suora media7
katsellen.
4197
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuolevien ja näivettyvien adventtiseurakuntien säälittäviä nettilähetyksiä.
Muutama hassu jaksoi tulla Aitolahden adventtikirkkoon haukottelemaan.
Yhteislaulu oli hengetöntä ja unista, kuten koko lahkon toiminta muutoinkin.
Näin siinä käy kun antaudutaan jonkun USA:ssa syntyneen uususkonnollisen kultin hallusinaatioiden valtaan.
Onko Miikael sama kuin Jeesus
Eihän toki!
Se on vihollisen propagandaa sellaanen.
http://www.youtube.com/watch?v=7qMMTTYexnw&feature=relmfu
Adventismi näivettää, koska se pyrkii matkimaan muinaisen Israelin kansan elämäntapaa. Kaikenkaltainen "piratismi" näivettää.
Päivän puhuja Aitolahden adventtikirkossa oli Pekka Pohjola, joka on myöskin käynyt läpi monet skandaalit elämässään. Ikää on tullut, mutta samat "ekumeeniset" saarnat vain jatkuvat. Tuntuu siltä, että kaikki aventistityöntekijät ovat alkuinnostuksen jälkeen jääneet polkemaan paikalleen ja tarkoituksena on vain kerätä kuulijoiden mielisuosiota. Senpä vuoksi väki kaikkoaa.
Eivät ole kirjanoppineet ottanut opikseen, vaikka mahdollisuuksia on ollut.
"Heidän korvansa ovat kuurot kuulemaan ja silmänsä sokeat näkemään."
"Kuinka siis sokea ja kuuro voi toista taluttaa?"