Katainen Kokoomus peruuttaa- niin on käym. peruspalveluille

Uskomatonta " maan hallituksen ukko-papukaijako" paimentaa karjaansa
Taaksepäin ja eteenpäin KOMENTO näkyy ja kuuluu Kokoomuksen TV -mainoksessa!
Kokoomus 5 tarakalla istujaa: SDP ,vihreät, ristilliset , vasemmisto ja ruotsalaiset pelaavat äänestäjien tunteilla!
Hallitus puolueet puhuvat perusturvasta; terveydenhoidosta, vanhuksista, nuorista ja kuntauudistuksesta saadakseen äänestäjien äänet ja jatkaakseen pienituloisten palkansaajien, hoivaa tarvitsevien, pienituloisten eläkeläisten ja pienituloistentyöttömien ihmisten perusturvan pudottamista minimiin.
Jutta Urpilainen SDP sanoi puolueensa TV-tentissä että SDP takaa tasapuolisuuden. Se voi merkitä myös sitä samaa kuin Kataisen TY -mainos, jossa ajellaan polkupyörällä taakse ja eteen päin. eli tasapuolisuus voi toteutua niin, että otetaan kaikilta apua tarvitsevilta tasapuolisesti pois entisetkin perusoikeudet. Vaalilupauksen siis voidaankin täyttää sanonnan varjossa TASAPUOLISESTI KAIKILTA POIS. Eli onko SDP:n sanoma sama kuin kokoomuksen, täsmälleen kokoomuksen linja koska hallitus puolueet ovat sitoutuneet pääministereidensä tahtoon. Huomaamatta, että hallitus on Suomen hallitus ei puolueiden hallitus. Istuvan hallituksen hurmoshenkisyys loukkaa hädänalaisia.
Puolue-eliitti porskuttelee luksus elintasossa ja nauraa suu hymyssä korviaan-myöten kansan tietämättömyydellä, järjestelee EU.n pankkien rahoitusta ja valittaa etteivät rahat riitä Suomen kansalle perusturvaa.
10185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kerrankin aunelta asiaa, samaa mieltä. siksi äänestinkin perussuomalaista. tervasaaren tuhoajalle en ääntä sentään anna.

Äänestä
  • Kyllä äänesi menee mustaan aukkoon jos annat äänesi persuille minun kantani vuoksi joka on väestöä puolustava kaukonäköinen ja kaupungin ainoan ympyräkaavan ranta-alue. Jos YIT rakentaa asemakaavalla joka on kaikkien puolueiden myöskin persujen hyväksymäTervasaaren alueelle tulee massiivinen rakennuskanta.
    Kaavaperusteluissa sanotaan, kaavassa olevat viheralueet o v a t- r a k e n n u s- a l u e i d e n väli-alueiita.
    Julkiset määräykset asunto-ja muiden rakennusten rakentamiseksi on eroiteltava väliin tulevilla viheralueilla.
    Kaavaperusteluissa sanotaan" kaavassa olevat viheralueet ovat rakennusalueiden väli alueita"
    Sinnekö kerrostalo ryppään väliin kaupunkilaiset menisivät biknikille tai loikoilemaan -auringon ottoon..
    Hän joka ei tunne kasavaa ja valitustani ja sitä, että pörssiyhtiö YIT.n- hyväksymä kaava on kysymyksessä jonka läpivientiin valtuustossa on edellytetty kaikkia valtuutettuja tietämättä ja ymmärtämättä asiaa kaikin puolin.
    Valtuutetuille ei todennäköisesti ole annettu oikeata kuvaa YIT:n ja puolueiden hyväveli porukan kytköksistä.
    Kysyn Sinulta nimimerkki "hyvä' kirjoitus"
    Tiedätkö, että Hamina osti Vilniemeltä kymmenkuntahehtaaria tonttimaata ja kaupungin arkkitehdit tekivät yleiskaavaa /asemakaavaa mutta, hups nyt alue on vuokrattu rakentajalle salaisesti ja salassa pidetylle rakentajalle, ettei vain sekin olisi pantattu YIT.lle ?
    Hyväveli-touhuihin voi sisältyä rikollisuutta.
    Kysyn minkä madon ja kenen virittämässä ongessa ovat puolueiden "miehet" nielaisseet, joka edellyttää kunnanjäsenten oikeuksien loukkaukset niin, että asukkaitten oman kaupungin suunnitelu ja kehittäminen luovutetaan kansainvälisen pörssiyhtiön tehtäväksi salaisilla sopimuksiölla mm. YIT:lle. joka sopimuksen mukaan suunnittelee- kehittää ja rakentaa Haminassa.
    Kukaan entisistä valtuutetuista valituksi tultuaan toden näköisesti ei voisi perua jo hyväksymiään hyväveli- salaisia sopimuksia, vaan valtuuston enemmistöksi muodostuva kaikesta korruptiosta vapaat edustajat voisivat vaatia päljastamaan salaiset kaupunginjäseniltä anastetut oikeudet, vallan takaisin kaupungin jäsenille.

    Äänestä

  • aune m. kirjoitti:

    Kyllä äänesi menee mustaan aukkoon jos annat äänesi persuille minun kantani vuoksi joka on väestöä puolustava kaukonäköinen ja kaupungin ainoan ympyräkaavan ranta-alue. Jos YIT rakentaa asemakaavalla joka on kaikkien puolueiden myöskin persujen hyväksymäTervasaaren alueelle tulee massiivinen rakennuskanta.

    hyvä vaan että yit jaksaa kaupunkiin panostaa. meillä ei kassassa taida olla rahaa. eli ihan oikeaan osoitteeseen meni ääni kun kävin persua äänestämässä. saatais tähän kaupunkiin pikkuhiljaa jotain toimintaakin. ja jäähän sinne nykyiselläkin kaavalla vaikka kuinka paljon rantaaluetta missä voi "biknikillä" käydä. tosin ei tarvi haaveilla "biknikeistä" sen koommin kun mistään muustakaan. ainakaan tervasaaressa. joku valitushan sitä jarruttaa. ihaillaan ootellessa vaikka puulehmiä ja ruosteisia laivoja.

    Muista lääkkeet! Meillä kaikilla on sitten helpompaa!

    Selitys seuraaville: "TY -mainos", "biknik", "kasava" ym. ym. Kannattaisi varmaan harjoitella kirjoitustaitoa. Se mahdollinen vähäinenkin asia katoaa moisen ilmaisun kätköihin. Kun ei muutenkaan osaa kirjoittaa, on turha keikaroida kaupunginjäsen-sanalla. Pelkkä "asukas" riittää oikein hyvin.

    "mutta, hups nyt alue on vuokrattu rakentajalle salaisesti ja salassa pidetylle rakentajalle, ettei vain sekin olisi pantattu YIT.lle ?" Jonkinlaisia todisteita olisi hyvä esittää vai mahtavatko vain olla vaihoharhaista hourailua.

    Äänestä

Kataisen Kokoomus lopettaa suomen ja persut tulevat siunaamaan tämän kaiken.

Olen kurkkuani myöten täynnä näitä vanhoja puolueita, sekä niiden pelleilyä.

Aune on oikeassa ja siksi annan ääneni hänelle.

Äänestä

Näkyy noilla rakennusliikkeillä olevan kaikilla joku kaupunki lypsettävänä.

Tietysti,sieltähän ne miljoonat löytyy. Helppo neuvotella paikallisten nuijien kanssa.
joiden tietotaito on tasoa koiranpaskat ja kolmenkympin nopeusrajoitukset.

Äänestä

Aunekin järjesteli 70-luvulla omaa rahoitustaan ja joutui samalla sivuun kaikesta merkittävästä. Katkeruuttaan jaksaa yhä valittaa, vaikka horinoissaan ei mitään tolkkua.

Äänestä

Kaksi pientä asiaa känkkärin kohdalla parantaisi koko maailman:

-maksa velkasi ja kuole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aune Mänttäri kirjoitti:

Uskomatonta " maan hallituksen ukko-papukaijako" paimentaa karjaansa
Taaksepäin ja eteenpäin KOMENTO näkyy ja kuuluu Kokoomuksen TV -mainoksessa!
Kokoomus 5 tarakalla istujaa: SDP ,vihreät, ristilliset , vasemmisto ja ruotsalaiset pelaavat äänestäjien tunteilla!
Hallitus puolueet puhuvat perusturvasta; terveydenhoidosta, vanhuksista, nuorista ja kuntauudistuksesta saadakseen äänestäjien äänet ja jatkaakseen pienituloisten palkansaajien, hoivaa tarvitsevien, pienituloisten eläkeläisten ja pienituloistentyöttömien ihmisten perusturvan pudottamista minimiin.
Jutta Urpilainen SDP sanoi puolueensa TV-tentissä että SDP takaa tasapuolisuuden. Se voi merkitä myös sitä samaa kuin Kataisen TY -mainos, jossa ajellaan polkupyörällä taakse ja eteen päin. eli tasapuolisuus voi toteutua niin, että otetaan kaikilta apua tarvitsevilta tasapuolisesti pois entisetkin perusoikeudet. Vaalilupauksen siis voidaankin täyttää sanonnan varjossa TASAPUOLISESTI KAIKILTA POIS. Eli onko SDP:n sanoma sama kuin kokoomuksen, täsmälleen kokoomuksen linja koska hallitus puolueet ovat sitoutuneet pääministereidensä tahtoon. Huomaamatta, että hallitus on Suomen hallitus ei puolueiden hallitus. Istuvan hallituksen hurmoshenkisyys loukkaa hädänalaisia.
Puolue-eliitti porskuttelee luksus elintasossa ja nauraa suu hymyssä korviaan-myöten kansan tietämättömyydellä, järjestelee EU.n pankkien rahoitusta ja valittaa etteivät rahat riitä Suomen kansalle perusturvaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu