Johtuuko Aspergerista, etten halunnut lähteä matkalle?

Olen miettinyt, onko Aspergerilla vaikutusta siihen, että en halunnut lähteä Lontoon-matkalle äitini miehen kanssa. Minulla on diagnosoitu Asperger vuonna 1997. Äitini mies olisi halunnut viedä minut matkalle Lontooseen ja kysynyt äidiltäni lähtisinkö mahdollisesti matkalle hänen kanssaan koska äiti ei olisi voinut lähteä töiden takia kun taas äitini mies on jo eläkkeellä ja minullakin olisi ollut aikaa koska en silloin ollut töissä enkä opiskellut. En halunnut lähteä, koska en omasta mielestäni ansaitse matkoja, koska minulla ei olisi niihin varaa kun en ole vielä ollut työelämässä mukana enkä myöskään pidä Lontoota minään ensimmäisenä matkakohteena. Lappi ja Pohjoismaat kiinnostaisivat sekä myös Baltia ja Venäjä. Olen käynyt ulkomailla aika vähän, koska äidilläni ei yksinhuoltajana ja kolmen lapsen äitinä ollut varaa kovin pitkiin matkoihin. Hän tapasi nykyisen miehensä vuonna 2006.
299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä todennäköisesti johtuu. Aspergerit ei yleensä halua matkustella.

Äänestä
  • Minulla on ihan päinvastaisia kokemuksia. Tunnen monia Aspergereja jotka ovat matkanneeet maailman äärissä yksinkin ja kertoneet että vieraassa kulttuurissa on itse asiassa helpompi elää kun aspergerilaisuus ei paista esiin tai tulee käsoitetyksi vain kulttuurierona (mitä se tietysti pitkälti onkin).

    Minusta se matkalle lähtemättömyys saattoi johtua joko liiallisesta vaatimattomuudesta, tai yksinkertaisesti siitä ettei Lontoo tai matkaseura kiinnostanut. Olen minäkin kieltäytynyt matkatarjouksista sellaisiin matkakohteisiin (kuten Teneriffa) jotka vaan eivät kertakaikkiaan kiinnosta. Toisaalta olen matkustanut monissa paikoissa ja selvinnyt hyvin. Matkustelu, kielet ja kulttuuri kiinnostavat. Eivät tietenkään kaikkia asseja, mutta monia. Mikään diagnnosikriteeeri matkustushaluttomuus ei tosiaankaan ole.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


faokoaw kirjoitti:

Olen miettinyt, onko Aspergerilla vaikutusta siihen, että en halunnut lähteä Lontoon-matkalle äitini miehen kanssa. Minulla on diagnosoitu Asperger vuonna 1997. Äitini mies olisi halunnut viedä minut matkalle Lontooseen ja kysynyt äidiltäni lähtisinkö mahdollisesti matkalle hänen kanssaan koska äiti ei olisi voinut lähteä töiden takia kun taas äitini mies on jo eläkkeellä ja minullakin olisi ollut aikaa koska en silloin ollut töissä enkä opiskellut. En halunnut lähteä, koska en omasta mielestäni ansaitse matkoja, koska minulla ei olisi niihin varaa kun en ole vielä ollut työelämässä mukana enkä myöskään pidä Lontoota minään ensimmäisenä matkakohteena. Lappi ja Pohjoismaat kiinnostaisivat sekä myös Baltia ja Venäjä. Olen käynyt ulkomailla aika vähän, koska äidilläni ei yksinhuoltajana ja kolmen lapsen äitinä ollut varaa kovin pitkiin matkoihin. Hän tapasi nykyisen miehensä vuonna 2006.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu