lainaus Demari/IS/stt
Demari: Alokkaita kotiutettu nettiriippuvuuden tähden
Internetin käytöstä riippuvaisten määrän kasvu on saanut aikaan uudenlaisia lieveilmiöitä. Uutispäivä Demarin mukaan nettiriippuvaisten lisääntyminen näkyy jo suomalaisvaruskunnissakin, joista alokkaita joudutaan kotiuttamaan riippuvuusoireiden vuoksi.
Uutispäivä Demarin haastattelema komentajakapteeni Jyrki Kivelä pääesikunnan asevelvollisuusosastosta kertoo, että osa alokkaista on niin riippuvaisia internetin käyttämisestä, että he eivät kerta kaikkiaan pysty olemaan erossa tietokoneesta.
Kivelän mukaan suurin osa nettiaddiktion takia kotiutetuista alokkaista pääsee kuitenkin suorittamaan palveluksensa loppuun muutaman vuoden kuluttua kotiutuksesta.
Tätä nykyä alokkailla on mahdollisuus päästä internetiin varuskunnissa ja sotilaskodeissa. Kivelä kertoo, että vaikeimmat ongelmat syntyvät elämänrytmin muutoksesta, kun alokas ei pääsekään tottumuksensa mukaisesti surffailemaan nettiin yöllä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
tältäkin palstalta paljon, ainakin iltaisin, Iron Mike, Mies Savosta, Olavi jne.
Mitä iniset multipelle? Sinä lutkuttelit vielä äitsi rippareita, kun minä olin käynyt armeijan.
Minä olin käynyt jo intin, kun sinä roikut suupielistä äitisi riippurinnoissa.
kuin surullisen kuuluisa 16 vuotias Goldfingerkin, jolla oli vähintään 5 mersua omakotitalonsa tallissa...Eivät aikuiset tuommoista sontaa kirjoittele, mitä te täällä palstoilla levitätte.
Kyllä on nykynuoret aika paskahousuja. Ei voi muuta sanoa.
Silloin, ku mä kävin armeijan, ei internettiä viel ollu... eikä kännyköitä.