Kuin kaikki ovat mormoneja vastaan? Eksyin tänne sivustolle ja päätin kurkata, olisiko täällä jotain mielenkiintoista keskusteltavaa, mutta petyin aika pahasti... Itse olen mormoni ollut jo pienestä kun kirkon piiriin satuin syntymään, mutta en kyllä kaikkea ole suorilta käsiltä ottanut vastaan vaan itse kokeillut ja pohtinut (todennut yleensä lopulta kaikki kyllä ihan käypä neuvoiksi...).
Ei kukaan pakota teitä uskomaan millään lailla, itse sen kaikki päättävät. En minäkään ole samaa mieltä kaikissa asioissa esimerkiksi jehovantodistajien kanssa, mutta ihan tavallisia, mukavia ihmisiä ovat, eikä minulla ole mitään syytä haastaa riitaa heidän kanssaan.
Ja vaikka kirkosta syystä tai toisesta lähtisin, en usko, että mitään tällaista vihasuhdetta jäisi. Ihmisiä siinä missä muutkin:)
Ja muuten, sanoisin vielä siihen juttuun, että olkapäät peitetään 4 vuotiaina yms.
-Mitä se haittaa, että peitetään? Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa, itse olen ihan tyytyväinen siihen, että vanhemmat on pukenu pienenä tavallisiin, säädyllisiin vaatteisiin. Se on hankala vetää raja, että missä vaiheessa sitä sitten pitäisi alkaa pukeutua säädyllisesti, onko se 8 vai 10 vai 12? Ei siitä voi olla suurtakaan haittaa, että on hihat mekossa.
Liikaa näkee niitäkin 12- vuotiaita pikkutyttöjä, jotka kulkee pelkissä legginseissä ja topissa.
Ei kukaan pakota teitä uskomaan millään lailla, itse sen kaikki päättävät. En minäkään ole samaa mieltä kaikissa asioissa esimerkiksi jehovantodistajien kanssa, mutta ihan tavallisia, mukavia ihmisiä ovat, eikä minulla ole mitään syytä haastaa riitaa heidän kanssaan.
Ja vaikka kirkosta syystä tai toisesta lähtisin, en usko, että mitään tällaista vihasuhdetta jäisi. Ihmisiä siinä missä muutkin:)
Ja muuten, sanoisin vielä siihen juttuun, että olkapäät peitetään 4 vuotiaina yms.
-Mitä se haittaa, että peitetään? Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa, itse olen ihan tyytyväinen siihen, että vanhemmat on pukenu pienenä tavallisiin, säädyllisiin vaatteisiin. Se on hankala vetää raja, että missä vaiheessa sitä sitten pitäisi alkaa pukeutua säädyllisesti, onko se 8 vai 10 vai 12? Ei siitä voi olla suurtakaan haittaa, että on hihat mekossa.
Liikaa näkee niitäkin 12- vuotiaita pikkutyttöjä, jotka kulkee pelkissä legginseissä ja topissa.
Vastaukset 85
Vanhimmat
Kiitos asiallisesta kirjoituksesta. Minä olen kuulunut MAP-kirkkoon 11-vuotiaasta lähtien ja kokemukseni on hyvin positiivisia. Olen kokenut sen hengelliseksi kodikseni ja pidän erityisesti teologisesta selkeydestä. Uudet pyhät kirjoitukset selventävät myös Raamatun ilmoitusta ja lisää ymmärrystä Jumalan laatimasta pelastussuunnitelmasta ihmiskunnan hyväksi. Minulla on kirkosta jo 56-vuoden kokemus. En ymmäärrä entisten jäsenten ja vastustajiemme asenteita heidän arvostellessa kirkkoa milloin mistäkin ja tulkitsevan asioita tavalla, jota en ole koskaan nähnyt näiden vuosien aikana oikeaksi tulkinnaksi.
Miksi siis Mormonin kirja on historiallisesti epätosi?
Tämä on erinomaisen selkeä syy kritiikkiin.
Sinulla on kirkosta 56:n vuoden kokemus ja vielä tuntuu hyvältä.
Miten tähän muumimaailmaan sopii se FAKTA, että Mormonin kirjan tarinoiden tueksi ei ole löydetty ainoatakaan oikeaa historiallista todistetta?
Miten pystyt elämään tämän tosiasian kanssa joka vetää maton alta koko mormonismilta?
Mormonin kirjassa kuvattu sivilisaatio on verrattavissa antiikin Roomaan, Kreikkaan tai Egyptiin. Eivät tällaiset katoa yks'kaks jättämättä ainuttakaan jälkeä olemassaolostaan.
Et voi olla jatkuvasti kompastumatta tai lyömättä päätäsi tällaisten oikeiden sivilisaatioiden jälkiin.
Mormonin kirjan tarinoille ei ole todisteita siitä yksinkertaisesta syystä että MK ei ole totta.
Ja tämä fakta taas kumoaa Joseph Smithin väitetyn profeetallisuuden ja kaikki muutkin mormonien 'uudet ilmoitukset'.
Mormonismissa ei mikään ole oikeasti totta.Ja Unski vaan kunnostelee vihellellen kärrynpyöriä ilman ristiriitoja...
Eikö sinulle tuota myös pienintäkään ongelmaa se FAKTA, että Smithin niinkutsutut profetiat menivät järjestään pieleen?
Etkö myös ymmärrä kritiikkiä, joka kohdistuu Smithin 'käännökseen' väitetystä Aabrahamin kirjasta joka oli egyptiläinen hautakirjoitus ja sisällöltään aivan muu kuin Smithin tulkinta. Tämäkin asia on FAKTA eikä subjektiivinen mielipide.
Jos mitä tahansa tekstiä voidaan tulkita 'innoituksella' aivan miten tahansa - ilman mitään tolkkua - niin MIHIN TARVITTIIN EGYPTILÄISTÄ HAUTAKIRJOITUSTA?!?! Aivan samaan lopputulokseen kun olisi päästy tulkitsemalla vaikkapa Shakespearen Hamletia, Cosmopolitania, New York Timesia tai vaikkapa käytettyä WC-paperia(!)
Entä miten selität esimerkiksi dinosaurusten fossiilit kun MK:n mukaan maapallolla on kuolema ollut ainoastaan viimeiset 6000 vuotta ( (OL 77) ?
Jos 'tuhat' vuotta tarkoittaakin mukamas jotakin muuta kuin tuhatta vuotta niin mitä virkaa ylipäätään on tekstillä joka tarkoittaakin aivan muuta kuin mitä tekstissä lukee?
Jälleen pääsisimme siihen, että MK:n sijaan kädessämme voisikin olla vaikkapa Valitut Palat josta 'innoitetun käännöksen', 'hengellisen tutkimisen' tai vaikkapa 'lämpimän totuuden tunnun' voisimme päästä aivan mihin tahansa lopputulokseen täysin vailla mitään tolkkua!
AIVAN TOLKUTONTA HOMMAA!
Tuliko sinulle Unski nyt päivänselväksi nämä muutamat 'tulkinnat' mihin mormonismin 'vastustus' perustuu ettei sinun tarvitse ko. asiaa enää suuremmin ihmetellä?
Minä puolestani ihmettelen suunnattomasti ihmistä joka vakavalla naamalla selittää mormonismin olevan 'teologisesti selkeää'.
Sitähän se ei millään muotoa ole, kun sitä peilataan tosiasioihin. Faktat ovat faktoja ja kuvitelmat taas ovat pelkkiä kuvitelmia ilman pienintäkään kytkentää todellisuuteen.
'' UNSKI'': Minulla on kirkosta jo 56-vuoden kokemus. En ymmäärrä entisten jäsenten ja vastustajiemme asenteita heidän arvostellessa kirkkoa milloin mistäkin ja tulkitsevan asioita tavalla, jota en ole koskaan nähnyt näiden vuosien aikana oikeaksi tulkinnaksi. ''
Ok asia, että sinä olet onnellinen Map-kirkkosi ikeen alla, mutta otapa huomioon, että meillä muilla on aivan toisenlainen näkemys sinun ihannoimastasi Utahin Map-kirkosta! Olen ent.mormoni ja taatusti olen oikeutettu sanomaan mielipiteeni opettamista valheellisista opeista, tavoista ja johtajiensa todellisista elämäntavoista - tietoa ja infoa on nykyisin saada aivan puolueettomasti ja valitettavasti Map-kirkon mormonien tulkinta on useimmiten vain kirkkoansa propagandaa. Kas nykyisin ei tarvitse elää laput silmillä ja uskoa esim sinunkaltaistesi 'vanhojen yksisilmäisten' hurahtaneita tulkintojasi.
Olen ennenkin sanonut, että usko vaikka sahapukkiin, mutta älä piilomanipuloi ihmisiä.
Ei tullut selväksi. Sinun materiaalinen näkemys ei todista mitään. Hengelliset tutkitaan hengellisesti. Samoin yritti tiedemiestoverit perustella Mormoni tiedemiehelle, ettei Jumalaa ole. Hän vastasi, että Hän oli rukoillut Jumalaa ja saanut Häneltä vastauksen. Samoin minäkin olen saanut Hengellisen todistuksen MK:sta ja evankeliumin palautuksesta. Sitä ei voi kumota maallisilla epäilyillä. Jos rupeat noita dinosauruksia ja muita fossiileja vetämään tähän, niin sinun on syytä muuttaa ateistien leiriin, kun Raamatun luomiskertomus poikkeaa noista todisteista. Juutalaisten ajanlasku alkaa Adamista ja siellä on 5700 ja risat vuosilukuna.
Väitätkö että dinosaurusten fossiileita ei ole tai ettei niiden ajoitus ole oikea?
Jos hengellisen tutkimisesi tulos on ristiriidassa tieteellisten todisteiden kanssa niin kumpi on oikeassa?
Tähän mennessä tiede on ollut joka kerta oikeassa joten mikä muuttuisi sinun suhteessasi tässä asiassa?
Juutalainen ajanlasku ei ala Aatamista joka on tarinahenkilö, vaan kalenterin luonut oppinut 4.vuosisadalla teki sen päätöksen että laskee taaksepäin Raamatun ilmoittamat vuodet ja siitä saadaan kalenterille aloitusvuosi.Ei juutalaisuudessa pidetä luomistarinaa kirjaimellisesti totena , mitä se ei olekaan .
Ei mitenkään ole mahdollista nykymaailmassa ajatella että maailma olisi jostain syystä ollut olemassa vähemmän aikaa kuin Jerikon kaupunki ..
Mitään uskontoa ei voi naulata siihen maailmankuvaan joka oli 3000 vuotta sitten kun ei vielä ollut minkääanlaista tutkimukseen perustuvaa teitoa mistään .
Jaa siinä on toinen tapani - Hän on samanlainen fossiili kuin sinäkin.
Sinulla ja hänellä voi olla vaikka miten omakohtainen kokemus, mutta mitään muuta se ei ole kuin subjektiivinen oma uskonne.
Missä minä olen kirjoittanut sanallakaan omasta näkemyksestni enkä edes materiaalisesta näkemyksestä - vippaako?- tuossa edellisessä lauseessa vasta nyt: verratessani sinua ja tapania fossiileiksi.
Tottakai mormonitiedemies perustelee Jumalan olevan olemassa - niitähän teillä mormonismissanne on useita ja kaipa sinäkin jo vuosikertomuksesi perusteella olet 'korottautunut' jumalaksi - niitähän teillä piisaa enemmänkin kaikkien mormonimiesten temppelikorotuksien käyntien jälkeen ja, kun on säntillisesti maksanut ne vuotuiset 10 % kymmenykset sinne Amerikkaan.
Muuten tyhjän päällä on J.Smithin mormonismi - siihen voit uskoa, vaan et yhtäkään todistetta pysty osoittamaan mormoninkirjan fodisteeksi, että kirja on fiktioromaani ja Joseph Smith oli huijari ja hänen elämäntapansa olivat jo siihen aikaan Yhdysvalloissa muun väestön karsastamia ja jopa lainvastaisia.
Joten uskoa voit mihin tahansa - tosiasioita et voi kuitenkaan vääristellä mormonismista.
FAKTAA: Tiedettä ei tehdä rukoilemalla.
FAKTAA: Sinun hengellinen todistus on vain sinun omasi subjektiivinen luulosi ja on jonkun muun mielestä taas sairauden oire.
Jos kerran mormoninaisen tulee peittää olkapäänsä ollakseen siveästi pukeutunut, niin miten selität hiusten värjäämisen ja ehostamisen? Eikös se juuri ole sellaista itsensä pynttäämistä, jonka tarkoitus on herättää siveettömiä ajatuksia vastakkaisessa sukupuolessa? Olen nähnyt todella maalattuja mormoninaisia - eikä liittynyt siihen, että työ (esimerkiksi esiintyvällä iskelmälaulajalla) olisi sitä vaatinut.
Tällä palstalla keskustellaan mormonismista ja on luonnollista, että iso osa keskustelijoista ei pidä sitä maailman ainoana oikeana uskontona, kuten mormonit pitävät. uskonnosta ja opista eri mieltä oleminen on vain eri mieltä olemista, ei muuta.
Mormonit eivät ole koskaan joutuneet kokemaan vainoa, vain voimakasta paheksuntaa siveettömyytensä takia. On ymmärrettävää, että amerikkalaiset paheksuivat lain rikkojia, jotka seurasivat muka Jumalalta Joseph Smithille tullutta ilmoitusta tehdä huorin useamman naisen kanssa. Paljolta olisivat säästyneet, jos kirkon ensimmäinen profeetta olisi pitänyt himonsa aisoissa ja tyytynyt vain omaan puolisoonsa.
"Mormonit eivät ole koskaan joutuneet kokemaan vainoa," Missähän purkissa sinäkin olet elämäsi asunut? Kerro tuo ystävilleni joiden sukujuuret ovat perheissä jotka ensin ajettiin ulos Ohiosta sitten ajettiin Nauvoon jäisen virran yli ja joniden perheen jäseniä kuoli kylmään ja ruoan puutteeseen, koska heille ei annettu mahdollisuutta ottaa niitä mukaansa. Kerro se niille joiden suku muutti paikasta toiseen ensin kotoaan Euroopasta siitten Ohiosta sitten Missorista sitten Ilinoisista ja miksi edelleen oli lupa ampua KYSYMÄTTÄ mormoneja missorissa 1990 luvulla! Ei hän se siis mitää vainoa olllut van ihmiset siten osoitivat paheksuntansa. Ei sekään ollut vainoa kun eräs joukkio tieten tahtoen tuli pyssyt paukkuen ja ihmisiä tähdäten metsästä ja mies ampui raajarikon vanhuksen joka ei päässyt heitä pakoo, eikä sekään kun 11 vuotias poika löydettiin piilostaa ja vedettiin esiin ... no sillon paheksunta tuli esiin siten että tämä pyssymies tähtäsi pojan silmien väliin ja sanoi: luteet tekee enemmän luteita ja ampui pojan virnistys huulillaan. Niin ei vainoa vaan paheksuntaa!
Ei taida kirjoittaja tuntea VTtä. No ei voi mitäan.
Valitettavasti amerikkalaiset todellakin olivat niin ahdasmielisiä, että eivät hyväksyneet lakien rikkomista. Herättäisi jopa nykypäivän Suomessa melkomoista pahennusta, jos joku kertoisi saaneensa oikein Jumalalta ilmoituksen, että hän saa pitää useita jalkavaimoja ja osa niistä jopa 14-vuotiaita.
Kyllä pahoin pelkää, että tällaisen "uskonnon" harjoittamisesta saisi aika moni suomalaismieskin turpiinsa, ihan vaan vaikka tällä meidän suomalaisessa Lintukodossamme.
Jos joissakin kulttuureissa on ollut ryhmäseksiä, miehellä useita naisia tai naisella useita miehiä, ei pidä mennä silti väittämään, että sellainen on Jumalan tahto 1800-luvun Yhdysvalloissa.
Huorintekijöitä on ollut aina ja tulee aina olemaan, mutta Jumalan sotkeminen omaan haureudenharjoittamiseensa on jumalanpilkkaa :(
Aa pä¨sitkö taas lempi satuihisi käsiksi. Kyllä jokainen valveutunut mormoni tietää ettäq JS oli moniavioinen ja että osa hänen vaimoistaan oli kovinkin nuoria mutta he tietäva¨t myös että Joseph Smithillä oli lapsia vain Emmansa kanssa. Olivatko nuo muut liitot tarkoitettu vain platoonisiksi en tiedä JS ei elänut tarpeeksi kauan jotta olisimme saaneet varman tiedon. Joak tapaukses kaikki paitsi yksi lapsi joista on väitetty olleen JSn on DNA tarksitettu eikä ole JSn. Helen Mar Kimballilal ei ollut tarkoituskaan asua Profeetan vaimona ennen, kuin oli ainakin18. Nuo juttusi ovat korviesi välissä.
Huorin tekenimen onnistuu vain naisen kanssa, jonka kanssa ei ole naimisissa.
Kaikki löytyy FAIRin sivuilta sieltä voi hakea vaikak nimellä tai asialla englanniksi. Täältä löytyy jotakin suomeksi myös tästä asiasta mutta professoreiden tutkimukset ovat englanniksi http://fi.fairmormon.org/Etusivu
Murhaaminenko ja lain ottaminen omiin käsiin ei ole rikos?
Kyllä esimerkiksi Smithin järjestämä kirjapainon tuhoaminen oli selkeä rikos.
Miten niin? Hänellähän oli kuvernöörinä kaikki oikeudet siihen.
Tässä wikipediasta tietoa Emma Hale Smithin ja Joseph Smithin avioliitosta
Nauvoossa v. 1840- 1844:
Nauvoon aikana Joseph Smith saattoi kirjalliseen muotoon MAP-kirkon historiaan suuresti vaikuttaneen ilmoituksen moniavioisuudesta. Ilmoituksen mukaan se on "kirjoitettu muistiin" 12. heinäkuuta 1843; muotoilu, joka antaa ymmärtää ilmoituksen annetun jo tätä päivää ennen. Onkin ilmeistä, että Joseph Smith solmi moniavioisia liittoja jo ennen mainittua päivämäärää. Kirjoitettuaan ilmoituksen muistiin hän solmi uusia moniavioisia liittoja sekä salli liittojen solmimisen myös muille kirkon johtajille. Huhut kirkon jäsenten harjoittamista moniavioisista suhteista levisivät pian ympäristöön, mikä sai aikaan välien kiristymistä pyhien ja muiden alueen asukkaiden välillä. Myös kirkon jäsenten keskuudessa leviävät huhut johtajien harjoittamasta moniavioisuudesta loivat hämmennystä ja kapinamielialaa.
Emma Smith ei hyväksynyt miehelleen annettua moniavioisuusilmoitusta aidoksi. Hän vastusti kiivaasti sekä moniavioisuuden periaatetta että moniavioisia liittoja. Joseph Smithin harjoittama moniavioisuus huononsikin selvästi hänen ja Emman välejä. Joseph teki parhaansa salatakseen solmimansa liitot Emmalta, mutta ilmeisen huonolla menestyksellä.
Kevääällä 1844 kirkosta erosi Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen tosi kirkko -niminen ryhmä. Kirkon perusti William Law yhdessä muutaman muun kirkon profeettaan Joseph Smithiin kriittisesti suhtautuneen henkilön kanssa. He tunnustivat Smithin periaatteessa profeetaksi ja Mormonin kirjan pyhäksi kirjoitukseksi, mutta he vastustivat Smithin salassa aloittamaa moniavioisuutta.
William Law perusti Nauvoossa toimineen Nauvoo Expositor -lehden, joka paljasti Smithin opettaman moniavioisuuden sekä kertoi hänen itsensä solmimista moniavioisista liitoista. Tämän jälkeen Smith määräsi kaupungin pormestarina kyseisen lehden lakkautettavaksi sekä pani puolisotilaallisen Nauvoon legioonan komentajana lakkautustuomion toimeen hävittäen samalla lehden kirjapainon. Suurin osa Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen tosi kirkon jäsenistä pakeni kaupungista peläten henkensä menetystä.
Nauvoo Expositor -lehden hävittämisestä syntyneet levottomuudet johtivat Smithin pidättämiseen. Hänet kuljetettiin läheiseen Carthagen kaupunkiin, jossa noin 200 hengen kiihtynyt väkijoukko lynkkasi hänet kesäkuun 27. päivänä 1844. 39-vuotias Emma, joka oli neljännellä kuukaudella raskaana, jäi leskeksi.
googlaa itse koko Emma Hale Smith
Joseph Smithiä ei pidätetty, vaan hän meni vapaaehtoisesti vankilaan muutamien ystäviensä kanssa, jotta siten voisi rauhoittaa tilannetta.
"Kuin karitsa teuraaksi" :-) Mutta Colt vyöllä :-D
Ihan oikeasti, kyllä mormonit miljoonaselityksineen on joku aivan oma ihmislajinsa!
Ai, hän meni vapaaehtoisesti vankilaan petoksiensa, valheittensa, pankkitoiminnastaan rahansa menettäneiden ihmisten takia, laittomien moninaintisyytösten ja jopa maanpetoksen takia?
Ai, ettäkö ihan marttyyri Joseph Smith kuoli vankilassa Nauvoossa v 1844!!!
http://urbaanisanakirja.com/word/huorinteko/
'Nykyisin huorinteko on vanhentunut rikosnimike, synonyymi sanalle aviorikos,
joka sekin on vanhentunut. Tänä päivänä käytetään sellaisia sanoja kuin 'USKOTTOMUUS' ja 'PETTÄMINEN', myös 'SALARAKAS' on muodissa.
nenada, sinun suuresti valheellisesti ihannoimasi mormonijohtajat ja profeetat ovat vastuullisia johdattaessaan valistumattomia mormonijäseniä suoraan turhmaan. Mormonijohtajat jo alusta lähtien eivät olleet lainkuuliaisia, kyllä järjellisillä johtajilla jo tuolloin 1800-luvulla olisi pitänyt olla selkärankaa ja vastuuntuntoa olla tuottamatta kärsimyksiä syyttömille ihmisille. - Vain osa ihmisistä oli mormoneja , joten lainkuuliaisten mormonien tavoin myös ei-mormonit paheksuivat jo heti alusta Joseph Smithin toimia sekä Brigham Youngin ja muidenkin johtavissa asemissa olevien mormonimiesten epärehellisiä laittomuuksia. Sen aikainen yhteiskunta oli puritaaninen.
Kuvernöörin, pormestarin tai kuninkaankin tulee olla lainkuuliainen ja noudattaa maansa lakia!
Kiitos mormonityttö. Joo ei tällä palstalla kannata aikaansa tuhlata. Yritin aikanaan alotta kivaa keskustelupalstaaa mormonismista osoitteessa www.mormonismi.com mutta ei sillon vielä paljoakaan ketään kiinnostanut. On siellä joitakin mielenkiintoisia juttuja. En vaan voi pitää sisäänkirjoittautumista auki koska sinen tuli niin paljon asiattomia juttuja, joten päätin tehdä siitä sellaisen jonne voidaan kutsua ti jonne voi pyytää jäsenyyttä. Jos sinua ja kavereia kiinnostaa niin ota yhteyttä nimimerkkiini. Sivusto on enemmänkin apologistinen eli puolustava sivusto eikä se tarkoita muuta kuin, että sinne olen kerännyt totuuksia, jotka täällä usein syyttä poljetaan.
Tämä on masentava palsta noin mormonikirkon todellisuutta ajatellen, suurin osa tietoa tulee ns. antisivuilta ja mustaa kirkkoamme.
Kritiikki johtuu siitä, että kirkkonne EI KESTÄ rehellistä tarkastelua!
Höpö höpö. Me vaan emme käytä kallista kokousaikaamme historian vatvomiseen. Meille on tulevaisuus tärkeämpi.
Kirkon historian kirjoja on vapaasti saatavilla kaikkialla ja lukeminen on itsestään kiinni. Kirkon tehtävä on johtaa kansaa tänään!
Tarkastella saa ihan vapaasti ja vaikka kuinka paljon. FAIR on paikka, mistä voi kysyä tai missä voi lukea kirkon historian asioita fairlds.org Nykyään voi jopa kysyä suomeksi.
Antit väittävät: DNA näyttää että kaikki amerika alkuasukkaat ovat tulleet aasiasta.
FAIR : Mikä oli lähi-idän DNA tuolloin, mitä etsimme? Mikä oli Lehin DNA tai Sarrian? On olemassa mahdollisuus että pieni ryhmä voi kadota täysin suurempaan joukkoon, eikä kukaan ole väittänytkään että kaikki amerikan alkuasukkaat olisivat Lehin jälkeläisiä... Soram muuten ei nähtävästi ollut edes Israelista vaan oli orjaksi otettu valloitusretkiltä... entä ismael... millaisen DNA perimän toi Ismael mukanaan. Pohjois Amerikan puolelta on löydetty lähi-idän DNAta.. josta antit väittävät, että se on tullut sinne paljon myöhemmin... esim koska? Kuka se toi?
Tarkastele ihan niin paljon kun haluttaa mutta olisi kiva kun todistaisit väitteesi, Väitteitä on helppo heitellä ilman todisteita. Jos sinä väität sinun on väitteesi todsitettava.
Toinen asia on haluaako kirkkomme että joku höytypää alkaa vaahtoamaan kesken kokuksen asioita joista ei piispakaan väjttämättä tiedä niin paljoa kun ei kiinnosta. Sen sijaan voi ihan hyvin pyytää keskustelua piispan kanssa aj selvitellä asiaa rauhalliseti yhdessä.
Sinulle on yhdentekevää se, perustuuko uskontosi tosiasioihin vaiko ei.
Kunhan on kivaa ja lämmin fiilis(!)
Niin sitä jotkut pitävät rimaansa matalalla..
Tottakai sinua masentaa, kun kuulet totuuden omasta Map-kirkostasi, profeettojen elämästä ja, kun itse kerrot niistä valheellisia ja kaunisteltuja tarinoita ja uskottelet vielä toisillekin.
Profeettojenne ja johtajienne elämäntarinat ovat edelleenkin ajateltuna häikäilemättömiä ja kyseenalaisia mm Joseph Smith on ollut aarteenetsijä, keinottelija, huijari ja valehtelija. Lisäksi vielä hän petkutti veljensä Hyramin kanssa saaneensa 'Jumalalta' moniavioisuuskäskyn naidessaan 33 tyttöä ja naista moniavioiseen pluraaliavioliittoon - samoin 2. profeettanne Brigham Young, jolla oli peräti 55 vaimoa moniavioisessa avioliitoissaan. Ja Brigham Young oli muutenkin häikäilemätön junaillessaan jo profeetan pestin itselleen, saarnasi Adam-jumaloppia, verisovitusta ja saarnasi rasistisilla puheillaan sekä halveksi mustia pitäen heitä alempiarvoisina ihmisinä - Jumalan kiroamina.
Onhan sen sinunkin ikävä kuulla, kun sitä samaa Utahin mormonismia on tämä Suomenkin Map-kirkko, jossa nyt Joseph Smithin elämänkertaa ja oppeja yritätte valheellisesti muuttaa hyveelliseksi ja Brigham Youngin oppeja ja puheita selitetään jopa harhaopiksi ja vähätellään hänen todellisia tekojaan. Jo Brigham Youngin rahankäyttö herätti aikanaan Utahin mormoneissa riitaa, kun tämä sekoitti kirkon rahat omiin elinkustannuksiinsa - onhan se suurperhe, 55 vaimo ja yli 100 lasta ollut melkoinen rahanmeno johtajankin elättää!
Esim Joseph Smithin mormoninkirja on epätotta eli FIKTIOTA. Ei ole mitään todisteita historiasta eikä arkeologiasta, että kirjan henkilöitä, sukuja, tapahtumia ym ole ollut olemassa. Opit, tavat jopa toimitukset ovat mielikuvituksellisia, mm Raamattua sanotaan väärinkäännetyksi osin ja mormoninkirjaa pidetään evankeliumina.
Ja onhan sekin ihme nähty ja luettu, että sinä nenada viet tältäkin palstalla käsitellyt aiheet sinne omalle hymistelypalstallesi (jota mainostat) ja vääristelet tekstejä aivan toisin kuin, mitä täällä on kirjoitettu. Joten yksinkertaisesti - sinuun ei voi luottaa ja juttusi ovat potaskaa.
Ja vielä kerran nenada - tämähän on Suomi24.fi avoin keskustelupalsta kaikille kirjoittaa mormonismista. Tämä ei ole Map-kirkon propaganda- eikä mainospalsta.
Kun kerran 'tarkastella saa ihan vapaasti', niin missä edelleen on se EDES YKSI oikea todiste MK:n tarinoiden tueksi?!?
On aivan selvää miksi ette käytä 'kallista' kokousaikaanne historian vatvomiseen koska se historia johon koko mormonismi perustuu on olemassa pelkästään mormonien omassa mielikuvituksessa.
Niin ovat sitten myös kaikki liitot ja lupaukset - pelkästään MIELIKUVITUKSESSA.
Lefiä ja Nefiä ei ole koskaan ollut olemassakaan Amerikassa - hehän ovat J.Smithin Mormonikirjan mielikuvitushenkiöitä. Mormonikirja on FIKTIOOn perustuva romaani - vailla mitään historiallista tai ilman arkeologista pohjaa.
Joseph Smith 'kirjoitti' romaaninsa rikastuakseen - hänellähän oli jo meriittiä aarteenetsijänä (samoin kuin isänsäkin) ja silloisista lehdissä kerrotuista tarinoista, joissa temppeliherrat olivat paenneet mm Amerikkaan ja piilottaneet sieltä tuotuja kalleuksia eri kätköihin.
Ja mieti vielä sitä, mikä oli mormonien oma osuus mormonismin kiivaaseen vastustamiseen muun Yhdysvaltain lakia noudattavan väestön keskuudessa!
eli www.mormonismi.net - kannattaa lukea!
"Tarkastele ihan niin paljon kun haluttaa mutta olisi kiva kun todistaisit väitteesi, Väitteitä on helppo heitellä ilman todisteita."
Näinhän te juuri teette. Esitätte, että Mormonin kirjan tapahtumat ovat tosia, mutta ette esitä mitään todisteita.
"kokuksen asioita joista ei piispakaan väjttämättä tiedä niin paljoa kun ei kiinnosta. Sen sijaan voi ihan hyvin pyytää keskustelua piispan kanssa aj selvitellä asiaa rauhalliseti yhdessä. "
Mutta miksi kannattaa keskustella piispan kanssa asioista, joista hän ei kertomasi mukaan mitään tiedä?
Negatiivinen sivusto. Kertoo väännettyä totuutta ja pitää totuutena vain asioita jotka ovat negatiivisia.
Jaa?
Mutta edelleenkään et voi osoittaa sieltä ASIAVIRHETTÄ!
Hei mormonityttö!
En minä haasta riitaa esimerkiksi sinun kanssasi. On aivan oikeutesi uskoa juuri sillä tavalla kuin itse haluat.
Täysin toinen juttu on mormonit, jotka kirkkain silmin väittävät uskoaan faktaksi - ilman ainuttakaan todellista faktaa väitteidensä tueksi. Kun sitten aletaan keskustelemaan todellisista faktoista, alkaa mormonileirissä mopo keulia kun niitä todellisia faktoja ei sen uhoamisen lisäksi löydykään.
Ehkä sinun kannattaisi legginsien ja toppien sijaan miettiä niitä aivan oikeita ja reaalisia perusteita mihin uskosi perustat? Vai riittääkö sinulle pelkästään se, että seurakunnassa on hyvä ja lämmin henki ja mukava olla eikä muulla ole juurikaan väliä?
Onko OK jos koko uskosi perustuu pelkkään mielikuvitukseen? Ja jos usko voi perustua pelkkään mielikuvitukseen niin mitä konkreettista hyötyä siitä sinulle tulee?
Mutta erinomaista syksyn jatkoa sinulle!
Tuskin kukaan meistä vihaa mormonismia tai muutakaan itselleen vierasta uskontoa. Mormonismi opettaa historiasta ja muista uskonnoista asioita jotka eivät ole totta , sen toteaminen ei ole vihaamista, vaan normaalia keskustelua.
No, en minäkään pysty mitään niin varmaa todistetta keksimään, että saisi kaikki epäilijät kaadettua, siinä olette oikeassa, etenkään kun en itse ole mikään arkeologi, kieleitieteilijä ym. Voin vain sanoa sen verran, että itse uskon näin. Eikä se historia ole minulle niin tärkeä pointti, olen vain todennut, että monet kirkon opit todella toimivat, eikä niistä ole minulle haittaa ollut, päinvastoin.
Minulle usko ei perustu mielikuvitukseen eikä faktoihin, vaan omaan todistukseen, jonka olen saanut Jumalalta:) Sitäkään en voi perustella teille mitenkään muuten, kuin sanomalla, että niin minä itse tunnen... Valitan.
Juu, ja siitä meikkaamisesta yms, sehän on tosiaan sallittua kirkossa. Mutta oman järjenkäyttö on ihan sallittua siinä asiassa myös, ja se, mikä itsestä tuntuu parhaalta. Itse esimerkiksi meikkaan tuskin koskaan, koska se tuntuu minusta paremmalta.
Hyvä mormonityttö. Kiitos kirjoituksistasi täälä. Ne olivat sangen piristäviä. MAP kirkolla on todella paljon hyviä nuoria riveissään!
Kyllä minä sen entisenä mormonina tiedän että seurakuntatasolla homma toimii ja siellä on jopa mukavaa - yleensä.
Mutta taas ne historialliset 'tosiasiat' joihin koko mormonismi perustuu, vetävät maton alta koko uskonnolta.
Onhan se hauskaa käydä vaikka Muumimaailmassa mutta ei se tee muumeista totta muualla kuin mielikuvituksessa.
"Onhan se hauskaa käydä vaikka Muumimaailmassa mutta ei se tee muumeista totta muualla kuin mielikuvituksessa. " Kaipa sitä joku tuollaiseen paneteluun kaatuu. Ainakin sinä uskot siihen että näin käy.
Esitä siis yksikin oikea arkeologinen todiste MK:n tarinoiden tueksi tyhjänpäiväisen lässytyksesi sijaan.
Et voi, koska MK ei ole totta.
Moi vielä mormonityttö!
Haluaisin kysyä tästä mainitsemastasi todistuksesta jonka kerroit saaneesi:
Saitko todistuksen Jumalasta joka on universaali henki vaiko sellaisesta jolla on luu/liharuumis ja joka asuu vaimojensa kanssa lähellä Kolob-tähteä tehden heidän kanssaan henkilapsia?
Vai oliko kyseessä kenties jokin toisenlainen?
11 6,
lypsätkö omaa lehmää?
No en esitä sinulle mitään, usko ja ... ei siksi että niitä ei olisi vaan siksi että et näkisi tai paremminkin kieltäisit selvät todisteet vaikak ne olisi nenäsi alla ihan vain koska olet päättänyt niin. Kanssasi ei voi edes keskustelal tuosta asiasta, koska olet juuttunut omaan mielipiteeseesi.
Tiede on sangen muuttuvaa eikä siihen voi luottaa. Olen miltei koko elämäni kuullut että Amerikassa ei ole koskana ollut kuin jonkin verran intiaaneja eikä mitään suurkaupunkeja ole ollut. Nyt niiden löytyessä on tieteen peruttava jälleen kerran entisiä totuuksiaan. MKn ei ole tarvinnut perua mitään väitettään on vaan odotettava tieteen tulevan samalle tasolle.
Puhut jälleen kerran täyttä potaskaa.
Luuletko että sinua ja hölynpölyjuttujasi kukaan ottaa tosissaan?
Todisteet tiskiin tai uhoaminen seis!
Tiede menee eteenpäin koko ajanhan tutkimus tuo esiin uutta tietoa, ei ole kyse entisten "totuuksien" perumisesta vaan tiedon lisääntymisestä .Sehän on tieteen vahvuus ja siksi tieteeseen voi luottaa, se korjaa omat erehdyksensäkin eikä jämähdä minkään uskomuksen puolustajaksi .
Siksi sinäkin menet sairaalan jos sinulla on syöpä et poppamiehen tai papin luo , käytät tietokonetta etkä usko taikavarvun välittävän sanomaa meille muille kun haluat jotain sanoa .Tuskin sinäkään uskot että tiede palaa johonkin jonka tutkimus on jo aikaa sitten osoittanut vääräksi, vaikka maakeskiseen maailmankuvaan , koska tieteessä tieto lisääntyy, ei vähenny, ja ymmärrät sen kyllä muissa paitsi omaa kirkkoasi koskevissa asioissa .
Koska tiede tutkittuaan asiaa on väittänyt että Amerikassa ei ole ollut kuin "jonkin verran " intiaaneja tai melko suuriakin kaupunkeja, nykyjan suurkaupunkeja miljoonine asukkaineen ei ole löytynyt ja tuskin löytyy.
"MKn ei ole tarvinnut perua mitään väitettään on vaan odotettava tieteen tulevan samalle tasolle" äärimmäisen hölmö väite , tiede on jo aika päiviä ohittanut kaiken sen mitä Smith väitti .
Aivan oikein!
Nämä nuoret näyttävät olevan huomattavasti fiksumpia ja rehellisempiä kuin kirkon monet vanhat jäärät.
Toivottavasti ette pilaa näitä nuoria!
Ja sinä ylläpidät sitä illuusiota, että tosiasioilla ei ole merkitystä ja jatkat valheillasi tyhjänpäiväisiä hömppäjuttujasi.
ps Tieten tahtoen en halua sotkea Muumimaailmaa mormonien toimintaan, koska sillä ja sen luojaa ei tule sotkea. T. Jansson on hieno taitelija ja arvostettu muistakin töistään kuin Muumi-sarjoistaan ja -kirjoistaan.
wau!!
Ei kai kukaan mormoneja vastaan ole, tyttö hyvä! Sen sijaan monet tosiasioihin tutustuneet ovat mormonismia vastaan, koska se perustuu valheisiin ja keksittyihin juttuihin.
Huomaat kai eron?
Monet mormonit ovat ihan kunnon ihmisiä niin kuin monet ei-mormonitkin ja jopa entiset mormonit.
Ainakin minä huomaan ei mormonien siirtyvän asiattomuuksiin ja henkilöhyökkäyksiin rakkautensa tähden erittäin usein.
Minä uskon siihen, että Jumalalla on ruumis... Mutta vain yksi vaimo. No, en minä tätäkään voi mitenkään sen enempää todistella... Itse vain tunnen näin, ja muut saavat minun puolestani olla asiasta mitä mieltä vain:)
Ymmärrän hyvin, ettei näkemykset aina kohtaa ja montaa mieltä saa olla ja sanoakin mitä mieltä on... Itseäni esimerkiksi ärsyttää useimmat keskustelut moniavioisuudesta, koska vastustajat tuntuu olevan sitä mieltä, että mormonit on nykyisinkin sen kannalla ja sitten omat taas on aina varpaillaan puolustuskannalla:)
Ymmärrettäviä molemmat, mutta se kirkon menneisyys kuitenkin on sellainen asia, johon itse ei voi vaikuttaa, mutta jos nykyään tulisi ilmoitus, että moniavioisuus olisikin sallittua, niin itse en kyllä ainakaan siihen leikkiin lähtisi.
Ok, kiitos vastauksestasi :-)
Itse taas uskon Jumalan olevan universaali henki johon koko maailmankaikkeus sisältyy.
Jos mormonityttö jaksat katsoa aikaisempia viestiketjuja, niin palstalla ahkerasti kirjoittanut mormoninimimerkki Tapani1 on toistuvasti korostanut, että moniavioisuus on iankaikkinen periaate, joka vain ei ole tällä hetkellä käytössä. Miniavioisuus on kirkkonne mukaan välttämätöntä, että oikeudenmukaisuus toteutuisi.
Sama nimimerkki on esittänyt myös jeesuksen olleen moniavioinen ja Kaanaan häiden olleen jeesuksen häät. Kolobin lähellä asuva Elohim-jumalanne on siis loogisesti myös moniavioinen, Joseph Smith korosti, että moniavioisuus on korotukseen pääsemisen edellytys - ja tottahan toki Elohim itse on aikanaan päässyt korotukseen ja tästä looginen seuraus on oppinne mukaisen Elohim-jumalan moniavioisuus.
Ei omassa uskonnossa ja sen opissa ja historiassa pitäisi sinullekaan mitään hävettävää olla. Lähtiväthän monet uskolliset mormonit myös Meksikoon voidakseen edelleen jatkaa moniavioista elämäntapaansa sen jälkeen, kun se oli Yhdysvalloissa jo mahdotonta.
Edelleen on moniavioisia mormoniryhmittymiä, jotka ovat pitäytyneet Joseph Smithin ja Brigham Youngin opeissa vainoamisenkin uhalla.
Miksi Jumala hyväksyi Vanhan testamentin aikaisen moniavioisuuden?
Kirkon oppi ei ole, että Jeesus oli naimisissa, mutta se on hyvin todennäköistä.
Olisi epäoikeudenmukaista, jos korotukseen pääsisi vain yksi vaimo, jos miehellä on ollut useita avioliittoja. Korotuksessa ollaan iankaikkisessa avioliitossa.
Viisas mies pitää ainoastaan YHTÄ vaimoa.
Siinä on aivan riittävästi yhdelle miehelle!
Joka haluaa useampaa, saakoon kaikkien vaimojen kaulimesta nuppiinsa samanaikaisesti!
Map-kirkolla on edelleen periaatteena moniavioisuuskäsky - sitä ei ole kumottu.
Ja mitäpä, jos Utahin mormoniprofeetta 'saakin Jumalalta ilmoituksen' täyttää tuo käsky, niin eipä sinulta, tyttö hyvä, sitä asiaa kysyttäisi - Map-kirkko on miesten kirkko hallitsema.
Vai ajatteleeko mormonijumala vihdoinkin, että moniavioisuuden käskyn julistaminen v.2012 on paha ja uskomaton kasvojensa menettämisen moka.
Tunnen naisen, joka on nyt kolmatta kertaa naimisissa. Hänellä sitten oikeudenmukaisuuden vuoksi on myös tuonpuoleisessa 3 aviomiestä?
On tavallisempaa että nainen elää vanhaksi, miehet kuolevat nuorempana - joten nainen voi jäädä jopa 5 kertaa elämänsä aikana leskeksi, jos oikein huonosti käy.
Olisi tosiaan epäoikeudenmukaista, jos korotukseen pääsisi vain yksi aviomies, jos naisella on ollut useita avioliittoja. Mukavaa, että joskus voin olla mormonin kanssa edes periaatteellisesta asiasta samaa mieltä. Oikeudenmukaisuus toteutukoon, arvostan käsitystänne lesken oikeudesta kaikkiin rakkaisiinsa, vaikka ole epävarma siitä, onko ihminen jotain sukupuolta enää ylösnousemuksessa... Eihän tuonpuoleisessa lisäännytä suvullisesti, se on vain maan päällä tarpeellista.
Miksi islaminuskoiset ja monet afrikan alkuperäiskulttuurit edelleen hyväksyvät moniavioisuuden, ei Allahillakaan näyttäisi olevan mitään moniavioisuutta vastaan. On myös ollut kulttuureja, joissa naisella on useampi aviomies - tavallisesti veljeksiä, 2, jopa 4 miestä. Myös nämä avioliitot ovat olleet täysin Jumalan hyväksymiä.
Joseph Smithin mukaan vain moniavioiset voivat päästä selestiseen kirkkauteen. Ehkä oli mormoneilta virhe luopua maallisen painostuksen uskontoon keskeisenä kuuluvasta periaatteesta?
Ja minkälainen on naisten asema useimmissa islaminuskoisessa maassa tänäänkin?
Ja minkälainen elämä on monella afrikkalaisnaisella?
Ja todellakin on kulttuureja, joissa naisella on parikin aviomiestä esim veljekset.
Minkälaista on heidän elämänsä, mahdollisuudet toimeentuloon ja minkälaiset ovat yhteiskunnan olot?
Otapa näistä asioista selvää - eikö sentään ole ihanaa, kun asumme ns. hyvinvointivaltiossa, jossa naisella on tasa-arvo ja hän on tasavertainen kansalainen ihmisenä. Hän voi opiskella ja määrätä omasta elämästään ja ruumiistaan ja vastata ja päättää omista asioistaan mm rahoistaankin jne jne.
Otapa selvää vähän - jos et ole aikaisemmin tällaisiakaan asioita pohtinut.
mormonitytölle!
Kirjoitit:
>>Minä uskon siihen, että Jumalalla on ruumis... Mutta vain yksi vaimo. No, en minä tätäkään voi mitenkään sen enempää todistella... Itse vain tunnen näin, ja muut saavat minun puolestani olla asiasta mitä mieltä vain:)
Voisiko johtua ihan sellaisesta asiasta, että mormonit käännyttävät kirkkonsa jäseniksi myös hiljattain hoidosta päässeitä ja edelleen puolikuntoisia paranoidisia skitsofreenikkoja?
Ite nähnyt, kun häiriintynyt mormoninainen hyökkäili kappelille sisään tulevien kimppuun ennen pyhäkoulun alkua. Vainoharhat tarttuvat?
Vielä ilkeämpää on kuten tässäkin keskustelussa on tullut ilmi:
Vanhat mormonimiehet ja mormoninaiset yrittävät selvästi vakuuttaa ja mainostaa 'ainoaa oikeaa MAP-kirkkoa' nuorille ihmisille. Se näkyy valitettavasti hyvin häiritsevästi tässäkin keskusteluketjussa
Näin juuri. Valitettavasti lupaus pääsystä Jumalaksi tekee osasta mormoneja fanaatikkoja. Ilmiötä harmitellaan myös henkisesti tasapainoisten mormonien piirissä, mutta kun on tuo arvokas sananvapaus, ei kirkko pysty tukkimaan heidän suutaan tai tyrehdyttämään tuhansiin nousevaa viestitulvaa joillakin keskustelupalstoilla.
Varsinkin mielenterveydeltään järkkyneet, kuten paranoidiset skitsofreenikot, kokevat asiallisenkin kritiikin uhkaksi omalle Jumalallisuudelleen. Heihin ei tehoa edes oman piispan tai kirkon patriarkan ojennus, vaan ovat kohta uudelleen julkisuudessa luomassa kuvaa mormoneista häiriintyneempänä joukkona, kuin he kokonaisuutena ottaen kuitenkaan ovat.
Historia on osoittanut että ei seuraa mitään hyvää, jos ihminen yrittää korottaa itsensä jumalaksi tai edes diktaattoriksi.
Jälki on aina ollut rumaa.
Jumalan saappaissa tarvitaan Jumalan mieli. Ihmisen - etenkin mieleltään sairaan - päänuppi menee sekaisin jo yrittämisestä.
Sinulle, Torta på torta,
En ole kovin montaa keskustelua tosiaan lukenut, jonkin verran. Mutta on kirkonkin piirissä jonkin verran eriäiviä mielipiteitä, etenkin sellaisissa hieman epäselvissä asioissa joita ei niin paljon nosteta esiin... Niin, no esimerkiksi vanhan testamentin aikaan se oli kaiketi aika normaali käytäntö, ainakin paikoin. Joten esimerkiksi silloin sekin periaate oli käytössä... Mutta ei enää missään nimessä, kirkko nimenomaan painottaa, että nykypäivänä se ei ole sallittua, vaan synti.
Eikä se kyllä ainakaan korotukseen pääsyn vaatimus ole... Iankaikkinen avioliitto on kyllä vaatimus kaikkein korkeimpaan, mutta ei moniavioisuus.
Valitettavasti en tiedä Jeesuksen sivilisäädystä sen enempää kuin raamatun lukenut henkilö yleensä... Joten tähän en oikein voi kommentoida... No, tähän asti asia ei ollut pälkähtänyt päähänikään, siis että Jeesuksella olisi vaimo:) Kai voikin olla? En tiedä.
En minä mitenkään häpeile kirkon menneisyyttä, en vain tykkää väitellä asiasta, koska en tiedä aina mikä oikeasti on faktaa ja mikä ei, kun en tosiaan itse ole asiaa mitenkään syvällisemmin tutkinut. Sen vain halusin sanoa, että vaikka moniavioisuus olisi ollut joskus kirkossa sallittua, nykyään ei ole, eikä se ole vaatimus korotukseen. Ainakin minä olen asian näin ymmärtänyt:)
Ja kiitos kommenteista kaikille:)
Miksi sitten aloitit ketjusi höpsimällä "vihasta"?
Ei kissan pöydälle nostaminen ole mitään "vihaa". Ihan tavallista keskustelua vain. Vaikutat hyvin nuorelta ja naiivilta. Kyllä sinä vielä opit.
MormonThink
MormonThink.com is a site produced largely by members of the Church of Jesus Christ of Latter-day Saints who are interested in the historical accuracy of our church and how it is being taught to its members and portrayed in the media.
We invite scholarly debate by critics, true-believers and anyone interested in Mormon history.
There is a lot of misinformation on the LDS church that is presented by both critics and defenders of the faith - particularly on the Internet. We present both sides fairly and let the reader decide.
http://mormonthink.com/
Kyllä se kannattaa tutkia ja penkoa historiaa- siinä oppii paljon.
Hauskaa että kirjoitit tänne ja toivottavasti viitsit kirjoitella myös vastedes.
Sinun tavallasi mormonit saavat huomattavasti enemmän inhimillisyyttä ja rehellisyyttä verrattuna palstan vakiomormoneiden besserwisser - metodiin :-)
Turha sinun on inhilillisyydestä saati ystävällisyydestä puhua. Aiemmat tekstisi sen osoittavat, olethan käskenyt mormonien lähteä maastakin,normaalin kiroilun lisäksi!
Moniavioisuus on ikuinen periaate, joka ei tällä hetkellä ole voimassa. Jossain vaiheessa profeetta voi saada Jumalalta käskyn ottaa moniavioisuus jälleen käyttöön. Silloin sinunkin puolisosi kantaa aviovuoteeseenne pikkutyttöjä.
Ja kyllä profeettanne Brigham Young opetti, että vain moniavioiset voivat päästä korotukseen.
Riippuu mormonista :-)
Fiksuja ja rehellisiä mormoneita kun tällä palstalla käy hyvin harvakseltaan.
Kiukkuisia, valehtelevia besserwissereitä taas sitäkin enemmän.
Jeesuksesta pitää siis tehdä haaremin omistaja tai muuten hänkään ei pääse korotukseen . Jossain vaiheessa kai kuullaan että Kaanaan häät olivat Jeesuksen ja hänen neljännen vaimonsa?
Kun jokin uskonto muokkaa historiaa jälkikäteen aina sen mukaan mitkä sen tarpeet ja oppi kulloinkin ovat , tutkimuksen ja tiedon ääni merkitsee sille oman uskonnon vastustamista tai peräti vihaamista .Koko historia tutkimushan on "antien" , apologia ei ole tiedettä, apologiahan tietää jo etukäteen mihin tulokseen tieteen pitää tulla.Tutkimus on silloin turhaa koska se antaa aina "väärän " tuloksen jos se ei vahvista sitä mitä apologia puolustaa ja väittää.
On aivan päivänselvää miten tuollaisessa pelleilyssä lopulta käy: Tieto tuhoaa yrittäjät.
On minustakin outoa, että täällä jotkut mormonit väittävät että kaanaan häät olivat jeesuksen omat häät, vaikka Raamattu selvästi sanoo että Hänet oli myös kutsuttu häihin. Sulhanen siis, mutta kutsuttu omiin häihinsä?
Moniavioisuus on ollut arabien ja juutalaisten parissa heimotapa. Raamatussa ei ole missään kohdin mainittu, että Jumala olisi sitä toivonut saati edellyttänyt. Se vaan oli siihen aikaan tavanomaista.
Joseph Smith keksii siitä oikeutuksen aviorikokselleen, toki kekseliästämutta sangen läpinäkyvää - ihmettelen vain, että se meni mormoneille läpi. Tosin pitkään kirkon johtajat onnistuivat pitämään sen salassa tavallisilta rivimormoneilta.
"Kuin kaikki ovat mormoneja vastaan?"
Tämä uskonto aiheuttaa paljon vahinkoa, esim. entisten jäsenten karttaminen tuottaa paljon tuskaa monelle. Lisäksi ko. uskonto on alusta lähtien perustunut valheisiin, ja nykyään kirkko valehtelee jo omastakin historiastaan.
Mene katsomaan Jehovan todistajien palstaa. Tai lestadiolaisten.
Myös näitä muita inhimillistä vahinkoa aiheuttavia uskontoja vastustetaan.
Aivan syystä.
Oletko yllättynyt ihmisten vastustaessa vahingollista huu-haata?
Olivat kaikki aikanaan Jeesusta Kristustakin vastaan ja ristiinnaulitsivat hänet!
Kun täällä lukee mormonivastaisia kommentteja voi vain ajatella, että on vain yksi lähde josta tuollaista vihaa ja epäsopua pulppuaa.
Jeesus ei valehdellut. MAP-kirkko valehtelee.
Stalinia ja Hitleriä vastustettiin myös eivätkä he mitään pyhimyksiä olleet.
Toden totta, mistäpä muualta mormonien systemaattinen valehtelu on peräisin kuin itseltään valheen herralta.
Miksi mormonismia vastustetaan?
1: Se perustuu valheeseen. MK on historiallisesti epätosi eikä Joseph Smithin väitetystä profeetallisuudesta ole pienintäkään näyttöä.
2: Se on usein vahingollista ihmisen psyykkeelle ( narsismi, kuvitelmat omasta jumaluudesta yms. ), perhe-elämälle, sukulaisuus-ja ystävyyssuhteille ja perheen rahavaroille. Menkää nyt herran tähden esimerkiksi LOMAMATKALLE koko perheen voimin sen sijaan että maksatte kultille rahanne - AIVAN TYHJÄSTÄ!!!
'Haters gonna hate', jatkatko edelleen maidon litkimistä, jota isäntäsi kaataa kuppiisi?
Minulla ei tietääkseni ole ketään isäntää.
Oliko sinulla muuten jotakin asiaakin - niinkuin palstan aiheeseen liittyen - vai oletko ainoastaan juttuseuraa vailla?
Ahaa, ei se tainnutkaan olla minulle.
Nuoria ihmisiä kohtaan pitää aina olla ystävällinen. Vanhoja toivottomia jääriä sen sijaan voi kurittaa puhtaalla omallatunnolla :-)
Ei ollut M.E.L sinulle tark.,
mirrithän ne kehrää, kun niille syötetään kuppi täyteen maitoa.
Sinunkin on hyödyllistä lukea tätä palstaa niin näet miten mormonit täällä perustelevat uskonnollisia näkemyksiään.
Kirkon sisällä kysymysten asettelu on kenties toisenlainen.