Taas naula kreationismin arkkuun
"Kasvipopulaation evoluutiokehitys on saatu testioloissa näkyviin viidessä vuodessa"
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ympäristö/tutkimus-kasvipopulaation-evoluutio-näkyi-viidessä-vuodessa-1.26576
Evoluutio viidessä vuodessa
11
103
Vastaukset
- Sepä Se
Evot ovat viettäneet liian kauan aikaa sisätiloissa omien kirjojensa ja laskelmiensa ääressä, niin että heiltä on jäänyt koko todellisuus havaitsematta.
On liiaksi piirrelty sukupuita, liiaksi määritelmiä jotka eivät edes ole tieteellisiä vaan toimivat ainoastaan tukemaan jo evoluutioteoriaan uskovien valmiiksi harhaisia käsityksiä luonnosta.
Nyt kun havaitaan että ei se evoluutio tapahdukkaan miljoonassa vuodessa niin perhana, pitäähän tämäkin havainto nyt edes jotenkin saada omaan harhaiseen ja todellisuudenvastaiseen maailmankuvaan sopimaan. Väitetään, että se olisi ristiriidassa luomisen kanssa, jonka avulla automaattisesti saadaan lisää luotettavuutta niiden kanssa, jotka eivät tunne Raamattua.- Epäjumalienkieltäjä
Voi kun ahdistaa.
"Evot ovat viettäneet liian kauan aikaa sisätiloissa omien kirjojensa ja laskelmiensa ääressä, niin että heiltä on jäänyt koko todellisuus havaitsematta."
Tämä artikkeli perustui kentääkokeeseen. Erinomainen esimerkki siitä miten luonnonvalinta toimii. Erilainen valintapaine vie perimää eri suuntiin.
"On liiaksi piirrelty sukupuita, liiaksi määritelmiä jotka eivät edes ole tieteellisiä vaan toimivat ainoastaan tukemaan jo evoluutioteoriaan uskovien valmiiksi harhaisia käsityksiä luonnosta."
Tiedettä tehdään yliopistoissa. Tämäkin koe oli osa yliopistojen tekemää tutkimusta.
"Nyt kun havaitaan että ei se evoluutio tapahdukkaan miljoonassa vuodessa ..."
Kyllähän pitkän ajan kuluessa tapahtuva evoluutio on havaittu. Tämän tutkimuksen yllätys oli, että jo viidessä vuodessa populaation perimä muuttuu valintapaineen muuttuessa.
Ymmärrän toki, että sinua harmittaa ja haluaisit selittää taas kerran todelliset havainnot olemattomaksi ja olemattoman todellisuudessa havaituksi. - kuuntelen.....
Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:
Voi kun ahdistaa.
"Evot ovat viettäneet liian kauan aikaa sisätiloissa omien kirjojensa ja laskelmiensa ääressä, niin että heiltä on jäänyt koko todellisuus havaitsematta."
Tämä artikkeli perustui kentääkokeeseen. Erinomainen esimerkki siitä miten luonnonvalinta toimii. Erilainen valintapaine vie perimää eri suuntiin.
"On liiaksi piirrelty sukupuita, liiaksi määritelmiä jotka eivät edes ole tieteellisiä vaan toimivat ainoastaan tukemaan jo evoluutioteoriaan uskovien valmiiksi harhaisia käsityksiä luonnosta."
Tiedettä tehdään yliopistoissa. Tämäkin koe oli osa yliopistojen tekemää tutkimusta.
"Nyt kun havaitaan että ei se evoluutio tapahdukkaan miljoonassa vuodessa ..."
Kyllähän pitkän ajan kuluessa tapahtuva evoluutio on havaittu. Tämän tutkimuksen yllätys oli, että jo viidessä vuodessa populaation perimä muuttuu valintapaineen muuttuessa.
Ymmärrän toki, että sinua harmittaa ja haluaisit selittää taas kerran todelliset havainnot olemattomaksi ja olemattoman todellisuudessa havaituksi.Olet hihhuli.
Muuhun tulokseen ei havainto voi johtaa.
Onko kivaa olla hihhulina?
- ;:;
Tuo mitään evoluutiota ole, kun kukat olivat samoja kukkia kokeen lopussa, helokki ei muuttunut voikukaksi. Luonnonvalintaa vain, joka ei ole evoluutiota eli lajin kehittymistä kokonaan toiseksi lajiksi. Leväperäinen sanojen käyttö ja leväperäinen "tieteen" tekeminen tuottavat leväperäisiä mielipiteitä ja ihmisiä, jotka uskovat satuihin, kunhan ne kerrotaan tieteen auktoriteetilla.
- Epäjumalankieltäjä
"Tuo mitään evoluutiota ole,..."
Heittäydy maahan makaamaan ja ala parkua. Josko Jahve sitten hävittäisi kaikki harmilliset tosiasiat? - kvasi
Veikkaan, että myös sellaiset perimätyypit, jotka sietävät muita kasveja ja kukkivat aikaisin sisältyivät jo luontaisen hyönteistason populaatioon.
- kuuntelen ....
Epäjumalankieltäjä kirjoitti:
"Tuo mitään evoluutiota ole,..."
Heittäydy maahan makaamaan ja ala parkua. Josko Jahve sitten hävittäisi kaikki harmilliset tosiasiat?Pomotatkin kuin aito evokkihihhuli.
Koska olet kääntynyt evokkihihhuliksi? "Tuo mitään evoluutiota ole, kun kukat olivat samoja kukkia kokeen lopussa, helokki ei muuttunut voikukaksi. Luonnonvalintaa vain, joka ei ole evoluutiota eli lajin kehittymistä kokonaan toiseksi lajiksi."
Sinulla on leväperäinen käsitys siitä, mitä sanalla evoluutio tarkoitetaan. Voit tarkistaa oikean merkityksen vaikkapa Wikipediasta:
"Evoluutio on ilmiö, jossa sukupolvien myötä eliöpopulaation geenivarastossa tapahtuu muutoksia. Ilmiön myötä populaatiossa esiintyvien alleelien toistumatiheys muuttuu."
Huomaatko, evoluutio tarkoittaa muutakin kuin lajiutumista eli uuden lajin syntyä.
"Leväperäinen sanojen käyttö ja leväperäinen "tieteen" tekeminen tuottavat leväperäisiä mielipiteitä ja ihmisiä, jotka uskovat satuihin, kunhan ne kerrotaan tieteen auktoriteetilla."
Juuri näin toimivat kreationistit, jotka esiintyvät tieteen auktoriteetilla, mm. Puolimatka ja Leisola. Ja seuraukset ovat kuvaamiasi.
- nuori pallo?
Todistaako tämä tutkimus nyt sen, että kasvit ehtivät erikoistua vedenpaisumuksen jälkeen? Että maapallo ei välttämättä olekaan vanha?
"Todistaako tämä tutkimus nyt sen, että kasvit ehtivät erikoistua vedenpaisumuksen jälkeen? "
Ei
" Että maapallo ei välttämättä olekaan vanha?"
On- sappasse
solon1 kirjoitti:
"Todistaako tämä tutkimus nyt sen, että kasvit ehtivät erikoistua vedenpaisumuksen jälkeen? "
Ei
" Että maapallo ei välttämättä olekaan vanha?"
OnVaan mitä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671222- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51661
- 51638
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 99622
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56574