määränpää?

Minne mahtaa olla menossa ihminen joka valehtelee ja pettää vaimoaan? Ollut uskossa mutta nyt uskonelämä sivuraiteilla. Pyytänyt vaimolta anteeksi mutta entä jos jatkaisi seläntakana syntielämää tekemättä siitä todellista parannusta. Entä jos kuolisi nyt?
14169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kuoleman jälkeen kaikki näkee millaisia seurauksia teot on aiheuttaneet muissa. Sitten kukin arvioi itse elämänsä. Ulkopuolisia tuomareita ei ole.

Äänestä

Karman lain mukaan kaikki teot heijasatuvat takaisin joko tässä tai seuraavissa elämissä.

Äänestä
  • kuolematon sielu
    On vain kaksi asiaa,joko elämään tai kuolemaan,kuolemassa. Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.Luuk 16:26. ei ole mitään madollisuutta.
    On turhaa spekulaatiota,jotka kuvittelvat että heistaisi toisessa elämässä.

    Äänestä

Jumalan sana ilmoittaa selvästi, että valhehettelijat, petturit, avionrikkojat, huorintekijät menevät helvettiin. Jos ihminen lakeaa ja tekee parannuksen niin asia on tietenkin toinen. Niin se riippuu nyt onko tämä ihminen todella tehnyt lopun syntielämässään.
Vain tämä ihminen itse sen tietää.

Äänestä

Niin mutta tää mies ajattelee että kun Jumala sallii ja ku kaiken saa anteeks ni näin voi tehdä...

Äänestä
  • Mies pettää silloin itseään ja on sokea. Hän ei lue sanaa ja pistää päänsä pensaaseen. Ei me mahdeta toisen ratkaisulle mitään. Tietenkin voi rukoilla, että Herra saisi pysäyttää!

    Äänestä

  • surullista mutta--- kirjoitti:

    Mies pettää silloin itseään ja on sokea. Hän ei lue sanaa ja pistää päänsä pensaaseen. Ei me mahdeta toisen ratkaisulle mitään. Tietenkin voi rukoilla, että Herra saisi pysäyttää!

    joo mut viekö tuo miehen toiminta nyt hänet helvettiin jos hän ei parannusta tee?

    Äänestä

  • mietin1 kirjoitti:

    joo mut viekö tuo miehen toiminta nyt hänet helvettiin jos hän ei parannusta tee?

    Älkää miettikö tuollaista roskaa!

    Äänestä

Mitä sinä sillä tiedolla teet?

Äänestä
  • Oisko vaikka huoli lähimmäisestä?

    Äänestä

  • bhsdoi kirjoitti:

    Oisko vaikka huoli lähimmäisestä?

    Jos aloittajalla todella olisi huoli tästä vaimoaan pettävästä miehestä, niin eiköhän aloittaja ennemmin ottaisi asian puheeksi kyseisen miehen kanssa eikä tällä foorumilla sitä pahkuloisi.

    Äänestä

Tässä neuvo suoraan Sanasta: Sananl 5

1 Poikani, kuuntele minun viisauttani, kallista korvasi minun taidolleni

2 ottaaksesi vaarin taidollisuudesta, ja huulesi säilyttäkööt tiedon.

23 Sillä hunajaa tiukkuvat vieraan vaimon huulet, hänen suunsa on öljyä liukkaampi.

4 Mutta lopulta hän on karvas kuin koiruoho, terävä kuin kaksiteräinen miekka.
.
5 Hänen jalkansa kulkevat alas kuolemaan, tuonelaan vetävät hänen askeleensa.

Äänestä

Me olemme kuoleman jälkeen sitä mitä me olimme ennen kuolemaakin, ja se on sama kaikille olitpa uskovainen tai et
Kuoleman jälkeen meidän tekomme jatkuvat syyn ja seurauksen lain mukaan uudessa elämässä jonka on otettava kantaakseen tuo menneisyyden taakka,sitten hän joko vapautuu tuosta taakasta
ymmärretyään sen syntyjuuret tai hän lisää oman osuutensa siihen ja kierre jatkuu edelleen
Tuosta taakasta voi vapaua vain ns, psykologisessa kuolemassa, jossa tuo asia ymmärretään ja sen seurauksena tuo taakka hajoaa, ja kaikki kärsimykset ja tuska päättyvät
ja olemme vapaita

Äänestä

minä1234
vastaus
Syntinsä tunnustamattomilla,on sama kohtalo kuin tyhmillä neisyeillä,he jäivät oven ulkopuolelle. Huutavat herra herra avaameille,hän vastaa minä en ole koskaan tuntenut teitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä1234 kirjoitti:

Minne mahtaa olla menossa ihminen joka valehtelee ja pettää vaimoaan? Ollut uskossa mutta nyt uskonelämä sivuraiteilla. Pyytänyt vaimolta anteeksi mutta entä jos jatkaisi seläntakana syntielämää tekemättä siitä todellista parannusta. Entä jos kuolisi nyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu