Maatalouselinkeino tulee pienenemään voimakkaasti tulevina vuosina Suomessa, mutta Keskusta pyrkii siloittelemaan, piilottelemaan ja vääristelemään totuutta.
No, miksikö ?. Ei kai kukaan täällä maalla asuva enää Kepua äänestäisi. Nykypolitiikka johtaa vain muutamien ökyisäntien mm. kepulaisten kansaned.-maanviljelijöiden elinkeinoon, jossa vähemmän viljelijöitä ja enemmän tukea/tila.
Kepu pettää aina ja jopa omansa.
Kepu on todella ristiriitainen puolue
Kepu peittelee maatalouden romahdusta
10
327
Vastaukset
- Keskustaporvari
Jos maatalous tästä maasta loppuisi, niin miksi me keskustaa kannattavat palkansaajat lopettaisimme keskustan äänestämisen?
- heh
, että siinä vaiheessa älyäisit elintasosi nousevan, kun ei, toivottavasti, tarvitsisi maksaa enää maataloustukia. Taitaa ökyisäntien, kuten kepulaisten kansaned.-mv:iden, osalta olla vaikeaa...
Toiseksi, kepun palkansaajien puolustaminen on tähänkin saakka ollut suht' heiveröistä jos et nyt laske sellaiseksi kepukunnissa olevien kepulaisten yrittäjien minimipalkkakartellia työstä kuin työstä ja reipasta harjoittelijoiden käyttöä joka hommaan.
Minipalkat ei tietenkään koske kuntien ja valtion kestovirkoja, joihin on perinteisesti valittu kuntien kepulaiskerma. - Todellakin.
heh kirjoitti:
, että siinä vaiheessa älyäisit elintasosi nousevan, kun ei, toivottavasti, tarvitsisi maksaa enää maataloustukia. Taitaa ökyisäntien, kuten kepulaisten kansaned.-mv:iden, osalta olla vaikeaa...
Toiseksi, kepun palkansaajien puolustaminen on tähänkin saakka ollut suht' heiveröistä jos et nyt laske sellaiseksi kepukunnissa olevien kepulaisten yrittäjien minimipalkkakartellia työstä kuin työstä ja reipasta harjoittelijoiden käyttöä joka hommaan.
Minipalkat ei tietenkään koske kuntien ja valtion kestovirkoja, joihin on perinteisesti valittu kuntien kepulaiskerma.Ei ole maata tippaakaan, mutta äänestän Keskustaa, koska Keskustan politiikka on inhimillistä.
- Hetkinen
Pitikö kirjoittaa keskustasosialisti, keskustakommunisti?? En ymmärrä mitä yhteistä on keskustalla ja porvarilla?? Häpeäisit sinäkin..
- Wiljami
Hetkinen kirjoitti:
Pitikö kirjoittaa keskustasosialisti, keskustakommunisti?? En ymmärrä mitä yhteistä on keskustalla ja porvarilla?? Häpeäisit sinäkin..
keskustaporvari, mutta lausutaan "kepunikki".
Wiljami - Keskustaporvari
Hetkinen kirjoitti:
Pitikö kirjoittaa keskustasosialisti, keskustakommunisti?? En ymmärrä mitä yhteistä on keskustalla ja porvarilla?? Häpeäisit sinäkin..
Jos ei ymmärrä, niin ymmärrystä voi aina yrittää lisätä. Sinun tapauksessa siihen tuntuu erityisesti olevan tarvetta.
- tällä
Hetkinen kirjoitti:
Pitikö kirjoittaa keskustasosialisti, keskustakommunisti?? En ymmärrä mitä yhteistä on keskustalla ja porvarilla?? Häpeäisit sinäkin..
Mikä puolue johtaa sosialisoinnin edistämistä täällä hetkellä?
Uskomaton juttu, mutta Kokoomus Eurooppalaisten konservatiivien kanssa.
Kokoomuslainen maatalousministeri teki EU- maataloustukisopimuksen Konservatiivijohtoisen Euroopan unionin kanssa.
Nämä porvareiksi itseään kutsuvat, omistaja tahojen edunajajat siirsivät maanomistajien maan hallintaoikeuden vuokralaiselle. Eli sosialisoivat omistajan maankäytön ja hallintaoikeuden.
Kysymys on CAP-tukien maksusta. Antoivat ikuisen tukioikeuden maanvuokraajalle ja samalla vuokralaisille halliontaoikeuden vuokraamiinsa peltoihin.
Ilman vuokralaisen lupaa, suostumusta ja käyttöoikeuden luovutusta maanomistaja ei voi pelloillaan tehdä mitään.
Kommunistit ja Demarit eivät onnistuneet suomea sosialisoimaan mutta Kokoomus sen pystyi tekemään. - Wiljami
tällä kirjoitti:
Mikä puolue johtaa sosialisoinnin edistämistä täällä hetkellä?
Uskomaton juttu, mutta Kokoomus Eurooppalaisten konservatiivien kanssa.
Kokoomuslainen maatalousministeri teki EU- maataloustukisopimuksen Konservatiivijohtoisen Euroopan unionin kanssa.
Nämä porvareiksi itseään kutsuvat, omistaja tahojen edunajajat siirsivät maanomistajien maan hallintaoikeuden vuokralaiselle. Eli sosialisoivat omistajan maankäytön ja hallintaoikeuden.
Kysymys on CAP-tukien maksusta. Antoivat ikuisen tukioikeuden maanvuokraajalle ja samalla vuokralaisille halliontaoikeuden vuokraamiinsa peltoihin.
Ilman vuokralaisen lupaa, suostumusta ja käyttöoikeuden luovutusta maanomistaja ei voi pelloillaan tehdä mitään.
Kommunistit ja Demarit eivät onnistuneet suomea sosialisoimaan mutta Kokoomus sen pystyi tekemään.Ja tekstistä huomaa, että neuvotteluja vasta aloiteltiin...
http://www.kaytannonmaamies.fi/07KM2003/korkeaoja.html
ja mikä olikaan puolue?
Wiljami - Ja Wiljami
Wiljami kirjoitti:
Ja tekstistä huomaa, että neuvotteluja vasta aloiteltiin...
http://www.kaytannonmaamies.fi/07KM2003/korkeaoja.html
ja mikä olikaan puolue?
WiljamiDemarit tuhoaa kaiken.
- Rudi Sabodach
Tarkoitatko että, viljelijöitä pitäsi olla enemmän ja tukea vähemmän. Tuskin se maalla toteutuu, mutta voisiko työelämässä ajatella niin että, enemmän työntekijöitä ja vähemmän palkkaa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243