Vaaliteltoilla kysellään paskalaista

Olin kuulemassa

Milloin kaivot pitää olla asennetut? Mitä se maksaa?

13

69

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kerrotaan totuus

      Hyvä että saavat oikeaa tietoa siitä kuka on tämän lain alkuperäinen valmistelija. Toivottavasti muutkin kertovat rehellisesti kuin keskustalaiset.

    • Paskaputki

      10000€ maksoi paskaputkeen liittyminen. Kiihko mieliset keskustalaiset kiersivät kylällä valehtelemassa että siihen on pakko liittyä.

    • Voit kertoa vaaliteltalla, että pienpuhdistamo, imeytyskenttä tai liittymä kunnalliseen jätevesiverkostoon pitää lain mukaan olla asennettuna maaliskuuhun 2016 mennessä eli käytännössä sulan maan aikana vuonna 2015.

      Neuvo kuitenkin samalla kyselijöitä, etteivät hätiköi, koska paskalaki nousee vaaliteemaksi tuon viimeisen asennuskesän eli kevään 2015 eduskuntavaalien alla. Media nostaa ihmisten kohtaloista samanlaisen kohun kuin kevään 2011 eduskuntavaalien alla, joten Ville Niinistö joutuu lykkäämään lain voimaantuloa kertaalleen, luultavasti kesään 2019 asti.

      Muutenkin kansalaistottemattomuus tässä asiassa on suositeltavaa. Mitä valtio voi muka tehdä puolelle miljoonalle perheelle, jotka eivät tottele? Ajaako se muka heidät kodeistaan ja telkeää vankiloihin tai keskitysleireille?

      • Kansalaistottelematonta rintamamiestalon omistajaa kohdeltakoon samoin kuin ympäristöä pilaavan kaivoksen johtajaa.

        Kutsuttakoon esimerkiksi presidentinlinnaan itsenäisyyspäivän juhliin.

        ---

        Sen minä vielä ymmärrän, että uudisrakentamiseen ja vanhan rakennuksen peruskorjaukseen kuuluu asianmukaisten viemäröintien laitto.

        Mutta tämä nykyinen jätevesiasetus taitaakin olla korkealta taholta lähtenyt kokeilu: katsovat,miten nöyrää Suomen kansa on.


      • Herman.

        Ei valtio valvo laittomuuksia vaan poliisi. Sakot siitä tulee jos et noudata lakia.


      • Herman. kirjoitti:

        Ei valtio valvo laittomuuksia vaan poliisi. Sakot siitä tulee jos et noudata lakia.

        Jätevesiasetuksen noudattamatta jättämistä ei ole ainakaan itse asetuksessa sanktioitu. En tunne lakiasioita, mutta kaiken järjen mukaan asetuksen noudattamatta jättämisestä pitäisi säätää erikseen rangaistus ja viedä se lakikirjaan. Sekään ei olisi hyvää mainosta Kataisen hallitukselle.

        Vaikka sakkorangaistus olisikin mahdollista tuomita jonkin toisen pykälän nojalla, sakkoja ei ole pakko maksaa. Kiitos taannoisen oikeusministerin Tuija Braxin, sakkojen maksamatta jättämisestä ei voida tuomita vankilaan, joten kaiketi nuo puoli miljoonaa kiinteistön omistajaa laitetaan ulosottoon. Viime kädessä käy kuten Väinö Linnan "Täällä pohjantähden alla" -romaanissa eli poliisit tulevat sisään ja särkevät ikkunat ja lämmityslaitteet.

        Jätevesiasetukseen sisältyy kuitenkin pehmeämpikin tie. Kiinteistönomistajat voivat hakea jätevesiasennuksille lykkäystä vetoamalla "erityisen vaikeaan elämäntilanteeseen". Siinä menee jonkin aikaa, ennen kuin viranomaiset ovat selvittäneet puolesta miljoonasta hakemuksesta, keiden elämäntilanne on erityisen vaikea ja keiden ei.

        Ja kun selvitys on tapahtunut, koko tottelemattomuusruljanssi alkaa uudelleen. Lopulta kaikki nykyiset kiinteistönomistajat ovat 68-vuotiaita ja vapautus tulee automaattisesti.


    • Kaikki muistaa

      Voi Paula minkä teki.

    • vastuuministeri

      Mitä Ville Niinistö on vastannut?

    • Sapiens dux

      Paulan paskalaki on yksi merkittävimmistä syistä kepun jyrkkään alamäkeen.

    • Totuus 0n

      Minultakin on kysytty miksi Backman ei kanna vastuuta alullelaittamastaan mallista ja hallituksessa aja muutosta.

      • Ummistitko korvasi?

        Eikä tietysti mitään paskalaista?


    • Kalliit akat

      Paula ja Mari upottivat puolueensa viemäriin.

    • väärät asiat

      kalliit akat

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      73
      1157
    2. 71
      1112
    3. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      66
      916
    4. 95
      859
    5. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      49
      747
    6. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      245
      734
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimainen?
      Ikävä
      25
      649
    8. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      72
      649
    9. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      54
      646
    10. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      590
    Aihe