitään oikeudenkäyntiä ole oikeasti tulossakaan, onko tämä ihan legendaa?
Varmaankin oikeuslaitos joustaa parhaansa mukaan ja yrittää sovitella istuntonsa Tukaisen keikkakalenterin mukaan, jos nyt raaskii kutsua oikeuteen ollenkaan. Jos istuntokin on ennen puolta päivää, ei Johanna ole vielä hereilläkään noin aikaisin. Onhan kysymyksessä näinkin suuri megatähti, joten poikkeusjärjestelyt on ihan paikallaan.
Kanarian kahden viikon matka on pääpiirtein marraskuun kahden ensimmäisen viikon aikana. Helsingin käräjäoikeuden istunto on marraskuun viimeisellä viikolla (27.11.2012).
Mutta poliisin tulisi ottaa Johanna Tukiainen kiinni oikeudenistuntoa edeltävänä viikonloppuna (esim. keikalta) tai sitten jo siinä vaiheessa lentokentältä, kun hän tulee takaisin Kanarialta. Kiinniottoperuste: oikeudenkäynnin välttely-aikomus.
Uuuh! Saadaankoha Tena-Penasta jotai sexxxyjä bikinikuviakin. Innolla odottelen Turun liepeillä.
Kyllä varmaan saatte kun se voi aivan rauhassa kusta housuunsa kyllä aurinko kuivattaa!On siellä turisteilla naurun paikka kun poikatyttö kusee housuunsa ja samalla lakkaa kynsiään.Pitäis edes turpansa kiinni etteivät kukaan älyäis että on suomalainen mutta onhan sillä mukana nämä riippirintaiset auringon palvojat jotka ei kyllä malta olla sönkkäämättä kaljahuuruissaan joten mainosta taas suomalaisille!