Tuorein Seiska kuvaa osuvasti ja napakasti eräänkin avioliiton tarinaa artikkelissaan.Tavallinen virolainen mediamyyjä sekä entinen missi, kaunotar yhä ,menevät kimppaan , naimisiin v.1998, äiti jää kotiin hoitovapaalle sekä opiskelemaan ammattiin.
Haastavaa, mutta ikävä kyllä totisinta nykyaikaa. Mutta mitä sanoo tähän "rakastunut" virolainen aviomies; " Miksi jäät hoitovapaalle ? Miksi hakeuduit matalapalkka-alalle? "
Kun kuopus on vasta puolivuotias , virolaisella pukkaa jo uutta salaista uusioperhettä, jonka kanssa ostetaan jo uutta yhteistä rivitalokotia.
Kun suomalaisvaimo itkee ja suree sekä omasta että lapsiensa puolesta, miten toimii virolaispoika... Tämäpä tekee häätöasiasta kanteen käräjäoikeuteen, jota asianajajakin tivaa mieheltä, vastaus kuuluu," Se on minun talo."
Voi olla Virossa joo. Suomessa ainakin avioliittolaki menee huoneenvuokralain edelle. Myös kotona lapsia hoitaneen äidin katsotaan osallistuneen miehen työssä käymisen helpottamiseen, joka huomioidaan osituksessa. Esim. rahallisena korvauksena omistusoikeusasuntoon.
Kun siis ihastutte tai jopa rakastutte, muistakaa aina, aina, aina kummankin nimet omistuspaperiin ja tarvittaessa avioehto yhteistä kotia hankkiessanne. Myös niin ,että jo aiemmin hankittu oma yksiösi huomioidaan tulevassa kauppasummassa hyväksesi.
Koska lapset jää yleensä äidille, lasten turvallisuus tulee turvata. Rakkaus sensijaan on sokeaa vastakin.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Voihan niitä ajaa testimielessä. Mutta ei virolaisten/venakoiden/taikkujen kanssa kannata perhettä perustaa, niiden mukana tulee köyhä lapsuusperhe ja koko suku. Se vaan on hyväksyttävä.
kanssa tulee taas surullinen historia seksimatkoja pitkin välimerta. Sellainen nainen pettää takuuvarmasti jossain vaiheessa.
Fiksut naiset ottaa aina miehestä selvää, onko tämä käynyt thaihieromalaitoksissa
minkään tyyppisissä "hieronnoissa" tai Thaimaassa "kavereiden kanssa". Se on kerrasta poikki.
Ei mitään elämänkumppaneita saati lasten äitejä Kaakkois-Aasiasta haeta.
Voihan siellä käydä poikamies reikää pruuvaamassa. Muttei ilman kummia.
Vinosilmillä on hivi.
Surullista.