Minä tekisin näin (voi kunpa..)

voikunolistotta

Kun miljoonasumma pamahtaisi tililleni, kustantaisin minulle, vanhemmilleni ja sisaruksilleni kuukauden lomamatkan amerikkaan. Siellä kävisimnne Gracelandissa - se on se tärkein! Sitten, koska miljonääri kun olen, kävisimme kaikilla muillakin nähtävyyksillä esim. Grand Canyonilla ja Disneylandissa ainakin, ja niin, onhan sinne tullut se Potter-aiheinen teemapuisto, sinne mennään ainakin. Hawaijille menisimme rantalomalle viimeiseksi viikoksi vähintään.

Kävisin isäni kanssa joka vuoden elokuussa Elviksen muistotapahtumassa Amerikassa.

Maksaisin myös opiskelijalainani takaisin, ja ostaisin kauniin omakotitalon itselleni Etelä-Suomesta.

Vaatekaappini olisi täynnä vain kauniita ja laadukkaita vaatteita, kun olisi rahaa.

Etelä- Suomeen muutan siksi, koska sielläpäin on lähempänä erikoislukioita esim. ilmaisutaidonlukio. Itselläni ei ollut varaa valita, koska paikkakunnallani lukioita oli yksi enkä halunnut siinä vaiheessa vielä lähteä pois kotoa. Etelä-Suomesta käsin omat lapseni voivat helpommin lähteä esim. johonkin taidelukioon jos niin haluavat.

Maksaisin vanhempieni talolainan ja laittaisin kummankin tilille ainakin aluksi 20 000€. Antaisin sitä vähän väliä etteivät rahasta huumaannu. Palkkaisin vanhemmilleni henkilökohtaiset hoitajat silloin kun he eivät jaksa enää pitää huolta itsestään, ja he saisivat asua kotona loppuun asti. Maksaisin myös remontin koko taloon, ja uudet huonekalut koko taloon.

Laittaisin talteen 20 000€ vanhempieni hautajaisia varten, ettei sisaruksieni tarvitse normaalituloisina kustantaa kumpaakaan.

Jokaiselle sisarukselleni 10 000 €.

Alkaisin maksaa omat puhelinlaskuni. Vanhempien ei tarvitse kustantaa enää yhtään mitään.

Laittaisin 10 000 € talteen häitäni varten.

Laittaisin väh. 30 000€ talteen max. 3 tulevaa lastani ja heidän koulutustaan varten.

Ostaisin auton. Mazda 6:n - autokoulun auto. Sisältävä säädettävät sisäikkunat - ooh ja aah, mitä ylellisyyttä. Ei sillä että sitä koko ajan ajelisin, jos asun lähellä kaupunkia varmaan sitä kävellenkin pääsee. Mutta jos ostaisin sen kauniin omakotitalon vähän syrjemmältä, kauniilta maaseudulta järven rannalta, sitten ajelisin sillä koko ajan.

Menisin risteilylle sillä Titanic- laivan kopiolla, mikä on parhaillaan rakenteilla jossain päin maailmaa jos en aivan väärin muista uutisista lukeneeni.

Menisin Venäjälle katsomaan Tsaariperheen asuinsijoja, Talvipalatsia ja mitä muita niitä oli.

Kävisin ulkomaanmatkoilla väh. kerran vuodessa. Ottaisin mukaan ainakin kaksi nuorinta sisarustani - itse en ole vielä tähän ikään mennessä käynyt missään ulkomailla, niin he pääsevät sitten ainakin matkustelemaan minun kanssani ettei paha pääse kiertämään.

Muistaisin kaikkia sisaruksiani ja heidän lapsiaan jokaisena syntymä- ja nimipäivänä.

Hankkisin tulevilleni lapsilleni täydellisin Disney-klassikko kokoelman, Tove Janssonin- muumikirjat ja muut lastenkirjaklassikot. Ostaisin läjäpäin dubloja ja Playmobil- kartanon, jota minä en pienenä saanut. Tyttöä varten ostaisin 2 erilaista englantilaistyylistä nukkekotia - sellaisia ison kokoisia ja pikkukartanon näköisiä, tiedättehän. Ostaisin Disney-pehmoleluja läjäpäin.


Noin muuten jatkaisin normaalia elämää, tekisin töitä normaalisti. Varmaan kaverini huomaisivat, että elelen aika tuhlailevasti, mutta en aio koskaan myöntää yhtään kenellekään että olen miljonääri, perhettäni lukuunottamatta. Ja ikinä en tunnusta jos joku tulee sitä kysymään. Pikkusisaruksilleni sanon, että saavat vapaasti kertoa minun olevan miljonääri. Kyllä sitä kelpaa sanoa - eipä kukaan minun tuttuni ole miljonääri! Mutta sisaruksilleni en muuten anna sen 10 000 euron lisäksi mitään rahaa, enkä heidän ja heidän kavereidensa elämää kustanna. Jos joku alkaa heidän turvallisuuttaan uhmaamaan, hankin heille turvavartijat.

Mikäli en ole löytänyt sitä elämäni rakkautta, lähden viimeistään 50-vuotiaana joko luostariin tai loppuelämäkseni isovanhempieni vanhalle kotipaikkakunnalle. Se on pieni ja ihana kylä, siellä saan sitten olla rauhassa, eikä kukaan usko että sinne on muuttanut miljonääri.

Vai onkohan minulla rahat jo loppuneet jossain vaiheessa?

3

145

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Giga on iso raha

      Kyllähän tosta vielä joku sata milliä pitäis jäädä tilille keikkumaan.
      Ja ei niitä Venäjän kartanoita noilla rahoilla mennä kattoon vaan shoppailemaan.

      • voikunolistotta

      • alfahda
        voikunolistotta kirjoitti:

        Tuskinpa ne mitään Talvipalatseja yhtään kellekään myy. Mut tää vois olla kiva: http://englishrussia.com/2008/03/10/abandoned-wooden-miracles/
        jos vähä kunnostais... ja kummittelukaan ei haittais, ku en venäjää ymmärrä.

        olisi upeaa ajaa ajokortti ja omistaa mm koira ja elaa 7 parisuhdetta 1. marika. 2. sini 3. tiia 4. laura 5. marianne 6. jonna 7. annika ja seurustella annikan kanssa. ja sinin kans lomailisimme puolassa:-( wroclaw. gdansk. varsova. gdansk. gydenia. ja portugalissa algarve. praia. ja espanjassa lanzarote. ja mm ruotsissa goteborg


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1702
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      903
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      97
      666
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      644
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      618
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      16
      522
    Aihe