Näetkö metsän

Media tyrkyttää tiedonpalasia, mutta
kokonaisuus jää meidän koottavaksi:

1) Jo Isä-Bushia syytettiin siitä, että hän ei valloittanut Irakia kokonaan Saddamin Kuwait-seikkailun aikana. Ilmeisesti Ranska ja Saksa jo silloin rajoittivat impperialistien ahneutta ja Isä-Bush ei yksipuoliseen hankkeeseen ryhtynyt.

2) YK:n asetarkastusten aikoihin sattui episodi, jonka (suomi-)media on halunnut tietoisesti unohtaa. Saddam halusii häätää USA-jäsenet, vedoten siihen, että nämä olivat kokoamassa sotilaallista, muita tarkoitusperiä palvelevaa tietoa. Saddam puhui mitä ilmeisimmin tällä kertaa täyttä totta. Rebublikaanit olivat aloittaneet operaation valmistautumistoimet.

3) Poika-Bush valittiin (rebublikaani). Yleisesti on nyt tiedossa, että poika-Bush käynnisti sotilaallisen Irak-operaation valmistelut het valituksi tultuaan.

4) 9-11 -isku tuli kuin tilauksesta ! ! ! Saudien tekemänä tosin ja 4000 jenkkiä sai surmansa. Tälläistä mediatapahtumaa ei jenkkilässä pitänyt jättää väliin, vaikka iskun tekijät olivat kaikkea muuta kuin irakilaisia (= saudeja). Nyt tuli impperialisteille 1000 taalan paikka, jota ei jätetä käyttämättä. Eikä jätetty. Ei oltu 'isänmaata' puolustamassa. Oltiin ajamassa impperialismin asiaa.

5) Aloitettiin mediamanipulointi joukkotuhoaseista. Impperialistien "demokraatitkin" olivat tuohtuneet iskusta. YK-tarkastusten varjossa tehdyillä sotilaallisilla urkinnoilla oli helppo suunnitella hyökkäys suht pienellä sotajoukkiolla, vain runsaat 100 000 miestä tarvittiin, koska tiedettiin, että mitään joukkotuhoaseita ei Irakilla ollut ja vastaiskukyky rajoittui konepistooleihin ja vanhoihin neukkutankkeihin.

6) NYT siis oli oivallinen tilaisuus saada Irakinkin ÖLJY ja ÖLJYTULOT haltuun. Ryhdyttiin tuumasta toimeen

7) Loput voitte lukea 1.8.2004 hesarista, osa A 11. Tässä vaiheessa on jo ÖLJYTULOJENKIN kähmiminen aloitettu.

Sillä lailla impperialismi etenee.
2126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tämän kaiken ovat öljyn päällä asujat huomanneet heti alusta saakka ja sen vuoksi yrittävät häätää kaikki ulkomaalaiset maasta pois, keinoja kaihtamatta.

Äänestä
  • käydä, jos joku yrittäisi tunkeutua vaikka Etelä-Afrikan timanttikentille tms. omaisuuksia kahmimaan, voisi tulla kiire.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


puilta ? kirjoitti:

Media tyrkyttää tiedonpalasia, mutta
kokonaisuus jää meidän koottavaksi:

1) Jo Isä-Bushia syytettiin siitä, että hän ei valloittanut Irakia kokonaan Saddamin Kuwait-seikkailun aikana. Ilmeisesti Ranska ja Saksa jo silloin rajoittivat impperialistien ahneutta ja Isä-Bush ei yksipuoliseen hankkeeseen ryhtynyt.

2) YK:n asetarkastusten aikoihin sattui episodi, jonka (suomi-)media on halunnut tietoisesti unohtaa. Saddam halusii häätää USA-jäsenet, vedoten siihen, että nämä olivat kokoamassa sotilaallista, muita tarkoitusperiä palvelevaa tietoa. Saddam puhui mitä ilmeisimmin tällä kertaa täyttä totta. Rebublikaanit olivat aloittaneet operaation valmistautumistoimet.

3) Poika-Bush valittiin (rebublikaani). Yleisesti on nyt tiedossa, että poika-Bush käynnisti sotilaallisen Irak-operaation valmistelut het valituksi tultuaan.

4) 9-11 -isku tuli kuin tilauksesta ! ! ! Saudien tekemänä tosin ja 4000 jenkkiä sai surmansa. Tälläistä mediatapahtumaa ei jenkkilässä pitänyt jättää väliin, vaikka iskun tekijät olivat kaikkea muuta kuin irakilaisia (= saudeja). Nyt tuli impperialisteille 1000 taalan paikka, jota ei jätetä käyttämättä. Eikä jätetty. Ei oltu 'isänmaata' puolustamassa. Oltiin ajamassa impperialismin asiaa.

5) Aloitettiin mediamanipulointi joukkotuhoaseista. Impperialistien "demokraatitkin" olivat tuohtuneet iskusta. YK-tarkastusten varjossa tehdyillä sotilaallisilla urkinnoilla oli helppo suunnitella hyökkäys suht pienellä sotajoukkiolla, vain runsaat 100 000 miestä tarvittiin, koska tiedettiin, että mitään joukkotuhoaseita ei Irakilla ollut ja vastaiskukyky rajoittui konepistooleihin ja vanhoihin neukkutankkeihin.

6) NYT siis oli oivallinen tilaisuus saada Irakinkin ÖLJY ja ÖLJYTULOT haltuun. Ryhdyttiin tuumasta toimeen

7) Loput voitte lukea 1.8.2004 hesarista, osa A 11. Tässä vaiheessa on jo ÖLJYTULOJENKIN kähmiminen aloitettu.

Sillä lailla impperialismi etenee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu