Sukupolvenvaihdoksesta

uunona

Neuvoja ja kokemuksia sukupolvenvaihdoksesta kyselisin..
Olen vasta ryhtynyt ottamaan näistä asioista selkoa, hieman pakon edessä, joten aika vierailta tuntuvat nämä maatalousasiat vielä..
Mutta tilanne on seuraava:
Tilalla pinta-alaa 14,5 ha, metsää 7 ha
Miehen vanhemmat olisivat luopumassa viljelystä ja mies innokas viljelemään. No, ongelmana on tietysti kauppahinta.

Pellon keskihinta lienee täällä on noin 10-12000 e/ha, kyseiset pellot ovat monessa lohkossa "töppäriksi" niitä kutsuvat, vilja kasvaa miten kasvaa, eli eivät varmaan ihan laadukkaimmasta päästä.

Olen sivusta kauhunsekaisin tuntein seurannut hintakeskustelua, pelkään että vararikkoon mennään näillä summilla. Vanhukset pyytävät metsästä ja pelloista 130 tonnia, metsäkin on jo melko hyvin harvennettu valmiiksi.

Laina-aika olisi laskelman mukaan n.17 vuotta, ja enemmänkin jos aikoo tilaa kehittää, esim. oma kuivuri puuttuu kokonaan, konekanta on olematon.

Taloa vanhukset eivät halua kauppahintaan sisällyttää, vaikka saisivatkin asumis/hallintaoikeuden siihen.

Mikä näissä sukupolvenvaihdoksissa on yleinen kauppahintataso? Jotenkin tuntuu tuo 130 000 euroa melko kovalta hinnalta, vai kannattaako kaupat tehdä?

9

609

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 2+2=5

      Tuohan on aivan kohtuullinen hinta ellei peräti halpakin, ei pitäisi olla valittamista.
      Yleistä kauppahintaa ei voi määritellä sukupovenvaihdoksille, jokainen tapaus on erilainen.
      Ostakaa pois kun halvalla saatte.

    • Tuolla tilal ei elä

      Tuo tila on aika pieni tämän päivän viljelyyn, mutta pellot vuokraten jollekin läheiselle viljelijälle kovaan hintaan. Metsää mukavasti terapiaan, jos kerta jo tyhjennetty puusta, niin uutta pääsee kasvattamaan. Hinta ei ihan älytön, mutta jalat maassa pitää olla ja pitää muistaa, että toisen kotipaikkaa kuitenkin ostetaan.

      Jollain erikoisviljelyllä pinta-ala kyllä riittää, vihanneksia, marjaa ym. Kuivureita ei juuri tuolle alalle kannata alkaa rakentelemaan, ellei käsistään kätevä isäntä tee sitä itse vanhoista kalmistoista kunnostamalla "pisaralla pidemmälle" tyyliin. Käytettyjä koneita löytyy toki runsain mitoin, millä tuollaisen alan viljelee, mutta kuten alussa kerroin, ei tuolla alalla tulon muodostus ole mitenkään runsasta.

      Töissä käyden tilan ulkopuolella, pellot vuokraten ja metsässä terapiaa, hieman terapiakoneita, että saa lumityöt ja polttopuut ajoon, niin niillä pärjää. Itse voit pitää hyvällä omallatunnolla Tupperi-kutsuja naapurin emännille ja isäntä pääsee paikalliseen hirviseurueeseen, kyllä se elämä siitä lähtee maalla. Viljelyä älkää suuremmin alkako haikailemaan, silloin ootte kyllä hukassa.

    • halvalla menee

      Noin pienellä pinta-alla ei ole mahdollista tehdä sukupolvenvaihdos kauppaa. Elikä teillä ei ole mahdollisuutta saada aloitustukia eikä korkotuki lainaa.
      Kauppa täytyy toteuttaa tavallisena kiinteistö kauppana. Mutta ostakaa ihmeessä, kun hintakin on noin huokea.

    • köyhäkakkonne

      Kyllä tolla summalla jättäsin ostamatta. Muutama hehtaari maata ja pirusti velkaa, etkä maksa tuotoilla tuota velkaa pois.
      Jos talokaan ei tule mukaan niin muutto muualle. Tila kyllä tulee itselle perinnönjaossa jos ei ole muita sisaruksia. Sillon on metsät ja pellot eikä ole velkaorja pankille.
      Tuolla 130 tonnilla saa ostettua jo muualta hyvän palan metsää ja on ihan erilailla tuottoo kun siitä pikkutilkusta.

    • näin se on

      Ei taida jäädä sitä 17 000 € verotettavaa tuloa.

      Minkä tommonen sukupolvenvahdoskauppa edelyttää, jotta saa kaikki tuet, kuten nuorenviljejän aloitustuen, investointituet jne....

      Ei se riitä, että pellot on arvokkaita, pitää pystyä näyttämään myös tuloa, jos haluaa kaikki tuet mitä siihen voi saada.

      • Kannattaa laskea

        Erikoisviljelyllä ja metsän puiden jatkojalostuksella saisi tulot nousemaan laskelmiin sellaisiksi, että sukupolvenvaihdos onnistuisi. Ongelmaksi muodostuu, että pitäisi itse sitten viljellä ja homma menee sitä kautta pieleen, koska oikeasti tuollaisella alalla ei kannata lähteä pelleilemään.
        Aloitustuet ym. porkkanat ovat kyllä sitä luokkaa, että niitä kannattaa laskea mukaan, kun kauppaa miettii.
        Serkkupoika osti pienen kotitilansa, jonka kokonaispinta-ala oli 15ha ja sai siihen kaikki mahdolliset sukupolvenvaihdos kauppaan liittyvät rahoitukset ja tuet, kun sävelsivät likvilaskelmiin mansikkamaan, turkistarhan ja koneurakointia kaivinkoneella. Kaivinkone on serkkupojalla vieläkin, innostui kaivamaan ja sillä on elänyt. Supitarha oli vähän aikaa ja kait se mansikkamaakin oli jossain. On nyt laajentanut tilaansa, osti lisää metsää.


      • näin se on
        Kannattaa laskea kirjoitti:

        Erikoisviljelyllä ja metsän puiden jatkojalostuksella saisi tulot nousemaan laskelmiin sellaisiksi, että sukupolvenvaihdos onnistuisi. Ongelmaksi muodostuu, että pitäisi itse sitten viljellä ja homma menee sitä kautta pieleen, koska oikeasti tuollaisella alalla ei kannata lähteä pelleilemään.
        Aloitustuet ym. porkkanat ovat kyllä sitä luokkaa, että niitä kannattaa laskea mukaan, kun kauppaa miettii.
        Serkkupoika osti pienen kotitilansa, jonka kokonaispinta-ala oli 15ha ja sai siihen kaikki mahdolliset sukupolvenvaihdos kauppaan liittyvät rahoitukset ja tuet, kun sävelsivät likvilaskelmiin mansikkamaan, turkistarhan ja koneurakointia kaivinkoneella. Kaivinkone on serkkupojalla vieläkin, innostui kaivamaan ja sillä on elänyt. Supitarha oli vähän aikaa ja kait se mansikkamaakin oli jossain. On nyt laajentanut tilaansa, osti lisää metsää.

        Ovat kiristäneet noita ehtoja.

        Ennen ehkä onnistui noin, mutta tuskin onnistuu enää.


      • hmmmmmmmmmm
        näin se on kirjoitti:

        Ovat kiristäneet noita ehtoja.

        Ennen ehkä onnistui noin, mutta tuskin onnistuu enää.

        Olen ostamassa vanhempieni tilaa: Peltoa 42 ha ja metsää 26. Sekä asuintalo, kuivuri, ym rakennukset ja koneet. C1 alue ja täälläkin pelto maksaa yli kympin, mutta kauppahinnaksi sovittiin 120000. Niukasti riitti laskelmat 5000 e avustukseen sekä korkotukilainaan.


    • kkk'''

      Tarvitsevatko vanhukset tuon 130 000, jos asunto jää heille? Eikö lahjoitus olisi parempi vaihtoehto, jos he haluaisivat tilan jäävän sukuun? Mielestäni edullisempi olisi maksaa pieni lahjaverovero nyt kuin ottaa lainaa ja siirtää rahat vanhempien tilille, josta sitten myöhemmin kuitenkin joutuisi maksamaan perintöveron.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      175
      2968
    2. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      64
      2566
    3. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      203
      2220
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      73
      1849
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      102
      1773
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1651
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      102
      1452
    8. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      217
      1151
    9. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1120
    10. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1079
    Aihe