Rabbi Hillel....hmmm..

Kun essealaisilla ei enää ollut asiaa Jerusalemin temppeliin, jonka he katsoivat tulleen saastaiseksi, essealaiset papit suorittivat temppelimenot Qum­ranin luostarin pihalla ikään kuin se olisi ollut pyhitetty temppeli.


Kuuluisaa farisealaisten koulukuntaa 100-luvulla eaa. johtanut rabbi Hillel oli ryhtynyt yhteistyöhön essealaisten kanssa. Hillel oli aloittanut niin sanottujen katumuskasteiden antamisen, mikä tarkoitti rituaalista kylpemistä vedessä syntien pois pesemiseksi.

Hillel oli syntynyt Babyloniassa noin vuonna 110 eaa. ja saanut vaikutteita persialaiseen gnostilaisuuteen pohjautuvasta nasorealaisuudesta sekä mandealaisuudesta, joissa henkilökohtainen ja eettinen uudistuminen sinetöitiin vesikasteella.

Hillel oli sitä mieltä, että syntyminen juutalaiseksi ei riittänyt, vaan lisäksi tarvittiin aikaisempien syntien katumista ja eettistä muutosta sydämessä. Niinpä hän oli valmis antamaan katumuskasteen juutalaisten lisäksi myös ei-juutalaisille.


Vesikasteella puhdistamisen avulla toisuskoiset saatiin oikeiksi juutalaisiksi ja heidän katsottiin solmineen uuden liiton Jumalan kanssa. Se ei ollut kuten vanha liitto, johon kaikki Aabrahamin jälkeläiset kuuluivat syntymäoikeutenaan, vaan henkilökohtaiseen valintaan ja vihkimykseen perustuva liitto ja "uskonnollinen sopimus".

Hillelin kasteen avulla voitiin uuden liiton piiriin saada paljon uusia juutalaisia. Sen avulla myös diasporassa olevat, juutalaisuudesta henkisesti etääntyneet juutalaiset, saatiin "kaikesta sydämestänsä" uudistamaan kuuliaisuutensa Mooseksen laille.


Rabbi Hillel otti käyttöön myös "Kultaisen Säännön". Hänestä kerrotaan tarinaa, jonka mukaan häntä eräänä päivänä puhutellut ei-juutalainen ilmoitti olevansa valmis ottamaan kasteen, jos rabbi pystyisi selittämään hänelle Tooran koko sisällön sinä aikana, kun hän pystyy seisomaan yhdellä jalalla. Hillel käski häntä seisomaan yhdellä jalalla ja sanoi: " Älä tee toisille sellaista, mitä et tahdo tehtävän itsellesi. Siinä on koko Laki, kaikki muu on selitystä." Sitten Hillel sanoi: "Nyt voit laskea jalkasi".


http://www.gnosis.fi/gnostilaisuus/olivatko_essealaiset_gnostilaisi/

23

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nasorealaisuus.



      Gnostilaisuuden kasvualustana oli nasorealaisuus – Kaksoisvirtain, Syyrian ja Palestiinan alueella ajanlaskuamme edeltäneillä vuosisadoilla toiminut lahko, josta käytettiin kreikankielistä nimeä "nasaraioi" eli vartiomiehet. Kirkkoisä Epifanios kertoi tästä lahkosta muun muassa seuraavaa:

      "Vartiomiehet olivat ennen Kristusta eivätkä he tienneet Kristuksesta ... he olivat kansallisuudeltaan juutalaisia ... he uskoivat Mooseksen saaneen lait, mutta ei näitä [Mooseksen kirjassa mainittuja] lakeja vaan toisia ... he pitivät lain vastaisena syödä lihaa tai uhrata lihaa ... he pitivät näitä [Vanhan testamentin Mooseksen] kirjoja keksittyinä ja väittivät, että mikään näistä tavoista ei ollut isien perustama ... he sanovat, että Mooses ei kirjoittanut nimeään kantavia [Vanhan testamentin] kirjoja ja he hylkäsivät useimmat myöhemmin tulleet profeetat. ... Nämä vartiomiehet, jotka sanoivat pitävänsä turvassa alkuperäiset opetukset, poikkesivat niistä muista [juutalaisista]."

      Nämä Epifanioksen mainitsemat "vartiomiehet" eli nasorealaiset vaikuttivat 100-luvulla eaa. eteläisessä Syyriassa ja Jordanin itäpuolisilla alueilla sekä Kuolleenmeren ympärillä. Heidän sanotaan olleen kasvissyöjiä ja tulkinneen juutalaisten Tooraa "valikoivasti".

      Nasorealaiset olivat kansallisuudeltaan juutalaisia, mutta uskonnoltaan jotain aivan muuta. He olivat ensimmäisiä gnostilaisia. Nasorealaiset uskoivat yhteen Jumalaan, heillä oli käsitys Valon maailmasta ja pimeyden maailmasta sekä oppi henkisestä Aadamista. He uskoivat tähtien ja planeettojen vaikuttavan ihmisten kohtaloihin. Heidän tunnetuin uskonnollinen rituaalinsa oli syntien pois peseminen rituaalisella kastautumisella virtaavassa vedessä valkoiseen kaapuun puettuna. Samanlaista uskoa tunnustavia oli siihen aikaan myös Eufratin varrella, josta lahkon arvellaan olleen lähtöisin ja tulleen lännemmäksi.

      Lahkon jäsenet olivat juutalaistaustaisia, mutta kannattajia oli myös hellenistien keskuudessa. On mahdollista, että Platonin filosofiaa tunteneet helleenit osaltaan vaikuttivat siihen, että nasorealaisten lahkon uskonkäsityksiin tuli mukaan tiettyjä piirteitä, jotka sittemmin tulivat vallitseviksi gnostilaisuudessa. Yleisesti katsotaan nasorealaisten perinnön jatkuneen mandealaisuudessa.

    • KTS (Ei kirj.)

      Joissakin Raamatun ulkopuolisissa lähteissä mainitaan erääksi Jeesuksen opettajaksi rabbi Hillel, jolla oli juuri tuon tyyppisiä näkemyksiä. Jos oli tää sama gubbe niin on yli satavuotiaaks eläny. Ehkä kuitenkin joku nuorempi, jolla oli sama oppi ja ehkä sama lahkokin.

    • Kaste ei kuitenkaan näyttäisi olevan mikään kristillinen vedestä syntyminen, vaan oli olemassa jo paljon ennen kristinuskoa ja kristuksia.

      Luin ylhäällä mainitusta mandealaisuudesta ja siellä taas Johannes Kastaja on paljon arvostetumpi henkilö, kuin Jeesus.



      Tässä pätkä:
      Mandealaisten vanhoissa kirjoituksissa mainitaan kunnioitettuina Raamatun henkilöinä muun muassa Aadam, Abel, Set, Enos, Nooa, Seem ja Aram. Ajanlaskumme ensimmäiseltä vuosisadalta alkaen mandealaisissa teksteissä mainitaan kunnioituksella myös Johan­nes Kastaja ja Jeesus, joista Johannes esitetään myönteisemmässä valossa ja merkittävämpänä kuin Jeesus. Johannes kuvataan suurena opettajana ja Jumalan sanansaattajana.

      • KTS (Ei kirj.)

        Jeesus tais olla jopa hieman harhaoppinen mandealaisten mielestä.
        Johannes Kastajaa ne sen sijaan fanittaa joo.

        Heitä on käsittääkseni ainakin Irakissa.


      • aito israelson

        Linkki jonka esitit ei anna oikeaa tietoa juutalaisuudesta. Ei mm ole mitään juutalaista kastetta .


      • KTS (Ei kirj.)
        aito israelson kirjoitti:

        Linkki jonka esitit ei anna oikeaa tietoa juutalaisuudesta. Ei mm ole mitään juutalaista kastetta .

        Muinoin oli kait se proselyyttikaste käännynnäisille.


      • aito israelson
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Muinoin oli kait se proselyyttikaste käännynnäisille.

        Ei se ole kaste vaan sama joka tehdään rituaalisen saastumisen yhteydessä . Kääntyneet naisetkin sitten kastetaan uudestaan ja uudestaan niin kauan kuin heillä on kuukautiskierto? Synnit eivät mikvessä lähde, mutta rituaalisen epäpuhtauden tila päättyy -sen kerran osalta.
        Kääntynyt liittyy Israelin kansaan eikä tee omaa erilaista sopimusta ,erona on se että päätös tulla juutalaiseksi on oma, ei syntymätapahtuma.

        Tempelimenot =uhrit niitä ei tehty eikä voinut tehdä muualla kuin temppelissä , uhrit muualla olisivat lain rikkomus, ei sen määräämä uhri.


      • KTS (Ei kirj.)
        aito israelson kirjoitti:

        Ei se ole kaste vaan sama joka tehdään rituaalisen saastumisen yhteydessä . Kääntyneet naisetkin sitten kastetaan uudestaan ja uudestaan niin kauan kuin heillä on kuukautiskierto? Synnit eivät mikvessä lähde, mutta rituaalisen epäpuhtauden tila päättyy -sen kerran osalta.
        Kääntynyt liittyy Israelin kansaan eikä tee omaa erilaista sopimusta ,erona on se että päätös tulla juutalaiseksi on oma, ei syntymätapahtuma.

        Tempelimenot =uhrit niitä ei tehty eikä voinut tehdä muualla kuin temppelissä , uhrit muualla olisivat lain rikkomus, ei sen määräämä uhri.

        No tavallaanhan se Johannes Kastaja ja jeesusalaiset ajattelivat että kaikki maailman ihmiset kansallisuuteen katsomatta ovat rituaalisesti epäpuhtaita ja päättivät ottaa urakakseen pestä kaikki kansat.


      • fari.g ( ei kirj. )
        aito israelson kirjoitti:

        Linkki jonka esitit ei anna oikeaa tietoa juutalaisuudesta. Ei mm ole mitään juutalaista kastetta .

        aito israelson

        " Linkki jonka esitit ei anna oikeaa tietoa juutalaisuudesta. "

        Niin varmaan, se onkin Gnostilaisen seuran kirjoitus, mutta onko Rabbi Hillel aikoinaan esittänyt, mitä tuossa väitetään ?

        Mikä merkitys Hillelillä on nykyjuutalaisuudessa `?


      • aito israelson
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        No tavallaanhan se Johannes Kastaja ja jeesusalaiset ajattelivat että kaikki maailman ihmiset kansallisuuteen katsomatta ovat rituaalisesti epäpuhtaita ja päättivät ottaa urakakseen pestä kaikki kansat.

        Eivät ajatelleet .Missä he niin opettivat? Oliko jokin kaikkia ei-juutalaisia koskeva uskonto joka teki ei-juutalaisista epäpuhtaita, josta tilasta "jeesuslaisten "kaste heidät puhdisti?


      • aito israelson
        fari.g ( ei kirj. ) kirjoitti:

        aito israelson

        " Linkki jonka esitit ei anna oikeaa tietoa juutalaisuudesta. "

        Niin varmaan, se onkin Gnostilaisen seuran kirjoitus, mutta onko Rabbi Hillel aikoinaan esittänyt, mitä tuossa väitetään ?

        Mikä merkitys Hillelillä on nykyjuutalaisuudessa `?

        Tarina yhdellä jalalla seisomisesta on totta kuten joku jo ehti kertoa ja siis Hillelin neuvo ettei toiselle pidä tehdä mitä ei halua itselleen tehtävän.Hillelin yleisiä opetuksia sekä halachan alaan kuuluvia määräyksiä seurataan yhä.
        Hillel on yksi niistä rabbeista jonka nimen todennäköisesti jokainen juutalainen tuntee.Toinenkin kuuluisa Hillel on mutta nyt puhutaan siis Hillel vanhemmasta.


      • KTS (Ei kirj.)
        aito israelson kirjoitti:

        Eivät ajatelleet .Missä he niin opettivat? Oliko jokin kaikkia ei-juutalaisia koskeva uskonto joka teki ei-juutalaisista epäpuhtaita, josta tilasta "jeesuslaisten "kaste heidät puhdisti?

        Eikun lähinnä sillaipäi et Johannes Kastaja hiffas et kaikki ihmiset, myös juutalaiset ovat epäpuhtaita ja tarvitsevat kastetta eli parannusta.


      • aito israelson
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Eikun lähinnä sillaipäi et Johannes Kastaja hiffas et kaikki ihmiset, myös juutalaiset ovat epäpuhtaita ja tarvitsevat kastetta eli parannusta.

        Johanneksen "kaste" oli varmaankin tvilah, muuta tietoa ei ole ,syntejä ei saa anteeksi veteen upottautumalla, sen voit lukea torasta tai vaikka profeetoilta.
        Johanneksen ryhmään kuului pelkästään juutalaisia eikä hän tietääkseni ottanut mitään kantaa muihin , eli ei kannata yrittää keksiä hänelle ajatuksia joita hän itse ei esittänyt.

        Rituaalinen epäpuhtaus on juutalaisuuteen kuuluva asia,sen mitkä sen aiheuttavat voi lukea Mooseksen kirjoista , ei-juutalaiset eivät kuulu tämän lain piiriin eivätkä saastu ko asioista eivätkä siis tarvitse puhdistautumistakaan.


      • sssssffffeerrerree
        aito israelson kirjoitti:

        Linkki jonka esitit ei anna oikeaa tietoa juutalaisuudesta. Ei mm ole mitään juutalaista kastetta .

        Kääntyneet kastetaan kastealtaassa joten se onkin erittäin tärkeä toimenpide.


      • ewweewweew
        aito israelson kirjoitti:

        Johanneksen "kaste" oli varmaankin tvilah, muuta tietoa ei ole ,syntejä ei saa anteeksi veteen upottautumalla, sen voit lukea torasta tai vaikka profeetoilta.
        Johanneksen ryhmään kuului pelkästään juutalaisia eikä hän tietääkseni ottanut mitään kantaa muihin , eli ei kannata yrittää keksiä hänelle ajatuksia joita hän itse ei esittänyt.

        Rituaalinen epäpuhtaus on juutalaisuuteen kuuluva asia,sen mitkä sen aiheuttavat voi lukea Mooseksen kirjoista , ei-juutalaiset eivät kuulu tämän lain piiriin eivätkä saastu ko asioista eivätkä siis tarvitse puhdistautumistakaan.

        Mistä tiedät että hänellä ei ollut käännynnäisehdokaita?


      • aito israelson
        ewweewweew kirjoitti:

        Mistä tiedät että hänellä ei ollut käännynnäisehdokaita?

        Ei tietääkseni ole tietoa että tämä ryhmä olisi ottanut vastaan ei-juutalaisia kääntyjiä ,jos kuitenkin sellaista tietoa jossain on, anna lähde. Jeesuskin alun alkaen ilmoitti ettei häntä "ole lähetty" muiden kuin Israelin kadonneiden lampaiden luo ja hänhän aloitti toimintansa yhteydessä Johanneksen ryhmään .


    • sivuhuomauttaja

      Tämä osa on totta (kastejuttu ei):

      " jos rabbi pystyisi selittämään hänelle Tooran koko sisällön sinä aikana, kun hän pystyy seisomaan yhdellä jalalla. Hillel käski häntä seisomaan yhdellä jalalla ja sanoi: " Älä tee toisille sellaista, mitä et tahdo tehtävän itsellesi. Siinä on koko Laki, kaikki muu on selitystä."

    • fari.g (ei kirj.)

      synti ja saasta


      Sekaannusta tässä aiheuttaakin juuri kysymys synnistä ja saastaisuudesta, koska juutalaisuudessa saastaisuus tarkoittanee ruumiillista saastaa, joka pestään pois säännöllisesti toistuvalla ( rituaali) pesulla. Kuten Qumranilaisten kerrotaan kylpeneen aina työn jälkeen, ennen yhteistä ateriointia.

      Saastaisuus on toisaalla ( kristillisyys) opetettu ja ymmärretty synniksi, johon kuuluvat pahat ajatukset ja teot, niitä pitää katua ja pyydellä papeilta anteeksi, joissakin lahkoissa on aikuiskaste, kirkossa rippi, rippisalaisuudet ja papilliset anteeksiannot.

      Kristillisyys ei annan mitään merkitystä ruumiilliselle puhtaudelle, sen merkityksen ovat tuoneet vasta lääketiede ja muu hygienia opetus, vaikka perusideat parantamisesta, puhtaudesta ja sisäisestä purkautumisesta ( terapia) löytynevät juutalaisuudesta ja lääetiede oli kehittynyttä jo Egyptissä.

      Eihän voida ajatella ( oikeasti) että paha teko, varkaus, murha tai muu raiskaus, puhdistuu pois pelkällä katumuksella, kasteella, ripillä, papin anteeksiannolla ja aamenella, vaan uhrin on saatava oikeutta ja hyvitystä, siksi on olemassa laki ja oikeus, jossa asiat käsitellään. Siitä syystä laki.

      • aito israelson

        Rituaalinen saastuneisuus eli epäpuhtaus ei tosiaan ole synti tai syntiä vaan tila, johon ihminen joutuu jos hän koskee esim kuolleeseen, joihin koskeminen sinänsä ei ole kielletty, pitäähän vainajat haudata , tai jos synnyttää tai on kuukautiset jotka ovat luonnollisia tapahtumia . Kyse ei kuitenkaan ole peseytymisestä lian vuoksi, se on eri asia vaikka jotkut määräykset kyllä samalla ovat edistäneet myös hygieniaa .


    • KTS sanoo:

      " Eikun lähinnä sillaipäi et Johannes Kastaja hiffas et kaikki ihmiset, myös juutalaiset ovat epäpuhtaita ja tarvitsevat kastetta eli parannusta."

      Parannus tarkoittaa Qumranin veljeskunnan uudessa liitossa, sen yhdyskuntasäädöksessä sitä että.....kuten uusista jäsenistä sanotaan:

      " Kun hänen sielunsa nöyrtyy Jumalan käskyihin, hänen ruumiinsa puhdistetaan. Hänet vihmotaan vihmontavedellä ja pyhitetään puhdistusvedellä. "

      Yhdyskuntasäännön alkupuolella sanotaan: " Kaikki tuokoon kaiken tietonsa, kykynsä ja omaisuutensa Jumalan yhdyskuntaan. " Toisessa kohdassa;" Yhdessä he aterioikoon, yhdessä kiittäköön. "

      Uudesta jäsenestä sanotaan myös, että " hänet on kirjattava osalliseksi yhteisestä omaisuudesta. Hänen neuvonsa ja tuomionsa olkoon yhdyskunnan käytettävissä. "


      Kun evankeliumin tarinassa jumala löi kuoliaaksi jos ei luovuttanut kaikkea omaisuutta, niin Qumranissa siitä selvisi puolen vuoden katumusharjoituksilla.

      • dddddtoisin sanoen

        toisin sanoen nöyrtyminen ja katumus tapahtuu ensin ja sitten ruumis puhdistetään synnin tilasta, eli toisin sanoen nämä asiat ovat sidoksissa toisiinsa: synnin teot ja ruumiin epäpuhtaus.
        Molemmat tulee puhdistaa synneistä tai epäpuhtaasta tilasta.


    • fari.g ( ei kirj.)

      Nöyrtyminen, niin sanotusti Lain alle.

      Yhdyskuntasääntö sanoo vielä, että jos joku" rikkoo yhdenkin sanan Mooseksen laista tahallisesti tai petollisesti, hänet on lähetettävä pois ".

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      61
      5814
    2. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      62
      3004
    3. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      57
      2476
    4. Kuumat päivät

      Hyvää huomenta. 🌞🌼☕😊🙌 Sinkkukesä 2024
      Ikävä
      347
      1123
    5. Tietääkö kukaan millaisesta perheestä murhaaja on?

      Onko siis rikkaiden lellipentu, joka luulee, että kaikkea saa tehdä, vai köyhien kakara, jolla ei ole mitään vastuuta ku
      Valkeakoski
      37
      1085
    6. Nainen, olet jollakin tavalla pelottava

      Tunne sinun suhteen on ehkä verrattavissa ruusupensaaseen, hurmaavan kaunis kukka, upea tuoksu, mutta jos yrittää lähell
      Ikävä
      57
      1084
    7. Valkeakosken surmaaja oli koeajalla edellisestä tuomiosta

      Tässä osoitus, että rangaistukset Suomessa ovat liian löysiä ja se maksoi tämän tytön hengen https://yle.fi/a/74-2009067
      Maailman menoa
      4
      907
    8. Haaveilen sinusta

      Läheisyydestäsi, kosketuksestasi. Siitä että saisin koskettaa sinua. Pitää sinua lähellä. En tiedä mistä tämä tuli. Tied
      Ikävä
      22
      813
    9. Ohimenevältä

      Tilalta tämä alkaa jo vaikuttamaan. Arjen pieni piristys olimme toisillemme.
      Ikävä
      29
      793
    10. Enpä usko että olisit valmis jättämään kaiken

      Vaikka tulisin ja kosisin sinua.
      Ikävä
      48
      791
    Aihe