Tunteet sanoo yhtä ja järki toista.

Miten tää nyt on olevinaan näin hirveen hankalaa. Tilanne on siis seuraava:

Kuusi vuotta minua nuorempi poika ihastui minuun kymmenen vuotta sitten ja hän on edelleenkin ihastunut. Silloin ajattelin että hän ihastui auktoriteettiin, koska olin, ja olen edelleen nuoriso-osaston kouluttaja vpk:ssa johon hän silloin kymmenen vuotta sitten liittyi. Ei siinä, keskusteltiin asiasta silloin kun hän kertoi olevansa ihastunut ja hän ymmärsi ettei mitään voi tapahtua ja että se on yksipuolista.

Vuodet sitten vierivät ja aina välillä kertoi olevansa edelleenkin ihastunut johon en sitten sanonut juuta enkä jaata. Hänellä oli tyttöystäväehdokkaita ja säätöjä mutta eivät ne jutut saaneet tuulta siipien alle. Molemmat pyörimme edelleen vpk-toiminnassa.

Nyt sitten ollaankin tilanteessa, että minäkin olen ihastunut ja se tuntuu jotenkin niin väärältä. Hän on vasta 22 ja minä kuitenkin "jo" 28. Hänestä on tullut erittäin komea ja miellyttävä nuori mies ja jokin hänessä on nyt saanut sen kipinän syttymään. Ei ikäero kuulemma häntä häiritsisi pätkääkään koska olen nuorekas, mutta en itse sitten tiedä. Miksi ihmeessä tämä on tehty niin vaikeaksi? Itsehän minun pitää päättää mitä teen mutta olisiko mitään ehdotuksia, mielipiteitä yms? Tulee jotenkin teinimäinen olo kun täällä ruikutan :)
9622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jos kerran kummatkin tykkää toisistaan, niin mikäs estää. Ei tuo ikäero ole maata kaatava, että sen takia pitäis miettiä. Voittehan te pikkuhiljaa tutustua toisiinne, käytte kahvilla, leffoissa jne...

Äänestä

Vain yksi neuvo;

KUUNTELE SYDÄMESI ÄÄNTÄ!

Äänestä

Siis mikä ikäero? Eihän tuo ole suurikaan. Turhaa pähkäilet, anna palaa, jos siltä tuntuu. Itse elämäsi ja onnesi valitset, joten sanoi kuka mitä ikinä tahansa, itse kuitenkin sydämessäsi tiedät, mikä sinulle on parasta.

Äänestä

Ei tuo ikäero iso ole, jos ootte tullut noin kauan hyvin toimeen niin kokeile ihmeessä.

Äänestä

mitä se nyt on, ei yhtään mitään, tunnehan se on mikä määrää. on niitä paljon isompiakin ikäeroja ja toimii silti !

Äänestä

Oot sä ihan idiootti. Kuuden vuoden ikäero ja se on pahin asia, miksi et voi ryhtyä suhteeseen. Äly hoi! Oot tyhmä jos sen takia hylkäät hyvän suhteen. Onhan ihmisillä vaikka minkälaisia ikäeroja ja se, että nainen on paljon (eli yleensä ainakin noin 15 v.) vanhempi ei ole sekään nykypäivänä enää mikään outo juttu. Typeryyttä on pohtia jotain alle 15 vuoden ikäeroa. Ihan typeriä pohdit!

Äänestä

Anna palaa, tartu tilaisuuteen. Parempi aina katsoa kuin jäädä loppuiäksi miettimään, että oliskohan siitä tullut mitään.

Äänestä

hukkaa onneasi noin pieneen ikäeroon.

Äänestä

Voi hyvä isä.. Tee itsellesi palvelus, ja välitä paskat muista ja tommosesta ikäerosta. Et sä koskaan voi tietää mitä elämässä tapahtuu hei, nyt on nyt ja huomen on huomenna.

Jätätkö menemättä töihin, koska voit saada tikun sormeen? :D Jätätkö menemättä hälytykseen, koska voi tulla kolari? Jätätkö menemättä harkkoihin, koska käsi voi hajota?? Jätätkö elämättä, koska sinusta tuntui, että olet "liian vanha"? :D Ei tässä enää nuoremmaks ainakaan tulla hei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tunteet-vai-järki kirjoitti:

Miten tää nyt on olevinaan näin hirveen hankalaa. Tilanne on siis seuraava:

Kuusi vuotta minua nuorempi poika ihastui minuun kymmenen vuotta sitten ja hän on edelleenkin ihastunut. Silloin ajattelin että hän ihastui auktoriteettiin, koska olin, ja olen edelleen nuoriso-osaston kouluttaja vpk:ssa johon hän silloin kymmenen vuotta sitten liittyi. Ei siinä, keskusteltiin asiasta silloin kun hän kertoi olevansa ihastunut ja hän ymmärsi ettei mitään voi tapahtua ja että se on yksipuolista.

Vuodet sitten vierivät ja aina välillä kertoi olevansa edelleenkin ihastunut johon en sitten sanonut juuta enkä jaata. Hänellä oli tyttöystäväehdokkaita ja säätöjä mutta eivät ne jutut saaneet tuulta siipien alle. Molemmat pyörimme edelleen vpk-toiminnassa.

Nyt sitten ollaankin tilanteessa, että minäkin olen ihastunut ja se tuntuu jotenkin niin väärältä. Hän on vasta 22 ja minä kuitenkin "jo" 28. Hänestä on tullut erittäin komea ja miellyttävä nuori mies ja jokin hänessä on nyt saanut sen kipinän syttymään. Ei ikäero kuulemma häntä häiritsisi pätkääkään koska olen nuorekas, mutta en itse sitten tiedä. Miksi ihmeessä tämä on tehty niin vaikeaksi? Itsehän minun pitää päättää mitä teen mutta olisiko mitään ehdotuksia, mielipiteitä yms? Tulee jotenkin teinimäinen olo kun täällä ruikutan :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu