Juutalaisten syytä palauttaa Estelle Suomelle

Israelin on syytä palauttaa rikosvälineenä takavarikoitu reilun kaupan laiva SS Estelle Suomeen. Se laiva tarvitaan jatkossakin avutustyöhön maailman eri kolkissa, koska kyseessä on ainoa siihen tarkoitukseen varusteltu ja peruskorjattu rahtilaiva koko pohjois-euroopassa.

Uuden laivan varustaminen avustuskäyttöön on kallista ja kenties mahdotontakin koska sopivaa rahtilaivaa ei välttämättä ole saatavissa mistään.
26174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

http://www.estelle.fi/estelle

eilun Kaupan rahtipurjelaiva Estelle on tällä hetkellä Suomen suurin liikenteessä oleva purjelaiva. Se on Saksassa vuonna 1922 rakennettu 53-metrinen, rautarunkoinen, takilaltaan kolmimastoinen bermudakuunari. Sen kotipaikka on Turku, omistaja Eestaas Oy ja operaattori Uusi Tuuli ry. Eestaas Oy on pieni vaihtoehtoinen laivanvarustamo, joka omistaa s/v Estellen. Eestaas Oy on perustettu vuonna 1985 Estelle-laivan oston yhteydessä. Eestaas Oy on voitontavoitteluun sitoutumaton yritys. Sen tähän astiset omistajat ovat maailmankauppoja, Emmaus-ryhmiä ja muita riippumattomia järjestöjä , sekä yksityisiä ihmisiä, jotka haluavat panna toimeksi. Estellen omistaminen tarkoittaa ennen muuta sen varustamista liikenteeseen hyväksytyksi purjerahtilaivaksi Itämerellä ja maailman merillä. Estellen ja Eestaas Oy:n toiminta perustuu lähes kokonaan vapaaehtoisuuteen ja talkootyövoimaan. Arvoina toiminnassa ovat ympäristöystävällisyys, solidaarisuus ja globaali tasa-arvo.

Alun perin Estelle on rakennettu purjetroolariksi. Monien vaiherikkaiden käänteiden jälkeen, joiden aikana alus mm. menetti mastonsa, sai 8 metriä lisäpituutta ja vaihtoi muutaman kerran nimeä, se päätyi Eestaas Oy:n omistukseen vuonna 1985. Kunnostus- ja huoltotöitä hoitamaan perustettiin Uusi Tuuli ry, joka kymmenen vuoden aikana kunnosti vapaaehtoistyöntekijöiden avulla Estellen muiden laivojen vanhoista ja Masa-Yardsilta saaduista ylijäämäosista valtameriliikenteeseen katsastetuksi purjerahtilaivaksi.

Kunnostustyöhön osallistuneet vapaaehtoiset halusivat laivan, joka voisi purjehtia Afrikkaan viemään avustustarvikkeita, tuoda takaisin reilun kaupan tuotteita ja toimia reilun kaupan aatteen lippulaivana ja keulakuvana. Se teki ensimmäisen Afrikkaan suuntautuneen matkansa vuonna 2002, mitä ennen se oli kuitenkin käynyt jo Välimerellä, Irlannissa ja joissakin Pohjois-Euroopan satamissa sekä purjehtinut ympäri Itämerta kouluttaen uutta miehistöä ja kampanjoiden edustamiensa aatteiden puolesta.

Äänestä

Haukotus....!

Tellet leikkii.

Äänestä
  • Eivät avustusmatkat ole todellakaan mitään leikkiä. Estelle on pienikokoinen purjelaiva, jolla valtamerillä purjehtiminen on aidosti kovaa työtä ja jopa hengenvaarallista laivan hyvin heikon kunnon ja puutteellisen varustelun takia. Avokansi ei muutenkaan ole turvallinen työpaikka aallokossa ja kovissa tuulissa.

    Sitäpaitsi reilun kaupan ja ihmisoikeuksien puolustajat ovat täysillä mukana sydämellään ja fyysisestikin.

    Äänestä

  • ei ole leikkiä kirjoitti:

    Eivät avustusmatkat ole todellakaan mitään leikkiä. Estelle on pienikokoinen purjelaiva, jolla valtamerillä purjehtiminen on aidosti kovaa työtä ja jopa hengenvaarallista laivan hyvin heikon kunnon ja puutteellisen varustelun takia. Avokansi ei muutenkaan ole turvallinen työpaikka aallokossa ja kovissa tuulissa.

    Sitäpaitsi reilun kaupan ja ihmisoikeuksien puolustajat ovat täysillä mukana sydämellään ja fyysisestikin.

    Jos laiva on heikkossa kunnossa ja puutteellisesti varustettu niin on vain hyvä että se on takavarikoitu.
    HYVÄ!!!

    Äänestä

  • HYV' ON YLLA kirjoitti:

    Jos laiva on heikkossa kunnossa ja puutteellisesti varustettu niin on vain hyvä että se on takavarikoitu.
    HYVÄ!!!

    Ota nyt sinäkin huomioon, että Estelle koottiin alunperinkin romuista ja kasattiin tyyliin paikataan harrastelijaporukalla sieltä täältä se mikä pystytään. Kyseessä on romulaiva, joka kyhättiin ja muunnettiin sopimaan reilun kaupan purjehduksiin. Laiva pysyy jollain tavalla nippa nappa kasassa ja sillä purjehtii täysin kouluttamaton vapaaehtoinen porukka jolla ei ole oikeasti mitään merimiehen ammattikoulutusta. Valokuvatkin paljastavat, että Estelle on ruosteessa vähän joka puolelta ja paikkailtu suunnilleen Jeesus-teipillä.

    Laivan varustelu on pikkubudjetilla kasattu, eli puutteellinen. Mutta ei vapaaehtoisporukalta voi vaatiakaan, että niillä olisi lait ja pykälät ja meriturvallisuusvaatimukset täyttävä varustelu tuon tason paatissa.

    Silti nostan Estellen väelle hattua. Vaatii aidosti sydäntä ja rohkeutta purjehtia moisella romuläjällä maailman merillä.

    Äänestä

  • pienellä budjetilla kirjoitti:

    Joo arvostan tietenkin vappaehtoistyötö ideologiselta pohjalta tehtynä, se on ihailtavaa, mutta romuläjällä matkustelu suurilla merillä on tuomittavaa ja joskus jopa tuhoisaa ympäristön ja ihmishenkien kustannuksella.
    Saattaa olla että osa "merimiehistäkin " seilaa sosiaalirahalla.
    --- Mutta ei vapaaehtoisporukalta voi vaatiakaan, että niillä olisi lait ja pykälät ja meriturvallisuusvaatimukset täyttävä varustelu tuon tason paatissa.--

    Ohhoh meriturvallisuusvaatimukset koskevat kaikkia merillä kulkevia, ei ehkä mukavuuslippumaihin rekisteröityjä mutta he eivät aina pääse länsimaissa edes satamasta lähtemään, kun paperit ja palkkasaatavat eivät ole kunnossa. Nyt tullaan sihen että Estellan rahoitus turvataan osaksi kauppasaatavilla ja silloinhan aluksella käytetään orjatyövoimaa sosiaalirahojakaan unohtamatta.
    Kannattaa rekisteröidä se romu johonkin Afrikan maahan ja ottaa afrikkalaisia orjia työhon.Jää ainakin sosiaalirahoilla seilaavien rahat suomessa käytettäväksi-

    Äänestä

Kaikesta huolimatta ihmisten tulisi tajuta nykyhetken realismi, eli Gazaan on toistaiseksi turha tuolla tavoin yrittää!!

Äänestä

niin humaania..niin humaania..

Syyriassa ja Libanonissa on täysi rähinä päällä ja ihmisiä liittaantuu, repeilee, säpälöityy ja katoaa satamäärin päivässä ja muutamat jurnuttaa parista suomalaisesta pellestä, ruostuneestaa laivasta ja jalkapalloista.

Johtuuko se nyt kuusta, vai siitä, että pää on puusta.

Näytän keskisormea.

Äänestä
  • On ihanaa katsoa kuinka muslimit tappavat toisiaan.

    Äänestä

Veronmaksajien pussista on tämäkin sirkus viimekädessä kai maksettu. Showssa esiintyy opiskelijat työttömät ja Israelin armeija.

Äänestä
  • Millä perusteella Estellen operointi menee sun mielestäsi veronmaksajien pussista? Estellen miehistö on vapaaehtoista ja lastikin on lahjoituslasti, joka oli menossa hyvään tarkoitukseen. Vapaaehtoinen miehistö ei maksanut kenellekään yhtään mitään. Laivan varustaja on ruotsalainen yhtiö, lippumaa on Suomi.

    Äänestä

  • väärässä olet kirjoitti:

    Millä perusteella Estellen operointi menee sun mielestäsi veronmaksajien pussista? Estellen miehistö on vapaaehtoista ja lastikin on lahjoituslasti, joka oli menossa hyvään tarkoitukseen. Vapaaehtoinen miehistö ei maksanut kenellekään yhtään mitään. Laivan varustaja on ruotsalainen yhtiö, lippumaa on Suomi.

    Saako Estellen väki tuloja mistään matkan tai siihen valmistautumisen ajalta? Veikkaanpa, että pääasiassa tulot tulevat heille verorahoista.

    Äänestä

Kauroja kipuloivat, raketteja ripuloivat. Mikä se on?

KOSKA Troijan Hevonen oli mahdollinen rakentaa, voi vahingosta viisastua.
Ei voi syyttää Israelia siitä, että se on vahingosta viisastunut.

Tämän kirjoitan suomalaisena koska huomasin sivumennen RUOTSIN uutisista että laivassa oli MINUN oma lippuni, Suomen lippu?

Suomalaisena en menisi ohi niitten ohjeitten mitä lähestyvälle kauppalaivalle annetaan Israelin satamasta, jos kerran laivalla on jonkin verran arvoa vielä tulevaisuudessakin.

Jos oli hyvää tavaraa, kauroja, laivassa, ne voi kyllä toimittaa virallisestikin kuten israel antoi neuvoja laivan reitille.

Äänestä
  • itseasiassa israel kaappasi laivan oman alueensa ulkopuolelta, raahasi laivan omaan satamaansa ja karkottaa maasta itse sinne tuomansa henkilöt.

    Äänestä

  • Ei Estellellä enää ole mitään arvoa tulevaisuudessa. Israel romuttaa tai upottaa sen. Valitettava loppu laivalle joka on tehnyt paljon hyvää maailmalla ja ajanut hyviä aatteita eteenpäin, kuten antikapitalismia ja kansalaisvapauksia sekä ihmisoikeuksia. Kaikkea sitä mitä kokoomus vihaa.

    Estelle oli tärkeä laiva joka matkusti merkittäviä reilun kaupan matkoja ja teki avustuskeikkoja useisiin kohteisiin. Nyt se on kasa romua, koska juutalaiset ovat luultavasti jo repineet laivan suunnilleen kappaleiksi etsiessään laivasta pommeja joita siellä ei ole ollutkaan.

    Estellen kohtalo osoittaa suoraan miten pahoja ja kieroutuneita juutalaiset ovat.

    Äänestä

  • näinoikeasti kirjoitti:

    itseasiassa israel kaappasi laivan oman alueensa ulkopuolelta, raahasi laivan omaan satamaansa ja karkottaa maasta itse sinne tuomansa henkilöt.

    Laivojen kaappaukset ovat valitettavasti vakiintumassa valtioiden tavaksi hoitaa "ikävät" tosiasiat pois ihmisten näkyviltä. Kaapattiinhan itämereltäkin taannoin laiva, eikä tapauksen kulusta ole oikein tarkkaa tietoa kenelläkään muuta kuin se, että kaapparit olivat venäläisiä.

    Seuraavaksi varmaan ruvetaan ampumaan siviililentokoneetkin alas, jos koneessa sattuu olemaan kyydissä väärää lastia tai joku matkustaja josta joku valtio ei pidä.

    Israel on ottanut merirosvouksen standardiksi tavaksi kohdella rauhanomaisia kauppalaivoja, kansainvälisillä vesillä.

    On meillä Suomessakin poliisiväkivalta luisumassa pois hallinnasta. Nykyisin poliisi hakkaa tai ampuu ihan kenet sitä sattuu huvittamaan ottaa uhriksi. Terrorismin vastaiset lait ovat tehneet tavallisista suomalaisista aivan hillittömän poliisiväkivallan uhreja. Näin itse asiassa ihan omin silmin miten NELJÄ poliisia oli yhden ainoan rattijuopon kimpussa kun väkisin repivät äijän autosta ja maahan. Täysin tarpeetonta ihmisen rääkäämistä kun kyseessä on pelkkä harmiton juoppo joka ei edes kyennyt kunnon vastarintaan. Saisivat kytät keskittyä oikeasti työn tekemiseen ja jättää pilven polttelijat ja rattijuopot rauhaan.

    Äänestä

  • tarpeetonta väkivalt kirjoitti:

    Nykyajan merirosvot löytyvät Somaliasta eikä Israelista.
    Ihmiskaappareita on esim Jemenissä ja monissa muissa muslimimaissa.

    ---Israel on ottanut merirosvouksen standardiksi tavaksi kohdella rauhanomaisia kauppalaivoja, kansainvälisillä vesillä. --

    Nyt on vasta 2 laivaa estetty menemästä saartorenkaan läpi.Toinen turkkilaisten veitsimiesten miehittämä, jotka suutuspäissään kävivät Israelin armeijan kimppuun ja hävisivät tietenkin taistelun ja tämä surkeä romuläjä täynnä pilvenpolttajia.
    Toki pilvenpolttajat ovat rauhallisempia taltutettavia.
    Pisteet heille HYVÄ!!!

    Kansainvälisillä vesillä saa pysäyttää laivan, jos se lähestyy merisaartoa.
    Näin väittää YK:n tutkimuselin joka antoi lausunnon asiasta.
    HYVÄ YK!!!

    Äänestä

  • valitettava kohtalo kirjoitti:

    Ei Estellellä enää ole mitään arvoa tulevaisuudessa. Israel romuttaa tai upottaa sen. Valitettava loppu laivalle joka on tehnyt paljon hyvää maailmalla ja ajanut hyviä aatteita eteenpäin, kuten antikapitalismia ja kansalaisvapauksia sekä ihmisoikeuksia. Kaikkea sitä mitä kokoomus vihaa.

    Estelle oli tärkeä laiva joka matkusti merkittäviä reilun kaupan matkoja ja teki avustuskeikkoja useisiin kohteisiin. Nyt se on kasa romua, koska juutalaiset ovat luultavasti jo repineet laivan suunnilleen kappaleiksi etsiessään laivasta pommeja joita siellä ei ole ollutkaan.

    Estellen kohtalo osoittaa suoraan miten pahoja ja kieroutuneita juutalaiset ovat.

    Estellen kohtalo osoittaa suoraan sen, kuinka typerästi aktivistit käyttivät poliittisessa ja uskonnolisessa pelissä.

    Äänestä

Miksi palauttaa Suomeen? Ruotsalaiset ovat ostaneet ja maksaneet sen. Sehän olisi suoranaista rosvousta jos ruotsalaisten omaisuus siirrettäisiin suomalaisille.

Äänestä

Eihänä tuossa olisi mitään järkeä! Ensin raato seilataan Israeliin, uhmataan saartoa ja aiheutetaan Israelille ylimääräisiä kustannuksia. Sitten vielä vaaditaan Israelia järjestämään purkki takaisin Suomeen, jotta Israelia vastaan hyökänneet voisivat uusia tekonsa. Tuohan olisi aivan järjettömän suuri operaatio jo kustannuksiltaankin. Ei ole vasemmiston röyhkeydellä rajaa!

Äänestä
  • Veikkaanpa että, Estellen matkustajat saivat salaisia tilityksiä
    todennäköisesti Hamasilta. Kauppa se on joka kannattaa

    Ja selvisipä sekin,kenen asialla Reilukauppa oikeasti on, eihän se muuten olisi antanut nimeään näin kyseenalaiseen operaatioon.

    ..ei ku poikottiin koko kauppa

    Äänestä

  • Se laiva ei ole Israelin omaisuutta vaan sen omistaa ruotsalainen taho, jolla on oikeus saada laivansa takaisin. Totta kai Israelin on palautettava kauppalaiva takaisin omistajalleen ja nopeasti.
    Israel maksakoot omat kustannuksensa mukisematta. Pakkoko se on hyökätä kansainvälisillä vesillä siviililaivaa vastaan?

    Äänestä

  • Mie, Haamu kirjoitti:

    Veikkaanpa että, Estellen matkustajat saivat salaisia tilityksiä
    todennäköisesti Hamasilta. Kauppa se on joka kannattaa

    Ja selvisipä sekin,kenen asialla Reilukauppa oikeasti on, eihän se muuten olisi antanut nimeään näin kyseenalaiseen operaatioon.

    ..ei ku poikottiin koko kauppa

    Eihän reilulla kaupalla ilmiönä ole varsinaisesti mitään tekemistä Estellen tämän kertaisen matkan kanssa. SS Estelle on reilun kaupan laiva, mutta sitä käytetään myös kansalaisaktivistien toiminnassa silloin kun laiva ei seilaa reilun kaupan tehtävissä. Estelle on ollut mm. Greenpeacen käytössä toisinaan kun Greenpeace on purjehtinut välikohtauksiin poliisin ja muiden viranomaisten kanssa.
    Sen lisäksi Estelle on purjehtinut emmauksen ja monen muunkin järjestön tehtävissä aina kun laivaa on ollut mahdollista lainata sellaisiin tehtäviin.

    Estelle on melko monikäyttöinen ja joustava käyttötavaltaan. Rahtilaivaa voi käyttää mm. "matkustajalaivana" kun ihmiset pannaan punkkaamaan ruumaan makuualustoille tai sitten kannelle ja hytin katolle makuupusseissa. Estelle oli hauskan näköinen kun 17 hengen laivalla olikin 50 aktivistia kyydissä. Voisi sanoa, että oli ahtaan oloista.

    Tällä matkalla alus oli Ship to Gaza-järjestön reissulla. Saa nähdä kuka laivaa seuraavaksi käyttää ja mihin.

    Äänestä

  • omaisuus takaisin kirjoitti:

    Se laiva ei ole Israelin omaisuutta vaan sen omistaa ruotsalainen taho, jolla on oikeus saada laivansa takaisin. Totta kai Israelin on palautettava kauppalaiva takaisin omistajalleen ja nopeasti.
    Israel maksakoot omat kustannuksensa mukisematta. Pakkoko se on hyökätä kansainvälisillä vesillä siviililaivaa vastaan?

    Jees, mutta kyllä omistajan pitää se itse hakea. Ei Israel rupea sitä takaisin kuskaamaan ainakaan omalla kustannuksellaan.

    Äänestä

On typerää avata tämä keskustelu otsikon "Juutalaisuus" alla. Ihan yhtä hyvin sen olisi voinut aloittaa otsikon "Ateismi", "New Age" tai "Islam" alla, koska kaikkia näitä tämä vihervasemmiston tempaus tukee. Israel ei ole käyttänyt mitään uskonnollisia perusteita laivan pysäyttämiselle, eivätkä muutenkaan ole toimineet asiassa nimenomaan "juutalaisina" (varmaan osa asiassa toimineista on juutalaisia uskonnoltaan).

Äänestä

auttakoon vaikka turkin laittomasti osin miehittämää kyprosta, tai pakolaisina turkissa eläviä kurdeja. mutta turkkihan saa tehdä mitä haluaa, estellen tehtävähän olikin vaan synnyttää uus-natsismia..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

estelle takaisin kirjoitti:

Israelin on syytä palauttaa rikosvälineenä takavarikoitu reilun kaupan laiva SS Estelle Suomeen. Se laiva tarvitaan jatkossakin avutustyöhön maailman eri kolkissa, koska kyseessä on ainoa siihen tarkoitukseen varusteltu ja peruskorjattu rahtilaiva koko pohjois-euroopassa.

Uuden laivan varustaminen avustuskäyttöön on kallista ja kenties mahdotontakin koska sopivaa rahtilaivaa ei välttämättä ole saatavissa mistään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu