Israel boikottiin!

Kekkosen kaima

Israelin ja palestiinalaisten sukupolvien ajan jatkuneelle konfliktille ei näytä tulevan loppua. Lievästi sanottuna ristiriitaisuuksien taustaksi nimetään esimerkiksi Palestiinan merkitystä kahtena eri uskontokuntana, juutalaisuutena ja islamistisena. Suurelta osin ongelmat ovat peräisin Israelin harjoittamasta miehityspolitiikasta – suoranaisesta fasistisesta terrorista. Konfliktit kulminoituvat, kun palestiinalaiset joutuvat puolustamaan oikeuttaan elämiseen USA:n aseistamaa miehittäjää vastaan.

Ennen kuin aloitan varsinaisen aiheen käsittelyn, kehotan jokaista massiiviseen boikottiin Israelia vastaan. Israel-boikotin ohjeita, listoineen löytyy esimerkiksi täältä. Pidättäytykäämme Israelilaisten tuotteiden ostamisesta, vaikka valtamedia yrittää manipuloida vastustamaan boikottia.

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/israelin-miehityspolitiikka-saa-kansainv-list-huomiota

101

950

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • haloo haloo......

      Sehän on niin että en aloita mitään boikottia minkään instanssin taholta Israelia vastaan. Sehän on kuin aloitaisit boikotoinnin sen puolesta että rattijuoppo saa päissään ajaa.

      • Tappaja Israel

        Niin asiaa voi katsoa niinkin, etta kanni on ratissa jos auton nokka on kohti Israelia. Muuta yhteista ei vertauksellasi olekaan pahuuden alun ja juuren kanssa eli Israelin.

      • pommitPois
        Tappaja Israel kirjoitti:

        Niin asiaa voi katsoa niinkin, etta kanni on ratissa jos auton nokka on kohti Israelia. Muuta yhteista ei vertauksellasi olekaan pahuuden alun ja juuren kanssa eli Israelin.

        turhanjauhaja

        pallet kaikki pyssynluovutus jonoon

      • LaputtajaLiisa

        Sairas kommentti, kyllä boikotti on todella paikallaan kun kyse on tahallisesta murhasta. Ei siinäkään tapauksessa olisi hyväksyttävää murhata ketään, että olisi epäilty terroristi. Oikeus on sitä varten, että siellä tuomitaan.
        Tämä on härski teko tappaa ulkolaisia rauhan puolustajia ja se vielä, että israel ampui toiseen maahan. Tästä ei kuitenkaan lammaslauma Suomessa mitään välitä. Välittäisikö edes jos joku tappaisi tämän omituisen kommentoijan omia lapsia.
        Ei taitaisi boikotoida tappajamaata siinäkään tapauksessa?
        Onko se ymmärrettävä todella näin!! Taitaa olla jossain ymmärryksessä vikaa.
        Ei tässä mihinkään toiseen asiaan esim. rattijuoppoihin nyt voi verrata, kun on ohjusisku kyseessä, tajua pitäisi olla. Lapsi ja aikuinenkin ovat hiukan eri asia.

      • LaputtajaLiisa kirjoitti:

        Kommentoimassasi viestissä ei ole mitään sairasta. Et ymmärtänyt kommentoimaasi viestiä.

        On typerää heittä jotain epämääräisiä väitteitä ilman selkeää tietoa siitä mihin viittaa ja antamatta lähdettä väitteelle. Tuollaista tekevät yleensä sellaiset kirjoittajat, jotka tietävät olevansa väärässä ja tietävät sen paljastuvan, mikäli antavat väitteilleen lähteitä.

    • WZYZÅ

      Neuvostoliitto ryösti Karjalan Suomelta, verrattavissa Israelin ja palestiinalaisten jatkuviin rettelöihin alueiden anastuksista! Jos Suomi, palestiinalaisten tapaan, olisi alkanut ampumaan raketteja esim Viipuriin, mitä kekkosen kaiman linnunaivot ajattelisi neuvostoliiton reagoineen näihin tulituksiin !!! Palestiinalaiset eivät ymmärrä omaa pienuuttaan, kuten suomalaiset, vaan uhittelevat hullun lailla! Sen siitä saa, kun jatkuvasti vahvenpaansa härnää :)))!

      • wryv345yb54y

        Palle ampuu ohjuksen kouluun ja ihmettelee, että kunnei se rauha tule, kunnei

    • Israel kaiken pahan alku

      100 % kannustus... Miksi Israelia ei saada kuriin? Ihmeellisia ystavyysjarjestoja riittaa tappavalle bakteerille nimelta Israel...

      • pissapipittää

        sinäpä se gonokokki olet

    • Telehampuusi

      Miksi itse käytät israelilaista tekniikkaa. Juttusi meni jossain vaiheessa netissä israelilaisten valmistamien/suunnittelemien tiedonsiirtoon liittyvien laitteiden läpi.
      En kerro mitä merkkiä ne ovat.
      Et kuitenkaan lopeta netin käyttöä vaikka täällä uhoat boikottia.

      • niitäpiisaa

        eipä joku Isistä symppaava riehake tosiasioista piittaa

        jatkaa vain hokemista

    • Maailman matkaaja

      Typerää koko boikotti. Ostan kaupasta Israelilaisia jaffoja greippejä, tuoremehua. Joka kauppareissulla ostan Israelilaisia tuotteita.Nyt kun netissä on luettelo Israelilaisista tuotteista, niin on helpompi kaupasta löytää Israelaisia tuotteita ostettavaksi.Ovat niin hyviä. Matkoja teen Isreliin kahdesti vuodessa ja seuraava matka on helkmikuussa. Tuon Israelilaisia tuotteita suomeen.

      • Ostan jaffoja

        Myös minä suosin israelilaisia tuotteita. Kannatan rauhaa ja sitä, että ihminen saa asua kotonansa ilman pelkoa ohjuksista ja pommimiehistä. Arabit saisivat Israelin kanssa rauhan heti kun sitä haluavat. Mutta eipä neuvottelut kiinnosta.

      • NaziIsrael
        Ostan jaffoja kirjoitti:

        Myös minä suosin israelilaisia tuotteita. Kannatan rauhaa ja sitä, että ihminen saa asua kotonansa ilman pelkoa ohjuksista ja pommimiehistä. Arabit saisivat Israelin kanssa rauhan heti kun sitä haluavat. Mutta eipä neuvottelut kiinnosta.

        Herää oikeesti! En tiedä missä pahvilaatikossa olet nämä vuodet elänyt, mutta kannattaa ottaa asioista selvää.

        https://www.youtube.com/watch?v=ZZqd0NYEE8I

        Hyvähän se on Israelin rauhaa ehdotella, kun ovat ehtineet jo ryövätä suurimman osan Palestiinalaisten alueista ja tappaa hirveän määrän Palestiinan lapsia ja naisia.

        Israel muistuttaa paljon Natsisaksaa. Länsimaat vielä sallivat kaiken tämän. Ei vain voi käsittää.

      • höpönlöpöt
        NaziIsrael kirjoitti:

        "Israel muistuttaa paljon Natsisaksaa."

        Aivan typerä, tietämättömän ihmisen väite! Helppo se on huudella ilman perusteluita ja faktoja - no sehän on vihervasurien tapa!

        "kun ovat ehtineet jo ryövätä suurimman osan Palestiinalaisten alueista"

        Palestiinalaisten alueita? Koska sellaisia on ollut ja millä perusteella?

      • israel_fasismin_pesä
        höpönlöpöt kirjoitti:

        "Israel muistuttaa paljon Natsisaksaa."

        Aivan typerä, tietämättömän ihmisen väite! Helppo se on huudella ilman perusteluita ja faktoja - no sehän on vihervasurien tapa!

        "kun ovat ehtineet jo ryövätä suurimman osan Palestiinalaisten alueista"

        Palestiinalaisten alueita? Koska sellaisia on ollut ja millä perusteella?

        israel on tämän päivän natsisaksa, siitä ei pääse mihinkään. Missä muualla koko yhteiskunta on herrakansa ajattelun takana kuin israelissa? Maassa on miljoonat ihmiset suljettu keskitysleireille ihan kuten natsisaksassa 30-luvun lopulla. Elintilaa vallataan ja Länsirannalta potkitaan palstiinalaisperheitä pois kodeistaan yksi toisensa jälkeen. Ulkomaiden ja YK:n vastuksesta huolimatta israel laajentaa jatkuvasti laittomia siirtokuntiaan ja ahtaa alkuperäisasukkaat aina vain pienempiin muurien ja piikkilankojen ympäröimiin gettoihin. Laittomat kollektiiviset rangaistukset ovat kuin SS-joukkojen oppikirjoista. Laittomat vangitsemiset, kidutukset yms. on arkipäivää.
        israel on maailman pahuuden keskus. Ainut mikä on vielä hieman epäselvää on se pahuus itsessään. Onko se lähtöisin pelkästään israelista vai sittenkin juutalaisuudesta?

      • turhanjauhaja
        israel_fasismin_pesä kirjoitti:

        "israel on tämän päivän natsisaksa, siitä ei pääse mihinkään"

        Ei tarvitse päästäkään, koska siihen ei olla koskaan jouduttukaan. Jauhat vain tuota älyvapaata propagandaasi.

      • puukota-puukota
        NaziIsrael kirjoitti:

        Herää oikeesti! En tiedä missä pahvilaatikossa olet nämä vuodet elänyt, mutta kannattaa ottaa asioista selvää.

        https://www.youtube.com/watch?v=ZZqd0NYEE8I

        Hyvähän se on Israelin rauhaa ehdotella, kun ovat ehtineet jo ryövätä suurimman osan Palestiinalaisten alueista ja tappaa hirveän määrän Palestiinan lapsia ja naisia.

        Israel muistuttaa paljon Natsisaksaa. Länsimaat vielä sallivat kaiken tämän. Ei vain voi käsittää.

        Etkö tiedä itsemurhapommittajista etkä myöskään palestiinalaisten puukotuskamppanjasta kaikkia muita kun islamisteja vastaan?
        Ikävä kyllä nämä samat terroristit ovat jo soluttauneet länsimaihinkin. Näistä saamme lukea melkein päivittäin.

    • maailman matkaaja

      Hyvä että löytyy lista Israelilaisista tuotteista. Lähdenkin kauppaan ostamaan Israelilaisia tuotteita. Otan listan mukaan,niin on helpompi löytä. Kauppareissulla ostan aina Israelilaisia tuotteita.Ovat niin hyviä. Matkakin on varattu Israeliin kolmen viikon päästä.Että se siitä boikotista. Typerää ja ihan kuin natsisaksan aikaan.

    • jotaintähän

      Oletko uskovainen? jos olet niin aika outua puhetta. Juutalaiset on herramme valittu kansa ja heitän tekojensa tuomitseminen on sama jos kävisit jumalaa itseään vastaan. israelilla on oikeus puolustautua barbaareja vastaan. raamatussa mainittu jumala ei katso toimintaanne hyvällä silmällä. :)

      • BoikottiIsrael

        Senkö takia, koska juutalaiset ovat "herramme valittu kansa", heillä on oikeus rikkoa ihmisoikeuksia? Sun teorias mukaan Israel ja Israeli kansa = Jumala. Israelilla ei ole mitään oikeutta ryöstää palestiinalaisten maita ja ajaa heitä pois omista kodeistaan. Millä oikeudella Israel aina vain kutistaa Palestiinan aluetta ja ryövää maata itselleen USA:n sotilasvoimien avustuksella. Israel on jopa rikkonut Geneven sopimusta ampumalla fosforipommeja Gazaan. Ja te suomalaiset haluatte silti ostaa heidän herkullisia Jaffa-appelsiineja, vaikka harva edes tietää, että Jaffan alue, josta appelsiinilajike tulee, on alun perin kuulunut Palestiinalaisille tai arabeille. Noin 100 vuotta sitten Jaffan väestöstä vain alle 10% oli juutalaisia, tänä päivänä luku on noin 90 %. Sitä en todellakaan ymmärrä, miten joku kehtaa puolustella Israelin tekoja sillä, että se on "Jumalan valittu kansa". Herätkää suomalaiset juntit.

      • pääPäätön
        BoikottiIsrael kirjoitti:

        "Millä oikeudella Israel aina"

        Et sinä mitään kysy. Vaan väität. Päättömiä.

    • Hyvä, ihmiset!

      Hienoa Israelin boikotoijat!!!!!
      itse olen sitä harrastanut jo varmaan 20 vuotta, ja ikinä en osta MITÄÄN mikä viittaa Israeliin päinkään!

      • Eri sakkia olet

        Ohjuksen kumminkin ostaisit. Se osoittaisi Israeliin päin. Olet niitä, jotka puhuvat rauhasta, mutta hampaat irvessä ja kirves selän takana.

      • antiKassem

        Hienoa Israelin vastaboikotoijat!!!!!
        itse olen sitä harrastanut Israelin tuotteita varmaan 20 vuotta, ja ostan aina kaikeka, joka viittaa Israeliin!

      • HyväIsrael
        antiKassem kirjoitti:

        Hienoa Israelin vastaboikotoijat!!!!!
        itse olen sitä harrastanut Israelin tuotteita varmaan 20 vuotta, ja ostan aina kaikeka, joka viittaa Israeliin!

        Israelia kannattaa tukea. Pysyypähän lähi-idässä edes yksi järjestäytynyt yhteiskunta. Muualla se näkyy siellä olevan lähinnä sitä jatkuvaa heilumista pommivöiden kanssa. Tai muuta riekkumista. Muutaman päivän sisällä - sen loputtoman sotimisen lisäksi - taas parikin itsemurhaiskua. Kyllä: siviilejä vastaan.

    • mikko.
      • Herätystä4

        Itse en mene sinne ikinä vaikka maksettaisiinkin.

        https://www.youtube.com/watch?v=mLZgNy46aTQ

        https://www.youtube.com/watch?v=ZZqd0NYEE8I

        Israelin valtio perustuu täysin valheelle.

        Israel uhkana maailman rauhalle

        Esimerkiksi Benjamin Freedman sanoi Israelin valtion perustamisen johtavan kolmanteen maailmansotaan. Freedmanin mukaan yllä mainittu oligarkia tai sen hengenheimolaiset sopivat Englannin kanssa USA:n osallistumisesta ensimmäiseen maailmansotaan ja saivat siitä palkkioksi niin sanotun Balfourin julistuksen, joka oli lupaus juutalaisvaltiosta Palestiinaan.

      • kämmäräkkitulee
        Herätystä4 kirjoitti:

        "Israelin valtio perustuu täysin valheelle"

        Itse olet valheen verkossa.

    • dejoli

      En varmaan ala tuollaseen järjettömään asiaan!!!

    • slurpsss

      Ostakaa Israelilaista viiniä! On hyvää :-D

    • gazprom

      pitää boikotoidaa kaikkialla

      • OnJoSovittu

        Venäjää pitääkin boikotoida. EU:n yhteinen päätös.

    • Al-jazeera

      Kiva. Täältä löytyy sitten tietoa Israel-ystävillekin, mitä kaikkea israelilaista kannattaa ostaa. Eli kaikkea mahdollista! Shalom Israelille ja sitä kautta maailmalle.

      • OstaJaffaa

        Oletteko huomanneet, että nyt on pitkästä aikaa taas saanut israelilaisia appelsiinejä kaupoista? Jaffojahan on ollut lähinnä greippejä ja vastaavia. Hedelmätiskien appelsiinit ovat olleet ties mitä merkkiä, sitkeäkuorisia linttoja.

        Olen nyt ostanut Jaffoja oikein tuelta. Onhan appelsiini tietysti hyvää ja terveellistäkin, mutta ihan mielelläni tuen samalla Israelia.

      • minäkinTuen
        OstaJaffaa kirjoitti:

        OIen nyt ottanut tavaksi ottaa Jaffan evääksi töihin. Kiva tapa.

      • rfreddededeed
        OstaJaffaa kirjoitti:

        Oletteko huomanneet, että nyt on pitkästä aikaa taas saanut israelilaisia appelsiinejä kaupoista? Jaffojahan on ollut lähinnä greippejä ja vastaavia. Hedelmätiskien appelsiinit ovat olleet ties mitä merkkiä, sitkeäkuorisia linttoja.

        Olen nyt ostanut Jaffoja oikein tuelta. Onhan appelsiini tietysti hyvää ja terveellistäkin, mutta ihan mielelläni tuen samalla Israelia.

        Joo ei saa enää kunnon laatuappelsiineja vaan musujen tuoteita jotka ovat kitkeriä ja mahdotomia syödä.

    • moshe.dayan

      Tukekaa israelilaisia tuotteita!
      Itselläni ovat silmät auenneet tältä lähes yksipuoliselta propagandalta. Ihmettelen mistä se oikein juontaa.
      Jopa YLE esittää täysin puolueellista uutisointia Israelin ja palestiinalaisten konfliktista. Puolueetonta kuvaa saa suomalaisesta mediasta hakemalla hakea, kun uutisoinnin punainen lanka näkyy olevan Israelin leimaaminen valtioterroristiseksi maaksi. Asia nyt vaan on niin, että Israeliin ammutaan vuosittain ainakin 10 000 ohjusta sen rajojen takaa. Eipä suomalaisessa mediassa tästä näy uutisointia? Ainakin sellaista saa hakemalla hakea. Kyllä itsenäisellä maalla on oikeus puolustautua. Israel elää puristuksessa.

      Ja vertaaminen some-keskusteluissa natsi-Saksaan!!?? - Juutalaiset pitävät huolen siitä, ettei heitä enää koskaan marssiteta teuraina kaasukammiohin tai vastaaviin kuten tapahtui 1940-luvulla. Jos natseihin halutaan jotain verrata niin ehkä Israelin rajojen takaa löytyy enemmän heidän hengen heimolaisiaan; ääri-arabithan haluavat tuhota juutalaiset ja tehdä lopun Israelin valtiosta.

      Nykysellään on julkisen kuvan kannalta upeaa esiintyä Israel-vastaisena, koska se mielletään jotenkin tasa-arvoiseksi, edistykselliseksi, ihmisarvoja kunnioittavaksi ja "demokraattiseksi". Israel puolestaan on ainut demokraattinen valtio tuolla alueella. Valitettavasti parhaillaankin sen naapureissa kyetään tai halutaan asiat hoitaa huutoäänestyksellä. Ja mitenkä huonosti ne palestiinalaisten asiat Israelissa sitten ovat? Arabien eli palestiinalaisten elintaso Israelissa on korkeampi kuin naapurimaissa, mikäänhän ei tietysti estä poiskaan muuttamasta.

      Palestiinalaisterrorismi (ohjuspommitukset) on pitkälti Iranin tukemaa toimintaa. Sopii miettiä sitäkin. Meinaan, että kuinka halpaan esim. jenkit ovat menneet Iran-politiikassaan ihan vain sen tähden kun siellä tällä hetkellä on vapaamielisempi presidentti. Kunhan eivät löytäisi päätöksiään vielä edestään.

    • SeOnJämpti

      Israelia EMME boikotoi! Palestiinalaisten valheet sen sijaan boikottiin.

    • Ottakaaselvää

      Suosittelen kaikkia lukemaan kirjan Hamasin poika. Avaa hyvin tilannetta.

      • hokemallaParas

        Kukapa kotoinen vihervasuri sellaista lukisi. On se niin paljon helpompaa kuvitella asioita kuin ottaa aidosti selvää.

    • TuorettaUutista

      Tällainen:

      ”ISIS teloitti 250 naista - eivät suostuneet ryhmän perversseihin toivomuksiin”

      http://www.findance.com/uutiset/29151/isis-teloitti-250-naista-eivat-suostuneet-ryhman-perversseihin-toivomuksiin

      Ja sitten tällainen:

      ”Suomalaismoskeijan imaami IS:ssa: Naiskassan kättä ei saa hipaistakaan kaupassa”
      http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/kauppa kasi-49401

      Ihan vain kulttuurillista rikkautta???

      Hyvä, että lähi-idässä on Israel. Muutoin tuon joukon mielenkiinto alkaisi tyystin kohdistua tänne meidän nurkille!!!

      • pelkäätkö

        Hipaisemaan sinun kättäsi? Mikä saa kaltaisesi homon pelkäämään tuollaista?

      • kummituskäsi

        Hipaileva naisen käsi vainoaa musulmaania öisin ja unissakin.

      • karvaneKämmeh
        kummituskäsi kirjoitti:

        Hipaileva naisen käsi vainoaa musulmaania öisin ja unissakin.

        Oisko se sittenki kivempi miehinen käsi???

    • Jerus

      Yli vuoden Jerusalemin kulmilla asuneena sain tosi hyviä kokemuksia tuosta maasta. Arabit kun saataisiin rauhoittumaan ja lopettamaan kaikki koiruudet, niin maa nousisi uuteen kukoistukseen! EI- boikotille!

      • eriTavoitteet

        Sitä sanotaan, että arabit eivät siellä Israelissa halua rauhaa, vaan valtion. Ja sen jälkeen tarkoitus jatkaa temppuilua. Israelin tuhoksi.

        Israel haluaisi mielellään rauhan, mutta kukapa olisi sitä luotettava ja halukas arabipuolella tekemään. Että tulisi rauha ja luotettavasti ja pysyisi.

      • rauhanpaukkuja
        eriTavoitteet kirjoitti:

        Sitä sanotaan, että arabit eivät siellä Israelissa halua rauhaa, vaan valtion. Ja sen jälkeen tarkoitus jatkaa temppuilua. Israelin tuhoksi.

        Israel haluaisi mielellään rauhan, mutta kukapa olisi sitä luotettava ja halukas arabipuolella tekemään. Että tulisi rauha ja luotettavasti ja pysyisi.

        Arabit ne on keskenäänkin toistensa tukassa kiinni. Koko ajan. Eivät saa keskinäistä rauhaa aikaan. Sitten pitäisi Israelin uskoa, että heidän kanssaan sellainen kyllä onnistuisi. Israelin pitäisi uskoa, että onnistuisi rauha semmoisen kanssa, joka ehtimiseen ampuu raketteja kyliin ja räjäyttelee busseja jne.

      • Jarnon_murhasivat
        rauhanpaukkuja kirjoitti:

        Arabit ne on keskenäänkin toistensa tukassa kiinni. Koko ajan. Eivät saa keskinäistä rauhaa aikaan. Sitten pitäisi Israelin uskoa, että heidän kanssaan sellainen kyllä onnistuisi. Israelin pitäisi uskoa, että onnistuisi rauha semmoisen kanssa, joka ehtimiseen ampuu raketteja kyliin ja räjäyttelee busseja jne.

        Paljonhan se israel niitä kouluja, voimalaitoksia, pajoja, asuntoja, lastentarhoja ym. räjäyttelee ja pommittaa. Gazan tuhannet pikkulapset, punaisen risrin ja YK:n työntekijät (Jarno Mäkinen mukaanluettuna) ovat jääneet tuon verenhimoisen ja sotahullun valtion jalkoihin. Miksi? Miksi juutalaiset ovat olleet läpi vuosisatojen karkotuksen kohteina sadoista eri kohteista? Mikähän tuossa porukassa oikein on vikana? Jos nykyinen israel edustaa nykyfasismin karmeinta muotoa niin onko syy perintötekijöissä vai missä?

      • RahatRaketeissa
        Jarnon_murhasivat kirjoitti:

        Rakettia lentää Israeliin vähän väliä. Ja onko viikkoakaan kun taas Israelissa räjäytettiin bussi!

      • siionistinatsit_tappaa
        RahatRaketeissa kirjoitti:

        Rakettia lentää Israeliin vähän väliä. Ja onko viikkoakaan kun taas Israelissa räjäytettiin bussi!

        Minkälaisen raketin Jarno Mäkinen sinne israeliin ampui? Ai ei ampunut mitään? No minkäs takia tuo verenhimoinen israel Jarnon murhasi? Ai samasta syystä kuin tuhannet Gazan pikkulapsetkin? Niin, no onhan nuo kaikki olleet aseettomia ja puolustuskyvyttömiä.

      • Millainenhimo
        siionistinatsit_tappaa kirjoitti:

        Asiasta perillä olevat ovat kylläkin sillä kannalla, että Mäkisen kuolema oli vahinko. Vastaavia vahinkoja on tapahtunut puolin ja toisin. Israel on pyytänyt anteeksi.

        Mutta kun nyt olet olevanasi paremmin selvillä asioista, niin täsmennätkö samalla, että millaisessa "verenhimon" tilassa siellä Israelin joukossa mahdettiin olla. Oliko himo päällä jo edellisiltana? Oliko jo aamusta alkaen keskinäinen keskustelu miehillä siinä himossa rypemistä? Että oikein suunniteltiin? Että "kohta mennään ja ja tapetaan se varmasti syytön". Kilpailtiinko siinä, että kuka yltää olemaan kaikkein verenhimoisin? Palkittiinko joku "menestyksellisestä erityisestä verenhimokkuudesta" jälkikäteen? Eli jos sitä verenhimoa oli, niin jotenkinhan sen pitää ilmetä.

        Jotenkin helpompi uskoa, että siellä oli normaaliin tapaan sotaan ja vastapuoleensa kettuuntuneita reserviläisiä ja leipääntynyttä kantahenkilökuntaa (jotka kaikki kaipasivat vain kotiinsa), joille kaikille oli mahdoton tehtävä seuloa jokaista pitkin piennarta kulkevaa. Että oletko myötä vai vasta. Onko pommivyö vai kirves. Oletko tähtäämässä kouluumme vai vainko koulubussiin? Vai oletko sittenkin vain sen joukon keskellä puuhaava tarkkailija.

      • siionistinatsit_tappaa
        Millainenhimo kirjoitti:

        Verenhimoiset israelin "sotilaat", valtiovallan käskystä tosin, pommittivat tykistöllä Jarnoa useaan otteeseen. Välillä keskitykset lopetettiin YK:n yhteydenottojen ja vaatimusten vuoksi mutta niitä aina jatkettiin kun YK:n yhteydenotoista ilmeni, että Jarno ja hänen kolleegansa olivat tykistöpommituksista huolimatta yhä hengissä. Lopulta kun tykistökeskitykset eivät tuoneet haluttua ratkaisua otti israel ilmavoimien pommituskoneet käyttöön Jarnon ja kollegoiden hengiltä saamiseksi. Lopulta sitten niin kävikin, 500kg täsmäpommi tuhosi vuosikausia YK:lla olleen tarkailuaseman. Jarno Mäkisellä ei ollut aseettomana mitään mahdollisuuksia israelin murhaajalaumaa vastaan.
        Jarno Mäkisen murha oli täysin harkittu israelin korkeimman johdon määräyksestä tehty murha joka oli suunnattu YK:ta, Suomea ja koko maailmaa vastaan. israel on pahempi rikollinen kuin Hitler koskaan.

      • DrNiuvanniemi

        Täysin perätöntä väittää murhaksi ja vielä: "harkittu israelin korkeimman johdon määräyksestä".

        Hoitoon tuollaiset vainoharhaiset sekopäät! Ties koska kaltaisesi hullut käyvät kadulla kiinni kostoksi siitä kun "joka puolella" on salaliittoja ja -juonia. Ei taida foliohattu auttaa jatkuvasti pahentuviin vainoharhoihin?

      • DrNiuvanniemi
        siionistinatsit_tappaa kirjoitti:

        Minkälaisen raketin Jarno Mäkinen sinne israeliin ampui? Ai ei ampunut mitään? No minkäs takia tuo verenhimoinen israel Jarnon murhasi? Ai samasta syystä kuin tuhannet Gazan pikkulapsetkin? Niin, no onhan nuo kaikki olleet aseettomia ja puolustuskyvyttömiä.

        "Niin, no onhan nuo kaikki olleet aseettomia ja puolustuskyvyttömiä."

        VAI ASEETTOMIA? Höpö höpö:

        http://images1.ynet.co.il/PicServer4/2014/12/14/5756057/57560510100899640360no.jpg

        http://www.frontpagemag.com/sites/default/files/uploads/2014/07/76121111_10126676-04ad-417a-8d2a-280c7dd2a2c5.jpg

        http://i.dailymail.co.uk/i/pix/2014/12/14/240B41BB00000578-0-image-m-227_1418575446391.jpg

        http://i.dailymail.co.uk/i/pix/2014/12/14/240B7D2100000578-0-image-a-164_1418574894202.jpg

      • siionistinatsit_tappaa
        DrNiuvanniemi kirjoitti:

        Täysin perätöntä väittää murhaksi ja vielä: "harkittu israelin korkeimman johdon määräyksestä".

        Hoitoon tuollaiset vainoharhaiset sekopäät! Ties koska kaltaisesi hullut käyvät kadulla kiinni kostoksi siitä kun "joka puolella" on salaliittoja ja -juonia. Ei taida foliohattu auttaa jatkuvasti pahentuviin vainoharhoihin?

        Taidat syödä siellä Niuvanniemessä vähän liikaa niitä lääkkeitäsi. Vain kaltaisesi sekopää isänmaanpetturi voi puolustella israelin tekemää Jarno Mäkisen murhaa. Olet kuin fanaattinen Hitlerin natsi joka sulkee silmänsä rikoksilta, ovathan nuo rikokset fanittamasi tahon tekemiä. En sano, että olet natsi, sanon, että olet siionistinatsi mutta eihän niillä mitään eroa käytännössä ole.

      • DrNiuvanniemi
        siionistinatsit_tappaa kirjoitti:

        Taidat syödä siellä Niuvanniemessä vähän liikaa niitä lääkkeitäsi. Vain kaltaisesi sekopää isänmaanpetturi voi puolustella israelin tekemää Jarno Mäkisen murhaa. Olet kuin fanaattinen Hitlerin natsi joka sulkee silmänsä rikoksilta, ovathan nuo rikokset fanittamasi tahon tekemiä. En sano, että olet natsi, sanon, että olet siionistinatsi mutta eihän niillä mitään eroa käytännössä ole.

        Todellisuudessa ne natsit ovat palestiinalaisia, hehän natseja ihailevat ja ovat Mein Kampfin suurkuluttajia.

        "Olet kuin fanaattinen Hitlerin natsi joka sulkee silmänsä rikoksilta, ovathan nuo rikokset fanittamasi tahon tekemiä."

        - Kuvauksesi sopii täydellisesti itseesi: suljet silmäsi palestiinalaisten teurastukselta, jonka suurimpia uhreja ovat palestiinalais siviilit itse.

        Ihannoimasi palet antavat tutun tervehdyksensä:
        http://www.chabad4israel.org/facts/pictures/AlFatahPalestinianCommandoesNazSalute.jpg

        Ja Jarno Mäkisestä teidän punaviher-natsien on turha jauhaa kun pidätte Mannerheimia ja muitakin suomalaissotilaita murhaajina.

        Olet siionistinatsi ja maanpetturi minkä juuri todistit. Jarno Mäkinen oli tuhat kertaa parempi ihminen kuin sinä koskaan tulet olemaan joten sinä maanpetturina et ole kelvollinen Jarnoa arvostelemaan. Olet tosiaan siionistinatsina saman arvoinen kuin natsien keskitysleirien vartijat. Siinä teillä vertailukohtaa toisistanne.

      • ValehtelevaPaskaHiljaa

        Eipä tainnut Jarnoa arvostella mitenkään? Osaatko lukea vai oletko tyhmä? Vai onko ymmärryksessä vikaa?

        Te taantuvan vasemmiston radikaalit elätte aivan omissa fantasia ja lumo maailmoissanne, samaa levyä pyörittäen koko ajan.

      • sotaa_israel_haluaa
        ValehtelevaPaskaHiljaa kirjoitti:

        Eipä tainnut Jarnoa arvostella mitenkään? Osaatko lukea vai oletko tyhmä? Vai onko ymmärryksessä vikaa?

        Te taantuvan vasemmiston radikaalit elätte aivan omissa fantasia ja lumo maailmoissanne, samaa levyä pyörittäen koko ajan.

        Olet tosiaan tyhmä idiootti kun lukee päättömiä purkauksiasi.

      • reaalityyppi
        sotaa_israel_haluaa kirjoitti:

        Olet tosiaan tyhmä idiootti kun lukee päättömiä purkauksiasi.

        Tuskin Jarno olisi teidän kommunatsien tueksi lähtenyt, vaikka sitten mitä

      • SeOnJämpti
        sotaa_israel_haluaa kirjoitti:

        Olet tosiaan tyhmä idiootti kun lukee päättömiä purkauksiasi.

        Taantuva kommarinatsi rähisee kun jo olemattomat argumentit loppuvat! :D

      • siionistinatsit_roistoja
        SeOnJämpti kirjoitti:

        Taantuva kommarinatsi rähisee kun jo olemattomat argumentit loppuvat! :D

        Sanoi Hitlerin natsi, nykyinen siionistinatsi. Te siionistinatsit edustatte tämän päivän pahuuden ydintä. Varmaan sinullakin telttatuolipaikka kukkulan laella käytössä kun Gazan lapsia taas pommitetaan fosforipommeilla. Jarno Mäkisen 10-vuotista murhapäivääkin juhlistat oikein maanpetturin tavoin.

      • erruvklerjylev
        siionistinatsit_roistoja kirjoitti:

        Sanoi Hitlerin natsi, nykyinen siionistinatsi. Te siionistinatsit edustatte tämän päivän pahuuden ydintä. Varmaan sinullakin telttatuolipaikka kukkulan laella käytössä kun Gazan lapsia taas pommitetaan fosforipommeilla. Jarno Mäkisen 10-vuotista murhapäivääkin juhlistat oikein maanpetturin tavoin.

        Itse olet maasi myynyt.

    • rauha.israeliin

      Niin ja sodassako ei tule ruumiita? On tullut sumalaisistakin rauhanturvaajista koko joukko vuosikymmenien aikana. On turha kuvitella homman olevan eväsretki. ...Ja tästäkö sitten pitäisi saada aikaan kansainvälinen konflikti?

      • sotaa_israel_haluaa

        Hitler teloitti tarkoituksella esim. juutalaisia, israel teloitti tarkoituksella esim. Jarno Mäkisen. Ai niin, sodassahan tulee ruumiita joten mitäs niistä, vai?

      • ihmePyhikkö
        sotaa_israel_haluaa kirjoitti:

        Hitler teloitti tarkoituksella esim. juutalaisia, israel teloitti tarkoituksella esim. Jarno Mäkisen. Ai niin, sodassahan tulee ruumiita joten mitäs niistä, vai?

        Puhut koko ajan tahallasi pötyä Mäkisen tapauksesta.

        Ja mitä yleensäkään pyhistelet koko asialla. Olet kuitenkin samaa porukkaa, joka heti silmän välttäessä on spreijaamassa sankaripatsaita. Niitä, joita monien mäkisten kunniaksi ja muistoksi on laitettu.

      • sotaa_israel_haluaa
        ihmePyhikkö kirjoitti:

        Puhut koko ajan tahallasi pötyä Mäkisen tapauksesta.

        Ja mitä yleensäkään pyhistelet koko asialla. Olet kuitenkin samaa porukkaa, joka heti silmän välttäessä on spreijaamassa sankaripatsaita. Niitä, joita monien mäkisten kunniaksi ja muistoksi on laitettu.

        Sinä maanpetturi siionistinatsi hoet koko ajan ettei israel murhannut Jarno Mäkistä. Tuo on suurinpiirtein sama kuin kiistäisit holokaustin.
        Jarno Mäkinen murhattiin israelin korkeimman tahon määräyksestä jota sinä et käännä millään miksikään muuksi, murha on murha.
        Suomessa on sankaripatsaita ja -hautoja. Nuo ovat suomalaisille sellainen arvostuksen kohde, että pidä sinä maanpetturiluusi poissa niiden lähettyviltä.

      • punapiirisatusetä

        Typerää satuilua

    • RauhaaToveri

      The lyrics, in Hebrew, are as follows:

      שָׁלוֹם עֲלֵיכֶם מַלְאֲכֵי הַשָּׁרֵת מַלְאֲכֵי עֶלְיוֹן
      מִמֶּלֶךְ מַלְכֵי הַמְּלָכִים הַקָּדוֹשׁ בָּרוּךְ הוּא

      בּוֹאֲכֶם לְשָׁלוֹם מַלְאֲכֵי הַשָּׁלוֹם מַלְאֲכֵי עֶלְיוֹן
      מִמֶּלֶךְ מַלְכֵי הַמְּלָכִים הַקָּדוֹשׁ בָּרוּךְ הוּא

      בָּרְכוּנִי לְשָׁלוֹם מַלְאֲכֵי הַשָּׁלוֹם מַלְאָכֵי עֶלְיוֹן
      מִמֶּלֶךְ מַלְכֵי הַמְּלָכִים הַקָּדוֹשׁ בָּרוּךְ הוּא

      צֵאתְכֶם לְשָׁלוֹם מַלְאֲכֵי הַשָּׁלוֹם מַלְאָכֵי עֶלְיוֹן
      מִמֶּלֶךְ מַלְכֵי הַמְּלָכִים הַקָּדוֹשׁ בָּרוּךְ הוּא

    • Rauhansotilas

      Pojat kiistelevät asioista joissa ei ole oikeaa ja väärää. Yhteisymmärrystä ei koskaan tule syntymään vaikka kaiki sitä toivoisivat. Tulee aina vain lisää ruumiita ja kärsimystä. Sitä kohtaa ainoastaan tavallinen kansa.
      Valtaapitävät umpirikkaat yläluokat nämä vastakkainasettelut tekevät ja kaikki pelaavat omaan pussiinsa.
      Jos kumartaa yhteen suuntaan tulee pyllistäneensä toisaalle.

      • pakkopöytään

        Mukavinta olisi tietysti, jos pallet riisuttaisiin aseista. Loppuisi ainakin sillä nurkalla se kiukuttelu.

        YK voisi ottaa asiakseen kiskoa osapuolet ilman ennakkoehtoja neuvottelupöytään. Sillä konstilla sitä on muuallakin rauha saatu. Miksei voisi kokeilla myös israelilaisten ja pallejen välillä?

    • Pessimistit

      Onhan noita "neuvotteluja" käyty vaikka ja kuinka. Rauhaa ei tule.

      • mieluummiriehaa

        Jos on vähänkin lähellä se, että tulisi neuvotteluita, niin palle ampuu paukun

      • Muistamme_Jarnon_aina

        israel ei halua rauhaa, se haluaa lisää elintilaa ja sitä se ottaa päivä kerrallaan lisää Länsirannalta. Siirtokuntia rakennetaan koko ajan lisää ja palestiinalaiset survotaan aina vain pienempiin leireihin.
        israel on kuin natsisaksa, katsoo olevansa rodullisesti muiden yläpuolella ja siten oikeutettu murhaamaan muita.

      • palet.terroristeja
        Muistamme_Jarnon_aina kirjoitti:

        Mäkiskaheli vauhdissa.

      • Muistamme_Jarnon_aina
        palet.terroristeja kirjoitti:

        Mäkiskaheli vauhdissa.

        Jos vertaa sinua ja paleja toisiinsa niin sinä olet joukossa se joka on roisto. Olet siionistinatsi eli samanarvoinen kuin Hitlerin natsi. Natsien mielestä kaikki juutalaiset olivat roistoja, murhaajia, syöpäläisiä jne. Ehkäpä he olivat jopa oikeassa kun tänä päivänä katsoo mihin israelissa on menty? Vai olivatko?
        Epäkunnioituksesi Jarno Mäkisen muistoa kohtaan tekee sinusta suomalaisten silmissä maanpetturin ja se sinä olet.

      • omillePihoilles

        Munaat itsesi sekopäisellä propagandallasi.

        Jarnon asialla et ole. Jarno ei olisi ikinä kompannut sinua, ei vähääkään.

    • EiKiinnostaJews

      Mua ei Juudendaalit kiinnosta tipan tippaa, onhan se herkkua kun on niillä oma maa, jonne ne voidaan lähettää tai suositella muuttamaan.... pysyköön siellä, sinne tulis kans laittaa joku Jesusland pystyyn uskovaisille Kristityillekkin niin päästäisiin myös heistä eroon!!!! JHVH.-landia yms myös...

    • Tuumasta_toimeen

      En osta mitään Israelin tuotetta.

      Maailmalta löytyy vastaavia ja parempia kohtuu hintaan.

      Boikotoikaa Israelia, niin pakolaisongelma poistuu!

      • AnnaTukesi

        Jos Israel poistuu kartalta, niin saadaan se lähi-idän räyhääminen tänne. Sieltä on jo nyt valunut kaiken maailman isistä sun algaidaa tänne meidänkin nurkille. Samaa joukkoa alkaa tulla sitten ihan eri määrissä.

        Tue Israelia, niin räyhä pysyy lähi-idässä.

      • julistajaliikkeellä
        AnnaTukesi kirjoitti:

        Jos Israel poistuu kartalta, niin saadaan se lähi-idän räyhääminen tänne. Sieltä on jo nyt valunut kaiken maailman isistä sun algaidaa tänne meidänkin nurkille. Samaa joukkoa alkaa tulla sitten ihan eri määrissä.

        Tue Israelia, niin räyhä pysyy lähi-idässä.

        Saksassa Münchenin lähellä on puukotettu neljää ihmistä rautatieasemalla sattuneessa hyökkäyksessä.

        Uhrit saivat hengenvaarallisia vammoja.

        Silminnäkijöiden havaintojen mukaan mies huusi hyökkäyksen aikana "Allahu Akbar" eli jumala on suuri arabiaksi.

        http://yle.fi/uutiset/veitsimies_hyokkasi_useiden_matkustajien_kimppuun_juna-asemalla_munchenissa/8869833?origin=rss

        Murhanhimoa?

      • osuvasti_sohittu

      • tappamistatappamista
        osuvasti_sohittu kirjoitti:

        Puukotetuista jo ainakin yksi kuollut. Että taisi mennä murhaksi.

        ”ISIS-johdolta paloi päreet – hautasi kymmenittäin omiaan elävältä”

        http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/ISIS hautasi elavalta-50306

        Jos ei saa ulkopuolisia kiinni ja hengiltä, niin sitten omia.

      • kylmätkyydit
        tappamistatappamista kirjoitti:

        ”ISIS-johdolta paloi päreet – hautasi kymmenittäin omiaan elävältä”

        http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/ISIS hautasi elavalta-50306

        Jos ei saa ulkopuolisia kiinni ja hengiltä, niin sitten omia.

        Isis ottaa parhaillaan Fallujassa turpaan. Hyvä. Loppuu se muun ihmiskunnan silmille p_skantaminen.

      • sellanenOppi

    • israel_pahuuden_pesä

      25.07.2016 tulee 10-vuotta täyteen israelin suorittamasta julmasta aseettomien YK-tarkkailijoiden joukkomurhasta. Tuon joukkomurhan yksi uhreista oli suomalainen Jarno Mäkinen. israel pommitti YK:n samalla paikalla vuosikausia sijainnutta tukikohtaa ensin tykistöllä useaan otteeseen. Tukikohdasta tuli suoraan ja YK:n kautta useita pyyntöjä lopettaa tulitus mutta israel päinvastoin lisäsi tulitusta kun ilmeni, että siellä ollaan vielä hengissä. Lopulta kun tykistön voima ei riittänyt niin turvauduttiin (israelin korkeimman johdon luvalla) lentokoneesta pudotettuun 500kg:n täsmäpommiin. Niin saatiin aseettomat YK:n rauhantarkkailijat eliminoitua alueelta jossa he todistivat israelin sotarikoksia.

      • eliToiseenSuuntaan

        Voisit terroristihörhö pitää huolen vain omiesi rikosten syynäämisestä. Siinä olisi liki loputtomasti sarkaa.

      • murhanpäälleMurhaa
        eliToiseenSuuntaan kirjoitti:

        Voisit terroristihörhö pitää huolen vain omiesi rikosten syynäämisestä. Siinä olisi liki loputtomasti sarkaa.

        Taas terroristit touhuilemassa:

        Isis kertoi polttaneensa kaksi turkkilaissotilasta elävänä, julkaisi videon!

        http://www.aamulehti.fi/maailma/isis-kertoi-polttaneensa-kaksi-turkkilaissotilasta-elavana-24162266/

        Vuonna 2014 Isis poltti elävältä jordanialaisen hävittäjälentäjän, jonka kone putosi Syyriassa.

        Yleensäkin Isis on kunnostautunut kaikenlaisessa ja laajassa pahanteossa. Oikea "kalifaatin" mainos.

    • madian

      Suomalaiset tuotteet boikottiin! Kostautukoon Suomelle ja suomalaisille Israel-boikotointi! Älköön vienti vetäkö pian siyäkäön vähää mitä tähän asti. Älköön ketään, ei yhtäkäön maata maailmassa kiinnostako suimalaiset tuotteet.

    • HLD

      Miksi boikotoida Israelia,ainoa sivistysvaltio koko Lähi-idässä.Ympärillä olevat agressiviset valtiot eivät tarvitse sodankäyntiin ja väkivaltaan muita.Kannattaa lukea Raamattua sillä silmällä,että ymmärtää mitä on tapahtomassa.Kaikki jotka nousevat Pyhää Maata vastaan tulevat tuhoutumaan,oli nousija iso tai pieni.Niin kävi Natsi-saksalle,N-liitolle,missä juutalaisia kohdeltu huonommin kuin eläimiä.Niin tulee käymään Euroopan UnIonille ja Usalle myös jos kääntävät selkäNsä Israelille.Rukoilkaa Israelin puolesta.1948 syntynyt sukupolvi tulee näkemään sekä Israelin valtion synnyn että sitä vastaan nousseiden tuhon.

      • sivistys_vaatii_tietoa

        Mitä sivistystä israel osoitti murhatessaan esim. Jarno Mäkisen? Mitä sivistystä se osoittaa potkimalla joka päivä jonkin alkuperäisasukkaan perheineen pois omalta tontiltaan johonkin gettoon asumaan? Mitä sivistystä israel osoittaa käyttäessään kollektiivisia rangaistuksia SS-joukkojen tapaan? Mitä sivistystä sinä edustat kun hyväksyt tuollaisen toiminnan? Olet juuri tuollainen ihminen joka Hitlerin aikana olisi ollut laittamassa ihmisiä kaasukammioihin tunnontuskia kärsimättä. Kannattaisiko lukea vaikka Talmudia jossa sinut luokitellaan orjaksi tai Koraania jonka mukaan olet vähintään vääräuskoinen?

      • Jurassic
        sivistys_vaatii_tietoa kirjoitti:

        Niin, Jarno Mäkinenhän kuoli Hizbollahin ja YK:n yhteistoiminnan seurauksena. Ilmeisesti tuo "israel" (siis pienellä alkukirjaimella kirjoitettuna) tarkoittaa sinun sanastossasi juuri tuota Hizbollahin ja YK:n yhteistoimintaa. Senhän olet jo selvästi ilmaissut, että et tarkoita sillä Israelia, vaikka kirjoitusasu onkin samantapainen.

        Vaikka HLD pilaakin tekstinsä uskottavuutta jo sillä, että ei käytä välilyöntejä välimerkkien jälkeen, sinulla ei ole mitään perusteita kyseisen tekstin perusteella kirjoittaa mm. "Olet juuri tuollainen ihminen joka Hitlerin aikana olisi ollut laittamassa ihmisiä kaasukammioihin tunnontuskia kärsimättä." Jo pelkästään tuokin riittää osoittamaan, että kirjoituksesi eivät perustu mihinkään muuhun tosiasiaan kuin siihen, että pakkomielteisesti vihaat juutalaisia, Hizbollahia ja YK:ta samalla kun tanssit Jarno Mäkisen haudalla.

      • sivistys_vaatii_tietoa
        Jurassic kirjoitti:

        Sivistys tosiaan vaatii tietoa. Myös tiedon ymmärtäminen on tärkeää. Sinä taas olet sokea israelin asiaa ajava sekopää joka ei myönnä mitään israelia vastaan olevaa. israel itse on myöntänyt olevansa vastuussa Jarno Mäkisen murhasta mutta sinä kiellät sen kerrasta toiseen. Olet siis juuri sellainen ihminen joka työntäisi niitä ihmisiä kaasukammioihin tunnontuskia kärsimättä. Olet läpeensä paha siionistinatsi jolle Jarno Mäkinen tai muut israelin toimesta tapetut eivät merkitse mitään.
        Sinulle jotkin välilyönnit pilkun jälkeen tai pienellä kirjoitetut sanat ovat paljon tärkeämpiä kuin murhatut ihmiset. Mitä se kertoo sinunlaisesta sekopäästä?

        "Sivistys tosiaan vaatii tietoa."

        Totta. Sinulla ei ole kumpaakaan.

        "Myös tiedon ymmärtäminen on tärkeää."

        Totta. Olet erityisen selvästi osoittanut sen, että et ymmärrä etkä pysty käsittelemään tietoa, joka on todellisessa tai näennäisessä ristiriidassa aikaisemman tietosi ja kuvitelmiesi kanssa. Et yleensä pysty antamaan väitteillesi lähteitä. Silloin harvoin kun sellaisen annat, osoittaa lähteesi sinun olevan väärässä.

        Et kykene ymmärtämään syitä ja seurauksia. Pystyt sisäistämään vähäisen määrän "nippelitietoa", mutta et kykene käsittelemään pienempiäkään kokonaisuuksia, joissa pitäisi pystyä yhdistelemään jo tietämiäsi asioita uusiin tietoihin, etkä varsinkaan sellaisia, joissa pitäisi hahmottaa syitä ja seurauksia. Vaikeimpia näyttäisi sinulle olevan sellaisten lisätietojen oppiminen ja ymmärtäminen, jotka poikkeavat siitä yksinkertaisesta mallista, jonka olet itsellesi kerran hahmottanut. Toki äärimmilleen yksinkertaistetut mallit tuovat monille turvallisuuden tunnetta, vaikka totuus vääristyisikin.

        "Sinä taas olet sokea israelin asiaa ajava sekopää joka ei myönnä mitään israelia vastaan olevaa."

        Aiempien tekstiesi perusteella et tarkoita sanalla "israel" Israelia. Ainakin Jarno Mäkiseen liittyvässä kirjoittelussasi näytät tarkoittavan sillä Hizbollahin ja YK:n yhteistoimintaa. Olen esittänyt useita kommentteja, jotka ovat ennemmin tätä nimityksellä "israel" kutsumaasi toimintaa vastaan. Millä tavalla se mielestäsi osoittaa minut sokeaksi YK:n ja Hizbollahin asiaa ajavaksi sekopääksi? Lähteeksi väitteellesi ei riitä se, että olet saman väitteen esittänyt aiemminkin, eikä se, että olet aiemminkin esittänyt selvännäkijää surkealla menestyksellä. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä et tälläkään kerralla (o)saa vastata kysymykseeni

        "israel itse on myöntänyt olevansa vastuussa Jarno Mäkisen murhasta mutta sinä kiellät sen kerrasta toiseen."

        Niin, missään vaiheessa ei ole ollut, ensimmäisiä tunteja lukuunottamatta, epäselvyyttä siitä, että Jarno Mäkisen kuolemantuottamuksesta, jota kutsut murhaksi, on vastuussa YK ja Hizbollah. En ole tätä tosiasiaa kieltänyt missään vaiheessa, vaikka niin väittäisitkin.

        "Olet siis juuri sellainen ihminen joka työntäisi niitä ihmisiä kaasukammioihin tunnontuskia kärsimättä. Olet läpeensä paha siionistinatsi jolle Jarno Mäkinen tai muut israelin toimesta tapetut eivät merkitse mitään."

        Et ole missään todistanut minua siionistinatsiksi muuten kuin sillä perusteella, että olet väitteen esittänyt aiemminkin. Ainoa määritelmä, jonka olet kyennyt antamaan siionistinatsille on se, että olet itse sellainen. Olen kyllä useasti pyytänyt sinulta tuolle nimitykselle määritelmää, mutta et (o)saa vastata.

        Pahaksi et ole minua missään pystynyt osoittamaan muuten kuin vetoamalla aiemmin esittämiisi väitteisiin.

        Se, että hoet minusta valheita, ei muuta minua millään tavalla, eikä tee valheistasi tosia kenenkään muun kuin sinun itsesi mielessä. On hyvä, että valheesi ovat niin ilmiselviä, että terve ihminen kyllä havaitsee ne valheiksi asiaan sen syvällisemmin tutustumatta.

        Kyllä Jarno Mäkinen ja muut Hizbollahin ja YK toimien vuoksi kuolleet ihmiset merkitsevät minulle paljonkin. Joitain heistä olen tuntenut jopa henkilökohtaisesti, mutta Jarno Mäkisen tosin etäisemmin.

        Joopa joo ja holokaustiahan ei ole tapahtunut... noinhan ne natsit väittää ja sinä siionistinatsina kiellät taas israelin tekemät rikokset. Eli mikäs se teidät taas erottikaan toisistanne? Niinpä niin, ei yhtään mikään. Olette molemmat samanlaisia sekopäitä.

      • Jurassic
        sivistys_vaatii_tietoa kirjoitti:

        Joopa joo ja holokaustiahan ei ole tapahtunut... noinhan ne natsit väittää ja sinä siionistinatsina kiellät taas israelin tekemät rikokset. Eli mikäs se teidät taas erottikaan toisistanne? Niinpä niin, ei yhtään mikään. Olette molemmat samanlaisia sekopäitä.

        Joskus kyllä hämmästelen sitä kiihkoa, jolla haluat todistaa kommenttieni olevan totta. Näin teit tälläkin kerralla, vaikka tarkoituksesi saattoi olla jokin muu.

      • sivistys_vaatii_tietoa
        Jurassic kirjoitti:

        Joskus kyllä hämmästelen sitä kiihkoa, jolla haluat todistaa kommenttieni olevan totta. Näin teit tälläkin kerralla, vaikka tarkoituksesi saattoi olla jokin muu.

        Natsit olivat kiihkomielisiä arjalaisrotunsa, tuhatvuotisen valtakuntansa ja elintilansa laajentamisen kanssa. Sitä samaa sinä olet juutalaisten ja israelin kanssa. Eli mikään ei ole edelleenkään kohdallasi muuttunut. Kiellät israelin rikokset edelleen kuten natsit holokaustin. Osoitat olevasi siionistinatsi henkeen ja vereen. Olet mieluummin maanpetturi kuin tuomitset esim. israelin tekemän Jarno Mäkisen murhan. Olet siis todella kuvottava ihmissaasta.

        "Natsit olivat kiihkomielisiä arjalaisrotunsa, tuhatvuotisen valtakuntansa ja elintilansa laajentamisen kanssa."

        Totta.

        "Sitä samaa sinä olet juutalaisten ja israelin kanssa."

        Näytähän edes yksi viesti, jonka olen kirjoittanut juutalaisista.

        Sinähän tarkoitat "israelillla" Hizbollahin ja YK:n yhteistyötä. Olet selkeästi kertonut, että et tarkoita sillä Israelia. Hizbollah tai YK eivät ole rotu. En ole niiden yhteydessä kuullut käytettävän nimitystä "tuhatvuotinen valtakunta". Voitko määritellä, mitä tässä yhteydessä tarkoitat YK:n ja/tai Hizbollahin tuhatvuotisella valtakunnalla, mutta ethän sinä voi.

        "Eli mikään ei ole edelleenkään kohdallasi muuttunut."

        Kun et osaa määritellä alkuasetelmaa etkä nykyhetkeä, en voi ottaa kantaa myöskään siihen, onko muutosta mahdollisesti tapahtunut.

        "Kiellät israelin rikokset edelleen kuten natsit holokaustin."

        En ole kieltänyt sitä, etteikö Hizbollahin ja YK:n tekemällä yhteistyöllä, jota sinä kutsut murhaksi, olisi osuutta Jarno Mäkisen kuolemaan. Anna tarkka lainaus tekstistä, jossa tuon yhteyden kiellän, mutta ethän sinä (o)saa vastata kysymyksiin.

        "Osoitat olevasi siionistinatsi henkeen ja vereen."

        Olet määritellyt itsesi siionistinatsiksi ja olet todennut, että sinä ja minä olisimme kuin kaksi marjaa. Missään olen määritellyt tai osoittanut olevani kanssasi samanlainen, vaikka sellaisen väitteen esitätkin lähes joka viestissäsi.

        "Olet mieluummin maanpetturi kuin tuomitset esim. israelin tekemän Jarno Mäkisen murhan."

        Et ole missään osittanut minun olevan maanpetturi. Olen tuominnut YK:n ja Hizbollahin yhteistyön, jota kutsut nimityksellä "israel" (josta olet todennut että et tarkoita sillä Israelia), joka johti Jarno Mäkisen kuolemaan. Voin sen tässäkin vielä todeta: tuomitsen Hizbollahin ja YK:n tekemän yhteistyön, jota kutsut murhaksi ja "israeliksi", joka johti Jarno Mäkisen kuolemaan.

        "Olet siis todella kuvottava ihmissaasta. "

        Tuo nyt tuli taas kerran todistettua paikkaansapitämättömäksi väitteeksi.

        Onhan tällainen keskustelu toisaalta älytöntä ja ehkä turhauttavaakin, mutta on kuitenkin hyvä, että osoitat jatkuvasti sen, että väitteesi mm. toisista kirjoittajista ei perustu mihinkään muuhun kuin kuvitelmiisi ja aiemmin esittämiisi väitteisiin. Kun lukee pari näistä kommenteistasi, tietää heti, että muihinkaan väitteihisi ei tarvitse suhtautua vakavasti.

      • Olet_todella_tyhmä

        Kirjoittajien toteamukset sinusta perustuvat sinun omiin kirjoituksiisi. Olet osoittanut olevasi juuri sellainen kuin mitä sinusta kirjoitetaan.

      • Jurassic
        Olet_todella_tyhmä kirjoitti:

        Kirjoittajien toteamukset sinusta perustuvat sinun omiin kirjoituksiisi. Olet osoittanut olevasi juuri sellainen kuin mitä sinusta kirjoitetaan.

        Sinunhan se pitäisi tietää, kun olet niin monen nimimerkin takana.

        Et ole pystynyt osoittamaan minun olevan juuri sellainen kuin mitä minusta kirjoitat. Nytkään et pystynyt osoittamaan edes yhtä viestiä, jonka olisin kirjoittanut juutalaisita, ja silti väität, että "Natsit olivat kiihkomielisiä arjalaisrotunsa, tuhatvuotisen valtakuntansa ja elintilansa laajentamisen kanssa. Sitä samaa sinä olet juutalaisten ja israelin kanssa."

        Kuten viimeisimmässä viestissäni totesin, ethän sinä (o)saa vastata sinulle esitettyihin kysymyksiin. Tuo (o)saa tarkoittaa tässä yhteydessa sekä osamista että saamista.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      293
      6567
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2039
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1257
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1251
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1163
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1136
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      52
      1025
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1021
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe