http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/art-1288510639350.html
Tutkimus: kohtuullisestakin juomisesta haittaa aivoille
Kohtuullinenkin juominen häiritsee aivojen normaalia toimintaa, ilmenee tuoreesta tutkimuksesta.
Aikuisilla rotilla tehdyssä kokeessa kävi ilmi, että muistin ja oppimisen kannalta tärkeässä rakenteessa syntyi tavallista vähemmän uusia hermosoluja.
Rotille annettiin kahden viikon ajan alkoholia kohtuullisena pidetyn alkoholimäärän verran.
Kyseessä oli Jyväskylän yliopiston ja yhdysvaltalaisen Rutgersin yliopiston tutkimus.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kun muistetaan, että ainoastaan joka seitsemäs Suomalainen on enää
täysraitis, niin päädytäänkö päätelmään laholatvaisia kaikkialla.