Sotkamossa on tapahtunut karhun salakaato, joku on tietysti päättänyt poistaa vaaran pois päiviltä joka ei tietenkään ole sallittua suomessa, vaan karhut ja sudet saavat tappaa melko rauhassa kotipihalta koirat ja laitumilta lampaat.
Muistan muutaman vuoden takaa uutisen Saksasta kun siellä oli vuoristossa nähty yksi KARHU sataan vuoteen, eikä ne tienneet mitä sille pitäis tehdä kun ei ollut osaavia karhunmetsästäjiä, niin sitten tilasivat suomesta sinne osaavan metsästäjän ja koiran, mutta se karhu taisi kuitenkin jäädä henkiin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitä ihmeen osaamista on karhun ampumisessa hengiltä?
Sitä pitäää kysyä niiltä saksalaisilta,,,,, etkö ymmärtänyt?
niin. nykyaikana ihminen on niin vieraantunut luonnosta, että se pelkää kaikkea mitä siellä on. tuossa noita liikkuu susia ihan talon lähellä ja karhukin on nähty. ei ne ihmisille mitään tee. enemmän olen huolissani kun joskus joutuu matkalla kävelemään helsingin tummassa yössä..