Onkohan Kimillä ja Jennillä noussut pissa päähän, kun piti olla niin massiiviset turvatoimet häittensä takia. Olisivat voineet olla vähän avoimempia meitä suomalaisia kohtaan olemmehan niin monesti kannustaneet ja jännitäneet Kimin puolesta formuloissa. Ei todellakaan heillä ollut mitään pelättävää ei Räikkönen ole mikään maailmannapa vaikka mies kuvitteleekin niin
Jenni ja Kimi
Pilipali
3213
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ajatella että kolme poliisipariota oli mukana turvaamassa ihmisiä.on tosi kauheeta mutta sitten kun viisi poliisi autoa jahtaa pikkupoikia millä on mopossa vähän virityksiä niin se on oikein vai?
hyvähän se on turvata tuollainen tilaisuus missä on paljon julkkiksia ja muita arvovaltaisia henkilöitä.kateelliset taas älähti heti kun verorahoja tuhlataan.menee niitä verorahoja huomattavasti paljon turhempaankin että ei mua ainakaan tippaakaan haittaa pari partiota tuollaisissa häissä.
Mitä hemmetin julkkiksia ja muita arvovaltaisia? muutama missukka ja laulaja. Muu porukka heidän lapsuudentuttuja. Kimi ja jenni kuvittelevat olevansa muiden yläpuolella autokuski ja missi tosi arvovaltaisia.
mulla ei ole mielenkiintoa alata jonkun kateellisen pällin kanssa väittelemään.