Keskusta on jälleen kerran unohtanut realismin maatalouskysymykissä. Keskusta on ylläpitänyt katteetonta utopiaa maataloudenharjoittajien keskuudessa. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa valehtelua äänten kalastamiseksi. Lopputuloksena on surua ja pettymyksiä, maatalouskonkursseja ja mielenterveyden järkkymisiä, jotka voivat johtaa sen tapaisiin ongelmiin, joka nyt kesällä koettiin erään sikalan kohdalla.
WTO-prosessin uusi tuleminen osoittaa hyvin selkeästi uuden suunnan. Maatalouskaupan vapauttaminen on väistämätön seuraus globalisaatiosta. Keskusta on nukkunut Ruususen untaan eikä ole tajunnut maailman menoa. Yritetään väen väkisin panostaa sellaiseen, jonka tiedetään olevan tuhoon tuomittua. Tämä on vatuuttomuutta ennen muuta maatalouselinkeinon harjoittamiseen uskovia kohtaan. Vastuullista politiikkaa olisi ollut se, että suurmaataloutta olisi tietoisesti jo heti sotien jälkeen alettu ajamaan sellaiselle tasolle, joka on mitoitettu pelkästään kriisiaikoja varten. Nyt välttämättömän ja tarpeellisen tekemistä venytetään aina viimeiseen asti ja seurauksena on katastrofeja toisensa perään. Esimerkiksi sokerijuurikkaan tuotantoa ei olisi saanut ikimaailmassa koskaan tukea Suomessa, jottei olisi päässyt syntymään täysin kannattamatonta toimintaa. Kyllähän meillä aletaan pumpata laajamittaisesti vaikka öljyä Lapista, jos sitä tarpeeksi eli kaksisataaprosenttisesti tuetaan.
Kävin lomareisullani mm. Kainuussa. Siellä asiat on osattu hoitaa joltisellakin tavalla. Liekö Ilmari Kiannolla tähän vaikutusta nälkämaan lauluinensa. Pelkkää korpea kilometritolkulla. Ei asutusta juuri missään. Niin pitää ollakin. Annetaan karhuille ja susille se mikä karhuille ja susille kuuluu. Kuusamo on Kainuun korpien keskellä oikealla uralla. Taajaman pitää syntyä matkailun keskukseksi. Siihen ympärille voi sitten laittaa Kuusamon ja Kitkan muikkua sekä keramiikkaa sun muuta myssyä ja lapasta. Kuusamon elää ja voi hyvin, kun muu Kainuu älytään varata karhuille ja susille.
Realismin unohdus
3
103
Vastaukset
- ...seuraus
Maan parhaat karjat ovat nykyään LAPISSA, maamme nykyaikaisin opetusnavetta sijaitsee Tervolassa, LAPISSA.
Tämä johtuu pohjoisen c-tukialueen valtavista kansallisista maataloustukiaisista, siis MTK:n ja kepun sinne junttaamista. Edullisimmilta alueilta on kotieläintaloutta ajettu alas MTK:n ja keppuleitten toimesta.
Esim. Lapissa voi saada maidolle kansallista LISÄHINTAA saman verran kuin EU-tuottaja saa maidostaan kaikkiaan.
Nyt WTO-ratkaisun jälkeen maatalouspolitiikkamme joudutaan muljauttamaan päälaelleen.
Miksi suomalaista viljelijää rangaistaan kepun/MTK:n politiikalla? - pojat, pojat
elkäähän nyt olko niin kovin huolissaanne, täällä maalla pärjäämisestä.
Voittehan te alkaa äänestämään Sosialidemokraatteja, jos se siltä tuntuu, että Kepu ei pidä huolta maalaisista.
T. nöf nöf nöf- Mutta muistakaa.
Älkää uskoko demarien valheisiin ja kieroiluun.
Demarit on kansan tuho ja kirous.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327