Ensirakkaus hormoonit hyrrää ja tunne myrskyä jooh :)

En tiennyt silloin vielä miltä ihastus maistuu ja tuntuu. En tiennyt, että rakkautta voi kokea monella eri tavalla. Mikään rakkaus ei ole kestävää, mutta silti se syntyy aina uudestaan. Erilaisissa tilanteissa ja muistoissa. Omiin muistoihin voi rakastua ja joskus jopa niin paljon, että ei enää uskalla elää.

Ajattelen usein ensi ihastustani ja sitä viattomuutta mikä siihen liittyi. Katseesi meni lävitseni ja koin itseni edessäsi alastomaksi. Tykkäsin siitä tunteesta, että sait minut kokemaan itseni huomatuksi. Oman ensi ihastuksen muistaa aina ja sitä muistoa rakastaa. Se oli vain hetki, mutta se jäi elämään muistoihin.

Rakkauteni oli silloin vielä naivia en tiennyt mitä odottaa, joten tiemme ajautuivat erilleen, mutta ruskeat hiuksesi ja katseesi ja kykysi huolehtia heistäkin ketkä eivät, silloin olleet kaikkein suosituimpia olivat niitä asioita, jotka saivat minut ihastumaan juuri sinuun.

Olit silloin elämäni tärkein henkilö ja aina toivoin törmääväni sinuun ja aina kuin näin sinut tuntui kuin olisin räjähtänyt ilosta ja onnesta. En koskaan saanut kysytyksi miksi katsoit juuri minua sillä tavalla kuin katsoit. En voi tietää mitä ne hetket merkitsivät sinulle, mutta en niitä kadukaan.

Sinä olet silloin minua viisaampi ja kypsempi olit silloin jo lukiossa ja minä olin vasta pääsemässä yläastetta loppuun, minä olin vain poika joka oli kasvamassa nuoruudesta aikuiseksi. Olen jatkanut elämääni ja minusta on tullut vahvempi, viisaampi ja menestyneempi. Vuodet ovat meidät erottaneet ja en tiedä mitä sinulle on elämässä käynyt, mutta tulen aina muistamaan juuri sinut sinä henkilönä, josta sain ensimmäisenä kokea jotain sellaista mitä en ollut kokenut koskaan aikaisemmin. Annoit minulle yhden rakkaimmista muistoistani, jota en unohda. Et jäänyt viimeiseksi ketä olen tässä elämässä rakastanut, mutta aina tulet olemaan se ensimmäinen. :D

[email protected]

Jotkut eivät kuulemma toivu ensirakkaudestaan koskaan ennalleen niin pahasti minulle ei sentään käynyt. Toisaalta joskus mietin pystynkö enää koskaan yhtä vahvoihin tunteisiin? Ehkä minun ei tarvitsekkaan pystyä. Jääköön tämä siksi ainutlaatuiseksi kohdaksi elämässäni.
3205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kauniisti ja viisaasti kirjoitettu. Minä kerran vastasin täällä erään laittamaan sähköpostiosoitteeseen. Siitä seurasi sellainen tunteiden myrsky, etten ole toista kokenut - ja se myrsky muuten jatkuu edelleen. Niin, että voihan magneettikentät ja mannerlaatat sentään tää elämä on ihmeellistä. Silti niin ihanaa :) Ootko nyt aivan varma, että et saa ruskeaverikköösi yhteyttä mitään varmempaa kautta? Onnea rakkauden metsästykseen :))

Äänestä
  • Parempi, että en saa ruskeaverikkööni mitään yhteyksiä saattaisin huomata, että hänkin oli loppujen lopuksi tavallinen kuolevainen. Menee muuten ihana teini hormonit hyrrää tunnemyrsky muistot pilalle. Sellaista ihastusta kun ei pysty kokemaan kuin sekoamisen rajamailla oleva teini-ikäinen. Ei sillä, että teineillä ei olisi oikeutta ihastua, kävihän näin minullekin.

    Olihan teini iässä puolensa ja onneksi se ei jäänyt päälle loppu elämäksi vaikka en minä aikuiseksi itseäni tunne vieläkään. :D

    Äänestä

  • chevalerie kirjoitti:

    Parempi, että en saa ruskeaverikkööni mitään yhteyksiä saattaisin huomata, että hänkin oli loppujen lopuksi tavallinen kuolevainen. Menee muuten ihana teini hormonit hyrrää tunnemyrsky muistot pilalle. Sellaista ihastusta kun ei pysty kokemaan kuin sekoamisen rajamailla oleva teini-ikäinen. Ei sillä, että teineillä ei olisi oikeutta ihastua, kävihän näin minullekin.

    Olihan teini iässä puolensa ja onneksi se ei jäänyt päälle loppu elämäksi vaikka en minä aikuiseksi itseäni tunne vieläkään. :D

    Voi voi :D Tekisipä mieleni laukoa nyt muutamia totuuksia tähän - elämästä nimittäin. Olen kuitenkin todennäköisesti sua vanhempi ja voisit ehkä (tuskinpa vaan...) ottaa kuivakista neuvostani vaarin. Mutta onneksi nyt ei ole millään aikaa neuvoa tuntematonta nettikirjoittajaa, joten tyydyn sanomaan tämän: Aikuiseksi ei kannata kasvaa! Paljon ihanampaa sellainen hullu ja päätön teini-ihastuminen, kuin aikuisten vakavahenkinen vastaava. Tiedän, koska olen itse kokenut tuon ensimmäisen. Ja ihan aikuisiällä vieläpä. Enää olisi vaikea tyytyä mihinkään muuhun ihastumisen muotoon... Miksi toi sähköpostiosoite muuten on aloitusviestissä, jos et kerran yhteyttä siihen ruskeaan halua? Hauskalta vaikutat :) Kivaa vkl kaikille meille tavallisille kuolevaisille :))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


chevalerie kirjoitti:

En tiennyt silloin vielä miltä ihastus maistuu ja tuntuu. En tiennyt, että rakkautta voi kokea monella eri tavalla. Mikään rakkaus ei ole kestävää, mutta silti se syntyy aina uudestaan. Erilaisissa tilanteissa ja muistoissa. Omiin muistoihin voi rakastua ja joskus jopa niin paljon, että ei enää uskalla elää.

Ajattelen usein ensi ihastustani ja sitä viattomuutta mikä siihen liittyi. Katseesi meni lävitseni ja koin itseni edessäsi alastomaksi. Tykkäsin siitä tunteesta, että sait minut kokemaan itseni huomatuksi. Oman ensi ihastuksen muistaa aina ja sitä muistoa rakastaa. Se oli vain hetki, mutta se jäi elämään muistoihin.

Rakkauteni oli silloin vielä naivia en tiennyt mitä odottaa, joten tiemme ajautuivat erilleen, mutta ruskeat hiuksesi ja katseesi ja kykysi huolehtia heistäkin ketkä eivät, silloin olleet kaikkein suosituimpia olivat niitä asioita, jotka saivat minut ihastumaan juuri sinuun.

Olit silloin elämäni tärkein henkilö ja aina toivoin törmääväni sinuun ja aina kuin näin sinut tuntui kuin olisin räjähtänyt ilosta ja onnesta. En koskaan saanut kysytyksi miksi katsoit juuri minua sillä tavalla kuin katsoit. En voi tietää mitä ne hetket merkitsivät sinulle, mutta en niitä kadukaan.

Sinä olet silloin minua viisaampi ja kypsempi olit silloin jo lukiossa ja minä olin vasta pääsemässä yläastetta loppuun, minä olin vain poika joka oli kasvamassa nuoruudesta aikuiseksi. Olen jatkanut elämääni ja minusta on tullut vahvempi, viisaampi ja menestyneempi. Vuodet ovat meidät erottaneet ja en tiedä mitä sinulle on elämässä käynyt, mutta tulen aina muistamaan juuri sinut sinä henkilönä, josta sain ensimmäisenä kokea jotain sellaista mitä en ollut kokenut koskaan aikaisemmin. Annoit minulle yhden rakkaimmista muistoistani, jota en unohda. Et jäänyt viimeiseksi ketä olen tässä elämässä rakastanut, mutta aina tulet olemaan se ensimmäinen. :D

[email protected]

Jotkut eivät kuulemma toivu ensirakkaudestaan koskaan ennalleen niin pahasti minulle ei sentään käynyt. Toisaalta joskus mietin pystynkö enää koskaan yhtä vahvoihin tunteisiin? Ehkä minun ei tarvitsekkaan pystyä. Jääköön tämä siksi ainutlaatuiseksi kohdaksi elämässäni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu